torstai 28. helmikuuta 2013

Mäkilähtöjä


Meilläpäin tallataan melko yksitoikkoisen tasaista maastoa.
Ei mäkiä, ei portaita, ei juuri mitään haastetta lenkkipoluilla.
Suurella kaipauksella muistelen opiskelukaupunkini mäen nyppylöitä ja kivoja nousuja, joissa jo pelkästään koulumatkalla sai hapot reisiin.

Mutta on meillä muutama parin metrin nousu.
Nimittäin alikulkutunnelit.
Että älkää nyt hulluna pitäkö, jos näette jonkun tyypin veivaamassa edes takaisin tunnelia hirrrrveellä irvistyksellä. Se on vain eräs mäkiä rakastava lenkkarityyppi, joka haluaa haasteita tasapaksuun tallaamiseen.
Kannattaa kokeilla. Sykkeet nousee, voin kertoa.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Rakastaa, ei rakasta..



Mulla on jojo-suhde hedelmiin.
Tai on-off-suhde.
Tai viha-rakkaus-suhde. Kuinka vain.
Joka tapauksessa tää on niin kakspiippunen homma, että välillä ei maistu ja välillä maistuu.
Hedelmien puolelta tunne taitaa olla sama.
Toisinaan pussiin suostutaan menemään oikeinkin sopuisasti, kun taas toisinaan käsistä karanneita appelsiineja saa pyrstö pystyssä ja naama punaisena haroa kaupan hyllyn alta.
Ja toisinaan se yksi omena pyörii hedelmäkorissa jotain kolme viikkoa, eikä suostu mätänemään, jotta voisi matkata kaatopaikalle, kun taas joku on niin viheliäisen herkkähipiäinen että homehtuu alta aikayksikön. Ettet ehdi edes päättää, syötkö sen vai et.

Mutta faktaahan on se, että puoli kiloa pitäis jaksaa puputtaa joka päivä.
Ja faktaa on myös se, että terveellisempää on syödä pussillinen omenoita kuin pussillinen Fani-paloja.
Mutta tosiasia on ehdottomasti myöskin se, että pisketit on kymmenen kertaa parempia kuin hedelmät.
Koitamme täten ryhdistäytyä hedelmien syönnissä.
Välipalana tänään kourallinen viinirypäleitä ja omena.
Ja kourallinen Fani-paloja.
Tasapuolisuuden nimissä.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pienesti innokas


Eipä tarvi siivouskaapin oven paljoa kolahtaa, kun juniori on heti kytiksellä.
Tämän hetken top 1-mielenkiinnon kohde on harja ja rikkalapio.
Miestä isompi yhdistelmä on niin mieleen, että useampi hetki kuluu ympäri taloa kulkiessa ja ähisten edetessä.
Sinni meinaa loppua muutaman sekunnin jälkeen, kun harja tarttuu kiinni kiikun jalasten väliin tai jää jumiin sohvan alle.

Top 2-mielenkiinnon kohde löytyykin sitten kiipeilyn puolelta.
Mamman sydän pysähtyy noin satakakskyt kertaa päivässä, kun poika löytyy mistä milloinkin huojumasta puolen metrin korkeudelta. (Siis iik!)
Voin kertoa, että ei juurikaan kuulkaa järki päätä pakota tämän ikäisellä. Juu ei.
Yritä tässä sitten rauhassa keskittyä penkkiurheilun ihmeelliseen maailmaan, kun ois tarvetta toiselle parille silmiä.

Erittäin hiihtoisista tunnelmista,

-Salla

perjantai 22. helmikuuta 2013

Vihreäkö?


Emmä tiiä auttaako sitä vaihtaa kauppareissun muovipussit kankaisiin kasseihin, kun samaan aikaan seisoo tulikuuman suihkun alla, katkeamattomassa vesisuihkussa 15min. joka ilta?
Tai lajitella kiltisti sekajätteen, pahvit, lasit, metallit, kun samaan aikaan kertakäyttövaippojen kulutus alkaa olla luokkaa maksimi?
Tai kierrättää tavaraa kirppareiden kautta, kun autolla ajo monta kertaa päivässä kuuluu jokapäiväiseen välttämättömyyteen, mitä huonoimmilla tekosyillä?

Mutta parempi edes jotain vihreää, kun ei lainkaan vihreää.
Kun ajattelutapa on kuitenkin jotakin sinnepäin.
Jostakin en ole valmis luopumaan.
Mutta jostain toisesta kyllä.
Se riittäköön.

torstai 21. helmikuuta 2013

Nukensänky


Mieheni on oikeinkin kätevä käsistänsä.
Nakutteli tässä iltana muutamana neidin yllätykseksi nukensängyn.
Siitä tuli niin söpö että.

Älkää kysykö mitä materiaalia tähän käytettiin. Jotain laudantynkää? Jep.
Muuta en osaa sanoa muutaku että helmet on tuollaiset super suuret ja ne tilattiin netistä.
Ja patja leikeltiin äitiyspakkauksessa tulleesta superlooni-patjasta.

Kyllä kelpaa nukkevauvojen pötköttää. Tai pehmolelujen, kuten tässä apinan.
Neiti peittelee iltaisin vuoron perään jonkun nukeistaan nukkumaan iltalaulun kera.
Onko herttaista? No on.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Leluista


Jossain määrin lelujen kertyminen nurkkiin ottaa päähän.
Ja lapsethan keksii mitä ihmeellisempiä leikkejä, ihan ilman lelujakin.
Mutta on niistä hurjan paljon iloakin. Ja mikä sen parempaa, kun pistää kotileikki pystyyn, kun löytyy rekvisiittaa minkä ympärille sitä leikkiä aletaan kehittämään.

Ja leluthan on myös oikeasti kehittäviä ja opettavaisia.
En usko, että ilman muumi-läppäriä 5-vuotias osaisi luetella vokaalit. Tai miten kirjoitetaan g-a-s-e-l-l-i. Toki oisin voinut opettaa, mutta eipä ole käynyt mielessäkään.
Kirjaimia ollaan kyllä opeteltu ja oman nimen kirjoittamista, mutta siihenpä ne sitten onki jääneet.

Inhoan kaikkia soivia ja vilkkuvia härpäkkeitä.
Mutta mun lapset rakastaa niitä yli kaiken.
Ja puolensa niissäkin.
3-vuotias laulaa ABCDEFG HIJKLMN..ja niin poispäin. Ja värit tuli opeteltua siinä sivussa, kun muovinen välkytin niitä toistaa 10h päivässä.
Loistavaa.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Varjoja


Meillä meinas yhtenä aamuna mennä aamupala ihan hösseliksi (jotain uutta?) kun aurinko paistoi niin makeasti ja teki hienoja varjoja.
Varsinkin pikkuinen oli ihan ihmeissään, kun isommat heiluttelivat käsiään ja tekivät jos minkänäköisiä varjokuvia kaapin oviin.
Ja kotiäidin pieniä ja kuihtumaan päin olevia aivonystyröitä koeteltiin mitä ihmeellisimmillä kysymyksillä.
Mistä varjot on tehty?
Miks varjot on mustia?
Välillä tuntuu että joku väitöskirja tässä ois ollut paikallaan, ja professorin tittelikin mielellään, että osais järkevästi selittää asioita.
Kondiittori kun tuntee vain osa-alueen suklaan temperointi ja sokerikreemin ainekset.

Mistä vesi on tehty?
Miten minkit synnyttää?
Tai kenen maa on Ruotsi?




maanantai 18. helmikuuta 2013

Painitaanko?

 
 
Tänä päivänä niin ollaan tasa-arvoisia ja muuta ja lapsiakin kasvatetaan sukupuolettomiksi.
On vain vauva joka saa nimekseen vaikkapa Oksa, josta ei sukupuoli näy. Vauva saa ylleen potkarit, jotka ovat oranssit, ruskeat tai keltaiset, joista ei sukupuoli näy.
Ja puheissa hänelle on vain ihmisiä, ei tyttöjä, poikia, setiä eikä tätejä.
Vapaushan on jokaisella, mutta..
..minun mielestä pojissa ja tytöissä on vissi ero.
Jos on ulkomuodollisesti, niin on myös sisäisesti. Ainakin meillä.
Toki meidän neiti osaa halutessaan olla varsinainen jätkä. Ja pojat puolestaan toisinaan oikeinkin halukkaasti pukevat ylleen rinsessahörhelöitä. Mikä on mielestäni ihan normaalia.
Mutta siltikin.
Pojat vain ovat poikia. (Inhoan tätä lausetta)
Kovaa ääntä, rajuja leikkejä, pieniä miehenaivojen alkuja. Jo ennen kuin jaloilleen pääsevät, pöristelevät auto kädessä ja kaikki ulkona neljällä pyörällä liikkuvat kiinnostavat kovasti.
Kun taas tyttö tuuskaa kaikessa hiljaisuudessaan omia juttujaan, hoitaa vauvojaan ja neiteilee. Keijusiivet selässä hihhuloi 24/7.

Itse ainakin tykkään siitä, että lapsi on poika. Tai tyttö. Ei pelkkä lapsi, ihminen.
Tämän asian mittapuussa meikäläinen on varsinainen fossiili.
Ja haluankin olla.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Näin meillä!


 
 
Kun mä leivon pullaa, niin mä sit kans leivon.
Mutta kun tarviin pullaa noin niinkun tostavaan vaikka laskiaispulliin, niin nappaan pussin (tai kaksi) kaupan pakastealtaasta. Ja hei, on muuten sairaan hyvää pullaa. Jos jonkun näköstä känttyä on tullut maisteltua elämäni aikana, niin veikkaanpa, että monikaan ei tämän veroista pullaa väännä.
Pointsit raakapakasteille.
 
Mä olen tottunut syömään laskiaspullani siten, että pullaan kuuluvat lisukkeet äpöstetään parhaansa mukaan pullan väliin.
Mutta mun jälkikasvu tuumas toista.
Pulla pullana. Kermavaahto kermavaahtona.
Ja hilloa ei huolittu ollenkaan.
 



lauantai 16. helmikuuta 2013

Värejä



Sen tämä kevään tuntu saa aikaan, että sitä alkaa pikkuhiljaa kaivautua ulos sieltä musta-valko-harmaasta mössöstä, johon on tullut upottua tässä syksyn ja talven aikana.
Kirkkaita värejä alkaa pikkuhiljaa ilmestymään nurkkiin noin niinku salavihkaa.
Shoppailuvietti senku yltyy ja vaatekaapin mustia rytkyjä säikytellään nakkaamalla sekaan korallia, minttua ja keltaista.

Auringon katse alkaa pikkuhiljaa olemaan kirkkaampi kun puolestaan ikkunat vähän sameammat.
Hitsi että sitä onkin uskotellut itselleen koko talven, että tulipa syksyllä pestyä kunnolla ikkunat.
Aika hiljaista, tuumaa arska.
Mutta siltikin, senkin uhalla, että ikkunat on törkyiset ja keittiön pöydän alunen näyttää navetan lattialta sopivassa valossa...

...on ihanaa kun tulee kevät!





perjantai 15. helmikuuta 2013

Karkittaa ihan sikana!


Meikäläisen kerran viikossa karkkipäivä-yritys on toistaiseksi pysynyt ruodussaan.
Toistaiseksi olen kyllä myös puolen viikon jälkeen siirtänyt vastuun muonan hankkimisesta perheen toiselle aikuiselle. Kiusaukset ovat aikalailla kovat parin karkittoman päivän jälkeen. Kaupassa olis tarve käydä kaks kertaa päivässä.

Tosin tässä on jotain erittäin ärsyttävää tässä kerran viikossa-jutussa.
Kun ensin kärvistelet tuskissasi kuusi päivää ja kun tuo himoittu karkkipäivän aamu koittaa et saa edes jumbopussillista alas.
Vaikka vielä tiistaina uhosit syöväsi kilon irtokarkkeja ja kilon suklaata.

Mutta kuvan suklaata söis melkein kilon.
Vannoutuneelle popparin ja suklaan syöjälle maku on ihan taivaallinen.
Ah, huomenna se taas on.
Karkkipäivä.

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän Cupcaket!







Mikäs sen ihanampi syy, kuin ystävänpäivä, alkaa leivonta puuhiin heti aamusta. Tai meidän tapauksessa päivästä. Kun meidän aamu on jo useimman päivä.
Kaikilla kun on tämän päivän vuoksi niin hempeän hellä mieli aamusta iltaan, niin sen tunteen toivossa lupasin lapsille, että leivotaan yhdessä.
Älkää nyt käsittäkö väärin. Ettenkö niin rakastaisi mun lapsia yli kaiken. Mutta leipomisen yhteydessä (ja ehkä jossakin muussakin yhteydessä saattaa olla) mun pinna on aina äääxxxxttra kireä. Se siitä taikinaterapiasta kato.

Tälläkertaa meni oikein mallikkaasti.
Mitä nyt yks tiputti lasisen nonparellipurkin lattialle rikkipoikkikatki. (minä)
Ja yksi lipsautti superällöä kuorrutusta kaverin tukkaan. (kakkonen)
Ja yksi mennessään käsienpesulle, sitä samaista kuorrutetta käpälissään, kähmi mennessään seinät ja ovet. (neiti)
Perussettiä, joista kuuluukin kilahtaa.

Lasten kanssa leivonta kannattaa yksinkertaistaa yksinkertaistakin yksinkertaisemmaksi.
Muffinssit on siihen oivallisia.
Helppoja kuin mikä, takuulla onnaa aina.

Mitä makeinta ystävänpäivää teillekin lukijat! <3





keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Särkyvää



Mine ei ummarta mite minu kiltti pieni piltti olla niin terrorist, että hän särkke kaikki tavara.

Näiden pahvisten salkkujen tarina on aika lyhyt.
Ne eivät paljoa maksaneet, mutta ne olivat älyttömän nättejä. Isoin sininen, keskikokoinen keltainen ja pienin punainen.
Ensin ne olivat turvallisesti hyllyllä.
Hyllyn ylikuormittumisen vuoksi ne pääsivät mukaan lasten leikkeihin.
Mutta onhan se selvä, ettei salkkuun voi tunkea kameraa, pikkuautoja, pikkulegoja, kännykkää, paria pehmoeläintä ja muita aarteita.
Ensin teipattiin kantokahva, sitten pohja.
Lopulta kaikki kolme näyttivät aika teipatuilta.

Kun juniori vielä käytti niitä korokkeena kiivetessään, laukut näyttivät tältä.

Mine ehkä osta joskus uusi laukku minu lapsi.
Ehkä en.




tiistai 12. helmikuuta 2013

Tauti



Taudeista parhaimman sain.

Inhoan kaikkia tauteja.
Mutta tauti, joka kantaa nimeä oksennus, on se Top 1 inhokki.
Siis kuume ja yskä ja räkä, kurkkukipu, päänsärky tai jokin muu vielä menettelee, mutta oksennustauti ei.

Käytännössähän se menee näin.
Yksi aloittaa, ja tietysti siihen aikaan yöstä, kun itse olet juuri saanut unen syrjästä kiinni. Siirryt patjan ja vadin ja pyyhkeen ja paperirullan ja pesuaineen kanssa isompien huoneeseen. Saat ensimmäisen ohimenon jälkeen iskostettua kaverin aivolohkoon sen, että heti kun tuntuu että tulee, niin vati käteen.
Paneudut maate, siinä toivossa että tauti olisi lyhytkestoinen.
Nouset ylös 5min. päästä pyydystämään Yrjöä. Ja 10min. päästä myös.
22min. kestää kun viereisestä kamarista kuuluu epäilyttävää kröhinää ja ohihan se menee niin että lotisee, kun et ihan ehdi sen vatisi kanssa sinne sännätä. (Takareisi on vieläki jumissa).
Loppuyö kuluukin hyppiessä huoneiden väliä.
Aamulla on vähän kuollut olo.
Onneksi vain vähän.

Ainahan kaikista asioista täytyy löytää ne hyvät puolet.
Oksennustauti kun kaatoi porukkaa petiin tasaiseen tahtiin, oli meillä ihan käsittämättömän rauhallista ja hiljaista.
Ylös noustiin vain kun täytyi oksentaa. Ja ääntäkään ei kuulunut, muuta kuin silloin kun noustiin oksentamaan.
Isoveli oli ainut, joka hyppi seinille kun ei ollut tekemistä eikä kaveria.
Mutta kaatoihan se tauti veljenkin lopulta yhdeksi illaksi.

Mä mitään muuta toivo ku että tää oli tän talven eka ja vika tauti.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Taikina terapiaa




Jos mua tympii, mä
a) mökötän hiljaa
b) paiskon ja nakkelen tavaroita tai kaapin ovia vähän reilummalla hanskalla
c) treenaan äänihuulia
d) lähden lenkille (tai karkkikauppaan)
e) leivon

Tää viimeinen vaihtoehto on yleensä se viimeinen vaihtoehto. Kun mun tapauksessa taikinakippoja ja kanamunia sais tiettyinä päivinä nostella pöydälle noin puolen tunnin välein.
Pilaantumisuhan vuoksi ne ei voi nököttää siinä koko aikaa.
Mutta, leipominen oikeasti tekee hyvälle tuulelle.
Tällähetkellä on ongelmana se, että vaatekaappien lisäksi täällä tursuaa yli laitojen myös pakastin. Ja näinollen tympimisen hetkellä on turvauduttava pakastimen täyttämisen sijaan tyhjentämiseen.
Tunnesyöppö, minäkö? En todellakaan.

Mutta vakavasti ottaen, vaihtoehto d on ihan paras. Oikeasti.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ei ikinä mitään



Mä oon varmaan ainut ihminen tässä maailmassa kenen vaatekaappi pursuaa kamaa, mutta kellä ei ikinä ole mitään päällepantavaa.
Nakuna ei oo tarvinu vielä koskaan kotoa poistua, mutta melkein joka kerta kun lähtö jonnekin tulee, niin se tunne ei oo hyvin kaukana siitä.

Katsos kun sehän menee niin, että jokainenhan kotonansa voi palloilla jos kuinka väsähtäneissä neuleissa ja hipsun syömissä legginsseissä, mutta kaikkihan me halutaan näyttää niin hyvältä ku ikinä, kun ihmisten ilmoille täytyy mennä.
Ja aina sillä toisella on niin mahdottoman kivan näköiset kuteet.

Juhlavaatteet on ihan pahinta.
Ollapa kakslahkeinen, joka samalla mustalla puvulla hiippaa kekkereistä kekkereihin. Ja tiedän, ettei kukaan taatusti katso, että jahas, Pentti on taas samalla puvulla liikkeellä. Aijaijai.
Mutta sitten, kun Marketta astuu esiin ja sillä on kolmatta kertaa peräkanaa sama kolttu päällä, niin kyllä muuten tulee katseita. Aijaijai.
Sitten kun pitää olla kaikenlaista. Talvella pitkää, kesällä lyhyttä, tummaa, pastellia, kimaltavaa, arkijuhlaista, juhlajuhlaista.
Järki tässä lähtee vähemmälläkin.

Tälle mammalle on käynyt niin, kuten monelle muullekin kuulemani mukaan, että olen viimeaikoina tasan keskittynyt enempi jälkikasvuni vaatepulmiin. Ja sen verran, voin kertoa, on tainnut lähteä lapasesta se homma, että mukuloiden vaatekaapit tursuaa vielä pahemmin kuin omani.
Lastenvaatteet ovat vain niin herrrrrkullisia. Eihän siitä pääse mihinkään.

Lähdenkin tästä odottelemaan huomista, josko postilootaan kolahtais yks kauan himoittu siili-jumppis. Ei tälläKÄÄN kertaa itselleni, vaan juniorille. Iiih.


lauantai 9. helmikuuta 2013

Buumit





Mulla on joku ihme Muumi-kausi ollut päällä jo jonkin aikaa.

Muumeja löytyy purkeista, mukeista, lautasista, petivaatteista, pyyhkeistä ja lasten aterimista muun muassa.

Noista yläkuvan peltirasioista tykkään erityisesti. Ja aamukahvi muumimukista pelastaa päivän. Ja lasten hyllyllä nököttävä kirppislöytö köyhdytti mua viidelläkymmenellä sentillä. Ja alimmaisen kuvan kuosi löytyy neidin pussilakanasta ja tyynyliinasta.
Enkä väitä, etteikö tekis itsekin mieli kömpiä tyttären sänkyyn ihan vain sen vuoksi, kun nuo lakanat on niin herkut.
Se on muuten ihan taatusti tosi, että uudet lakanat sängyssä takaa takuulla makeimmat unet ikinä.







perjantai 8. helmikuuta 2013

Kanasalaatti


Ruokavinkkiä pukkaa.

Emminä mitään tiiä, mutta siitä oon satarosenttisen varma, että tää on hyvää.
Ja jatkan kuten se Korven luistelijatyttö, että maista säkin!

Kato ku vähä käräytät kananpoikaa pannulla ja ropsautat jotain maustetta mukaan. Ja salaattia, tomaattia, sitte sitä juttua mistä ne kananpojat pruukaa tulla tähän maailmaan ja miksei persikkaa tai ananastakin. Vähän kastiketta kyytipojaksi.
Ja kokonaisuuden kruunaa ehdottomasti se, jos saat muksutkin syömään tätä!
Mä en niinku saanu ku ne on niinku edelleen niinku sitä mieltä että makaroni niinku is the best!

2013




Mulla harvoin menee hermot. (hehheh)
Mutta yhen kerran mä kilahdin kun tilasin joulunkähmeessä (hyvissä ajoin luonnollisesti) uuden kalenterin. Toimitus 3-4 arkipäivää.
Meni viikko jos toinenkin eikä kuulunu allakasta hisaustakaan.
Sähköpostia sinne ja viestiä tuonne ja pari puhelua tänne.
Ihminenhän se varastomieskin on joka oli sössinyt mun tilauksen kanssa. Ei siinä mitään.
Mun pienen pienet hermot joutui kyllä koetukselle ja niinpä otin ja peruin koko tilauksen ja marssin suutuspäissäni markettiin ostamaan ekan vastaantulevan kalenterin.
Vaihtoehtoina mieskalenteri ja ihan kiva mutta ei mun tyylinen-kalenteri.
Ei liene vaikea arvata kumpi lähti mukaan.



torstai 7. helmikuuta 2013

Rinsessa


 
 
Onneksi mulla on yksi tyttö.
Pojissakaan ei totisesti ole mitään vikaa, mutta en ole tullut heitä pukeneeksi mekkoihin tai värkänneeksi heidän hiuksiinsa mitään erikoisuuksia.
Toki meillä myös pojat kulkevat toisinaan helmet kaulassa ja pannat päässä, mutta se on ohimenevää. Toisin kuin neidillä.
 
Mä ihan hullaannun jossain henkkamaukan pinni-ja ponnariosastolla kun siellä roikkuu toinen toistansa ihanempia koristuksia.
 
Välillä neidistä puskee kyllä esiin joku miehenpuolikas, kun hän aamulla ensimmäisenä ilmoittaa ettei aio laittaa hametta, eikä helmiä, eikä harjata hiuksia eikä vissiin mitään pinniä eikä pompulaa.
Sellaisina aamuina täytyy vain tyytyä neidin mielipiteeseen ja antaa kaverin vetää takkutukan päälle lippis.
Enemmän on onneksi näitä tuunaus aamuja, kun valinnan vaikeuksia riittää.
Kukka vai timantti?
Saparot vai ympäriletti?
Helmet vai helmet?
 
P.s Tervetuloa tänne bloggerin puolelle jatkamaan turinoita. Mun pientäkin pienemmät hermot meni alkuunsa tuolla vanhassa kun kuvat ei lataantuneet edelleenkään. Jatkamme siis näin ja toivottavasti mehdollisimman moni löytää tiensä tännekin.