perjantai 28. helmikuuta 2014

Koko perhe penkkiurheilee..



..ruokapöydässä!

Viikon takaisia tunnelmia, Suomi-Ruotsi välierä, karvas tappio, juuri pahimmoilleen ruoka-aikaan.

Pikkuväen kanssa syöminen makkarissa tai olkkarissa ei innosta, joten läppäri roudattiin keittiöön. Kerrankin ruokapöydässä oltiin hiljaa, vain Niki oli äänessä.
Lauantaina ja sunnuntainakin ruokailtiin läppärin kanssa, ettei vain mitään mee ohi. Siistiä.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Epätodellista, mutta totta!




Eiliseltä lenkiltä kuvia.
Tiet sulia, osittain jopa kuivia. Linnut ovat ihan sekaisin ja luulevat nyt olevan hutikuun loppu, sen sorttinen viserrys kävi tienvarren pusikoissa.
Tuli ihan pääsiäisfiilis. Ääk, mun pääsiäismunahammasta alkoi kolottaa vietävästi.

Tänään lenkillä kaiken tämän eilisen lisäksi paistoi vielä aurinko.
Mustan takin selkämys oli ihan liekeissä ja hiki juoksi kaksinkertaisesti normaaliin verrattuna.
Pääsiäismunahampaan lisäksi valituksen aloitti myös mämmihammas.
Pakko kai tehdä toinen kauppareissu tälle päivälle. Siis ihan pakko.

Keväästä ei uskalla vielä puhua, mutta joka tapauksessa valon vaikutus on kyllä ihmeellinen.


tiistai 25. helmikuuta 2014

Kodin toinen sydän






Jos keittiöstä uupuu valoa, olkkarin puolella sitä on senkin edestä.
Pitäiskö alkaa hölmöläisen hommiin ja hakea säkki, jolla roudata valoa olohuoneesta keittiöön?
Ehkä ei, on kuulema vähän tehoton keino hankkia valoa.



Olohuoneen ehdottomia hittejä on niin monta, että on tosissaan vaikea valita.
Laitetaas tähän nyt vaikka ykköseksi tuo seinällä roikkuva lehtiteline.
Eiku sittenkin nuo pianon päällä olevat lasipurkit.
Eiku sittenkin matto.
Eiku sohvat..eiku..äh..
Olkoot hitti koko huone.

No entäs huti sitten?
Ei ollut vaikea valita.
Cd-soitin.
Seuraavan viikkosiivouksen yhteydessä vois vaikka sattua pikku putoaminen?

Ps. Eipäs unohdeta kiikkutuolia, joka saatiin mieheni isovanhemmilta. Ehkä se hittien hitti, tällaisia tuoleja ei ihan joka nurkalla oo tarjolla!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Maukka ja Väykkä




Kun lapset kasvavat, myös lukemisessa ollaan siirrytty uudelle levelille.

Meidän suosikkeihin kuuluu Pepit, Eemelit, Marikit, Melukylän lapset, Pekka Töpöhäntä ja Heinähattu ja Vilttitossu.
Ja listaan lisätään ehdottomasti nämä uudet tuttavuudet Maukka ja Väykkä.

Kirjoissa on ihan mielettömän hauskoja kohtia, joille isompien kanssa hihitetään niin ettei lukemisesta tahdo tulla mitään. Tykkään tosi paljon kirjailijan tyylistä kirjoittaa.
Parvelan tuotantoonhan kuuluu mm. Ella ja kaverit-sarja, joka varmaan otetaan seuraavaksi kohteeksi jahka saadaan nämä maukat ja väykät porskutettua läpi.
Pikkuväkeen tarinat eivät juurikaan uppoa, ehkäpä siksi, että paljon menee vielä noin pienillä ohi näistä jutuista. Tasapainon vuoksi välillä luetaan sitten ihan kuvakirjojakin.
(Vaikka pikkuveli kyllä aina tahtoo että lue äiti miukkaa ja mäykkää!)

Joko teillä on tutustuttu näihin hulvattomiin kaveruksiin?


perjantai 21. helmikuuta 2014

Romun kerääjä



Meidän kodista löytyy pari paikkaa, jotka keräävät kaikkea sekalaista kamaa.
Tai en tiedä, nyt kun lasken oikein ajatuksen kanssa, paikkoja taitaa olla lähempänä pariakymmentä.

Yksi tavarankerääjä on meidän sängyn pääty.
Tuo oivallinen 7cm leveä ja aikasta paljon enempi pitkä puunkappale on mitä mainioin paikka laskea käsistään kaikki mitä et viitsi viedä omalle paikalleen. (Kuvasta puuttuvat vakkarikamat; huulirasva ja ainakin kolme laturia. Vaikka kaikki rasvat on ihan virhe jättää kaksivuotiaan käsien ulottuville!)

Toinen paikka, joka löytyy varmasti lähes jokaisesta taloudesta, vai?
Kori/laatikko, joka on joko eteisessä lipaston päällä, keittiön sivupöydällä (kuten meillä) tai vaikkapa jossain hyllynkulmalla.
Sieltä löytyy oikeasti ihan käsittämätöntä tavaraa, vai? Kuten pikkulegoja, paristoja, mittanauha, pullonkorkki, varanappi, tuikku ja pureskeltu värikynä.
Pitäiskö ottaa ja päivittää korin sisältö?
Jep, mutta eka mä lähden lenkille.

Rentoa viikonloppua sulle!

torstai 20. helmikuuta 2014

Kodin sydän






Keittiöstä näkee, millainen emäntä on talossa.
Näin kuuluu vanha sanonta, joka ehkä kieltämättä jollain tasolla pitää paikkansa.

Tämän talon emäntä haluaisi, että tiskipöydästä voisi peilailla itseään ja kukaan ei olisi meidän keittiöstä puhuttaessa kuullutkaan sanasta leivänmuru, mutta palataanpas todellisuuteen.
Lasten kanssa eläessä tämmöinen haave on tosi kaukainen, mutta myönnän että keittiö on ihan siivousmaniani kärkipaikalla. Siksi, että jos keittiö on kuin pommin jäljiltä, tuntuu koko tupa epäsiistiltä. Mun päivästä tulee aina parempi, kun saan aamulla raivattua keittiön puhtaaksi.


 

 


Keittiön ehdotonta hittiä on vaikea valita, koska niitä on niin monta.
Olkoot se sitten tälläkertaa vaikka tuo marketin ylimmän hyllyn perimmäisestä nurkasta kiipeämällä haettu kerrosvati, joka kaikessa pitsisyydessään on vain niin nappi hankinta.

Ehdottomia huteja sen sijaan löytyy vain kaksi.
1. Ruokapöydän päällä oleva lasi.
Älyttömän kätevä joo, suojaa pöydän pintaa kolhuilta jne, mutta ihan älyttömän rasittava muru-imuri. Imee lasin ja pöydän väliin käsittämättömän määrän moskaa. Väliin mahtuu mm. ne kuuluisat leivänmurut ja kaksivuotiaan lusikan pää. Ja kaikki muu siltä väliltä.
Ai niin, jotain positiivista tästäkin pitää repiä. JOS joku sattuu joskus livauttamaan mukinsa nurin (lue: joka syönnillä), lasi imaisee nesteen kivasti talteen, ei tarvi kyykkiä lattialle saakka.
Niin, paitsi yhden kerran kun kaatui litran maitopurkki. Mieheni toimesta. Hyi hyi.
2. Vähävaloisuus.
Ikkunoita on tasan yksi, keskikokoinen sellainen. Ja sen valo ei häävisti riitä itse keittiön puolelle lainkaan. Täällä ois moottorisahalle töitä.

Ps. Juuri ennen kuvien ottoa hilasin silloisen nuorimmaisen syöttötuolin vaatehuoneeseen. Kaksivuotias kärsi muutaman päivän sen jälkeen aina ruokaillessa pahasta ADHD:sta, jonka oireina oli jatkuva seilaaminen penkiltä pöydälle, pöydältä toiselle puolelle pöytää, penkiltä alas ja pöydän alle.
Äidillä diagnosoitiin samaisina päivinä pahat rytmihäiriöt ja kohonnut verenpaine.
Onneksi oireet ovat tasaantuneet ja ruokailut sujuvat jo aika nätisti.



 

tiistai 18. helmikuuta 2014

Ruoka miehen tiellä pitää



Palataanpa muutama kuukausi ajassa taaksepäin.
Odotusajan ruokavalioon.

Sehän on ihan fakta juttu, että moni odottava äiti himoitsee raskausaikana jotain tiettyä ruokalajia.
Meidän neiti on kasvanut pääasiassa hapankorpuilla, myslillä ja jäisillä marjoilla.
Oon pyrkinyt minimoimaan herkkujen syönnin kerran viikkoon ja odotusaikana pystyinkin siihen mielestäni ihan kohtuullisesti, mutta entäs nyt?

Hypätäänpä takaisin tähän päivään.
Imetysajan ruokavalioon.

Kuvaa ei juuri nyt ole saatavilla, mutta mitäpä tässä kiertelemään, siinä olisi jumbopussi karkkia, suklaalevy, keksipaketti ja pepsi maxia.
Herkkumopo on lähtenyt lapasesta kaksi viikkoa sitten, enkä tottavie jaksa ottaa sitä tällä hetkellä kiinni. Olkoot, sen hallintaanotto suoritetaan joskus myöhemmin.

Oon niin vakuuttunut siitä, että synnytys ampuu liikkeelle jotkut ihan käsittämättömät makeanhimohormonit, joille ei kukaan pysty aluksi pistämään kampoihin.
Kokemuksesta voin kuitenkin itseäni lohduttaa, että ainakin neljä kertaa aikaisemmin ne ovat jossakin välissä rauhoittuneet ja asettuneet kiltisti takaisin omille paikoilleen.

Sitä odotellessa, kaupan karkkihylly on tällä hetkellä maailman paras paikka.
Odota lenkkipolku, sun vuoro tulee vielä! (Oon mä lenkkaritkin kyllä jo kaivanut naftaliinista, vähänkö siistiä monen kuukauden tauon jälkeen!)

Ps. Mun pitäis opetella syömään maustamatonta jogurttia. Se on vain ihan karmean makuista, menee samaan kategoriaan piimän kanssa. Örk.
Saa siis antaa hyviä vinkkejä, millä sen saisi irvistelemättä menemään alas.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Päämaja





 
 

Eli vanhempien makkari.
Pintaremontin myötä tää huone on ihan tosi paljon mun mieleen.
Tuo seinä oli ihan älyttömän hieno ratkaisu, (se on siis vedetty Tikkurilan Tunto stuktuuri-pinnoitteella) jota ei ole kyllä tarvinut katua.
Kysykää sitten uudestaan kadunko, kun kyllästyn ja mietin, että millä ihmeellä sen tuosta irti saa!
 
Huoneen ehdoton hitti, Ellokselta tilatun lamput, jotka mielestäni sopii kuin nenä päähän tuohon seinään. Myös pikkuveli on erittäin kiintynyt noihin valaisimiin, ja käy aina tilaisuuden tullen niitä ruuvailemassa. Epätoivoisesti koitan kuitenkin povata lampuille terveyttä ja pitkää ikää.
Ja huoneen ehdoton huti, on tuo päiväpeitto! Kenen idea ja hirmuinen halu oli saada musta? Jos olisin tajunnut kuinka nätiltä mm.räkänokan pyyhkäisy tässä kankaassa näyttää, olisin jättänyt peiton suosiolla kauppaan.
 
Ps. Hyvänä hittikakkosena tulee nuo Ikean pöllötyynyt.
Pöllöt on kuulema jo ihan out, joten on mitä ilmeisimmin mun makukin, mutta mä vaan niin tykkään.
 

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kisastudio



Imetys ja olympialaiset.

Rakastan penkkiurheilua.
Miten oivaan hetkeen pikkuinen päätti syntyä, meillä on hyvällä omallatunnolla (käyttäisin sanaa sänkyurheiltu, mutta se herättänee liikaa hilpeyttä ja ehkäpä jotain väärinkäsityksiäkin, joten..) penkkiurheiltu niin, että takapuoli on levinnyt varmasti monta senttiä.
Sotsi suoltaa urheilua läpi päivän ja niinpä täällä on tuijotettu niin hiihdot, jäkikset kuin lumilautailutkin. Jopa lajit (kuten kumparelasku ja ampumahiihto), joita normaalisti ei seurata on kiva katsella ihan vain isojen kisojen tuoman fiiliksen myötä.
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta sohvan suurkuluttajia näinä päivinä?

Ps. Okei, yksi laji on kyllä niin tylsä, ettei oo tosikaan.
Se luudilla hankaus ja hinkaus ei mee mun tajuntaan, ei sitten millään.
Curlingin alkaessa meikämamma lähtee viikkaamaan vaikka pyykkiä. Ja sitä muuten riittää!!

Ai niin, ihanaa ystävänpäivää <3
Lapset tahtoisivat leipoa jotain hyvää, mutta tilanteen huomioon ottaen (enkä tarkoita nyt kisoja) en jaksanut tarttua toimeen, vaan valtuutin mieheni tuomaan kaupasta jotain herkkua. Sehän niin kuuluu asiaan.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Talon väripilkku..





..on ehdottomasti pikkuväen huone.
Kun muihin talon seiniin vedettiin hillittyä valkoista ja harmaata, tämä huone sai kirkkaan keltaisen seinän. (Joka edelleenkin kuvassa muistuttaa lähinnä väriä vaikku! Äh, tätä meidän kameraa.)
Huoneessa myös majailee ehdottomasti tämän talon värikkäimmät luonteetkin.
Neiti, jonka tahto ja temperamentti on välillä jotain äärettömän kamalaa hienoa katseltavaa ja pikkuveli, joka on niin paras tarinankertoja ikinä ja maailman rakkain kaksivuotias, jonka normi-sänkyyn-siirtymis-yritys päättyi tällä erää katastrofiin. (Huomaa väärinpäin pyöräytetty sänky, jonka matala reuna on niin seinässä kiinni. Miten se sängyssä pysyminen on niin vaikeaa?)

Huoneen ehdoton hitti, neidin syntymäpäivälahjaksi saatu Ikean posliiniastiasto, joka on ehkä universumin herkuin mun mielestä. Neiti pisti tottakai kampoihin ihan tosi paljon, kun kupit nosteltiin koooorkealle. (Ne kyllä saa leikkeihin, kun oikein nätisti pyytää, ja kun pikkuveli on tainnutettu nukkumaan.)
Huoneen ehdoton huti, nuken sänky, joka ei lainkaan palvele tarkoitustaan (ja joka itsessään ei tosiaankaan ole huti). No, kyllä siellä tavarapaljouden alla mahdollisesti makaa nukke, mutta todellakin haudattuna kaiken maailman krääsän alle. (Olenko joskus maininnut jälkikasvuni älyttömästä romun hamstrauksesta?).

Ps. Omistan ehkä tienoon surkaimmat käsityötaidot, siispä olen onnellinen virkatuista matoista jotka niin ikään virkkaili anoppini.
Ehkä vielä joku päivä tartun tuohon pelottavaan tikkuun, ja koitan itse.
Mutta nyt tässä on pikkuisen kaikkea muuta.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Peräkamarin pojat







Ajattelin ennen vauvan syntymää postailla meidän kodista kuvien kera.
Oon aikonut jo aikaisemminkin (vaikka mitään sisustusvinkkejä en osaa jakaa, eikä tämä todellakaan mikään sisustusblogi olekaan), mutta jostain syystä kämppä on aina ollut siinä iskussa ettei lelu- ja kirjakasoja eikä myttymattoja ja peittoja oo jaksanu kuvailla.
Nyt kun lapset ovat viime viikot olleet päiväkodissa ja tupa hetken aikaa siisti, niin tartuin kameraan ja filmasin.
Niin ja baby ehti maailmaan ennen mun postauksia, mutta toteutetaan ne nyt kuitenkin.

Peräkamarin pojat.
Huoneen ehdoton hitti, 5-vuotiaan kerhossa maalaama taulu, jossa on niin tulevaa Picassoa, että oli pakko lyödä taideteos kehyksiin.
Huoneen ehdoton huti, vaatekaapin ovessa oleva koukku, jossa roikkuu arviolta neljä eri bagia täynnä mitä oudompaa tavaraa. Vai mitä tuumaatte superloonisilpusta, jota ei missään nimessä saa heittää roskiin? Kreisiä.

Ps. Yksi (sisustus)vinkki kuitenkin jakoon.
Kehystin esikoisen eskarin luokkakuvat ja iskin tuohon hyllyn päälle. Kiva yksityiskohta, ja kuvat voi vuosittain aina päivittää.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kulunut viikko numeroina


 
 
"Vauvalla oli silmät turvoksissa, nenä lintta, naama tulipunainen, pää suippo kuin tonttulakki ja kintut kuin kanankoivet. Se oli sinertävä ja harmaa, killitti kieroon ja inisi hiljaa. Se oli maailman kaunein vauva."
Eve Hietamies, Yösyöttö
 
 
 
12.55
Maanantaina neiti päätti syntyä, 8 päivää ennen sovittua aikaa. (Onko joku meidän lapsista joskus tullut sovitusti?)
 
2745g 47cm
Mitat, joita jokainen vastaantuleva kysyy ensimmäisenä. Ensimmäiset konkreettiset asiat uudesta ihmisestä, jotka myös itse ilmoittaa ensimmäisenä. Jokaiselle vastaantulijalle.
 
2 sairaalapäivää
Osasto kuin pistetty täyteen, kukaan ei laittanut kampoihin kun kotiin haluttiin lähteä. Leikkaushaavaa särkee tunti tunnilta vähemmän.
 
4 innokasta hoitajaa
joista kolmella juoksee räkä tehokkaammin kuin paikallisen sähkölaitoksen koskessa vesi. Ja kukaan heistä ei ymmärrä miksi vauvaa ei ole oikein sopivaa pussailla. Kun sehän suorastaan huutaa tekemään niin.
 
1 onnellinen perhe
joka on syvään huokaissut onnesta, kun pitkä odotus on vihdoinkin ohi. Ja varsinkin talon suurimman maidontuotannon omaavalla henkilöllä tämä tunne on tirahduttanut kyyneleen jos toisenkin. Toki kyynel on tippunut vähän tiuhaan muutenkin. Yrittäkääpä lukea lehtijuttu syrjäytyneistä nuorista 4pv synnytyksestä. Täysi nenäliinapaketti kärsi huomattavan vajauksen.
Tää on niin tätä, eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
 
Linjoilla yritetään olla, enemmän ja vähemmän lapsentahtisesti!
 
 
 


lauantai 1. helmikuuta 2014

Pienestä onnellinen!



 
 
 
Tontut ja enkelit pois alta, nyt jyrää lumiukot ja jänikset.
 
Yksi asia on ihan ylitse muiden, joka tyydyttää mua tällä hetkellä tosi paljon.
Oon varmaan aikaisemminkin joskus avautunut tänne siitä, miten huono lasten kanssa askartelija olen. Se on aika pitkälle ollut leikkaa-vanhasta-akuankasta-ja-liimaa-paperille- tyyppistä reppanaa väsäämistä. Jota lapset ovat saaneet ihan keskenään tuuskata. Kun ei vain äidiltä irtoa, niin ei irtoa.
 
Nyt kun lapset ovat koulussa, kerhoissa ja päiväkodissa niin iloitsen joka ikisestä tekeleestä joita he kantavat lähes päivittäin kotiin. Että joku jaksaa suunnitella ja toteuttaa lasten kanssa kaikkea hienoa. Faktahan on se, että meidän lapset ainakin nauttivat siitä ihan täysillä.
(Olen yrittänyt olla syyllistymättä askartelemattomuudestani, koska neuvolassa on poikkeuksetta kehuttu meidän lasten käden motorisia taitoja, että ei sillä lopputuloksella niin väliä. Oli se sitten A4 silppuna pöydällä tai hieno vessapaperi-lumiukko!)
 
Ps. Ei varmaan epäilystä alimman kuvan kohdalla, kuka on oppinut kirjoittamaan oman nimensä? Tämä samainen neiti päätti synttäreidensä jälkeen, että hän on niin iso tyttö, että lähtee kerhoon. Ihan käsittämätön muutos syksyiseen räpistelyyn, josta voit lukea täältä!