Pihalta

Nämä kuvat ovat näköjään jääneet multa tuonne johonkin kansioon lojumaan, enkä ole tehnyt postausta silloin kun olen aikonut, joten käytetäänpä ne nyt sitten pois kuleksimasta.
Vihreää on tullut tuplasti lisää näistä kuvista, mutta ihanat maisemat ovat yhtä kaikki vaikka onkin vielä vähän keväiset tunnelmat.

Saatiin tosiaan toissa viikolla pihat tehtyä valmiiksi.
Eräs tuttumme kävi tuomassa parit kuormalliset multaa ja toinen tuttumme heilui muutaman tunnin traktorilla ja kaivurilla ja pihat oli tehty. Ihan mahdottoman kätevää etten sanois.
Sen sijaan, että itse olisi räpeltänyt suunnilleen jollain kottikärryillä ja lapiolla monta päivää.
Nurmikkoa tässä meidän tontilla ei ihan mahdottomia ole, joten sinänsä ihan nopea homma muutenkin. Kaikki on nyt kylvetty, nurmikko ja myös pellot, tässä onkin nyt toista viikkoa jo kuljeskeltu katseet kohti taivasta ja toivottu runsain mitoin sadetta.
Tilanne on tuolla ylhäällä nyt kuitenkin se, että ehkä kahtena yönä on satanut jotain desin, eli mullasta töröttää tällä hetkellä puolen kymmentä vihreää tikkua, jota ei vielä nurmikoksi oikein kehtaa kutsua.
Ruohonleikkuria ei siis ihan vielä tarvita, mutta tavoitteessa ollaan pysytty, eli juhannuksena nurmikko vihertää.
Tämä viikko on ainakin luvattu vähän huonompaa keliä, joten jospa saataisiin vettäkin useampana päivänä. Toivoinksmä just sadetta? Hullua.

Talon maalaus on aloitettu myös. Testimielessä mieheni vetäisi pikkupurkillisen seiniin ja totesi, että ihan muutaman kerroksen saa vetää ennen kuin talo on värin vaihtanut.
Tämän hetken väri on sellainen vaaleanvihreään vivahtava harmaa ja lopputuloksena pitäisi olla valkoinen. Maalaukset on nyt kuitenkin hetken tauolla, koska mieheni tekee tuohon "naapuriin" terassiakuistiaparveketta. Siellä hänellä siis vierähtänyt nyt iltoja ja päiviä.
Oman terassin katto odottelee myös valokatetta, joka olisi tarkoitus värkätä tässä tulevina viikkoina paikoilleen.

Touhua on siinä monenlaista, vaan ihanaahan tässä on tuuskata.
Kiirehän ei periaatteessa ole mihinkään, mutta kyllähän te tiedätte tunteen kun kaikki-tänne-mulle-heti-fiilis vain puskee päälle? Ei malttaisi millään odottaa, että kaikki olisi valmista.
Tai minusta kyllä vähän tuntuu, että täällä maalla ja isossa pihapiirissä ei ole mikään koskaan valmista. Eikä se oikeastaan haittaa, vaikka joku asia vähän on rempallaan.
Se kuuluu maalais-elämään.

Ihanaa viikkoa just sulle <3

Ps. Nuo kissat ovat niin mainioita.

Joki-Korpelassa

Ai että mä rakastan tätä kotia <3

Kaksi yötä ollaan nyt nukuttu uudessa kodissa ja kyllä on uni maistunut, joen kohinasta, härräävistä kärpäsistä ja pimennysverhottomista ikkunoista huolimatta. Puhumattakaan laatikoista, pusseista ja irrallaan seilaavista tauluista ja hyllyistä. Nyt niitä on aikaa rauhassa laitella, kun muutto-urakka on päätöksessä.
Tänään kävin siivoamassa vielä vanhan kodin puhtaaksi uusia asukkaita varten, huomenna on avainten luovutus ja siinäpä se sitten olikin.
Vähän pientä palaa piti niellä siellä siivoillessa, mua ihan säälitti (voiko niin edes tuntea?) se talo siellä ihan tyhjänä ja silti vielä meidän tuoksu siellä tuntui. Se oli kuitenkin itse rakentama, kuusi kokonaista vuotta meidän koti.
Mutta nyt kun kaikki seinien sisäpuolella olevat ihmiset ja tavarat ovat siirtyneet tänne Joki-Korpelaan, tuntuu tämä jo ihan omalta.
Kyllä koti on siellä missä sydän on.

Voitte arvata että ihan älytöntä tallaamista on ollut koko mennyt viikko!
Aika paljon on toki saatu aikaan muutakin kuin niitä jalanjälkiä, mutta nyt on ihana huokaista ja kaikessa rauhassa toimittaa arjen askareita, ilman mitään aikataulutettua kalenteria.
Toki se on ihan yhtä täysi kuin ennenkin, mutta nämä talo/muutto/siivousjutut on nyt tehty, joten saa tosiaankin taas keskittyä tähän normaaliin arkeen.

Koitan laitella kuvia kun saadaan paikkoja kuntoon ja vielä Projekti Joki-Korpelan tiimoilta tulee postaus ennen-jälkeen-kuvin. Sitä odotankin mielenkiinnolla, on tämä muutos niin valtava.
Ollaan myös suunniteltu teettää kuvakirja näistä remontin hetkistä, niitä on kiva sitten vuosien päästä katsella ja myös näyttää vieraillekin.

Nyt tekisi mieli oikaista hetkeksi sohvalle, jalat kohti kattoa!
Senpä taidan tehdäkin.

Muutto lähenee

Pahoitteluni heti alkuun näistä kännykkäkuvista, jotain matskua piti olla paikan päältä ja nää nyt oli ainoat tässä mitä keksin vetäistä.
En oo kameran kanssa just nyt käynytkään uudessa kodissa, joten niitä tuoreimpia kuvia tulee jossain vaiheessa. Varmaan kun pääsen siivoilemaan, niin vois samalla sitten näpsiä kuvat ihan valmiista kämpästä.

Lähdetäänpä liikkeelle vaikka siitä, että meidän vanha koti on nyt myyty.
Mainitsin siitä muutama postaus taaksepäin ihan sivulauseessa, saattaapi olla että on joltain jäänyt vaikka lukemattakin.
Pitkään siinä meni. Niin pitkään, että ei ikimaailmassa voitu kuvitellakaan että näin nihkeästi käy talokauppa tällä hetkellä, ainakin täällä maalla.
Ehkä meillä oli vähän ruusuiset kuvitelmat talon myynnistä, edellinen koti kun myytiin suunnilleen päivässä, joten hölmönä oletettiin että tämäkin viedään ns. käsistä.
No ei kyllä viety.
Ihan käsittämätöntä että varmaan kymmenkunta eri perhettä/pariskuntaa kävi taloa katsomassa, ja vasta lähes yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen tuli se The Ostaja.

Mutta kaikella on puolensa.
Että tämä meni niin nappiin joka tapauksessa, vaikka odoteltiin ja kärvisteltiin ns. kahden talon loukussa. Koska siinä vaiheessa kun uusi koti alkoi näyttää lähes valmiilta, vanha talo sai uudet omistajat. Ei muuttoa välillä pieneen asuntoon, vaan nyt päästään suoraan omaan kotiin. Ihan luksusta.
Tästä opimme taas sen, että kyllä se vain kannattaa pitää se positiivisuus yllä ja luottaa siihen että asiat järjestyy. Mutta uskotte varmasti jokainen, että kyllä se syö miestä, kun talonkatsoja toisensa perään ei itsestään sen kopposen koommin ilmoittele mitään. Epätietoisuus se vasta lisääkin tuskaa. Heh.

Ensi viikolla kuitenkin muutetaan.
Perjantaihin mennessä pitää olla talo tyhjänä.
Uusi koti on ihan viittä vaille valmis, tänään on muun muassa luvassa vessanpönttöjen asennusta.
Alkuviikosta pääsen siivoilemaan, ja ennen perjantaita olisi tarkoitus jo roudata tavaraa ettei menisi niin viime tippaan.

Tunteet ovat varsin ristiriitaiset.
Iso taakka vierähti harteilta, niin kiva muuttaa kun tietää että uudet asukkaat on tulossa tähän vanhaan. Mutta samalla iskee se kuuluisa haikeus, tänne jää mukavat naapurit, ihana ja muistorikas paikka, lasten kaverit.. kohta me istutaan siellä omien peltojen keskellä josta hyvällä tuurilla kiikarilla näkee jonkun ihmisen jos sattuu ajoitus kohdilleen.
Sopeutuvatko lapset? Miten sujuu koulukyyditys syksyllä (kauhukuvat auton alle jäävistä lapsista)? Entäs jos/kun edessä on koulun vaihto?

Viime yö meni vähän tällaisissa merkeissä:

:D

Mutta luottamus on jatkossakin siihen, että kyllä ne asiat järjestyy <3

Tällä hetkellä kun asiaa ajattelen, olen pelkästään helpottunut ja onnellinen.

Ihan kohta tämä remontti-matka on päätöksessä.

Ja siitä ollaan koko perhe niin fiiliksissä!

Niin valmista jo!

Käytiinpäs taas pieni kuvausreissu tuolla Joki-Korpelassa.
Hui mahdoton kuinka paljon siellä onkaan edetty taas viime kuvista.
Joka kerta kun astun ulko-ovesta sisään, on jotain näkyvää saatu aikaan. Nämä loppurempan hommat kun ovat niin konkreettisia. Ulko-ovi on uusi, eteisen lattia on laatoitettu, uudet ikkunat ovat niin ihanan..uudet! On kalusteita, on vetimiä, on katkaisijoita, ihanaa puhdasta valkoista (jonka vuoksi todellakin revin verkkarini ihan taatusti!).

Ensimmäisissä kuvissa on uututtaan kiiltelevä, vielä tuoreilla saumoilla (joiden yli hipsittiin laattoja pitkin vain, pikkuisille piti esittää mallikävelyä) varustettu eteisen/vessan/kuraeteisen lattia.
Laatan tarina on aika hauska, tai meillä kävi hyvä tuuri.
Meillä on samaa laattaa täällä vanhassakin kodissa ja olen tykännyt siitä nämä kohta kuusi vuotta tosi paljon. Pinta on sen verran eläväinen, että se antaa ihan älyttömästi anteeksi sotkua ja iso laatta on aina helppo pitää puhtaanakin.
Samaa laattaa siis ajattelin heti uuteen kotiinkin. No siinähän oli käynyt tässä vuosien varrella niin, että malli oli poistunut valikoimista (ainakin niistä mitä me tsekattiin) ja netistä löytyi vain jokin lava hyvällä alennuksella poistokorista! Ja arvatkaa, laattaa oli JUST sen verran, että se riitti noihin neliöihin. Ei kuulemma montaa laattaa ollut jäänyt, joten se meni kyllä just nappiin.
Olen oikein tyytyväinen.
Ainoastaan sauman väri on eri tässä uudessa lattiassa, tummempi kuin täällä vanhassa.
Tuossa on tuollainen söpö pieni porras-askelma tuonne aulaan (jossa taatusti kaikki vauvat ja vaarit vetävät nurin), joka näkyy tuossa ylimmässä kuvassa. Ihana yksityiskohta.

Sitten onkin kuvat sieltä, missä meikäläisen elämä pyörii pääasiassa. Eli keittiö.
Toisin sanoen, jos en syö siellä niin siivoan siellä. Joten sen pitää olla viihtyisä!
Keittiö on aika tosi tosi tavallinen, valkoiset kaapinovet, tummat tasot, musta allas. Harmaat kodinkoneet. Jotka tulevat muuten huomenna!
Vanha talo on siitä hauska, että vaikka kuinka tehdään uutta, niin pakko on suunnilleen pysytellä niiden sen ajan tilaratkaisujen sallimissa puitteissa. Jos jossain töröttää joku palkki tai muurinpätkä tai joku hormi, niin siihen on jonkin sortin kotelointi keksittävä jos haluaa ne piiloon, koska kaikkea ei voi vetää ihan sileäksikään.
Samoin altaiden paikat ja liekkarin paikat määräytyvät aika pitkälle sen mukaan, miten on ennenkin olleet. Tai sanottaisiko näin, että kaikkea voi siirtää ja laajentaa ja purkaa ja poistaa, mutta me päädyttiin siihen että mentiin suunnilleen samoilla ratkaisuilla kuin vanhakin oli.

Kalusteet ovat siis kaikki tuolla yhdellä seinällä, paitsi jääkaappi ja pakastin tulevat vastakkaiselle seinälle, tuohon koloon siis missä on imuri just nyt.
Kaappitilaa tulee olemaan hurjasti vähemmän kuin tässä nykyisessä, mutta kerronpahan vain että täällä nykyisessä on tasan ihan liikaa semmoisia kuppeja ja kippoja joita ei koskaan käytetä, joten uuteen tulee siis vain kaikki tarpeellinen. Silläpä se ongelma ratkaistaan.

Mahdollisesti hommataan joku säilytysjuttu, senkki tms. toisen ikkunan alle, kunhan tästä johonkin huonekalukaupoille selvittäisiin. Sinne voi sitten sulloa vuokaa, maljakkoa ja kannua, mitä harvemmin tarvii.

Sitten laskeudutaankin kellariin.
Joka on huikaisevan vaikea kuvata, no koska kellari.
Toisekseen niitä pieniä ikkunoita peittää toistaiseksi kaiken näköistä puskaa ja pensasta ja metrinen nurmikko, joten oletettavissa on hieman lisää valoa kunhan raivaustyöt ulkona alkaa.
Näissä kuvissa on vähän hassuja varjoja, koska valonlähteenä oli työmaa-valo.
Kodarista tuli yllättävän tilava! Yksistään jo valkoinen väri tuo lisää tilan tuntua. Kaappitilaa on ihan sopivasti, ja tuonne "pannuhuoneen" puolellekin saatiin vähän tasoa ja säilytystilaa ja siellä on myös tarkoitus kuivata pyykkiä. Tässä pikku kopperossa tulen varmasti viettämään myös lähes yhtä paljon aikaa kuin keittiössä. Mun valtakunnat <3

Mun likajalat <3

Pikakuulumiset

Pikakuulumiset remontin saralta ja vähän muutenkin.

Hommat alkaa olemaan rempalla jo silleen viittä vaille loppusuoralla!
Pohjamaalaukset on nyt tehty keskikerrokseen ja huomenna alkaa varsinaiset maalaukset.
Valkoista, valkoista ja vielä kerran valkoista. Meidän vanhempien makkariin tulee harmaa rapatun näköinen seinä kuten tässä vanhassakin, muuten pelkkää valkoista.
Ikkunat tulee tällä viikolla myös, ja ensi tai sitä seuraavalla viikolla kalusteet.
Sitä ennen pitäisi vielä lyödä laminaattia lattioihin ja laatoittaa eteis- ja wc-tilat. Hui hirvittävää.
Tässä nyt ehkä ihan varovaisen toiveen voisi heittää ilmaan, että heinäkuussa päästäisiin muuttamaan.
Jos kaikki menee hyvin.
Sen jälkeen alkaakin sitten pihahommat, joita muuten riittää!
Oikeastaan vähän kauhulla odotan sitä multa-savi-vesisade (jota meidän tuurilla losottaa koko loppukesän! Pessimisti, minäkö?) systeemiä, joka kantautuu muksujen jaloissa sisälle.
Äitien hermojen pituus on oltava kyllä jotain ihan käsittämätöntä, ootteko samaa mieltä? Noin niin kuin yleensäkin..

Mutta eipä sen enempää tässä..
Noin minuutin välein joku käy kiskomassa mua hihasta, että tuu jo äiti.
Starttaamme kohti vapaa-aikakeskusta ja uimahallia, kaksi lapsista aloittaa tänään kahden viikon mittaisen uimakoulu-rupeaman. Sillai ihan pikkusen malttamattomina, etten sanois.
Me toiset lenkkeillään sitten sillä aikaa.

Kuvien myötä pääsette taas mukaan remonttiin ja askelen lähemmäksi valmista kotia.

Ps. Kerroinko jo, että rakastan noita katkaisijoita ja pistorasioita. Niin <3.

Terveiset taas Joki-Korpelasta

Näistä kuvista on tultu jälleen hurjasti jo eteenpäin.
Täällä vähän kuvapankki päivittyy hitaamman puoleisesti.
Tarkoitus olisi huomenna töiden jälkeen käydä kuvailemassa taas lisää, uutta on tullut vaikka mitä.
Portaat ovat lopullisessa kuosissaan, ei enää vihreä valkoiset, vaan valkoiset.
Vinttiin on tehty loput sähkötyöt, sieltä löytyy uudet pistorasiat ja katkaisijat (joita esittelinkin jo instassa <3) ja porrasaukko on saanut myös valot, jotka olivat muuten ihan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n siistit kun niitä testimielessä käytettiin päällä. Vielä on joitakin kytkentöjä tekemättä.

Tasoitetyöt on myös edenneet siihen malliin, että alkuviikosta vedetään keskikerrokseen pohjamaalit.
Viimeisiä panelointeja on tehty ja kellarin "verstas" on siivottu ja tyhjennetty kaikesta roinasta ja lattialaatta piikattu irti. Nyt se siellä odottelee uutta lattiaa ja seiniä, vaikka se nyt toistaiseksi tulee olemaan lämmin varasto, niin joskus hamassa tulevaisuudessa se ehkä muuntuu vielä yhdeksi huoneeksi. Jahka nuo meidän mukulat saavuttavat kunnioitettavan teini-iän ja ehkäpä alkavat kaivata kukin taholleen omaa nurkkausta jossa angstata. Hehhee.

Samalla reissulla kun kuvia napsittiin, käytiin istutus-puuhissa.
Ekaluokkalainen toi äitienpäivänä pienen taimen kotiin, joka nyt istutettiin tuon punaisen piharakennuksen (josta olisi tarkoitus muokkautua kanala) seinustalle.
Jännällä odotetaan minkälaista horsmaa sieltä alkaa puskemaan. Lahjan saajan tuntien, saattaapi ikävä kyllä kupsahtaa ennen aikojaan, mutta toivotaan että saataisiin nauttia jostain kukkaloistosta.
Uuden kodin pihalle tehtiin toinenkin istutus, kun eskarilaisen kevätjuhlasta saama orvokki, pääsi ruukkuun kasvamaan. Sille myös toivomme pitkää ikää, orvokki saattaa jopa menestyä tämmöisen vähemmän vihreän peukalon pihapiirissäkin.

Tuon keltaisen rakennuksen, eli vanhan navetan, kohtalo mietityttää.
Toisaalta haluttaisiin säilyttää se, koska se itsessään kaikessa vanhuudessaan on vain niin vaikuttava rakennus.
Se on toiminut erinäisten romujen säilytyspaikkana, sittemmin kun lehmät lakkasivat ammumasta, joten se on kuin ammuuttu täyteen tavaraa jos mitä.
Se on myös ajanut autotallin virkaa, mutta tuon meidän lotjan kun sinne puskee niin saattaisi löytää itsensä vaikka Kiinasta sen jälkeen.
Tilanne on siis se, että se alkaa olla jo vähän vinksallaan. Seinät, katto, lattia..
Sinne kun talsii sisälle, pitää vähän varoa jalansijaa koska lattiassa on jos minkä näköistä reikää ja sortumaa ja kuoppaa. Semmoinen, että hirvittää ajatuskin siitä että tenavat siellä leikkisivät ja tonkisivat. Saattaisi siirtyä Kiinanmaalle pari mukulaakin.

Mieheni on jo piirtänyt uudet kuvat autotallista, jonka yhteyteen tulisi sitten hevostalli ja lämmin varasto. Semmoinen olisi tuohon pihapiiriin haaveissa kyhätä, joten todennäköisimmin tuo vanha navettaparka joutuu jossain välissä kaivurin kauhan alle.
Onneksi tuo punainen rakennus, joka sekin on joku talli tai navetta ollut, jää paikoilleen.
Rakastan vanhoja rakennuksia! Siellä kelpaa kanojen kuopsuttaa.

Mutta hei, ajattelin että kirjoitan vain pari riviä, että tässä teille kuvia ja niin pois päin.
Mutta novellihan tästä syntyi ja sormet vain lentävät vaikka kirjoittajan pitäisi niin olla unten mailla jo.
Työ aamu nääs, joten palaamisiin <3

Remppakuulumiset jälleen

Nyt on kamera päässyt muistikortin kera töihin, helpottaa huomattavasti kuvaamista!

Näistäkin kuvista on edetty taas huimasti, kun mieheni on pari päivää paneloinut molempia porras-aukkoja, mutta tässä ollaan siis lähtötilanteessa.

Voihan lankkuportaat!

Näistä meinasi muodostua varsinainen murheenkryyni, kun eihän sieltä kaiken matto- ja muovikerrosten alta paljastunutkaan ihan priimaa tavaraa.

Jäätäviä rakoja, naulanreikiä, koloja ja halkeamia ja tuo vaneri vai mikälie oli kyllä niin tiukkaan liimattu, että mistä lie vanhavaari on mokomaa liisteriä keitellyt.

Aika monta tuntia olisi saanut hukuttaa noihin rappusiin (ymmärrän kyllä mieheni pointin kun hän yksin siellä nakuttelee, että hommaa on vähän muuallakin), joten päätettiin sitten vähän oikoa ja tehdä pinnat uusiksi.

Lankkuportaiden näköiset niistä tulee edelleen, ja valkoiset, mutta vähän feikit vain.

Tässä kohtaa muuten heitän kysymyksen ilmaan, millä maalilla portaat kannattaa maalata? Eli mikä olisi kaikkein kestävin vaihtoehto?

Lopputulosta odotellessa.

Ylläolevissa kuvissa on eteinen, vessa ja kuraeteinen.

Tuossa lisäsiivessä onkin tapahtunut eniten viimeaikoina.

On tehty katot, on levytetty ja valettu tuo uusi lattia.

Tällä hetkellä se on vielä lisäksi tasoitettu, joten ihan pian päästään maalaamaan.

Oon nyt itsekin ollut raksalla useampana päivänä, työstämässä noita tuoleja.

Viisi pinnatuolia ja yksi naulakko on saanut valkoista väriä pintaan.

Ovet ja ikkunat laitettiin myös tilaukseen viime viikolla ja ne tulevat noin kesäkuun puolessa välissä, samoin kuin kalusteet.

Tuohon ylimmän kuvan ikkunan paikalle tulee toinen sisäänkäynti, joka mahdollistaa pska-kamppeilla hiippailun suoraan kuraeteiseen.

Keittiökin on levytetty ja katot tehty.

Portaiden kaiteet odottaa toista maalikerrosta ja sitten paikoilleen laittoa.

Nyt ei muuten olekaan muksujen kanssa rempalle asiaa, vintti kun on heidän lempipaikka juoksennella.

Meidän kapasiteetilla joku tulisi ehdottomasti kaiteettomista rappusista alas.

Siinä vielä meidän vanhempien makkari.

Ihan mieletön miten valkoinen väri tuokaan lisää valoisuutta!

Olkoonkin sairaala-fiilis, mutta valkoinen on aina valkoinen <3

Pakko oli vielä napata kuva kun talon seinustat puskevat jos jonkin näköistä narsissia.

Lapsilla kädet käy, kun äidille on kannettu kukkia, perennapenkistä!!

Kuulin että talon rouva on aikanaan kasvatellut mahtavia perennoja, en vaan tiedä miten tässä käy jatkossa kun talon uusi rouva ei varsinaisesti omista vihreää peukaloa.

Edes vaaleaa sellaista.

Perheen Pää olisi jo kaivinkoneen kauhaa käytellyt vähän joka pensaaseen, puuhun ja puskaan, mutta sen verran piti häntä toppuutella kaatamis-vimmassa, että odotellaan jotta kasvit pääsevät oikeuksiinsa ennen kuin tehdään päätöksiä mitä lähtee ja mitä ei.

Talon takaa piti kaataa pari vanhaa koivua, alkoivat olla jo siinä riskirajoilla vähän vaarallisia.

Kehonrakentajan reiden paksuisia oksia en halua itseni enkä lasteni niskaan.

Enkä toki miehenikään.

Enkä varsinkaan vieraiden.

Mutta hei, lisää kuvia tulossa taas kun vain on kaikki välineet siellä missä pitääkin!