Voiton puolella jo..

Nimittäin oksennustaudista.

Ette arvaakaan miten ihana ylläri oli viime keskiviikko-iltana!
Eskarineiti lähti kaverisynttäreille, ja noin puolen tunnin päästä soi puhelin ja hetken päästä kotiin haettiin itkuinen tyttö, jolle oli tullut maha hirveän kipeäksi ja huono olo (anteeksi kaikki synttäriläiset, onneksi oksennus tuli vasta kotona!).
No siitäpä se sitten alkoi, varsinainen riemusoitto!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä oksensi sitten Pikkuneiti.
Hänet olin juuri saman viikon maanantaina käyttänyt lääkärissä pitkittyneen flunssan ja yskän vuoksi, josta poistuimme antibioottikuuri taskussa. Onneksi kuuri oli periaatteessa jo syöty, oksentamisen lomassa sitä tuskin olisi voinut edes antaa.

Sunnuntaina iltapäivällä oltiin lähdössä juuri hakemaan munia naapuripitäjästä (KYLLÄ! Meillä haudotaan taas..) kun Kakkonen ilmoitti, että vatsaan sattuu. No siitä ei mennyt kuin minuutti niin ensimmäinen laatta oli vadissa.
Muu joukko lähti auton kyytiin ja sieltä kun palasivat ja saatiin väki sänkyihin niin aloitti Pikkuveli.
Siitä taisi mennä noin tunteroinen niin Esikoinen vaappui kamarista naama valkoisena (onneksi vadin kanssa) ja tärskäytti ekat räippeet myös.

Eiköhän itsellänikin alkanut vain mäkertää ja kivistää ja lurpsuttaa ja kurluttaa mahassa, ja kahden maissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä istuin pöntöllä vati kädessä ja tein todellakin kuolemaa!
Maanantai menikin sitten niin, että minä ja pojat maattiin lastenhuoneen lattialla patjoilla ja osa sängyillä, kaikki paikat vuorattuna pyyhkeillä ja Jaffat lasissa poreillen. Hilpeet kemut, etten sanois.
Iskä sen kun porskuttaa edelleen taudittomana.. ihme että säästyi! Jos nyt säästyi.. vielähän tuo voi vaikka tulla.

Mä räknäsin, ettei mulla oo ollut mahatautia kun joskus opiskeluaikana. Eli tsiljoona vuotta sitten.
Vaikka lapsilla on melkein kerran kaksi vuodessa tauti ollut, olen aina säästynyt.
Viime kesänäkin, vaikka mieheni sen silloin sairasti.
En muistanutkaan kuinka kamalaa se on.
Maha niin kipeä, huono olo, sekunnin murto-osassa täytyy ehtiä vessaan kun ei tiedä kumpi pää pettää jne. Ihan kamalista kamalin tauti.

Entäs tää olo nyt?
Reippaana yritin aamulla tarttua imurin varteen kun kämppä oli kuin sen kuuluisan räjähtäneen pommin jäljiltä, oikeasti kun lopetin niin valuin tuskan hikeä ja jalat krampissa tärisin.
Heti kun olisin maratonin heittänyt.

Vieläkin ruokavalio on pääasiassa nestemäinen, vähän jo nälättää mutta kun ei oikein mitään saata syödä. Energiatasotkin sen mukaiset. Ei jaksa mitään, kiukuttaakin vähän koko ajan.

Mutta.. kyllä se tästä! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

(Kuvia ei oo tässä saanut paljoa nappailtua kun on vaakatasossa menty monta päivää, mutta yhtäkaikki nuo ananas-tyynyt on niin kesäiset ja ihanat <3)

Terveiset taas Joki-Korpelasta

Näistä kuvista on tultu jälleen hurjasti jo eteenpäin.
Täällä vähän kuvapankki päivittyy hitaamman puoleisesti.
Tarkoitus olisi huomenna töiden jälkeen käydä kuvailemassa taas lisää, uutta on tullut vaikka mitä.
Portaat ovat lopullisessa kuosissaan, ei enää vihreä valkoiset, vaan valkoiset.
Vinttiin on tehty loput sähkötyöt, sieltä löytyy uudet pistorasiat ja katkaisijat (joita esittelinkin jo instassa <3) ja porrasaukko on saanut myös valot, jotka olivat muuten ihan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n siistit kun niitä testimielessä käytettiin päällä. Vielä on joitakin kytkentöjä tekemättä.

Tasoitetyöt on myös edenneet siihen malliin, että alkuviikosta vedetään keskikerrokseen pohjamaalit.
Viimeisiä panelointeja on tehty ja kellarin "verstas" on siivottu ja tyhjennetty kaikesta roinasta ja lattialaatta piikattu irti. Nyt se siellä odottelee uutta lattiaa ja seiniä, vaikka se nyt toistaiseksi tulee olemaan lämmin varasto, niin joskus hamassa tulevaisuudessa se ehkä muuntuu vielä yhdeksi huoneeksi. Jahka nuo meidän mukulat saavuttavat kunnioitettavan teini-iän ja ehkäpä alkavat kaivata kukin taholleen omaa nurkkausta jossa angstata. Hehhee.

Samalla reissulla kun kuvia napsittiin, käytiin istutus-puuhissa.
Ekaluokkalainen toi äitienpäivänä pienen taimen kotiin, joka nyt istutettiin tuon punaisen piharakennuksen (josta olisi tarkoitus muokkautua kanala) seinustalle.
Jännällä odotetaan minkälaista horsmaa sieltä alkaa puskemaan. Lahjan saajan tuntien, saattaapi ikävä kyllä kupsahtaa ennen aikojaan, mutta toivotaan että saataisiin nauttia jostain kukkaloistosta.
Uuden kodin pihalle tehtiin toinenkin istutus, kun eskarilaisen kevätjuhlasta saama orvokki, pääsi ruukkuun kasvamaan. Sille myös toivomme pitkää ikää, orvokki saattaa jopa menestyä tämmöisen vähemmän vihreän peukalon pihapiirissäkin.

Tuon keltaisen rakennuksen, eli vanhan navetan, kohtalo mietityttää.
Toisaalta haluttaisiin säilyttää se, koska se itsessään kaikessa vanhuudessaan on vain niin vaikuttava rakennus.
Se on toiminut erinäisten romujen säilytyspaikkana, sittemmin kun lehmät lakkasivat ammumasta, joten se on kuin ammuuttu täyteen tavaraa jos mitä.
Se on myös ajanut autotallin virkaa, mutta tuon meidän lotjan kun sinne puskee niin saattaisi löytää itsensä vaikka Kiinasta sen jälkeen.
Tilanne on siis se, että se alkaa olla jo vähän vinksallaan. Seinät, katto, lattia..
Sinne kun talsii sisälle, pitää vähän varoa jalansijaa koska lattiassa on jos minkä näköistä reikää ja sortumaa ja kuoppaa. Semmoinen, että hirvittää ajatuskin siitä että tenavat siellä leikkisivät ja tonkisivat. Saattaisi siirtyä Kiinanmaalle pari mukulaakin.

Mieheni on jo piirtänyt uudet kuvat autotallista, jonka yhteyteen tulisi sitten hevostalli ja lämmin varasto. Semmoinen olisi tuohon pihapiiriin haaveissa kyhätä, joten todennäköisimmin tuo vanha navettaparka joutuu jossain välissä kaivurin kauhan alle.
Onneksi tuo punainen rakennus, joka sekin on joku talli tai navetta ollut, jää paikoilleen.
Rakastan vanhoja rakennuksia! Siellä kelpaa kanojen kuopsuttaa.

Mutta hei, ajattelin että kirjoitan vain pari riviä, että tässä teille kuvia ja niin pois päin.
Mutta novellihan tästä syntyi ja sormet vain lentävät vaikka kirjoittajan pitäisi niin olla unten mailla jo.
Työ aamu nääs, joten palaamisiin <3

Kenkäongelmia

Jos mekko-ongelma on nyt ratkaistu (pienempi mekko saapui eilen ja oli perfect) niin seuraava ongelma onkin kengät.

Ihan vaatimattomasti kerrottuna, niissä on ihan hillitön korko!
Kokonaiset kymmenen senttiä (mikä mun mittapuulla on sama kuin puujalat) ja niillä pitäisi nyt sitten hengissä selvitä yksi kokonainen päivä.
Valinnan varaa ei hirveästi 34-35 koon jalalle ole, joten nämä saavat nyt kelvata. Ja sitä paitsi pitkän mekon kanssa ei voi mitään ballerinoja tämmöinen persjalkainen pistää, jos ei välttämättä halua olla häiden toinen neitonen jolla on metrinen laahus.

Olen nyt tässä koittanut viime päivät karaista itseäni.
Ensimmäisenä päivänä en pystynyt pitämään niitä jalassa kuin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen luulin että sairastuin oksennustautiin, mutta se onneksi helpotti kun otin kengät pois.
Ensimmäisen viikon jälkeen, kun olin pitänyt niitä joka päivä hetken aikaa (mm.imuroidessa, en suosittele jos et välttämättä halua kipsin ja pyörätuolin kanssa juhlia!) ei tuntunut enää niin pahalta.
Mutta silti pyörittelen mielessäni jatkuvasti ajatusta, miksei juhlamekon kanssa voisi vetäistä tennareita?

Ihan oikeasti tää homma vaatii lihaksia, tasapainoa, kestävyyttä..luulin tähän päivään asti että minulta niitä löytyy. Olen kaiken kokemani perusteella mitä ilmeisimmin ihan väärässä.

Nostan todellakin hattua niille, jotka käyttävät mokomia tappovehkeitä päivät pitkät pysyen pystyssä JA luulin todellakin, että jonkun muun kun MINUN pitää stressata Suomen pisimpiin kirkonkäytäviin kuuluvan reitin kävelystä!
Olisiko sittenkin helpompi istua pyörätuolissa niin että joku lykää?

Mekko-ongelmia

Meillä on tulossa kesällä häät.
Tässä pitkin talvea on menty juhlia mustalla mekolla, joten nyt ajattelin että ei kiitos enää.
Musta sinänsä on tosi jees, käy joka tilanteeseen, mutta hei, täytyyhän sitä kesän kunniaksi vähän irrotella. Ja pukeutua nudeen.

Tämä netistä tilaaminen on varsinaista lottoamista, vaikka niin mahdottoman käteväksi tehtykin nykypäivän ihmiselle.
Valikoimaa on, että vähemmälläkin saa pään pyörälle, ja siinähän sitten meni tunti jos toinenkin kolttuja selatessa.
Sitten kolahti. Ihastuin, rakastuin, tilasin.

No sitten on semmoinen koko-ongelmakin olemassa.
Käytän pääasiassa kokoa 34, mutta jos vaatteen kangas ei jousta yhtään, 34 saattaa olla vähän ahdas, joten ajattelin totta kai että tilaan sekä koon 34 että 36 ja pidän sopivamman.
Kunnes valikko ilmoitti, ettei pienempää kokoa ole yhtään ainoata kappaletta jäljellä varastossa.
No niinpä, joku muukin oli tilannut sitten.

Tilasin siis koon 36.
Periaatteessa se oli ihan sopiva, mutta ei ihan täydellinen kuitenkaan.
Eniten ongelmia tuotti rintavarustuksen kohta, joka jostain mysteerisestä syystä jäi hieman roikkumaan.
Tilannehan oli siis se, että joko tilaisin laivaliput Tallinnaan tai palauttaisin mekon ja koittaisin metsästää pienempää.
Siellä verkkokaupassa oli semmoinen kauhean kätevä koko-vahti.
Johon siis syötettiin sähköpostiosoite ja sieltä sitten ilmoitettaisiin jos sitä haluttua kokoa olisi taas tarjolla. Kauhean kätevä homma, kun olisi vielä toiminut.

Menin vain huvikseni joutessani surffailemaan sinne samaiseen kauppaan ja vilkaisin sitä mekkoakin joka mulla jo roikkui täällä kotona henkarissa ja what? siellähän oli kokoja 34 oikein läjäpäin.
Tilasin siltä seisomalta oikean koon ja olipa onni että kerrankin olin niin fiksu, että säästin sen aikaisemman mekon pussin ja palautuslappuhässäkät, pakkasin mekon heti pussiin ja palautin.
Nyt tässä sitten istun ja odotan, että se just täydellisesti sopiva mekkonen sieltä saapuisi.

Ja jos SEKIN pussittaa tuosta etumuksesta, niin en enää tiedä mitä tässä tekisi.
Jokunen desilitra lisää siinä vaiheessa kun rintojen täytteitä on jaettu ei olisi ollut ollenkaan pahitteeksi.

Sitten ei olekaan enää kuin kenkäongelma ja hiusongelma ja alusvaateongelma ja..
Kyllä on sitten vaikea olla juhliin lähtevä nainen. Oikeasti.

Remppakuulumiset jälleen

Nyt on kamera päässyt muistikortin kera töihin, helpottaa huomattavasti kuvaamista!

Näistäkin kuvista on edetty taas huimasti, kun mieheni on pari päivää paneloinut molempia porras-aukkoja, mutta tässä ollaan siis lähtötilanteessa.

Voihan lankkuportaat!

Näistä meinasi muodostua varsinainen murheenkryyni, kun eihän sieltä kaiken matto- ja muovikerrosten alta paljastunutkaan ihan priimaa tavaraa.

Jäätäviä rakoja, naulanreikiä, koloja ja halkeamia ja tuo vaneri vai mikälie oli kyllä niin tiukkaan liimattu, että mistä lie vanhavaari on mokomaa liisteriä keitellyt.

Aika monta tuntia olisi saanut hukuttaa noihin rappusiin (ymmärrän kyllä mieheni pointin kun hän yksin siellä nakuttelee, että hommaa on vähän muuallakin), joten päätettiin sitten vähän oikoa ja tehdä pinnat uusiksi.

Lankkuportaiden näköiset niistä tulee edelleen, ja valkoiset, mutta vähän feikit vain.

Tässä kohtaa muuten heitän kysymyksen ilmaan, millä maalilla portaat kannattaa maalata? Eli mikä olisi kaikkein kestävin vaihtoehto?

Lopputulosta odotellessa.

Ylläolevissa kuvissa on eteinen, vessa ja kuraeteinen.

Tuossa lisäsiivessä onkin tapahtunut eniten viimeaikoina.

On tehty katot, on levytetty ja valettu tuo uusi lattia.

Tällä hetkellä se on vielä lisäksi tasoitettu, joten ihan pian päästään maalaamaan.

Oon nyt itsekin ollut raksalla useampana päivänä, työstämässä noita tuoleja.

Viisi pinnatuolia ja yksi naulakko on saanut valkoista väriä pintaan.

Ovet ja ikkunat laitettiin myös tilaukseen viime viikolla ja ne tulevat noin kesäkuun puolessa välissä, samoin kuin kalusteet.

Tuohon ylimmän kuvan ikkunan paikalle tulee toinen sisäänkäynti, joka mahdollistaa pska-kamppeilla hiippailun suoraan kuraeteiseen.

Keittiökin on levytetty ja katot tehty.

Portaiden kaiteet odottaa toista maalikerrosta ja sitten paikoilleen laittoa.

Nyt ei muuten olekaan muksujen kanssa rempalle asiaa, vintti kun on heidän lempipaikka juoksennella.

Meidän kapasiteetilla joku tulisi ehdottomasti kaiteettomista rappusista alas.

Siinä vielä meidän vanhempien makkari.

Ihan mieletön miten valkoinen väri tuokaan lisää valoisuutta!

Olkoonkin sairaala-fiilis, mutta valkoinen on aina valkoinen <3

Pakko oli vielä napata kuva kun talon seinustat puskevat jos jonkin näköistä narsissia.

Lapsilla kädet käy, kun äidille on kannettu kukkia, perennapenkistä!!

Kuulin että talon rouva on aikanaan kasvatellut mahtavia perennoja, en vaan tiedä miten tässä käy jatkossa kun talon uusi rouva ei varsinaisesti omista vihreää peukaloa.

Edes vaaleaa sellaista.

Perheen Pää olisi jo kaivinkoneen kauhaa käytellyt vähän joka pensaaseen, puuhun ja puskaan, mutta sen verran piti häntä toppuutella kaatamis-vimmassa, että odotellaan jotta kasvit pääsevät oikeuksiinsa ennen kuin tehdään päätöksiä mitä lähtee ja mitä ei.

Talon takaa piti kaataa pari vanhaa koivua, alkoivat olla jo siinä riskirajoilla vähän vaarallisia.

Kehonrakentajan reiden paksuisia oksia en halua itseni enkä lasteni niskaan.

Enkä toki miehenikään.

Enkä varsinkaan vieraiden.

Mutta hei, lisää kuvia tulossa taas kun vain on kaikki välineet siellä missä pitääkin!

Äitiyden huippuhetkiä

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus nollaa ihan satasella?
Niitä äitiyden huippuhetkiä tulee väistämättä elämässä, vaikka kuinka koitat ajatella että haluat vain parasta jälkikasvullesi, ja suojelet heitä henkesi kaupalla kaikelta.
Siinä kyllä läimäistään äiti-ihmistä päin naamaa niin isolla kämmenellä ja lujaa, että itku saattaapi tulla.

Mun huippuhetki oli viime viikon tiistaina.
Eskarilainen tuli koulusta, itkua tuhertaen.

Eskarilaisilla oli viime viikolla uintia.
Maanantaina neiti ilmoitti, että huomenna saa ottaa sitten rahaa mukaan ja ostaa jotain herkkua uinnin jälkeen.
Sivuutin kommentin, ja sanoin vain että joo sitten viimeisellä kerralla saa sitä rahaa.
Katsokaas, kun meillä on nämä kolme vanhinta reilu vuoden välein syntyneet, joten eskari-juttuja on nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja tottakai äitinsä tässä tietää nämä systeemit, ja kerran pojillakin on ollut eskari-keväänä uintia koko viikko, niin tietysti tällä nykyiselläkin on. Mitä tuota suotta lappuja ja wilmoja tarkistamaan, niin selvä asia.

Olisi kuitenkin kannattanut..

Itkun syy oli siis se, että uintikertoja oli vain kaksi, ja toisella, eli viimeisellä, olisi saanut sitten sen kaksieurosen ottaa mukaan.
Mutta niin, meidän neidillä ei ollut..
Ihan vain sen takia, ettei kaikkitietävä äiti tarkistanut lappua, vaan toimi oman olettamuksensa mukaan.

Ai että olin niin ylpeä itsestäni.
Mua otti kuulkaa niin paljon päähän, että hetken vain kyyhötin sängyn päällä ja oikeasti vuodatin muutamat krokon-kyyneleet. Harmitti niin paljon lapsen puolesta, kun tiesin että toiset on saaneet sen rahansa käyttää, mutta mun lapsi on siellä todennäköisesti itkua pidätellyt koska hänellä ei rahaa ollut.
Oikeasti mua säälitti niin paljon, ja harmitti, ja tympäisi ja ärsytti, että pitkään aikaan en semmoista tunne-skaalaa ole kokenutkaan. Sitten imetyshormonien.

Opettajalle sitten viestiä pistin perään ja sain synninpäästön, että ihmisiähän tässä ollaan ja kaikille sattuu erehdyksiä.
Oli vain tosi vaikea antaa anteeksi itselle sitä, että omaa huolimattomuuttaan lapsi joutui kokemaan pettymyksen, vaikkei ns. tämän kummemmasta asiasta ollutkaan kyse.
Eikä sillä, että pettymyksiä pitää tulla ja niitä oppia käsittelemään, mutta otin tämän jotenkin kuitenkin niin omaksi syyksi, että ei tuntunut ihan reilulta pettymykseltä.

Joskus on kuulkaa hyötyä niistä karkkikätköistä!
Lapset ovat niin rakkaita ja pyyteettömiä kaikessa lapsellisuudessaan.
Neidin kyyneleet loppuivat siihen, kun kaivoin kaapista suklaan jonka hän sai syödä kotona. Ja vaikka en tiedä olisiko tarvinnut, halusin kuitenkin mokani hyvittää.
Asia keskusteltiin loppuun ja anteeksi-sana oli taas paikallaan ja äidinkin paha mieli haihtui kun lapsi halasi ja vakuutti, että ei se äiti haittaa, saat anteeksi.

Mitä me tästä opimme?
Jatkossa tarkistan taatusti ne lappuset ja lippuset, vaikka vielä toiseen kertaan.
Olettamus ja Fakta kun eivät useinkaan kulje käsi kädessä.

Ruuhkavuosien pyörityksessä(kö)

En tiedä selittelisinkö vai en.
Tai tarviiko mun edes vai ei.
Kun tässä hetkessä on niin mahdottoman paljon kaikkea.
Aamusta iltaan koko ajan ohjelmaa joka minuutille, eikä aikaa oikein irtoa niin sanotusti ylimääräiseen. Ja valitettavasti yksi, (mulle tärkeä, mutta kokonaiskuvassa ei ihan top kympissä) on tämä blogi ja bloggaaminen. Tämä on se juttu, mistä nipistän aikaa ensimmäisenä.
Eli edellä olevan tekstin olisi voinut sanoa näinkin, elämä on äärimmäisen hektistä just nyt.

Toisaalta nautin jokaisesta hetkestä, koska niin vain kannattaa tehdä.
Toisaalta pääkopassa pörisee kuin ampiaispesässä (ääk mikä vertaus!) ja mietittävää ja muistettavaa ja suunniteltavaa ja tehtävää ja ajateltavaa on ihan valtavasti. Jonkin näköistä meditaatiota tässä on ruvettava hymisemään, että saa ajatuksen taas kulkemaan.
Pääpörinän lisäksi on sitten ihan tämä arkipörinä, josta täytyisi vielä suoriutua hyväksyttävästi.

Remontti vie aikaa ja voimavaroja, alkaa tuntua siltä että kiitos riittäisi jo tällä erää, tiedättekö sen tunteen kun rakentaminen tulee korvista(kin)??
Nyt on kuitenkin äärimmäisen hyvällä mallilla kaikki, tekemistä vielä piisaa mutta ei ihan toivottomalta näytä..
Muun muassa kalusteet laitettiin tilaukseen ja kohta päästään telan kanssa riehumaan ihan tosissaan.
On portaita työstetty ja loput seinäpaneelit odottaa maalausta.
Ihan oli tarkoitus oma postaus vääntää projektista, mutta kävi ne perinteiset kun otin sinne kameran mukaan. Muistikortti läppärissä kotona! Hyvä minä.
No, kuvia tulee ihan tässä lähiaikoina.

Sen tässä ajattelin vielä vinkata, että jos oikein alkaa satelemaan ja ei kiinnosta ulkoilu (tänään on kyllä ollut ihan kaunis ilma täällä) niin rakentakaa palapelejä! Näissä isommissa onkin jo haastetta.
Kivaa, (rauhallista!!) yhteistä tekemistä, jos ei huvita vesileikit.
Pikkuväkikin pysyi hetken tyytyväisinä kun saivat piirrellä tusseilla.

Vaan taas on riennettävä,
ne on nämä kuuluisat ruuhkavuodet, sanon minä.

Kerrankin MINÄ!

Olen niin skeptinen omaa arpaonneani kohtaan, että usein sen vuoksi skippaan kaikki blogien, facebookin ja instagramien arvonnat. Tai oikeastaan olen myös sairaan laiska tekemään niitä kaikkia juttuja että on mukana arvonnassa. No Instagramin arvontoihin osallistun kyllä usein, jos ei tarvi kuin tägää pari frendiä ja oot mukana. Hei vain sisko ja veljen vaimo ja miehen sisko ja kaveri ja ystävä ja blogiystävä..mä aina teitä muistan <3

No nyt kannatti kuitenkin osallistua Raidoilla-blogin Anniinan arvontaan, jossa palkintona oli tämä niiiin ihana raitakassi ja paketti servettejä.
Tuli nimittäin tarpeeseen tämä veska.

Meillä käytetään ahkerasti kirjaston palveluita.
Kahdella vanhimmalla on jo oma kirjasto-kortti ja niitä sitten vuoron perään vingutetaan ja lainataan luettavaa ja kuunneltavaa. Itse myös lainaan säännöllisesti kirjoja ja muuta matskua, hyvästä musiikista tykkäävä lukutoukka kun olen.
No tämä kassi pääsi heti kirjastokäyttöön.
Olen vuosikaudet milloin milläkin räyskällä kantanut kirjoja, on ollut kahvapuolta ja reikäpuolta jos jonkin näköistä, suurin osa sen näköisiä että esteettistä silmää on vetistänyt aika lailla.
Eli suomeksi sanottuna, rumia.

Ai että oli kiva lapata kirjoja tähän uuteen kassiin, kun se toissa päivänä pääsi heti asiaan.
Täytynee vain jatkossakin jaksaa kirjautua, linkittää, tägätä ja tykätä.
Se kannattaa! (Kerran sadassa vuodessa ehkä..ainakin..)

Ei sen niin väliä..

Instagramissa mua seurailevat näkivätkin jo päivityksen tästä mun viimeisimmästä ostoksesta.
Eikä sillä, että tässä nyt joka rättiä tarkoitus ole esitellä, vaan se pointti oli siinä mikä paita tämä onkaan.

Täytyy myöntää, että käyn vaatekaupoissa pyörimässä miesten ja poikien puolella vain sen vuoksi, että etsin sieltä vaatetta talon miesväelle.
Tämän hupparin löysin paikalliselta kirppikseltä. Kurkkasin kokolappua ja totesin että voi vitsi, tuo on poikien huppari. Vetuloin ja vatuloin sitä siinä rekillä ees taas, laitoin sen koriinkin mutta katumuksen perästä pistin takaisin tangolle ja jatkoin matkaa.
Pohdin asiaa koko kirppis-kierroksen ajan ja totesin kierroksen lopuksi että hitsi, jos en nyt hae sitä matkaan niin harmittamaan jää hyvä paita.
Ja loppujen lopuksi, kukaan ei tiedä mistä se on hankittu ja kenelle se on suunnattu.
Ja oikeastaan, mitä väliä, riittää että itse tykkään ja huppari on just mulle sopiva.
Koko oli 158/160 ja juuri sopiva xs-s kokoiselle frouvalle.

Sainkin Instaan kivoja kommentteja useampia, moni muukin hameväestä oli eksynyt miesten puolelle hankintoja tekemään. Ja onhan se tosi, että nykyään on paljon sellaista vaatetta mikä on aikuisten puolellakin niin unisex, että sopii tosiaankin molemmille.
Esimerkiksi pipovalikoima on miesten puolella monesti paljon parempi kuin naisten.

Vitsailin mun kohta yhdeksänvuotiaalle pojalle, että saat sitten tämän perintönä kun vähän kasvat.
Toinen oli oikeinkin tyytyväinen ja kehui hupparia niin hienoksi.
Hyvä maku pojalla. Hahaa.

Heitänpä teille vielä kysymyksen tänne blogin puolellekin,
tuleeko osteltua itselle poikien/miesten puolelta!?

Tavara kiertoon

Kaikkihan sen varmasti jo tietää, että meidän lasten vaatteet on hankittu 80% nettikirppiksiltä.
Juuri tuossa kehuskelin miehelleni, että olen tässä hiljattain hankkinut kolmelle lapsista converset ja maksanut niistä saman verran kuin yhdestä uudesta parista! Kaikki ovat tottakai hyväkuntoisia, yhdet ihan pari kertaa vain edellisellä omistajalla jalassa käyneet.
Siis oikeasti selvää säästöä.
Voitte kuvitella, että jos vaatettaisin koko sakin aina uusilla vaatteilla (nimenomaan niillä merkkivaatteilla, koska tykkään niihin lapseni pukea) söisi meidän perhe pääasiallisena ravintona kynsiä veneen alla.

Kiertoon myös lähtee meiltä kaikki ylimääräiset, jotka on jääneet pieneksi eikä seuraavaa käyttäjää ole ja ylimääräiset, joissa ei polvi vilku eikä peppu pilkahtele, eli ehjät.
Paitsi nyt juuri möin Isosiskon lettileggarit joissa on reikä polvessa, tuunaukseen jollekin joka ei pelkää ompelukoneita. Ne meni heti kaupaksi.
Mutta noin pääsääntöisesti ehjiä ja tahrattomia.

Sen verran rahan ahne tässä ollaan, että suurimman osan merkkivaatteista pistän eteenpäin niille tarkoitetuilla sivustoilla.
Live-kirppiksillä ei tahdo ihan samaa hintaa saada mitä jotkut (kuten minä) maksavat netissä saadakseen juuri kyseisen vaatteen.
Toiseksi, liian monta tarinaa olen kuullut monien kymppien kamppeista jotka ovat kirppispöydästä hävinneet kuin tuhka tuuleen. Se harmittaa varmasti.
Toki huijauksia on siellä netissäkin, ei sillä, mutta itse en ole koko nettikirppis-urani aikana onneksi sellaiseen törmännyt. Jokainen maksamani vaate on tullut perille aina.
Siispä säännöllisesti pengon lasten kaapit ja latailen facebookiin myytävää. Ja vielä vähän säännöllisemmin pengon kuvakansioita ja teen ostoksia.

Nytkin on kirjeitä lähdössä maailmalle, mutta sen lisäksi tuossa huoneen nurkassa odottaa neljä kassillista vaatetta ja kenkiä lähtöä huomenna kirppikselle.
Osasto 72 täyttyy merkillisistä ja merkittömistä vaatteista huomenna puolen päivän jälkeen.
Käykääpä penkomassa ja ostamassa pois, paikalliset. Tai lähimaiset.

Vaputusta

Meidän pikkuväki vaputti eilen minkä ehtivät.
Ja kuvat kertonee kaiken koko sessiosta. Kysyn vain, kuka siivoaa?

Vaputus-sanan keksi meidän Isoneiti.
Löydettiin keittiön kaapista edellisvuotinen serventti-paketti, ja neidistä tuntui että nyt pitää koristella vappua, joten sanaksi muotoutui vaputus. Se sisältää siis ilmapalloja ja serpentiinejä. Nauratti.
No siellä ne sitten vaputti oikein olan takaa ja hetken päästä saatiin kerätä jo ensimmäiset kaksisataa serpentiinin pätkää lattioilta roskiin.

Meidän vappuun ei kuulu mitään kummempia.
Päävaputtaja lähti serkkulaan leikkimään, itse toivon kolmannen suihkukerran poistavan tukastani munkkirasvan hajun (töitä töitä, munkkeja munkkeja..) ja loppuväki toivoikin makkaranpaistoa ulkona omalla nuotiopaikalla.
Sehän vain passaa, ulkona näyttää viittätoista astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Ihan loistava vappusää!

Pikkuneiti hiissaa syliin ja pois, edestakaisin, joten kirjoittamisesta ei tällä erää tule juurikaan mitään.
Mutta tässäpä kaikki olennainen olikin tällä erää,

Mukavaa Vappua teille jokaiselle <3