sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Viikko kuvina


Ihanan touhukas viikonloppu takana.
Kylmää keliä, kuumaa keliä, ystäviä, tuttuja, kohtaamisia, näkemisiä ja ennen kaikkea kuulemisia ja lapsista parasta, jätskiä ja karkkia!


Se tunne kun joku on yöllä vallannut sun paikan niin että heräät puoliksi lattialta.
Hän on vielä niin pieni, enkä henno millään kieltää tulemasta viereen.
Koska kohta niitä viereentulijoita ei enää ole, luulisin.
Yksi toivottavasti kuitenkin on ja pysyy.


Hän omisi mielellään kaikki ponit itselleen.
"Veera on mun, Ikke on mun ja Ninniki on mun ikioma poni!"
Kolmevuotiaan tahdolla.


Alkuviikon aamut ovat ihanan kiireettömiä.
Tai sillä lailla, että ei tarvi nousta kellon soittoon. Lapset kylläkin vaativat heti kun silmänsä auki saavat, mutta on ihana loikoa ja herätä kunnolla ennen aamukahveja...


...jotka saattavat näyttää joku aamu tältä.
Siinähän se meni kun toisella silmällä yritin katsoa pikkuneidin esityksiä ja toisella silmällä laskea pannuun vettä.
Kilaus vain ja illalla olin kahtakymmentäviittä euroa köyhempi.
Onneksi löytyi paikallisesta marketista pelkkiä pannuja. Peukku sille.
Tuli kyllä tunne, että olisiko tähän aamuun kannattanut edes nousta. Huoh.


Hän on niin uhmakiukkua täynnänsä, että välillä pitää torkahtaa vain että jaksaa kiukuta edelleen.
Jestas mikä temperamentti tällä! Karjaisee kyllä ja lujaa, kun joku ärsyttää ja kädet puuskassa juoksee sohvan nurkkaan mököttämään JOS ja KUN ei saa periksi jotain asiaa.
Veikkaan, että tähän neitiin on kasautunut koko meidän viisikon temperamentit x 10.


Ison neidin hyvän ystävän isosisko kavereineen järjesti keppari-kisat ja pitihän Vanilja tuunata kisakuntoon.
Ruusuke tuli (niin kuin kaikille) ja tyttö oli onnellisin ikinä kun saapui kotiin.
Vaikka omassa pihassa tallaa eläviäkin nelijalkaisia, niin kepparijutut on jotain ihan omaa luokkaansa tyttösten elämässä <3


Eikö oo meillä komea poika?
Häntä nyt on koitettu reenata tulevaan poninäyttelyyn joka on heinä-elokuun vaihteessa Ypäjällä.
Harmi, kun itselle sattui kesän kovin työviikonloppu, niin en pääse mukaan, mutta mieheni ja tyttöni mehdollisesti sinne ovat lähdössä.
Poseeraukset pitää olla kohdillaan!


Voi vitsi nämä elukat ovat niiiiin raivostuttavan suloisia.
Tunkevat itsensä karkuun mitä pienimmistä raoista ja hyppivät! aitojen yli karkuun.
Koiran häkki kai niille kohta pitää pystyttää, että pysyisivät hetken aidassa.
Mutta kun se ruoho on niin paljon vihreämpää siellä aidan toisella puolella, eikö?
Lapset juoksivat yhtenä päivänä sisälle tohkeissaan että, meillä on kyllä ihan homma hallinnassa mutta kaksi vuohta pääsi vain karkuun :D

Tämmöistä muun muassa tällä viikolla.
Hirrrveen väsynyt olo, kaikesta sosiaalisuudesta ja ulkoilmasta ja kaikesta.
Mutta silti niin kiitollinen tästä kaikesta.
Tässä maailmassa on vielä kuitenkin niin paljon hyvää <3

Ensi viikko painetaan töitä, ja sitten odottaakin muutaman päivän loma koko perheellä.
Kenties palaamme lomakuulumisiin seuraavalla kerralla.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Ps. Kuvat ovat puhelinkuvia, ja osa löytyy myös instagramistakin jo.
Tuo järkkäri kun ei vain satu kuljeksimaan mukana kun sitä tarvisi.




keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Vuosipäivä









Tasan vuosi täällä uudessa kodissa.

Vuosi menee niin äkkiä.
Niin monenlaisia asioita, hyviä ja huonoja, on ehtinyt tapahtua täällä asuessa, siksi kai tuntuu niin kuin olisimme olleet täällä aina. Miten äkkiä sitä "unohtaa" edellisen kodin, siellä asuttu aika tuntuu älyttömän kaukaiselta. Isommasta pienimpään puhuu "silloin kun asuttiin vielä Mäntytiellä", niin kuin siitä olisi vuosia aikaa. Pienin ei tieten edes juurikaan muista kyseistä aikaa, vaikka kovasti ottaakin isommista mallia ja muistelee tosissaan, hellyyttävästi. Haluaa olla niin kuin muutkin. Isommat.

Aamu oli niin nihkeä.
Samassa sängyssä nukkuva kaveri nukkui pommiin, heräsi vasta kun olisi pitänyt olla jo menossa. Itse vielä jatkoin unia, levottomia sellaisia koko yön, ei olisi jaksanut millään nousta ylös, harmaaseen aamuun. Kosteaan ja sateiseen.
Siinä vaiheessa kun paukautin kahvipannun hanan kulmaan, lasisirpaleita keräillen, tuli fiilis että olisiko kannattanut noustakaan tähän päivään.
Josko minä nyt investoisin sen valkoisen kahvinkeittimen, josta olen jo vuoden päivät puhunut.

Edelleen on niin harmaata ja tuhruista.
Ponit nautiskelee laitumella kun ötökät ei kiusaa niin valtavasti. Eilen posti toi semmoista tervamyrkkyä, että luulisi paarmojenkin pyörtyilevän kasoihin. Haju on ihan karmea, onneksi ei ole valkoista/vaaleaa hevosta. Voisi väritys olla hieman tervainen.
Tänään on kuitenkin illalla niin kivaa tiedossa, varasin yksärin mun ratsastuskoulusta ja ratsastuksen opelta ja lähdetään Ninnin kanssa sinne tunnille. Aij että! Siitä voisin vaikka tehdä ihan oman postauksen, mieheni kun lähtee mukaan niin voi kuvailla siellä.

Joko muuten kerroin, että Ninnistä tulee nyt sitten meidän ihan oma?
Tämän viikon, viimeistään ensi viikon aikana tehdään paperit ja vaihdetaan rahojen omistajaa.
Nyt se on vihdoin totta <3
Olen aika sairaan onnellinen. Olen ihastunut siihen poniin päivä päivältä vain enemmän ja enemmän, se on niin loisto poni.
Ja ettei kaikki sujuisi kuitenkaan ihan pelkästään täydellisesti, niin liike ja eteenpäin meno on se joidenka vuoksi sinne selkään noustaan ja töitä tehdään. Toivon todella, että joku päivä olisimme yhteen hitsautunut kaksikko. Se jää nähtäväksi.

Sateisesta kelistä ja huonosti alkaneesta päivästä huolimatta, tänään on hyvä päivä.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Asiaton



Mulla ei ole mitään asiaa, eli olenko asiaton?

Tämä tunne kun istut koneen ääreen, haluaisit kirjoittaa jotain kivaa, mutta vaikka miten kipristät silmät tiukasti kiinni ja annat käsillesi vapaat kädet (voiks niin ees tehä?) niin ei tule mitään ulos.
Ei ole tapahtunut mitään jännää eikä hauskaa. Ihan tavallista, kuivaa arkea, ei kai ketään kiinnosta lukea että lähdin töihin, olin töissä, tulin töistä. Väsyttää. Nuuduttaa, vähän niin kuin noita kuvan kukkasia. Ei jaksa ryhdistäytyä. Mutta tarviikokaan? Kuka käskee.

Jos vaan olisi ja istuisi, sen verran kävisi jääkaapilla etteivät lapset vallan kuole nälkään ja viihdyttäisi kohta itseään SM-viestijuoksuilla ja illan päälle kävisi ratsastamassa (koska hevostella jaksaa aina) ja saunan kautta nukkumaan. Eikö kuulostaisikin oikein hyvältä? Niin minustakin.
Siihen väliin lisätään lasten kanssa olemista ja vähän miehenkin ja päivä on taas pulkassa.
Taas yksi viikko lähes päätöksessä, taas yksi elon päivä vähemmän. Kuulostaapa karulta.
Mutta niinhän se menee.

Mennyt viikko on ollut perus tallaamista, töitä, töitä ja vielä kerran töitä (Äiti miks aikuisten aina vain pitää mennä töihin ja töihin?) Niinpä. Tekisi mieli lainata sitä typerää renkutusta tähän, että rahan takii hyvinki.
Maanantaina ei tapahtunut mitään erikoista.
Tiistainakaan ei tapahtunut mitään erikoista.
Keskiviikkona käytiin pesispelissä ja se olikin varsinainen farssi kun keli oli ihan karsea ja lapset vain halusivat koko ajan kaikkea. Peli päättyi..öö..en tiedä. Lähdettiin kesken kotiin. Koska lapset halusivat vain koko ajan kaikkea.
Torstai oli jännittävä päivä, tuttava kävi pitämässä mulle täällä kotona ratsastustunnin. Ja ensi viikolla hauskuus jatkuu kun päästään Ninnin kanssa mun ratsastuksen open oppiin. Voi miten nautinkaan taas pitkästä aikaa kun joku sanoo mitä pitää tehdä.
Yksin ratsastus on helposti "päämäärätöntä haahuilua".
Perjantaina olin töissä, kuten torstainakin ja tänäänkin. Olin illalla väsynyt kuin mikä ja katastrofin ainekset olivat jälleen kasassa kun lasten karkkipäivä peruuntui. Ai miksi? Siksi koska uhkasin. Ja toteutin uhkaukseni. Olen ylpeä itsestäni. Vaikka säälin samalla tenavani ihan reppanoiksi. Mutta tiedättehän, joskus ei mikään muu auta.
Lauantain jutut te luittekin tuosta ylempää. Nuutuneet ässäm-viestit. Eiku..
Sunnuntaita ei kukaan vielä osaa ennustaa, mutta tiedä vaikka innostuisi kyläilemään kun viikon ainoa vanhempien yhteinen vapis. Varokaa tutut!

Silleesti.
Ensin tuskailee, että jutut on vähissä ja sitten ihmettelee että tulipa pitkästi.
Sisällön kivuudesta, hienoudesta, hauskuudesta, tylsyydestä tai jännittävyydestä saatte päättä itse.
Sanoisin että aika perus-setti.

Aurinkoista viikonloppua :)

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tervetuloa, Heinäkuu!



Kesäkuu on hujahtanut ohi ja heinäkuu saapunut.
Meikäläisen synttärikuukausi, kolmenkympin rajapyykki ohitettu ja aletaan hiljoksiin valua kohti neljääkymppiä. Öh, en niin halua ajatella sitä.

Mitäpä heinäkuu sitten tuo tullessansa?
No ainakin lasten niin kovin odottamat "pikkusuvikset" joihin meidänkin perhe on lähdössä, oikeat suviseurat kun jäivät meiltä tänä vuonna väliin monen asian seurauksena.
Todella haikein mielin on kuunneltu radiosta ja seurattu sitä riemua somen välityksellä ystävien ja tuttujen kuvien ja videoiden muodossa. Hengessä mukana, niin sanotusti.

Tarkoitus olisi myös päästä lomailemaan ihan muuten vain koko perheellä. Vimmatusti yritetään löytää sopivaa hetkeä, joka sopisi niin mieheni töihin kuin minunkin töihin.
Toivottavasti löydetään sopiva rako lomailulle.
Yhtenä pointtina on aina tietty elukoiden hoito, ilman sitä ei pysty lähteä kyllä yöreissuun.
Eläinten ottamiseen toki liittyi hyvin vahvasti se fakta, että lomalle lähtö voi olla entistä haastavampaa kuin aikaisemmin, mutta niin paljon niistä on itselle ja koko perheelle saatu että en poiskaan antaisi <3

Toivottavasti heinäkuu toisi myös mukanaan edelleen hyviä ilmoja.
Täällä ollaan saatu nauttia jo mukavan lämpöisistä kesäpäivistä siinä kuin sateistakin, sopivassa suhteessa.
Itse en edes juurikaan kaipaa niitä kolmenkympin helteitä, vaan nämä päälle kahdekympin lämmöt riittää oikein hyvin. Jaksaa vielä touhuta hyvin ja nauttia ulkoilmasta ilman sitä tukahduttavaa kuoleman tunnetta kun ilma seisoo ja missään ei oikein ole hyvä.
Meillä lapset myös hyvin äkkiä normaalia kärtyisempiä jos on oikein kuuma.

Tänään on ollut varsinainen löhöpäivä.
Eilisen mukavan (vaikka rankankin) päivän jälkeen ei ole jaksanut paljoa muuta kuin olla möllöttää netin äärellä.
Just nyt sataa ropsottaa vähän vettä, mikä on vain hyvä, saa kentän pinta vähän kosteutta, ja illan päälle suunnittelin ratsastaa Ninnillä. Loppuviikko meni pitkin päivää töissä ja eilinen kyläillessä, joten ratsastukset on jääneet.
Se on muuten tosi hienoa, maailman parasta, että on omia hevosia pihassa, mutta se vaatii todellisesti aikaa!! Ei voi ajatella, että minäpä tästä äkkiä käväsen ratsimassa, vaan siihen on varattava pari tuntia aikaa. Jos haluat tehdä sen huolella. Ninni varsinkin on hidas lämpiämään, joten vasta ensmmäisen tunnin jälkeen se vasta oikein syttyy.

Mutta nyt riisipuuroa nassuun ja kauppalistaa väkertämään.
Ah aina niin ihana maanantai-spesiaali.