sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Matkalla






Hellurei ja hellät tunteet, täällä ollaan taas!
Tai jos totta puhutaan niin täällä ollaan oltu jo eilen kello 19.02 mutta nyt vasta ehdin istahtaa.
Eilinen ilta meni just niin pakaaseja tyhjentäessä ja kotona olosta riemuitessa ja tänä aamuna kello soitti hyvissä ajoin ja ampaisin duuniin, josta kotiuduin hetki sitten.
Kokonainen viikko vierähti tosiaan lomaillessa ja ai että, olipahan loma! Mutta kyllä ehti tulla tännekin jo ikävä, ihana palata normaaliin arkeen.

Suurin osa teistä taitaakin muistaa, että 3/7 meidän perheestä kärsii matkapahoinvoinnista. Tästä johtuen matkustaminen on varsin nihkeää ja melkein mitä muuta vain voi jäädä matkasta, mutta vati (pesuainetta ja paperia) on oltava. Muuten ei hommasta tule yhtään mitään.
Toinen matkaa hankaloittava tekijä on vauva. Siis se tapaus, joka saa kohtauksen kymmenen kilometrin matkallakin, saatikka kun kilometrejä tuli yhteen suuntaan ainakin 350.
Mutta arvatkaapa, mun ennakkoluulot ja olettamukset karisi tämän matkan aikana. Kukaan ei oksentanut eikä vauva karjunut. En olisi uskaltanut edes toivoa!

Vaikka erinäisiltä eritteiltä ja kilareilta säästyttiin, niin ei suinkaan pikkukansa istunut halvaantuneena paikasta aa paikkaan bee.
Kahden kilometrin jälkeen ensimmäinen vinkui joko-me-ollaan-venäjällä ja toinen mua-pissattaa-mulla-on-nälkä-ja-aion-todellakin-vinkua-koko-matkan.
Radio pauhasi Ellaa ja kavereita ja takapenkki oli tukkanuottasilla lähes neljän tunnin ajan. Koska valitettavasti emme saaneet seitsemää eri autoa kuskeineen vaan jouduimme matkustamaan muutaman hikisen neliön sisällä koko ryhmä rämä.

Perille päästiin, mutta en kiellä ettenkö olisi huokaissut tyytyväisyydestä, kokonainen viikko ilman autossa istumista!

Ajattelin kirjoitella muutaman postauksen muutenkin lomareissusta! Älkää kyllästykö, luvassa jaarittelua mm. uimahallista, noutopöytä ruokailusta ja mökkielämästä.
Voin kertoa, kannattaa olla kuulolla.

Ps. Kuvat ovat mitä ovat (sano suoraan vaan, ala-arvoisia) puhelimella näpsittyjä, koska se vain on faktaa että sillä on niin paljon kätevämpi kuvata kuin kameralla. Niin, ehkä pitäisi panostaa parempaan kameraan puhelimessa. Ai niin joo olihan mulla, mutta pönttömme nielaisi sen. Joten näillä mennään.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Junailua




Aamun ensimmäisiä ääniä meillä on se, kun pikkuveli läväyttää junapalikka-laatikon sisällön lattialle. Yleensä keskelle keittiön tai olohuoneen lattiaa, mahdollisimman eteen tottakai.

Tuo junarata tykötarpeineen on ostettu jo isommille pojille, mutta he eivät sillä oikein koskaan innostuneet tosissaan leikkimään.
Nyt tämä kolmevuotias on niin junafani että se on ihan katastrofi jos kukaan ei ehdi auttaa radan rakentamisessa. Vauva kyllä ehtii tehokkaasti auttaa hajottamisessa, mutta sitä ei yleensä tarvi erikseen edes pyytää. Tämä hajottajan rooli onkin varmasti syynä siihen, että veljen mielestä vauva voitaisiin hyvin antaa naapuriin tai myydä kirppiksellä (toki luopumis-puheet ovat selvästi vain suuttumuksen hetkellä lausuttuja höpötyksiä, koska hetken kuluttua poika halailee vauvaa vesikierteet silmissä peruen sanojaan).

Voitte arvata mitä tämä kaveri toivoo niin joulu- kuin synttärilahjaksikin ja hyperventiloi nähdessään livenä kyseisen kulkuneuvon.
Jos haluat joskus päästä ulos kaupasta johon on kasattu lasten leikkipaikkaan iso junarata, ei kannata tätä kaveria ottaa mukaan lainkaan tai vähintäänkin vetämään myssy silmille leikkipaikan kohdalla.
Sama koskee hyllyväliä, joissa myydään junia.

Joskus olen miettinyt, että parasta mitä tämä pieni ihminen voisi kokea olisi oikean junan kyyti, mutta toisaalta vähän mietityttää että jos tyyppi ei selviä siitä hengissä (voiko onneen kuolla?) niin kannattaako riskeerata.

No junankyytiä ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta ihan pian starttaa Peugeot 807 kohti Itä-Suomea ja sanomme kokonaiseksi viikoksi Moikka!


torstai 20. marraskuuta 2014

Ihan just viisi



Tämä neidin seurassa ei todellakaan tylsistytä!
Kohta viisivuotias prinsessamme (väittäisin että näissä on joku prinsessa-nappula joka aktivoituu 3-5 ikävuoden välillä) keksii parhaat leikit, joita tietenkin johtaa itse tulevan hallitsijan järkkymättömällä määrätietoisuudella ja alamaiset (lähinnä pikkuveli) saavat toden totta tuntea nahoissaan jos tohtivat tehdä vastoin käskyjä.
Asiaan kuuluvasti hän kulkee sukkahousuissa ja tiarassa päivästä toiseen, kantaen mukanaan kuninkaallisia tavaroitaan (mm.pikkuautoja) ja touhuaa valtakuntansa hallitsemiseen liittyviä juttuja (kuten piirtelyä, pelailua, ponileikkejä ja kotileikkejä).

Valtakunnassa säilyy rauha niin kauan kunnes joku ketsuppitahra sotkii The puseron tai sukka jää ruttuun kun puetaan kenkiä. Siitä seuraa dramaattinen yhden naisen huutokonsertti (maailmanloppu) johon ei passaa kenenkään mielipidettä sanoa muuta kuin vaaleanpunaisella kuorrutuksella vuoratuin sanoin.

Tämä prinsessa on varsin riippuvainen vielä äiti-kuningattarestaan (kröhöm) ja muun muassa kuninkaallisen esikoulun aloittaminen (joka onneksi tapahtuu vasta 10kk päästä) ei tule kysymykseenkään.

Kaikista meistä löytyy myös se pieni nallekarhu, ja niinpä tämäkin neiti säännöllisin väliajoin kaikessa ylhäisyydessään tarvii huomionsa, halauksensa ja kahdenkeskiset juttutuokionsa äidin ja isän seurassa. Hyvin hän on oppinut myös iskemään vyön alle koskien lähinnä äitinsä syyllisyyden tuntoa. Äiti sä et oo koskaan pitänyt mua sylissä! Sanoo prinsessa. Räps. Räps. Sanoo ripset.

Kyllä mun täytyy välillä oikein havahtua ihmettelemään, miten iso tyttö mulla jo on. <3

tiistai 18. marraskuuta 2014

Kaikkea termosmukin ja herkkäunisuuden väliltä


Nyt menee ihan sata-nolla laiskuuden piikkiin tämä ostos.

Katsokaas kun juttu menee näin:
Mieheni herää töihin jotain viiden ja seitsemän välillä ja keittää pannullisen kahvia töihin, ja itselleen aamukahviksi.
Kun ovi loksahtaa kiinni hänen lähdettyään, menee noin puoli tuntia ja minä kömmin ylös herättelemään poikia kouluun ja keittelen itselleni yhden kupin kahvia. Tai siis keittelin! Koska nykyään en enää keittele vasta kun päiväkahveja, johtuen tästä oivasta keksinnöstä.
Turhauduin keittämään yhtä ainoaa kupillista ja niinpä hankin itselleni termosmukin.

Ja hei, onpahan yksi äänten kolina vähemmän (siitä listasta joka on loputon, johon sisältyy askeleet, lattian narahdus, kyljen kääntö jne.) herättämässä maailmankaikkeuden herkkäunisinta vauvaa.
Siihen on koitettu miettiä vaihtoehtoja aina korvatulpista äänieristettyyn huoneeseen, mutta toistaiseksi ollaan vain loruteltu jogurttia ja voideltu leipää niin hiljaa kuin suinkin on mahdollista (peli on menetetty jos veitsi kolahtaa tai lusikkaa raapii liian lujaa kupin pohjaa vasten).
Typyn heräämiseen riittää kyllä suunnilleen pölyhiukkasen leijuminen (tai siis tömähdys) maahan että oikeastaan joutaisi päästä ennätystenkirjaan. Mokoma.

Vähän tässä luisteltiin asian ytimestä, mutta olkoot se vaikka niin, että kyllä kahvi on hyvää ihan omasta mukista juotuna. Yhtään ei oo muuten paha jos kaverina on pullaa. Mutta pullasta puheen ollen, viikonloppuna juhlittiin kolmevuotiasta ja pullaa on mussutettu siihen malliin että puolella porukasta on pakki sekaisin. Mutta vähänkö se on parasta ikinä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tavarapohdintaa




Kaikkihan me tiedetään, että ennen vanhaan kaikki tavara oli paljon kestävämpää.
Puhelimet, kodinkoneet, vaatteet ja lelut, kaikki on nykyään hetkessä hajalla, rikki, pilalla.
Ja se on ärsyttävää.

Varsinkin lasten lelujen kohdalla ärsyynnyn jatkuvasti.
Oikeastaan ainoat lelut mitkä ovat meillä pysyneet ehjinä ovat legot.
Esimerkiksi viime joulun pikkuautot (joku setti jossa oli monta autoa) on hajalla kaikki niin että viimeisen löin roskiin kaksi kuukautta joulun jälkeen. Tai voihan sekin olla mahdollista että meidän tenavat ovat keskimääräistä kovempia hajottajia. Tiedä sitten.

Siispä suosin tässä lelu asiassakin kierrätystä.
Viime kirppisreissulla löysin pikkuautoja monta pussillista. Parilla eurolla.

Ei varmaan tarvi erikseen mainita kuka ahdistuu ennen joulua kun kaupat syytävät lelumainoksia joka tuutista. Vaikka eihän se sitä toki tarkoita, että niiden sisällöstä ainuttakaan tarvii hankkia.
Joku voisi takoa järkeä myös jälkikasvuni päähän, he kun ovat jo leikekirjat askarrelleet aiheesta mitä kaikkea toivon joulupukilta. Leikekirja käsittää noin sata sivua lelulehdistä leikattuja mutanttininjaminecraftmonsterlegofriendmylittlepony-kuvia. Omg.
Laskin, että jokaisen toiveen kun toteuttaisi, olisin noin 2500(00)e köyhempi. Omg x 2.

Vaikka lasten ilo ja innostus on todella ihanaa katseltavaa, tänäkin jouluna meidän lahjasäkistä löytyy vain pari pakettia jokaiselle. Niilläkin saa lasten silmät loistamaan.

Mitäs te tuumaatte lahjoista? Kohtuudella, vai sokka irti?





keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Nyt kuuluu!!




Koska kukaan ei onnistunut särkemään meidän vanhaa cd-soitinta, että saisin uuden, niin myin sen. Kirppiksellä. Vähän piti vanhasta saatuihin rahoihin pistää lisää, että saatiin uusi. No oikeasti aika paljon, mutta kuitenkin tässä toteutui sääntö, johon olen (huonolla menestyksellä) pyrkinyt luovu aina jostain vanhasta kun hankit jotain uutta.

Mutta nyt meillä on kuitenkin uusi toosa. Ihan loistava.
Meillä on käytännöllisesti katsoen jatkuvasti jokin cd päällä. Viimeiset seitsemän vuotta pääasiassa vaahtosammuttimien kokoisille suunnattua tuotantoa, mutta kuitenkin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että yksi parhaita (värityskuvien lisäksi) rauhoittumiskeinoja on laittaa satuja tai lauluja kuulumaan (jos et itse ehdi lukea). Johan lakkaa pikkuväki hyppimästä seinille ja nappulat on kaakossa enää radiossa.

Toki en suosittele mitään vauhdikasta musiikkia rauhoittumiseen. Toimii huonosti. Liian mukaansa tempaavaa. Seinät ei enää riitä, hyppiminen yltää jo kattoon.
Vauhdikasta settiä kannattaa tarjoilla siinä vaiheessa jos lapset ovat liian rauhallisia.
Meillä tätä ei oikeastaan tapahdu koskaan. Hahaa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Värityskuvia





Pikkuväki (ja isommatkin) rakastaa värittämistä.
Mikä vain käy värityksen kohteeksi. Värityskirja, paperi ja värityskuvat ja äidin kauhuksi myös kaapinovet, hyllyköiden päädyt, seinät, kaverin käsi tai jalka, ja kirjat ja lehdet. Kaikki.
Lämpimästi suosittelen tusseja, jotka ovat vesiliukoisia.

Jos meidän perheen rahat kuluvat pääsääntöisesti teippiin (lue pari postausta taaksepäin), niin hyvänä kakkosena tulee paperi.
Niihin piirrellään ja väritellään ihan omasta päästäkin, mutta suurimman suosion on saavuttanut netistä tulostettavat värityskuvat. Tulostin huutaa ja mustetta kuluu kun joka päivä tulostetaan pino kaupalla väritettäviä kuvia. My Little Pony, Cars, Hello Kitty, Muumi, Spiderman, Prinsessa. Valinnan varaa löytyy, voin kertoa.

Oikeastaan tämä on ihan loistavaa puuhaa näin aikuisenkin näkökulmasta.
Kun tusseja ja värejä on riittävästi (ettei niistä tarvi kinata koko ajan) ja jokaisella on oma pino väritettäviä kuvia, värityspuuhassa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin.
Ihan käsittämätöntä miten kovalla äänellä ja vauhdikkailla leikeillä varustetut muksut rauhoittuvat kieli keskellä suuta värittelemään. Että tässäpä vinkkiä jakoon jos meno yltyy villiksi (jos). Värityskuvia tulostukseen ja mukelot hommiin.

Ja tässä kohtaa täytyy tunnustaa että allekirjoittanutkin innostui taiteilemaan ponikuvien parissa. No hei, kuka nyt pystyy vastustamaan Twilight Sparklea tai Rainbow Dashia?
En minä ainakaan. Love.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Suurkuluttaja




Olen kynttiläfriikki.
(Friikki voi tarkoittaa kummajaista tai jonkin asian innokasta harrastajaa tai ihailijaa.)
Olen siis kummajainen joka harrastaa ja ihailee kynttilöitä. Jep.

Heti kun ensimmäiset pimeät (heti juhannuksen jälkeen pikkuhiljaa, silloinhan ne alkavat juu) tulevat, kaivelen tuoksukynttilät kaapin perältä (jotka muuten ovat saastuttaneet hajullaan koko kaapin sisällön) ja alan tunnelmoimaan. Toki sen verran tässä ollaan migreeniin taipuvaisia, että max. yksi kappale tuoksukynttilää kerrallaan, loput kahdeksantoista tuikkua ovat mallia normal.

Parasta on kun saan isot pojat koulutielle aamulla, keitän hyvät kahvit ja istun kynttilän valossa lehden tai kirjan kera. Arjen ylellisyyttä.

Mutta palataanpas takaisin maan pinnalle tunnelmoimaan tähän hetkeen ja riennetään nostamaan pikkuneiti ylös lattialta, jossa nuolee omaa oksennusta lattialta antibioottiskeidat TAAS hajusta päätellen housussa. Ootas, edellisestä pyllynpesusta on (nopean laskutoimituksen suoritettuani) kaksikymmentäkaksi minuuttia. Niin ja sadannen kerran hiljentämään soitinta josta pauhaa Saukki ja pikkuoravat (miksi, voi miksi tuon hukassa olleen cd:n pitikään löytyä? Päivänsaankaari oooooiii, kooeeeeeta heeerääätä hooooii....!!! Sopii toki teemaan.

Ihanaa isänpäivä viikonloppua teille! <3

torstai 6. marraskuuta 2014

Vauva 9kk



Niin se taas hurahti yksi kuukausi.
Vauva tuli 9kk ja tämän äidin mammaloman loppu häämöttää. No sinänsä se ei tarkoita tähän hetkeen muuta muutosta kuin pari euroa pankkitilillä vähemmän rahaa ja ehkä vähän tuumailuja josko lähtis töihin. Sitten joskus myöhemmin. Ehkä.

Vauva kasvaa, kehittyy ja osaa jo kaikenlaista.
Viime aikoina on ollut vähän rankkaa (itseasiassa vauvasta en tiedä, mutta äidillä ja isällä ainakin) kun pikkuinen on nukkunut ihan todella surkean huonosti. Pientä (oikeasti tosi suurta) väsymystä on ilmassa ja on vain pakko kasata itseään ja ajatuksiaan ja koittaa vakuutella, että kyllä tämä tästä, tsemppiä me, kyllä me jaksetaan!

Huonoihin yöuniin vaikuttaa varmasti kaksi pientä tulehtunutta korvaa ja silmää, tukkoinen nenä, ahdistava hengitys ja yskä. Ei muakaan nukuttais.
Siitä huolimatta pikkuinen on oikea kullanmuru, joka on kaikkien huomion kohde ja räkävanat sekoittuvat mukavasti keskenään kun joku on koko ajan halailemassa ja suukottelemassa rakasta pientä.

Positiivisia asioitakin koitetaan kaivella jokaisesta päivästä.
Toissa yönä satanut ihana lumi, uudella soittimella pyörivät joululaulut ja palavat kynttilät tuovat kivaa fiilistä. Luonnollisia piristeitä. Kahvista ja suklaasta nyt puhumattakaan.
On meillä myös tiedossa koko perheen voimin viikon loma, josta en oikeastaan tiedä onko se hyvä vai täysi katastrofi, mutta ainakin ollaan kaikki yhdessä, tehdään mitä jaksetaan ja sitten vain olla nahistellaan.
Ja tässä kohtaa en voi olla jälleen mainitsematta, liikunnan voima on ihmeellinen. Vieläkö sais tuon pahasti sokerisen ruokavalion järjestykseen ja uniasiat kuntoon niin eiköhän tämä tästä.

Valittaa en halua, mutta joskus on vain kohdattava ja kerrottava toisillekin näistä elämän tosiasioista. Eikä tyylinäni ole ollut kaunistella ennenkään joten voin hyvillä mielin kertoa, että just nyt olo on ihan pandan silmillä varustettu tiskirätti.

Huomenna, tai ens viikolla tai tammikuussa voi olla jo ihan toisin. I hope so.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Luovaa toimintaa





Käytiin eskarilaisen kanssa neuvolassa.
Hienosti tyyppi veti koko reissun tehtävineen ja rokotuksineen. Yksi pikkuinen "auts" ja thats it. Kyllä lahjonnan voima on ihmeellinen.

Perus mittojen oton lisäksi poika teki tehtäviä, tarkistutti näköä ja kuuloa ja kertoili eskari-juttuja.
Äiti istuskeli odotushuoneen puolella somettaen (mikä esimerkki!) sillä aikaa kun kaveri teki vaikutusta neuvolan tätiin.
Liekö suljettujen ovien takana asiasta keskusteltu, mutta lähtiäisiksi saatiin evästystä muun muassa siihen, että jos lapsi osoittaa kiinnostusta jotain asiaa kohtaan, häntä pitää kannustaa tekemään kyseistä juttua. Juu juu, totta kai.

Meillä nimittäin on viime aikoina vähän väännetty asiasta teipin käyttö!
Maalarin teippi, kirkas teippi, j****s teippi, pakkaus teippi, kaikki lopussa koko ajan.
Unohtui neuvolassa kysyä, että onkohan mahdollista saada jotain tukea Kelalta lasten kiinnostusten kohteiden rahoitukseen. Meinaan, että teippiä on tänne taloon kannettu enempi kuin vessapaperia viimeaikoina.

No totta kai minä haluan kannustaa lastani luovalla tiellä, mutta samalla olen yrittänyt opettaa säästäväisyyttä (paraskin puhuja) ja antanut teippiä käyttöön vain pienen pätkän tai piilottanut rullia aina kun poikasten silmiin syttyy se kuuluisa teippi-kiilto. Niin kultapieni, ei meillä oo yhtään teippiä.

Luovuus kunniaan!

Ps. Pikkuväki luoviikin sitten ihan omalla alalla. Siitä osviittaa alimassa kuvassa ja heille suodaan siitä ihan oma postaus tässä kun kuvamateriaalia saadaan lisää koneelle asti.
Ai niin, ja pahvi+teippiläjä=auto. Mun piti tosissani käyttää tässä kohtaa sisäistä mielikuvitustani nähdäkseni sen.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Soiva joululaulukirja





Naapurin pikkuneidillä oli tällainen soiva laulukirja, johon meidän muksutkin ihastuivat.
Mikäs sen mukavampaa laulaa lollotella kun musiikki tulee kirjasta jota saa itse painella ja samalla katsella kivoja kuvia.
Suunnittelin ostavani myös meille tuollaisen kirjan, vaan kuinka ollakaan, se unohtui.
Ystävällisesti naapurin rouva laittoi vielä viestiäkin, kun eräässä verkkokaupassa oli tämä kirja tarjouksessa puoleen hintaan, mutta mä virkuin siihenkin viestiin vasta seuraavana päivänä kun tarjous oli jo päättynyt, joten osto meni sivu suun. Vähän harmitti.

Sitten tuli iloinen yllätys, kun kirjakerhon kerholehti ilmoitti, että lokakuun kirjapaketti sisältää tällaisen soivan laulukirjan jouluisena versiona.
Sehän vain sopi ja nyt meillä on muutaman viikon jo hipsitty tonttujen tahtiin.
Oikeasti meno meinasi yltyä varsin villiksi (varsinkin kirjan saapumispäivän iltana kun piti nukkumisjuttuja ruveta) kun porukka järjesti pienimuotoiset ja varsin äänekkäät jamit joululaulujen raikuessa! Uutuuden viehätystä kesti onneksi vain pari päivää.

Vauvakin tykkää. Hän hakkaa riemuissaan käsillä tahtia lattiaa vasten ja jalka vispaa kuin parhaallakin rumpalilla kun kirja pistetään soimaan.
Kun laulu loppuu, neiti huutaa ja kiljuu siihen asti kunnes joku käy painamassa uudelleen play-nappia.

Joululaulut on korkattu muutenkin jo tässä torpassa. Tykkään fiilistellä joulujuttuja reilusti etukäteen, koska heti tapaninpäivän jälkeen oon valmis pakkaamaan joulun takaisin kaappeihin odottamaan seuraavaa joulua.
Tyylinsä kullakin (joskus muinoin naapurissa paloi kynttelikkö vielä maaliskuussa, siellä fiilisteltiin kaksi kuukautta joulun jälkeen kun meitsi tekee sitä kaksi kuukautta ennen).

Ihan piakkoin ajattelin leipasta ensimmäiset tortut ja piparit ja viritellä valoja luomaan tunnelmaa.