tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lukurauhasta tietoakaan



Olen ehdottomasti lukutoukka.
Rakastan lukemista yli kaiken ja listaan sen aina yhdeksi mun harrastukseksi.

Mutta tiedättekö, elämässä on aina silloin tällöin hetkiä, että lukeminen vain jää.
Päivisin ei ehdi, iltaisin ei jaksa tai ulottuvilla ei ole tarpeeksi hyvää kirjaa.
Nyt just on elämässä Se hetki. Se hetki jolloin lainatut kirjat lojuu hyllyssä ja sakkoa senkun kertyy.
Päivisin on niin paljon touhua, jos ei muuta niin jokainen kotitöiltä liikenevä hetki vietetään ulkona.
Iltaisin on aina aika sippi olo ja monesti ei jaksa keskittyä kirjaan vaan sitä roikkuu hetken puhelimella ennen kuin sammuu.
Ja yksinkertaisesti just nyt (Twilight-sarjan jälkeen) ei oo käteen osunut mitään järkevää, hyvää, koukuttavaa luettavaa piiiitkään aikaan.

Eilen pikkuneidin nukkuessa päikkäreitään, vedettiin muun sakin kanssa viltti terassille ja nappasin kirjahyllystä Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset-kirjan mukaani ja ajattelin syventyä auringonoton lomassa siihen.
Lukeminen meni suunnilleen näin:
Aloitan kirjan ja luen ensimmäisen luvun. Ja toisenkin keskeytyksettä.
Kolmatta aloittaessani luen ensimmäisen rivin. Ja toisen ja.. Tap tap. Kolmevuotias läpsyttää takapuolelle (makaan siis mahallani) Arvaa kuka? No joulupukki. Eeei ku MINÄ!
Luen uudelleen sen toisen rivin (koska en tajunnut siitä mitään ekalla yrityksellä).
Tap tap. Arvaa kuka? No joulupukki. Eeei ku MINÄ!
Tätä jatkuu hetken aikaa, jankkaan sitä samaa lausetta monta kertaa ja ehkä pääsen pari virkettä eteenpäin kunnes kirjalle lävähtää rusinalaatikon sisältö ja korvan juuressa huudetaan Papana Pommi! Kolmevuotias jälleen. Keräilemme siis hetken rusinoita ja pelleilemme ja juttelemme ja hetken päästä jatkan jälleen lukemista, joka on muuttunut lähinnä yhden lauseen luetun ymmärtämiseksi.

Ei mene kuin minuutti kun joku tulee sisältä ulos ja kuulen oven raosta pyykkikoneen kutsuvan piippauksen. Laitanpa siis kirjan sivuun ja jatkan joskus paremmalla ajalla. Vuonna 2020?

Oli muuten kelpo pyykinkuivatuskeli! Pesin neljä, NELJÄ, koneellista pyykkiä ja kaikki kuivaksi samana päivänä. Se on luksusta se. Vaikka kirjan lukeminen ei ihan ollutkaan.

Ps. Kuvissa näkyvä kirja oli just sellainen ei-tarpeeksi-hyvä-kirja.
En päässyt kyllä sisään koko juttuun, en sitten yhtään.
Siispä vinkkaa mulle joku kirja joka vie mennessään! Kaikki elämän osa-alueet käy.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Haudontakuulumisia ja vähän muutakin





Pari päivää sitten (kun elämässä oli jotain muutakin kuin oksennusvateja ja pieruverkkareita, hehhee) tehtiin munille läpivalaisu (jossa siis nähdään miten alkio on lähtenyt kehittymään).
Ennen kuin menen itse asiaan, on pakko kertoa päivän nauruista.
Oltiin siis koko porukalla pesuhuoneessa ja laiteltiin kaikki sälkkärit ja ikkunat kiinni jotta olisi mahdollisimman pimeää. No siinähän sitten meidän kolmevuotias väläytti taas ja kysyi pokkana, äiti pitääkö riisua vaatteet?? Repesin. Ei poikakulta kun se läpivalaisu tehdään ihan noille kananmunille vaan.

Eli siis, tipujen kehittymistä voidaan seurata kirkkaalla valolla pimeässä tai hämärässä läpivalaisten muna jolloin sieltä näkyy, tai pitäisi näkyä, tiettyjä juttuja.
Epäonneksemme yhdessä munassa ei ollut mitään. Sen laitoimme suosiolla pois, koska vaarana on että se lämpimässä/kosteassa poksahtaa ja haju ei kuulemma ole mikään miellyttävä. Yh.
No kuudessa munassa näkyi kuitenkin elämää, siellä ne pienen pienet rääpäleet sätkyttelivät menemään. Hurjaa. Tuli sellainen rakenneultra-fiilis, kuten äitini tuumasi.
Ensi viikolla pitäisi sitten loppuviikosta alkaa tapahtumaan. Ai että mua jänskättää.

Sitten tähän päivään.
Niin se vain alkais näyttää siltä, että tauti on selätetty.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä on viimeiset oksut päästelty ja tosiaan (henkseleitä paukuttelee) minä säästyin, en tiedä uskallanko tuulettaa, mutta luulisi taudin tulleen jos on tullakseen.
Aloitinkin tuossa kämpän desinfioinnin ja puunasin vessat ja kaikki vadit ja ämpärit joihin on ruikittu.
Jahka mieheni tulee töistä, aletaan sitten siivoamaan oikein urakalla.
Pyykkiä on pesty heti niin että kone vaikertaa lingotessa niin että luulisi kohta kosahtavan. (Älä kuitenkaan, pliis.) Tuo kone muuten piti olla jotain mallia silence, mutta kyllä mää sille myyjälle hiljaiset näytän, ihan jäätävää ääntä pitää.

Kun saadaan pöpöt häädettyä lähdetään kaupoille, pakataan tarvittavat kamat kasaan ja huomenna aamusta suunnataan kohti Vaasaa <3.

Siis JOS en oksenna ens yönä. Sitten teen jotain ihan muuta.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ihania kuvia ja vähemmän ihanaa tekstiä ja tunnetta kerrakseen








 
Sairastuvalta päivää!
 
Mikähän siinä oksennustaudissa on kun sen pitää alkaa yöllä?
Nyt neljä lapsista on oksentanut ja jokainen yöllä.
 
Se tunne kun oot just vaipunu mitä makeimpaan uneen ja heräät siihen kun itkua tuhertava muksu nykii peittoa sun päältä ja kertoo oksentaneensa sänkyyn ja vessan lattialle (+ne kaikki sentit siinä välillä).
 
Tai se tunne kun heräät siihen että joku huuto-oksentaa kamarissa ja tiedät todellakin että et ehdi ajoissa paikalle.
 
Entäs se tunne kun aamuyön hiljaisina tunteina kuorit lastasi ja sen sänkyä vaatteista ja petivaatteista ja suihkuttelet niitä oksennuskökkäreitä (te ette halua tietää miltä näyttää tortillalasagne 12h päästä siitä kun se on syöty) pesuhuoneessa ja kadut koko elettyä elämääsi. No ei sentään, mutta tunnetta siinäkin hetkessä oli aikalailla.
 
Puhumattakaan siitä tunteesta kun makaat kolmen (kyllä, viime yönä oksensi kolme) oksentavan lapsen kera lastenhuoneen lattialla patjoilla ja koitat parhaasi mukaan pyydystää jokaiselta oksennuksen sinne vatiin mihin se tosiaan olisi ihan suotuisaa osua.
Melkein jo päihittäisin reaktionopeudessa itsensä Usain Boltin, siihen malliin säntäilin ympäri huonetta koko yön. Jos nyt en olympiakultaa ansaitsisi niin vähintään kultaisen ansioristin ansiokkaasta yöstä oksentavien lasten parissa. Nojoo.
 
Mutta huonolta näyttää meidän reissua ajatellen.
Kaksi (isoveli ja minä) seitsemästä on enää säästynyt oksulta, mies tuli juuri töistä naamari valkoisena ja kertoi yökänneensä johonkin varaston nurkalle.
Isompi neiti (toista kertaa jo) ja kakkonen ja nelonen ovat juurikin niitä oksentajia joiden vuoksi viime yö meni niin sanotusti harakoille. Pikkuneiti on toivottavasti yrjönsä yrjönnyt ja niin pois päin, jos tämä ei nyt sitten vedä varmuuden vuoksi kahteen kertaan läpi koko sakkia.
 
No elämä se nyt vain on tällaista.
Tunnetta tunnetta, täyttä tunnetta.
 
Ps. Kuvat ovat juhannukselta jolloin kaikkien mahalaukut olivat vielä kondiksessa.
Uitiin, saunottiin, grillattiin ja chillailtiin mökillä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lomatekemistä



Eihän siitä pääse mihinkään, että loma kun alkaa niin alkaa myös se jatkuvana virtenä veisattu ei oo mitään tekemistä!
Tai jos ei vinguta, niin sitten keksitään jotain ei-niin-järkevää tekemistä kuten kisuaminen.
Tuon hieno sana sisältää mm. seuraavat jutut: huuto, toisen härnääminen, paini ja ympäri taloa juokseminen. Ah niin kamalaa.

Täällä meidän kaupungissa on ihan kiitettävästi yleensä lapsille järkätty ohjelmaa kesäisinkin.
On uimakouluja (joihin ilmoittautuminen jäi ihan sata-nolla kun ne alkoi heti koulujen loputtua), leikkikenttää (sama kuin edellä), värkkäyskerhoa, urheiluleiriä ja pesiskoulua.

Tuohon pesiskouluun meidänkin pojat osallistuivat. Yhden viikon ajan kävivät joka päivä tunnin pesiskentällä pelailemassa, ja tykkäsivät kyllä kovasti.

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että erilaiset toimintamuodot ovat tosi hyviä!
Vaikka lapset kotona touhaavatkin kaikenlaista niin tuollainen ohjattu toiminta on oikein hyvä kesälläkin.
Koulussa kun ollaan ohjattuina neljä tuntia päivässä niin kyllä huomaa kun jäädään lomalle ja kaikki ovatkin yhtäkkiä kotona 24/7. Väittäisin että yhden kerran ainakin on tullut tunne voisko ne koulut kohta alkaa. Hyi minua.

Mun instagramia seuraavat ovatkin jo nähneet kuvan tältä päivältä, ja kuulleet tämän päivän kuulumiset!
Totanoinnii, mahatautihan se tulla rysähti tähän taloon. Vanhempi neiti pääsi helpolla, yksi oksennus ja thats it (paitsi se thätsit tuli sänkyyn ja lattialle ja hieroutui ovenkahvoihin ja loppupläjäys vielä pöntön viereen, että ei ihan sinne mihin ois pitänyt!), mutta pikkuneiti onkin sitten oksennellut ja toisestakin päästä on tullut ihan kiitettävän monta kertaa.
Nyt sitten odotellaan maitohapot ja vadit rivissä valmiina lähtöön, koska onhan se aika ihme jos tämä ei käy kaikkia läpi. Varsinkin sellainen henkilö tuskin välttyy joka käy salaa hörppimässä samasta nokkamukista The Oksentavan kanssa. Jestas.

Omassakin vatsassa käy jos minkälainen tulinen aallokko välillä ja kieltämättä spaghetti-jauheliha ei ihan uponnut normaalisti tänään oikein kellekään.
Pskamaisintahan tässä on tietysti se, että tauti otti kyllä viimeisen päälle ajankohdan tullakseen.
(Jos se nyt koskaan on oikein tervetullut.)

Nyt sormet ja varpaat ristissä toivotaan, että se joko kiertää nopeaa koko jengin tai jättää loppupään rauhaan että loppuviikolla päästäisiin reissuun.
Saattaapi tuo hiukan harmittaa jos vuoden kohokohta jää väliin sen takia että ihmislapsilla ruoka valskaa molemmista päistä hetkessä läpi.

Miten tää onki niin kivaa?

torstai 18. kesäkuuta 2015

Ihan sikahyvää! (Juhannusta!)



Tässäpä ohje sinulle, joka et ole vielä ehtinyt tai jaksanut tai viitsinyt (kuten minä!) leipoa mitään juhannusherkkuja.
(Mä kyllä ajattelin jotain, mutta sittenkin päädyin siihen että en tee britaa, en banoffeeta, en mansikkakakkua.. koska itse puputan niitä kuitenkin autuaana koko jussin.
Ja jussi kun päättyy en takuulla mahdu noihin mun uusiin farkkuihin enää, niihin piti nytkin jo sellainen yhden naisen sätkyttelyshow vetää että sain ne jalkaan ja napinkin vielä kiinni.
En tiedä, joku ois voinu todeta että oisko kantsinu ostaa kokoa isommat? Joku tais sanoakin.
No hankittu mitkä hankittu. Ne on nyt vain mahduttava.)

Mutta asiaan, siis tähän raparperipiirakkaan.
Ohjetta en millään jaksa tähän kirjoittaa, mutta sen sijaan ystävällisesti linkitän tähän Raidoilla-blogin josta ohjeen nappasin.

Meidän tontilla ei raparperia kasva, mutta äitini auliisti luovutti omistaan muutaman varren (kiitos vain!), ja siitä syystä ei ole paljoa tästä kyseisestä ainesosasta tullut mitään laitettua.
(Mikä raparperi muuten on? Hedelmä, vihannes, kasvis, juurikas, horsma..eiku horsma onkin se toinen..ehhee..)
No arvata saattaa että nämä tuntemattomat pötkylät herättivät jälkikasvussani liudan kysymyksiä ja väärin lausuttuja nimiä. Rapareri, paparperi, rapaperi..

Onpahan nyt sekin ihme nähty, että pikkukansaa joutui jopa hiukan suostutella maistamaan tätä piirakkaa! (Koska normaalisti pellillinen ei tunnu missään.) Ilmeet vaihtelivat irvistyksistä ja puistatuksista yökkäysääniin (joka kylläkin oli niin epäaito että lähinnä nauratti) ja hetken päästä pöytä oli täynnä erimuotoisia kökkäreitä joiden sisältä paljastui raparperinpala. Ei siis oikein uponnut, luulisin.

Itsehän rakastan tätä kyseistä piirakkaa ja nautin sitä vielä iltapalallakin ison palan.
Pikkuveli kolmevee sitten pyrähti sängystään vielä keittiöön jotain säätämään ja hyi-ällötys-tuo-syö-tuota-ilmeellä viereeni tuijottamaan. Pyysin poikaa takaisin sänkyyn ja äkkiä.
Sain vastaukseksi, sillä eholla ettet ikinä enää tee sitä parape..raparep..paparperipiirakkaa!

Olin ihan että reps.
Se lateli mulle ehtoja!!
Että niin hyvää piirakkaa, kannattaa tehä.

Ps. Edelleen leipomisessa ärsyttävintä on siivo! Itse luistin kyllä salille kesken kaiken ja jätin toisen piirakan paistamisen mieheni vastuulle ja tiskit siivottiin vasta seuraavana aamuna, mutta silti.
Inhoan.

Pss. Hyvää juhannusta <3




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lapsityövoima on joskus ihan jees.

 



Meidän sauna ja pesuhuone ovat jo pitkään näyttäneet siltä, että niille ei todellakaan sitten joulun ole näytetty yhtään mitään harjaa eikä pesuainetta.
Itseasiassa olin ihan varma että näin yhtenä iltana mörrimöykyn suihkunurkkauksessa, mutta saattoi se olla roska silmässäkin.
Sen kummempia juhannus-siivoja ei tässä talossa tänäkään vuonna tehdä, normi viikkosiivouksen lisäksi, mutta pesutilat pitää olla puhtaat.

Kaikkihan te tiedätte että omistan pojat, joista toinen rakastaa vettä ja saippuaa ja toinen on muuten vain niin virtaa täynnä aamusta iltaan, että suhaa paikasta toiseen jatkuvalla syötöllä kuin se kuuluisa duracell.
Erehdyin tuossa eilen ulkoillessamme miehelleni ääneen tuumaamaan, että pitäiskö pestä sauna?
En ehtinyt loppuun asti lauseessani kun portailla tökötti kaksi vaahtosammuttimen kokoista uikkarimiestä juuriharjat kädessä (noin niin kuin kuvainnollisesti!).
Minäki haluan! x2.
Olin ihan että jee.

Yleensä oon vähän nihkeä ottamaan muksuja mihinkään tällaiseen juttuun mukaan, (johonkin se raja on vedettävä pojat) se kun on niin mahdottoman kiva mennä yksin ja pitää se homma hallinnassa, mutta mikä lie hellyys iski (viime aikoina erityisesti olen löytänyt itsestäni tuollaisen hellyys-jutun) ja lupasin poikaset mukaan pesuhommiin. Sillä ehdolla että pysytään asiassa tai muuten lysti loppuu lyhyeen! Tiedättehän.

Mutta kyllä tuli puhdasta! Mäntysuopa vaahtosi ja tyypit surffaili pitkin pesuhuonetta, kerrankin luvan kanssa ja harjat heilui siihen malliin että sai tosissaan väistellä ja siitäkin huolimatta sain pari hyvin tähdättyä osumaa ahteriini.

Lopuksi vielä saunottiin ja äiti heltyi vielä vähän lisää kun kaverit tuumasivat,
vähänkö me oltiin ahkeria äiti! <3

No nyt on ainakin yksi siisti paikka jossa tarkenee juhannuksena hengailla.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Emämunaus?

 




 
Jo on aikoihin eletty!
Meidän pupuliinit ovat nyt molemmat siirtyneet autuaammille porkkanamaille.
Toinen tosiaan lähti melko vikkelään kun selvisi että häkissä asustelee kaksi ei-todellakaan-samaa-sukupuolta-olevaa pupua, ja toinen sitkutteli toista vuotta sitten yksinään kunnes tässä eräänä varhaiskevään iltana makasi metrin mittaisena raatona kopissaan eikä eväänsä enää väräyttänyt.
Pitkäänhän tämä tapaus oli varsinkin pikkuväen mietteissä ja suunniteltiin että otettaisiin uusi pupu (tai pupuja, ehdottoman varman sukupuolitutkimuksen jälkeen!).
 
No ei tullut pupuja ei, ainakaan toistaiseksi, mutta mielessä alkoikin siintää ajatus kanoista.
Ja hetken asiaa googleteltuamme päätimme ryhtyä hommiin.
Ensin tulosteltiin pinkka lupapapereita, sitten haalittiin rakennusmatskua häkin tekoa varten ja sitten..
 
..tämän touhun ehdottomasti paras kohta!
Tultiin tässä huomaamaan, että valmiita kanoja on tarjolla todella, todella vähän.
Usean tuloksettoman halutaan ostaa-ilmoituksen jälkeen mieheni goolgletteli hieman lisää (ts.vietti niin monta iltaa netin ääressä että melkein jo tulostin avioeropaperinkin siinä kanalappujen seassa..no vitsi!) ja löysi tiensä MUNANETTIIN. *pissii housuun*
Ei järki mä repeilin tässä kohtaa, koska en ole koskaan kuullut niin tärähtänyttä juttua kuin että netistä saa tilattua valmiiksi 100% varmasti hedelmöittyneitä munia hintaan 3e kpl sis.pk.
Olin ihan että, et oo tosissas?
No niin tosissaan kuulkaa oltiin siinä kohtaa, että parin päivän päästä meidän kotipostista noudettiin paketti, jossa kelli kymmenen tarkasti kennoon ja pehmusteisiin vuorattua kananmunaa.
 
Eräs kanallinen ihminen luovutti sitten ystävällisesti meille lainaan tuon automaattisen munimis-koneen ja taas repeilin hiukan lisää.
Ei muutakuin munat kyytiin, vettä myllyyn, lämpötilat ja kosteudet säädettiin kohdilleen ja nyt vain odotellaan. Vajaa tunnin välein kone kääntää automaattisesti munia 180 astetta, pitää lämpötilan ja kosteuden optimaalisena ja parin viikon päästä voi ruveta kurkkimaan joko kuoret halkeilee!!
 
En oikeasti malta odottaa että ne kuoriutuu. Aina kaikki ei välttämättä onnistu, mutta toivomme toki että saisimme edes pari tipua.
Kolmevuotias niin toivoo että saadaan tipuja joilla on kanankuori päässä (tiedättekö, semmoisia akuankka-tipuja?), koska erehtyi olemaan näkösällä kun semmoinen kuva tupsahti netin syövereistä ruudulle.
 
Täällä odotellaan vastasyntyneitä. Häkki on pestynä ja odottaa tuontia pesuhuoneen nurkkaan, koska ensimmäiset viikot tipuset pitää olla lämpimässä.
Sitten kun oppivat syömään itse, saavat siirtyä ulkoilmaan opettelemaan elämää.
 
Pesänrakennusvietti se on kuulkaa tämäkin. En niin kestä. Ja repeän vielä vähän lisää. Ehhheeh.
Mutta hei, onhan tää aika ainutlaatuista.
 
 

 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Leikki on lasten työtä



Vaikka joku on sanonutkin että leikki ei ole lasten työtä, vaan etuoikeus joka kuuluu jokaiselle lapselle. No onhan se työntekokin etuoikeus. Niille kenellä sitä on tarjolla.

Pari postausta taaksepäin erehdyin mäkättämään lasten leikittömyydestä.
Että heti ollaan vinkumassa ettei ole tekemistä. Notkutaan kännyköiden, äipädien ja tietokoneiden ynnä muiden pelivehkeiden lähettyvillä josko äiti tai isä sittenkin antaisi pelata, ja pelata.
Tätä on toisinaan havaittavissa jo meidänkin isommissa lapsissa, vaikka ovat vasta 8- ja 7-vuotiaita.

No olin sillä hetkellä väärässä omien lasteni kohdalla.
Nimittäin, kun sitkeästi jaksaa vain sitä eitä tarjota tarpeeksi monta kertaa (väsytystaistelu), niin johan alkaa tekemistä löytyä!
Poikaset pistivät taksileikin pystyyn (voi ratas parkoja) ja vierähti toinenkin tovi leikin tiimellyksessä.
Minullekin siunaantui hetki kirjanluku-aikaa kun pikkuneiti pääsi myös mukaan leikkiin.
Hienoa nähdä miten pikkuinen menee toisten leikissä mukana ja kyllä hän ottikin taksikyytiä oikein olan takaa!

Tänään ei leikitä taksia, koska ulkona on hyvä keli.
Jospa se kesä sieltä tulisi pikkuhiljaa. Tai lämpö.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Vesi on hieno elementti




Myös meidän kolmevuotiaan mielestä.

Oon aina ollut sitä mieltä että kolmevuotiailla on joku erityinen suhde veteen. Ehkä se on se ikä kun ylletään jo johonkin, osataan jo mennä lukkojen taa johonkin, pysytään sen verran pystyssä että osataan valua sinne ojan pohjalle lorkkimaan.

Meillä kaikki ovat käyneet tämän vesi-vaiheen läpi ja nyt on sitten kuvissakin näkyvän raitapaidan vuoro! (Ja huomatkaa taka-alalla mallia kuikuileva pikkusisko.)
Jos tyyppi on ulkona, hän oleilee ojassa (tai sateella vesilammikoissa).
Jos tyyppi on sisällä, hän oleilee lukkojen takana vessassa tai jakkaran kanssa keittiössä.
Vessassa veteen yhdistetään tottakai saippua ja lavuaarin tulppa!
Keittiössä veden seurana ovat mukit, lusikat, kauhat..mitä nyt milloinkin tiskialtaassa sattuu olemaan tarjolla.

Oikeastaan tosi raivostuttavaa, mutta silti niin hellyyttävää <3
Mutta jotta ei ihan positiiviseksi tunteiluksi menisi tämä homma niin siinä on kuulkaa hellyydet kaukana kun kaveri lompsii seitsemänsiä sukkia ja housuja vaihtamaan eikä kello ole vasta kuin iltapäivässä.
Olisiko kokovartalo-uikkari, uimalakki ja snorkkeli mitään?

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Painavaa asiaa




Mun puntari hajos.
Tai sanottaisko niin että joku hajotti. Kun ei fiksuna naisena osannut oikein vaihtaa siihen patteria niin siitä irtosi joku tinni joka piti sen napin paikoillaan. Vaa´an lisäksi hajosi myös minä.

Meikäläisen ja puntarin suhde on ensimmäisen raskauden jälkeen ollut varsin tiivis. Tavaksi tullut joka aamuinen yhteen törmäys joutui katkolle kun mokoma ei yhtenä aamuna suostunut sanomaan yhtään mitään.
Oikeastihan puntarilla ravaaminen joka päivä ei ole kai ihan ookoo, kerta viikkoonkin kuulemma riittäisi, mutta ihminen on siitä kummallinen että se ei oikein tahdo päästä irti jostain päähän pinttyneistä tavoistaan. Eihän se lukema siitä mihinkään radikaaliin suuntaan yhdessä yössä muutu toki, mutta tuohan se jonkinsorttista mielihyvää jos aamulukema on suunnilleen sama kuin eilen.

Ensimmäisessä raskaudessa kiloja kertyi +25kg (ai kamala että tuntuu karsealta sanoa tämä ääneen!). Niiden tiputtaminen (toinen ja kolmas raskus vielä siinä välissä) oli todellakin niin ison työn takana että koskaan, ikinä enää, en halua niitä takaisin.
Niinpä minuun iski urheiluhulluus ja ruokajuttujen pohtiminen. Ensin sillä oli tarkoitus karistaa ne kilot, sittemmin tarkoitus pitää ne kilot poissa! Ja siitä syystä viha-rakkaus-suhde vaakaankin on vuosien myötä juurtunut tiukkaan. Peili tulee toki hyvänä kakkosena.
Minulla ei ollut hyvä olo niiden ylimääräisten läskien kanssa. Häpesin itseäni ja edelleen pahin painajaiseni on katsella kuvia niiltä ajoilta.

Kaikkihan te tiedätte että olen kuitenkin edelleen armoton herkkupeppu.
Koen, että vaikka suhteeni ulkonäköön on ajoittain aika kriittinenkin, elän kuitenkin normaalia elämää herkutteluineen ja mässäilyineen. Tiedostan kuitenkin sen, että sohvalle ei voi jäädä makaamaan eikä luistaa muuten terveellisistä elämäntavoista, muuten ne lölleröt hiipivät hyvin äkkiä takaisin.

Liikunta ei ole minulle kuitenkaan pelkkää kilojen häätöä enkä jaksa aina stressata siitä jos paino sarhaa kilon pari eestaas.
Mä todella tarvin melkein joka päivä jonkun liikuntahetken ihan oman pääkoppani hyvinvointiin.
Sitä liikunnan iloa ei tarvitse hakea, eikä liikkuminen ole pakkopullaa, vaan nautin siitä niin paljon että joka päivä tekee mieli vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos, salille tai johonkin jossa saa tyhjentää päätä.

Olen kokenut liikunnan yhdeksi voimavaraksi elämässäni.
Jaksan paremmin äitinä ja vaimona kun pääsen hetkeksi irti tästä normiarjesta yksin.
Niinpä oma-aikani on pääsääntöisesti liikuntaa jossain muodossa.

Ps. Vaaka-ostoksille lähdettiin heti ja nyt on niin turvallinen olo kun saa päivittäin lukemat siitä missä mennään. Aika hullua, mutta mulle just hyvä.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Touhuja




Tuo meidän kolmevuotias on aika oiva pakkaus.
Kun sataa, isommilta loppuu heti tekeminen. Mua vähän huolettaa kun alakoululaisetkaan ei kohta osaa enää leikkiä kunnon leikkejä! Mistä se johtuu?
Itse olen vielä kuudesluokkalaisenakin ryöminyt pitkin metsiä ja ojanpohjia pois tiekseen (enkä kokenut olevani keskimääräistä lapsellisempi) ja mikään leikki ei todellakaan vielä kakkosluokkalaisena ollut lol.
No, ei siitä sen enempää.

Kolmevuotiaalta ei ideat lopu.
Jos ulkona sataa kissoja ja koiria, (vaikka nytkin sitä tekee ja siellä ne muksut vain painaa! en uskalla edes ajatella minkä näköisinä tulevat sieltä sisälle!) sisällä kyllä keksitään jotain tuuskaamista. Pikkuneidillä on jo sen verran ikää että nämä kaksi nuorinta muodostavat jo kivan parivaljakon. Isompi ohjeistaa ja pienempi menee mukana. Välillä lipsuu toki hölmöilyn puolelle mutta useimmat leikit jo sujuu.

Näissä kuvissa ollaan siinä iltapäivän hetkessä jolloin äiti laittaa ruokaa.
Pikkusisko kaivaa kaikki kaapit ja laatikot isoveli seurana ja äiti saa taiteilla paistinpannujen ja kattiloiden kanssa tavaroiden yli miten taitaa!
Velikulta ottaa kaulimen ja jotain paperia tai pyyhettä ja alkaa leipomaan. Voi sitä ilmettä!
Sisko kiljuu lattialla vieressä ja haluaisi mukaan, mutta vielä hän ei (onneksi) saa hilattua itseään keittiön penkille, vaikka kaveri kyllä kovasti koittaa antaa ohjeita ja tsemppihuutoja vieressä!

Toivon kyllä edelleen että tänä kesänä saataisiin viettää aikaa enemmän ulkona kuin sisällä. Toistaiseksi sisätilat on voitolla 100-0.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kesäkukat



Tiistaina tehtiin hyökkäys puutarhalle.
Varustettuna mehiläishoitajan haalarilla, kaasunaamarilla, haavilla ja kärpäslätkällä. Eiku sittenkin itse istuin autossa ja pistin paremman puoliskoni pörriäisten armoille.
Eiku ihan oikeasti olin itsekin mukana, säpsähtelevänä hermokimppuna, valmiina luovimaan (rynnimään) kukkaostelijoiden seasta autoon jos näen yhdenkään siivekkään, pörisevän ötökän.
Mutta en väitä etteikö ois tehnyt mieli vuorata itseni jollain tai jäädä autoon.
Sinulle joka et tiedä tai arvannut edeltävän tekstin perusteella, pelkään kuollakseni ampiaisia.

Kukat saatiin kyytiin ja liekö tämän hehkeän suomen suven vai minkä, mutta en nähnyt ainoatakaan mehiläistä enkä edes kuullut ääntä! Tai yks pörinä kyllä kuului, mutta se taisi kuulua ohi kaasuttelevasta naapurin pojan moposta (voit tulla sieltä autosta ulos ja pyytää anteeksi kaikilta nurin menneiltä mummoilta!).
Ehkäpä tämä arktinen ilmasto on hyydyttänyt lopullisesti kaikki keltamustat. Aina saa toivoa. Huoh.

Vähän tässä epäilyttää että säilyykö nuo nyt hengissä.
Kovasti päivitän viiden minuutin välein säätietoja. Ja sen mukaan kiikutan sitten kukkasia sisään ja ulos ja sisään ja ulos. Mä en oo juuri koskaan provosoitunut säätilasta, mutta nyt mulle alkaa riittää ja romahdan ihan just. En vaan kestä tätä sadetta ja kylmyyttä.

Oon aina inhonnut ihmisiä jotka marisee säästä! Jestas, nyt olen löytänyt itseni marisijan paikalta.
Alan pikkuhiljaa tuntemaan sielun yhteyttä niihin ihmisiin jolle ei kelpaa mikään.
Marimari, valivali.
(Lähden tästä ripustamaan pyykkejä sisälle, koska kuitenkin kohta sataa!)

Pessimisti ei pety.

Ps. Kuvat kävin nappaamassa kalsareissa ja topissa ja arvaatte varmaan että kauaa en tähdännyt nimittäin kalsarit jäätyivät reisiin kiinni ja loppupäivä menikin sitten niitä sulatellessa.
Tuota kuvaa katsellessa tulee fiilis, josko istuttaisi lyhdyn viereen jonkun joulutontun? Passais tosi hyvin!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Enpä tästä nyt tiedä




Ajattelin tehdä postauksen näistä Mehukatin juotavista (tai mistä lie imutettavista) välipaloista, miten käteviä napata välipalaksi mukaan vaikkapa puistoilemaan, miten niissä ei ole kuin hedelmien oma sokeri eikä mitään ylimääräisiä koodeja (vaikkakin hedelmäsokerikin vie hengen), miten laitan niitä jokatapauksessa ostoskärryyn vaikka ne vievät ehkä vararikkoon..kun ovat kerta niin käteviä.

Mutta toisin kävi.
Eräänä päivänä korkattiin paketti välipala-aikaan. Isommat hörppivät purkit tyhjiksi nano-sekunnissa ja thats it. Tuo yllä oleva teksti olisi sopinut oikein hyvin postaukseksi.

Sitten tälläsin itseni penkin päähän istumaan, otin pikkuneidin syliini ja avasin korkin.
En ehtinyt sanoa edes katkaravunsotkusakset puoleen väliin kun tämä mitä ite!-typykkä tempaisi koko systeemin kouraansa ja puristi. Puristi koko kymmenen kilon voimalla ja monta kertaa.
Lopputulos (ankaran kaksintaistelun pääteeksi) oli, etten sanois aika sotkuinen.
Hedelmäsoossia oli pöydällä, penkillä, lattialla, vaatteilla, hiuksissa, käsissä...
Ja mitä teki äiti? No luutun ja pesuaineen sijaan säntää hakemaan kameraa! Fiksua, nimittäin siinä välissä neitokainen ehti liipata sosetta vähän lisää vielä tukkaan ja lattiaan. No siivota piti jokatapauksessa.

Niin sitten tuli jälleen tutuksi tahranpoistoaine (joka on muuten viime aikoina ollut tehokkaassa käytössä) ihan siltä varalta että mansikka-mustikka-hässäkkä päättääkin jämähtää noihin vaaleahkoihin housuihin.

Että tässä nyt sitten mietin, kannattaako mokomasta mössöstä edes hehkuttaa.
Taidan tyytyä vain sanomaan että jos omistat itsepäisen puolitoista vuotiaan niin vuoraa itsesti ja lapsesi vaikkapa sadeviittaan ennen kuin avaat purkin.
Että sillä lailla kätevää.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Maanantai



Niin se loma sitten alkoi.
Poikaset kirmasivat suoraan päättäjäisistä lomailemaan isovanhempien mukaan ja me täällä nyt öllistellään ihmeissään pikkuväen kera kun on meinaan aika rauha maassa ja hiljaista.
(Tai kuten kuvasta näkyy, kaikista pienin todellakin käyttää hyväkseen isoveljien poissaolon.)

Työviikonloppukin saatiin päätökseen ja herranjestas että tehtiin kakkuja!
Nyt tuntuu vähän kuin jonkin sortin pyörremyrsky ois pyörähtänyt koko kropan läpi ja päällimmäisenä tuntemuksena on vähän pöllämystynyt olo, puusta pudonnut ja vähän tärähtänyt.
Kivaa oli, näitä leipomo-alan yö -ja iltapainotteisia töitä jaksaa ehdottomasti paremmin kun on loistava tiimi tekemässä. Naurettu on niin ettei pitkään aikaan.

Maanantait on aina vähän tämmöisiä pistetäänelämäjakotiruotuunviikonlopunjälkeen-päiviä, joten tässä on touhuttu tukka putkella koko aamupäivä.
Tähän viikkoon ei sitten kummempia kuulukaan, jospa sitä ehtisi oleskellakin kun viime viikko meni ihan yhdessä tulemisessa ja menemisessä. Kiva välillä näinkin!

Säästä en tällä kertaa sano yhtään mitään. Muutaku että se on ihan hanurista.