Ei. Ikinä. Enää.

Sanoin mun miehelle eilen, että jos minä milloinkaan enää ehdotan minkäänlaisia haasteita tai tautisen dieettejä ja lakkoja, niin sano EI!
Ihan kauheaa.
Kiduttaako ihmiset oikeasti itseään näin?

Varmaan aika monelle on tässä blogihistorian aikana tullut tutuksi, että kun minä jotain päätän niin periksi ei anneta. Loppuun asti vedetään, vaikka pää kainalossa.

Oikeastaan kun ajattelee, ois pitäny heti kun näin tuon kuvan, niin tajuta ettei kannata lähteä tuollaiseen mukaan.
250 kyykkyä!!!! 5min lankkua!!!!
Ei oo todellista.
Ja vielä herkkulakko päälle.
Olisi pitänyt jättää lakkoilematta, ois nimittäin ollut vähän ihana jokaisen hikisen punneruksen jälkeen syödä palkinnoksi kourallisen irttareita.
Näinhän se menee?

Otin tammikuun ensimmäisenä päivänä myös ylös painon ja joitain mittoja, mm. vyötärönympäryksen.
Ihan vain kokeilu mielessä.
Jos oon vain lankuttanut ilman mitään tuloksia, niin vedän helmikuussa haasteen nurinpäin ja vedän herkkuja niin että korvissa soi. Lupaan.

Kyykyt.
Olen aina "tykännyt" kyykätä. Paksusti reittä ja pakaraa, niin se on jopa aika helppoa.
Mutta kun olet 180 kohdalla kyykkimässä, niin alkaa helppous olla kaukana. Pakko oli huilata muutamaan otteeseen, mutta sinnillä meni lopuksi sen 250.
Myönnän kyllä, että viimeiset kymmenet eivät enää olleet teknisesti mitenkään kauniita. Heh.
Ei. Ikinä. Enää.

Lankku.
Inhoan tätä yli kaiken. Pystyn 1,5 minuuttia lankuttamaan ihan ok, mutta kaikki sen yli, ihan täyttä tuskaa!
Sain jotenkin vetkuteltua sen 5 minuuttia, mutta oli se semmoista rimpuilua viimeiset hetket, että ei meinannut pokka pitää. Mutta parempi riman ali, kun ei ollenkaan, sanon mä.
Siinä me ähistiin vieretusten olohuoneen lattialla kyynärpäät lattiassa ja todettiin, että voi kakka.
Tämän kolmenkymmenen päivän aikana sain kyynärvarsiin nätit "palohaavat", jotka siis vain tulivat ihon painamisesta lattiaan/mattoon, ja sen verran liikettä käsien varassa kuitenkin, että iho hiertyi maahan. Auts.
Ei. Ikinä. Enää.

Vatsat.
Kun on vatsalihakset leikattu 6 kertaa poikki, ne eivät kai enää koskaan tule olemaan samat palikat, kuin joskus muinoin.
En tykkää vatsoista yhtään, vaikka ne olisikin niin tärkeä pitää terävinä.
150 vatsarutistusta kuulostaa ihan leppoisalta.
Vähemmän leppoisaa on, kun koitat saada suorituksen jälkeen kokovartalokramppia auki seuraavat puoli tuntia. Ei. Ikinä. Enää.

Punnerrukset.
Kipeän ranteeni vuoksi, en pysty tehdä kunnon punnerruksia, joten tein naisten punnerruksia.
Tänään, viimeisenä haastepäivänä, niitä tehtiin 50.
Eikä. Niitäkään. Ikinä. Enää.

Opin kyllä kantapään kautta, että jatkossa alan ihan vähän realistisempiin haasteisiin.
Tai voi kai sanoa, että varmaan tää nyt oli sit realistinen, koska siitä selvittiin.
Onneksi mulla oli kaveri mukana ja toinen toistamme tsempattiin eteenpäin.
Se on se myötä- ja vastamäessä.
Tai sanottaisko että punnerrus- ja kyykkyliikkeissä.
Hyvä me!

Nyt pitäisi hakea mittanauha ja alkaa maximoimaan lähteneitä senttejä. Oikeasti niitä on suuremmalla todennäköisyydellä tullut lisää.
Mutta en pääse tästä sohvalta ylös.
Mittaan huomenna, jos tää polte on helpottanut.

Otappa koppi tästä haasteesta.
Tai siis älä todellakaan ota 😁

Älykello

Mulla on muutamia kertoja elämäni aikana ollut kello, mutta jostain syystä se aina on sitten jossain vaiheessa jäänyt kaappiin käyttämättömänä.
Kahden ekan raskauden jälkeisiä kiloja kun karistin, niin ostin Polarin sykemittarin, jota pidin ehkä eniten ikinä. Ja ehkäpä kellon inspiroimana ja innoittamana sainkin melkein kaikki kilot pois.
Onhan se tosi, että urheilukello/älykello inspiroi liikkumaan.

Olen jo jonkun aikaa katsellut, että olisi huippua saada joku kiva kello.
Googlettelin vähän eri malleja ja päädyin sitten kahteen vaihtoehtoon, Suunto 3 Fitness ja tämä Garmin Vivomove Hr.
Tuo Suunto on ollut tosi suosittu, mutta totesin, että se on mulle vähän liian fitness.
Tästä Garminin kellosta löytyy vähän maltillisemmin toimintoja, mikä sopii ja riittää mulle.
Löytyy mm. askelmittari, porrasmittari, unen seuranta, syke, stressitaso ja urheilusuoritusten seuraamis mahdollisuus, mutta ei niin laajasti kuin Suunnon kellossa mielestäni.
Ja tämä Garmin oli aavistuksen halvempi kuin Suunto, alennuksen jälkeen 138 euroa.

Askelmittari:
Tykkään tästä toiminnosta.
Mulla päivän tavoite siinä 6500-7500 askeleen paikkeilla. Se laskee vähän päivien keskiarvojen mukaan tavoitteen.
Nämä askeleet tulee perus päivässä ihan hyvin, ja jos on vähänkään enempi aktiviteettia, niin 10 000 askelta on mahdollista.
Tämä ominaisuus todella kannustaa ja haastaa liikkumaan.

Porrasmittari:
Tämä toiminto on aika hauska.
Päivän porrastavoite on 10 ylösnousua ja alaslaskua.
Jos mietin omaa arkea, missä ei olisi kotona portaita, en varmaan saisi tätä tavoitetta millään täyteen.
Meillä on tosiaan kahdet portaat, yläkertaan ja kellariin. Voitte siis kuvitella, että porraslukema saattaa olla täynnä jo aamupäivän aikana.
Ei tarvitse kyllä kuntoportaisiin meiltä erikseen lähteä!

Unen seuranta:

Tämä toiminto on ehkä mielenkiintoisin, ja ahdistavin. Tässä kohtaa sanonta, tieto lisää tuskaa, pitää todella paikkansa.
Olen jollain tasolla tiedostanut jo pitkään sen, että nukun huonosti.
Ja kyllä tämä viime yön uniseurantakin näyttää, että valitettavasti se on totta!

Aikuisen syvän unen määrä pitäisi olla jopa 3 tuntia yössä. Mun ennätys on 1h. Suurin osa öistä on ollut vähän alle.
Eli kun et saa tarpeeksi syvää unta, niin aivan sama vaikka nukut kellon ympäri, saatat tuntea itsesi tosi väsyneeksi.

Olen aika kova unien näkijä, eli tuon REM-unen eli vilke-unen määrä on ollut koko ajan aika iso.
Kevyen unen määrä on varmasti tosi, koska herään niin herkästi joka ikiseen rasahdukseen öisin.

Unen määrä on tosi epätasainen, vapaa-aamuina tosiaan saatan nukkua vaikka kymmeneen ja työaamuina nousen ennen kuutta, mutta nukkumaanmenoaika on oikeastaan aina sama, ihan liian lähellä puolta yötä.
Tässä on mulla skarppaamisen paikka.

Syke:
Sykettä on tosi helppo seurata, se näkyy heti kun "avaat" kellon, ja pyyhkäiset sivulle.
Viime viikon keskisykkeet ovat olleet 60-141, ja aika lailla ne on tuossa olleetkin.
Olen aina ollut aika matalasykkeinen. Vaikka tekisin todella räväkän treenin tai juoksulenkin päätteeksi repisin itseni ihan piippuun, sykkeeni on ehkä just 150 kieppeillä.
Toisaalta se on aika lailla mun ikäisten normaali taso.

Stressitaso:
Tämä on vaihdellut tosi paljon, mutta ei siitä pääse mihinkään, että suurimmaksi osaksi ne on aika korkeat, eli jos 1-4 on tasot, niin hyvin usein lukema on 3.
Jännä miten itse sitä ei edes tiedosta välttämättä, että olisi mitenkään stressaantunut.
Tähän en osaa oikein mitään kommentoida, että mistä johtuu. Piilostressiä kai sitten.

Urheilusuoritusten seuraaminen:
Tässä pystyy valita kävelyn, juoksun, kuntosaliharjoittelun tai yleisen treenin eli vaikka jumpan.
Aluksi en tajunnut, kun harjoitus aloitetaan napauttamalla kaksi kertaa näyttöön ja lopetetaan samalla tavalla, että miksi se ei minulla toiminut.
No perus lyhytpinnainen hermoheikko kun olen, suivaannuin sitten kerran ja napautin näyttöä oikein kunnolla. Johan alkoi toimia 😂
Tässä toiminnossa näkyy vain aika ja syke. Poltettuja kaloreita ei näy muuta kuin koko päivän kalorin kulutuksessa. Sillä ei sinänsä mulle tähän hetkeen niin isoa merkitystä.

Vielä näiden lisäksi kellosta löytyy tusina muuta toimintoa, mm. värinä kun tulee viesti, puhelu, sähköposti ym. On perus päivämäärä, kellon aika, sää ja mahdollisuus vastata ja lopettaa puhelu.
Kello on siis liitetty mun puhelimeen ja puhelimeen ladattu sovellus, jolla pystyt kaikkea seurata.

On se tämä maailma menossa ihmeelliseen suuntaan.
Laitteita löytyy niin moneen lähtöön, että en ihmettele vaikka monia hirvittää.
Itsellä löytyy sängyn vierestä kolme ERILAISTA laturia. Puhelimelle, earpodseille ja älykellolle, kaikki erilaisia.
Toisaalta tää kaikki on niin tätä päivää. Jos aiot pysyä tämän maailman menossa mukana, on vain annettava sille periksi, että tämä on nykyaikaa.
Itse olen ajat sitten nostanut kädet pystyyn tämän asian suhteen, kaikki laitteet kuuluvat tähän päivään ja itseään vain rassaa, jos liikaa murehtii ja voivottelee asiaa.
Toki kohtuus kaikessa. Kun elämä on tasapainossa muuten, ei eri laitteiden käytössä ole mitään ongelmaa.

Löytyykö sulta älykello?
Oletko kokenut hyväksi vai turhakkeeksi?
Itse olen tykännyt.

Ps. Hyvien toimintojen lisäksi iso plussa tälle ulkonäölle. Älyttömän tyylikäs kello, eikä näytä miltään sporttiselta sykemittarilta. Iso plussa sille!

Lasten suusta

Te toivoitte kysymys- vastauspostausta äidistä lapsilta. He oli oikein innostuneita asiasta ja jokainen vastaili vuorotellen, ilman että kuulivat toistensa vastauksia.
Ihania vastauksia tuli, tosin hauska huomata, miten lapset ajattelevat eri lailla asioista.
Mm. Äidin hyvä taito, ratsastus ja enkku 😅 en kummassakaan ole kuin keskinkertainen jos sitäkään 🤭 mutta lasten vastauksilla mennään!


Millainen äitisi on?

P 12v: Ihana
P 11v: Lyhyt, hyvä ratsastaan
T 10v: Kiltti, hyvä ratsastamaan
P 8v: Kiva ja kiltti
T 5v: Hieno 😁

Mitä äitisi aina sanoo?

P 12v: Kenen vuoro kattaa pöytä?
P 11v: Lopettakaa!!
T 10v: Joo tai Ei!
P 8v: Nyt puhelimet pois! 😁
T 5v: Hyvää yötä ja kauniita unia 😍

Mikä tekee äitisi onnelliseksi?

P 12v: Karkki tai suklaa 😅
P 11v: Kun tulee töistä ja talo on siistinä
T 10v: Kun saa olla perheen kaa
P 8v: Siitä kun ollaan kiltisti
T 5v: Kun me ollaan kiltisti

Mikä tekee äitisi surulliseksi?

P 12v: Jos me ei totella
P 11v: Kun me tyhmäillään
T 10v: Kun riidellään
P 8v: Jos me ei totella
T 5v: Se ku iskä huutaa

Miten äitisi saa sinut nauramaan?

P 12v: Jos se tekee jotain hauskaa
P 11v: Näyttää tai lähettää hauskoja videoita
T 10v: Kun se tuijottaa mua 😁
P 8v: Kun se kutittaa tai kertoo hauskoja vitsejä
T 5v: Ku se kutittaa

Millainen äitisi oli lapsena?

P 12v: Pikkuinen
P 11v: I don't know
T 10v: Pullukka 😅
P 8v: Reipas ja kiltti, ehkä, en tiiä
T 5v: Pullea ja paksu 😁 (tää kyl totta)

Kuinka vanha äitisi on?

P 12v: 32
P 11v: 33
T 10v: 33 tai 34
P 8v: 33
T 5v: 31
(Oikea vastaus on 33, vielä)

Kuinka pitkä äitisi on?

P 12v: 162
P 11v: liian lyhyt 😂
T 10v: 153 vaikka
P 8v: ehkä jotain 163
T 5v: 110 😁
(Oikea vastaus 158)

Mikä on äitisi lempipuuha?

P 12v: ratsastus ja nukkuminen 🤭
P 11v: penkkiurheilu 😁
T 10v: ratsastus tai siivoaminen 😅
P 8v: olla yksin ja rauhoittua kotona
T 5v: lenkkeily

Mitä äitisi tekee kun et ole paikalla?

P 12v: nukkuu kai, tai kattoo urheilua
P 11v: kaikkia mitä yleensä
T 10v: nukkuu tai kattoo hiihtoja
P 8v: on puhelimella
T 5v: käy suihkussa

Missä äiti on tosi tosi hyvä?

P 12v: ratsastus ja leipominen
P 11v: auton ajamisessa
T 10v: ratsastamisessa ja rageamisessa 😂
P 8v: enkussa 🤭
T 5v: leipomisessa

Mitä äitisi tekee työkseen?

Kaikki: Tää on helppo, leipomisessa!

Mikä on äitisi lempiruoka?

P12: Makaroni ja jauheliha
P11: kaikki paitsi pinaattikeitto
T10: tortillat, kana ja riisi
P8: kanasalaatti tai joku muu salaatti
T5: kaikki

Miksi olet ylpeä äidistäsi?

12v: koska se on kiva, hauska ja ihana
11v: Kun se saa taas ajaa autoa
10v: koska se on mun äiti
8v: koska se on rikas (naurua) 😁 todella 👍
5v: koska se on kiltti ja iskä kans

Jos äitisi olisi joku hahmo, kuka hän olisi?

12v: Roope-setä, koska pihi 😂 (kuka, minäkö?😁)
11v: Iines Ankka
10v: Olaf 😁
8v: Prinsessa Ryysynen 🤭
5v: POSSU 😂😂🐷

Mikä on äitisi lempi paikka minne mennä?

12v: oma huone -> nukkumaan
11v: ratsastuskenttä
10v: koti
8v: lenkille
5v: lenkille

Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

12v: ratsastetaan
11v: ratsastetaan
10v: käydään saunassa ja ollaan ulkona
8v: pelataan lautapelejä
5v: käydään shoppaileen

Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

12v: kummatki lyhyitä
11v: molemmat tykkää ratsastuksessa
10v: kikatus 😁
8v: molemmat tykkää kaikista ruuista
5v: pimppi 😂😂 (apua..se ikä tiedättehän)

Mitä eroa teissä on?

12v: mää lapsi, äiti aikuinen
11v: mää oon hätähousu, äiti ei 😅
10v: äitillä on lasit ja se tykkää purkasta
8v: äitillä on lasit, mulla ei
5v: sulla lasit, mulla ei

Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?

E: koska se on kiltti ja sit se sanoo sen
R: koska se sanoo niin
S: koska se on sanonut niin
M: sanot aina illalla että hyvää yötä, kauniita unia ja rakastan sua
I: koska sää aina sanot niin
❤❤❤❤❤

Voi oispa ollut hauska kysellä vielä muitakin kysymyksiä. Mielenkiintoista mitä lapset oikeasti ajattelevat.
Eipä sieltä mitään yllätyksiä tullut.
Kysymykset otin vain randomisti netistä jonkun blogista.

Oisko teillä jotain toive postauksia?
Kysymys ja vastaus on varmaan hetkeksi nyt tehty 😁

Syrjästä kuulijan tarinoita

Tykkään kuunnella ihmisten juttuja.
Nimenomaan niin, että en osallistu itse keskusteluun.
En uteliaisuuttani, vaan ihan mielenkiinnosta, koska on mukava miettiä itse tarinalle alkua ja loppua, kun kuulet siitä pätkän ohimennen.

Kaupat on tähän harrastukseen parhaita paikkoja.
Voit siinä makkarahyllyllä katsella muina naisina ja miettiä mitä ostais, ja samalla salakuunnella kanssaostelijoiden juttuja.
Ja nehän on niitä arkipäivän asioita, ei sielä kukaan kovin isoja salaisuuksia puhu, ainakaan niin, että ohikulkijan on tarkoitus kuulla.
Ja niin utelias en minäkään oo, että itseäni ja korviani hivuttaisin kenenkään selän taakse kuuntelemaan.

Tässä teille kuitenkin muutamia sivusta kuultuja tässä muutamien päivien aikana:

"Joko sää kuulit, ku Liisa on nyt sielä sairaalassa? Joo, kuule siinä se oli menny nurin omalla pihalla ja lonkan se oli loukannu.
Voi kauhia kyllä näitä kelejä, aivan saa henkensä eestä pelätä ku kävellen lähtee. Minä Pentille jo soitin, että jos se täälä kaupassa mua käyttäis ko en oo kyllä kävellen tohtinu lähtiä. Ja mulla ku tuo selekäki on vähä niin huonona! Vai sillä lailla sille Liisalle, voi hyvänen aika"

"Lumijengi, luumijengi, luuu-uumijengiiii on paras.
Lumijengi, lumijengi on paras.
Syötäiskö näitä? Hyi. No onhan me näitä ennenki ostettu. Hyi en tykkää. Ne näyttää, ne näyttää ihan..palloilta!
LUUMIIJENGIIII!! Shh, nyt rauhotu."

"Ei (rumasana) mikä idiootti se on, (rumasana)."

"Ootappa ku mää täältä katon, kakskymmentä tuosta ja ootappa ku mää näitä kolikoita täältä, tuossa on kaks ja mitä siinä nyt vielä, 50 tuosta ja vielä kymmenen. Nooin."

Ja monia, monia muita.
Yleiset kulkuvälineet ja eri paikkojen odotusaulat ovat myös parhaita paikkoja kuunnella syrjästä.
Mitä kaikkea niiden lauseiden taakse kätkeytyy, niin monta erilaista elämää ja tarinaa.

Tykkään.

Turpakuulumisia

Ajattelin kertoilla pitkästä aikaa hepsukoitten kuulumisia, en ole sitten blogin jatkamisen jälkeen heitä tainnut mainitakaan.

Meillä on oikein sopuisa lauma tällä hetkellä!
4 tammaa käppäilee tarhassa ja varmasti hekin odottaa kevättä ja kesää, tai ainakin kunnon talvea kuten mekin.
Harvoin kitisen säästä, mutta nämä pääkallokelit on ihan pyllystä.
Ratsastuskenttä on lasten luistelurata (siis ne oikeasti luistelee ja pelaa siellä), ja pelloilla on samanlainen jää lähes joka paikassa, koska myös siellä on ajettu ja ratsastettu niin hevosilla kun mönkijällä.
Liikutuksen suhteen sää ollut jo joulusta asti ihan onneton, voi kun tulis kunnolla lunta!
Ninnillä on kyllä kengät ja hokit, mutta nyt kun alkaa olla jo niin pitkällä kantavana, niin en uskalla ottaa riskiä, että käy huonosti liukkaalla ja epätasaisella alustalla.
(Muoks. Nyt kun jatkoin seuraavana päivänä tämän tekstin kirjoittamista, niin päästiin ratsastaan kun tuli vähän lunta!!)

Lasten poni Colibri odottaa kenkiä myös jalkaansa.
Hällä on niin siro minikavio, että kengät pitäisi hakea vähän kauempaa tai tilata.
Eli kenkiä ja kengittäjää odotellessa.
Varsat ja Colibri on suorastaan ressukoita, kun tarhakin on todella liukas ja jäinen. Hyvällä talvikelillä pärjää hyvin ilman kenkiä ja niitä hokkeja, mutta ei näillä liukkailla.
Ollaan kyllä ahkerasti heitelty hiekotus-soraa myös tarhan puolelle.
Mua aina naurattaa, kun menee hiekkasäkin kanssa tarhaan, niin lauma kipittää perässä ja joka heitolla kaikkien turvat hyökkää maata kohti. Luulevat siis raukat saavansa ruokaa oikein säkillisen.

Varsat ovat tosiaan meillä ylläpidossa tällä hetkellä. Keväällä sitten mahdollisesti palaavat takaisin kotiin, tai pienempi ainakin.
Ne on tosi kivoja poneja molemmat. Aina uteliaana perässä, kun tarhaa menee siivoamaan. Kottarit, talikko ja petkele on kuulkaa todella mielenkiintoisia. Kyllä, luit aivan oikein. Petkele.
Tämäkin asia on todella rasittavaa. Ensin menee plussalle, sitten pakastaa, vähän taas plussaa jne. Sonta jäätyy ihan tönköksi kasaksi, jonka joutuu usein hakata ensin irti, ennen kun sen saa kottikärryihin.
Pakko siivota tarha joka päivä, neljästä hevosesta lähtee aika iso määrä tavaraa, ja jos sitä ei säännöllisesti kerää pois, hevoset seisoo kohta semmoisen sontapatjan päällä, että ällöttää.

Tuleva äiti voi hyvin.
Ensimmäisen kerran toissa päivänä tunsin varsan liikkeet, tai ainakin oletin niin, kun siinä kämmenten alla muljahteli sopivasti.
Ninni on ollut aina ihan super kiltti, mutta nyt kantavana ollessaan, välillä vähän kiukkuilee, ja nimen omaan mulle. Kai se pitää ottaa kunnian osoituksena 😅 väitän, että hormonit saattaa mieltä vähän heitellä hevosellakin. Mitäs me naiset!
Uskon että myös rajoitettu ruoka tekee ajoittain sen äkäpussiksi, mutta yhden talven vapaan heinän tuomat kilot on vieläkin riesana, joten säännöstelty heinä on pakko pitää.
Eläinlääkäri kävi just yhtenä päivänä rokottamassa Ninnin ja saatiin kehuja, että normaalin kantavan tamman näköinen ja kokoinen. Eli läskit pysyny kurissa.

Ponit ovat olleet nyt koko talven ulkona, pihatossa. Ja saavat ollakin, paitsi Ninni, joka ruvetaan ottamaan sitten yöksi sisään kun varsominen lähestyy.
Meillä on tarha periaatteessa kahdessa osassa, mutta portit on auki, niin että se on yhtä kokonaista tarhaa tällä hetkellä.
Toisessa puoliskossa on isompi ala tarhaa, ruokintakatos ja sääsuoja ja toisella puolella pihatto ja pienempi pala tarhaa.
On tosi hyvä, kun kattoa on pään päällä kahdessa paikassa, henkisesti kun neidit eivät välttämättä mahdu samoihin nurkkiin, ainakaan jos ruokaa on tarjolla.
Ilta- ja yöaikaan yleensä yksi päivystää ja toiset lepäilee, vuorotellen.
Ja tosiaan me ihmiset herkästi inhimillistetään liikaa eläimiä, kun säälitään niitä tuolla ulkona sateessa ja pakkasessa. Totesin tässä yhtenä iltana, kun menin aika rumassa säässä ulos, että koko jengi hengaili tarhassa ihan muina naisina. Totesin, että kerta suojaa on tarjolla, niin omaa tyhmyyttä jos siellä räntäsateessa seistä nökötetään.

Meillä on tallissa, tarhassa ja pihatossa kamerat ja niistä yhteys mun miehen puhelimeen.
Hommattiin ne silloin viime keväänä, kun Celesten varsominen lähestyi (paitsi että se niistä kameroista, kun kukaan ei anyway nähny).
Vähänkö tässä on siisti illallakin sängyssä vielä nukkumaan mennessä tarkistaa, että kaikki on ulkona hyvin.
Juuri nyt he siellä popsii iltaheiniä kaikki oikein rauhallisina ja tyytyväisinä.

Tämmöisiä turinoita tähän hetkeen, muutaman kuukauden päästä meillä onkin täällä taas kenties ihan uudet kuviot, kun varsa syntyy.
Voi toivon niin paljon, että saisin sen nähdä ja olla siinä mukana! ❤

Sitruunaa

Luin sattumalta kerran iltapäivälehden artikkelin, jossa toimittaja joi sitruunan mehun joka aamu kuukauden ajan, ja tarkoituksena siis kokeilla, huomaako sitruunan terveysvaikutuksia omassa kehossaan ja olossaan.

Ja minähän innostuin myös!
Olen aina tykännyt sitruunasta makuna. Rakastan sitruunaa karkeissa, leivonnaisissa ja ruuassakin.
Pelkkää sitruunaa en ole koskaan syönyt/juonut, mitä nyt joskus maistanut irvistellen.
Fakta kuitenkin on, että sitruuna sisältää niin paljon kaikkea terveyttä edistävää, että ainakaan ei siinä mitään menetä jos kokeilee.
Mielestäni muutamassa viikossa ei oikein voi saada minkäänlaista todellista lopputulosta, koska yleensä mitä ikinä kokeiletkaan, se saattaa näkyä vasta tyyliin puolen vuoden päästä.

Olen yleensä todella skeptinen kaiken maailman höpötyksiin (sori!).
Olen mieluummin sitä sorttia, joka uskoo vain mustaa valkoisella ja lääketieteellisesti tutkittuna.
En kuitenkaan vähättele tai tuomitse, jos joku kokee jonkun asian toimivaksi, oli se sitten uskon asia tai oikeasti toimiva. Jokainen tavallaan.

Päätettiin siis mieheni kanssa kokeilumielessä testata sitruunamehun juomista joka aamu.
Ensin toki selailin googlesta kaiken tiedon, niin hyvän kuin pahankin (kysyn vaan, miten me ollaan joskus pärjätty ilman googlea?).
Sieltähän löytyy sivuja vaikka viikoksi perehdytykseen, mutta aika paljon samoja asioita tuli esille monissa artikkeleissa.

Me ollaan nyt pari kuukautta napsittu sitruunashotteja joka aamu.
Tämä oli suositeltu tapa, eli kerralla kurkkuun, eikä pitkin päivää tissuttelu.
Minä juon yleensä heti aamulla suoraan tyhjään vatsaan, kun taas mieheni ei pysty juoda ennen kun on syönyt jotain.
Se saattaa olla aika shokki vatsalle yön jälkeen, eli kannattaa kokeilla mikä sopii itselle parhaiten.

Ensi alkuun se on todella karvas kokemus, hehee, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että sitruunatujaus herättää elimistön tehokkaasti.
Tai sitten se on vain se ajatus, että tästä se lähtee! Tiedä häntä.

Neljä faktaa voin lyödä heti pöytään, minkä puolesta liputan tälle keltaiselle ilopillerille:

1. Vatsan toiminta.
Minulla nyt ei ole varsinaisesti ollut koskaan mitään kauheita vaivoja, mutta olen huomannut, että vatsa toimii paljon tasapainoisemmin ja säännöllisemmin.
Myös aineenvaihdunnan se laittaa hyvin liikkeelle. Sitruunaa apuna laihdutukseen en osaa suositella, kun en itse sitä siihen tarkoitukseen käyttänyt. Toki nyt en ole lihonnutkaan tänä aikana 🤭

2. Hiukset.
Minä kriiseilin silloin syksyllä kun kaikki hiukset lähtee päästä. No arvatkaa mitä! Joko tämä on jälleen jotain sattumaa tai muuta, mutta mun hiusten lähtö on ainakin puolittunut jos ei enempikin, ja tästä olen niin onnellinen. Jos tämä on sitruunasta johtuvaa, imen niitä loppuelämäni. (Ps. Sitruunaa voi käyttää myös ulkoisesti hiuksiin, tasapainottaa ja rauhoittaa päänahkaa ja tekee hiuksista kiiltävät. Toki jos päänahka on ruvella, en ehkä suosittele lykäämään siihen sitruunaa. Voi kirpaista).

3. Iho.
Tästä en ole vielä ihan varma, että mitä ajattelen.
Mulla ei ole koskaan mikään varsinainen ongelmaiho ollut, tasaiseen tahtiin finniä siellä ja toista täällä. Viime vuosina kuitenkin ollut vähän enemmän.
Tuntui melkein, kun aloitin sitruunakuurin, että ihoni paheni hetkeksi. Analysoin sen niin, että sitruuna pisti kaiken moskan elimistössä liikkeelle, josta seurasi hetkellinen räjähdys naamassa. Nimittäin nyt ihoni on ollut taas tosi hyvässä kunnossa, toki näin talvi aikaan tahtoo kuivuuttaan rapista pois.

4. Flunssa.
Ei yhtään ainutta flunssaa koko talvena, ei kummallakaan.
Tosin meillä on sairastettu muutenkin tosi vähän, lapsilla yksi flunssa heti kun koulut alkoi ja nyt tämä vatsatauti, mutta muuten, terveitä kuin pukit.
Myös tuota vatsatautia jo pohdin, kun pääsin "helpolla" muihin verrattuna, pistetäänkö sitruunan piikkiin?

Monessa artikkelissa varoiteltiin yhdestä asiasta, hampaista.
Sitruunan hapokkuus siis saattaa vahingoittaa hammaskiillettä.
Toisaalta yhden sitruunan mehun juonti päivässä vastaa samaa kuin lasi cokista, eli ei siitä mitään hysteriaa kannata kehittää, jos muuten hampaiden hoito on suositusten mukaista.

Eli jos juot sitruunavettä/shotteja, muista nämä:
- juo mieluummin koko satsi kerralla, ei pitkin päivää
- älä pese hampaita heti sitruunan jälkeen, pidä vähintään puolituntia väliä
- juo sitruuna pillillä (voi vähän säästää hampaita)
- juo shotin perään lasillinen puhdasta vettä tai purskuta suu vedellä

Ja siis jos haluat tietää, mitä kaikkea tuohon pienen nyrkin kokoiseen hedelmään mahtuu, niin täältä pesee:
- C- ja B-vitamiinia
- kalsiumia, rautaa, magnesiumia, kaliumia ja kuitua

Itsellä siis pelkkiä hyviä kokemuksia, joten suosittelen kokeilemaan. Tiedä vaikka yllätyt positiivisesti.
Ootteko koskaan kokeillu, vai kuulostaako ihan huuhaalta?

Mies vastaa

Tänään siis vuorostaan mies kynän varressa.
Kuvainnollisesti.
Mielenkiintoisia kysymyksiä olitte laittaneet ja hän niihin vastaili ilman mun paikalla oloa.
Toki nyt itse kirjoittelen ne tänne "puhtaaksi".
En antanut hänen varsinaiseen tekstiin kajota, hähää.
Luetutan hänellä kyllä tämän vielä, niin on virallisesti sitten hänen vastauksensa.
Let's Go!

1. Mikä on sun vaimon lemppari kotityö?

Vaikea sanoa, ei mitään ehdotonta lempparia.
Silloin kun oli vielä töissä, leipoi mielellään kotona, mutta nykyään ei ole suutarin lapsilla enää kenkiä.
Pyykkäämisestä tykkää, kun saa rauhassa tehä ilman ketään jaloissa pyörijää.

2. Mitä asioita sun vaimo siirtää viimeiseen asti?

Lääkärissä käyntiä 😂
Ei ole kovin innokas menemään lääkäriin, vaikka mun mielestä nytkin pitäisi käydä kipeän ranteen takia.

3. Mitä sun vaimo tekee omalla ajalla?

Kuuntelee kuulokkeet päässä äänikirjoja tai katsoo urheilua.

4. Mistä vaimo valittaa, päkättää ja nipottaa eniten?

Olen lopettanut tupakan polton 4,5v sitten, mutta syön edelleen nikotiinipurkkaa, ja purkkalevyt on AINA väärässä paikassa.

5. Mitä toiset tekevät rouvan mielestä aina väärin?

Sama kuin edellinen. Lisäksi lasten ulkovaatteet pitkin eteisen lattioita ja pyykit myös, vaikka joka kerroksesta löytyy pyykkikori. Ei sillä, ne ärsyttävät kyllä itseäkin.

6. Miten olette tavanneet?

Olemme tunteneet lapsista asti, ja ylä-asteella alettiin liikkua samassa kaveriporukassa.
Aikanaan kun minä lähdin armeijaan ja Salla opiskeli Jyväskylässä aloimme sitten seurustelemaan ja mentiin naimisiin.

7. Miten hoidatte suhdettanne/vietätte yhteistä aikaa kaiken keskellä?

Tämä on kyllä aika retuperällä välillä, mutta paljon touhutaan ulkona hevosten kanssa.
Lähes joka ilta, kun saadaan lapset nukkumaan, käydään saunassa. Yhteinen aika on usein aika arkista, mutta pyritään käymään yhdessä lomalla ainakin kerran vuodessa.

8. Miltä tuntui kun kuulit, että vaimosi sairastaa epilepsiaa?

Oli todella raskas uutinen, mutta siinä tilanteessa oli pakko olla vahvana, kun näki että toinen murtui.
Monesti olen miettinyt, että miten me jaksetaan tämä, mm. minun kontolle jää kaikki ajamiset jne.
Monesti olen turhaan kiukutellut omaa väsymystä ja turhautumista Sallalle, vaikka toinen joutui siinä kantamaan itse sairautta sisällään.
En ole oikein osannut puhua omia tuntemuksia kenellekään, mutta aluksi oli todella kova huoli ja pelko.
Nyt arki rullaa tosi hyvin ja epilepsiasta muistuttaa oikeastaan vain dosetti liesituulettimen päällä ja osittain niistäkin johtuva normaalia isompi väsymys.

9. Mikä on ärsyttävin piirre vaimossasi?

Jääräpäisyys ja hidas leppyminen.

10. Mitä haluaisit oppia vaimoltasi?

Periksiantamattomuutta. On ihan käsittämätöntä miten ihminen päättää jotain ja ei anna tuumaakaan periksi, ja toteuttaa myös sen päätöksen.
Näitä tilanteita tosin ei ole kuin silloin tällöin.

11. Onko vaimollasi jotain pinttyneitä tapoja tai asioita joita hän aina tekee ja toistaa?

Ei oikeastaan.
Perus järjestys jne, mutta ei mitään kummempaa.

12. Joudutteko keskustelemaan lasten kasvatukseen liittyvistä asioista?

Joudutaan, mutta ollaan tässä vuosien varrella löydetty jonkinlainen kultainen keskitie, tosin vaimo on aina oikeassa. Taustatukena KaksPlus ja Vauva-lehti 😂

13. Huomioiko vaimo sinua vai sinä vaimoa enemmän ?

Fifty-fifty.
Minä saan ruokaa ja puhtaat vaatteet, rouva viikkosiivouksen pyytämättä ja kukkia tottakai silloin tällöin.

14. Mistä olet hänessä ylpeä?

Kirjoittamisen taito.
Odotan aina ihan innolla uutta postausta, osaa kirjoittaa kurjistakin asioista hauskasti.
Lisäksi hän on mahdollistanut minulle ja perheelle niin paljon, kotien rakentamiset, minun opiskelut, luottamustoimet ym.
Erityisen ylpeä siitä, että hän on just mun vaimo ❤

15. Millä sanoilla kuvailisit vaimoasi?

Kaunis, huumorintajuinen ja iloinen.
Tuntemattomien seurassa vähän varautunut, hiljainen ja jopa ujo.


Kiitos tosi paljon teille kysymyksistä!
Oli ihana itsekin lukea näitä vastauksia mieheni kertomana. Ja kyllähän nämä totta on, joka sana.
Mitä tykkäätte tämän tyylisistä postauksista?
Ajattelin, että voisin joskus tehdä saman tyyppisen jutun, mutta kysellä lapsilta asioita itsestäni.

Mutta nyt, rankan päivän jälkeen, hyvää viikonloppua ystävät ❤

Vain miesjutut

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä mieheni kanssa.
Hehee. Eli lupa on.

Se on ihan tosi fakta, että vaikka kuinka ollaan tasa-arvoisia niin naisten ja miesten välillä on vissi ero. Niin fyysinen kuin henkinenkin.
Miehiä ärsyttää naisissa tietyt asiat ja naisissa (tai ainakin minussa) lähinnä huvittaa tietyt asiat mun miehessä. Isolla rakkaudella ❤

Mieheni..

1. Käy kaupassa, missä ei myydä mitään.

Kun hän lähtee kauppaan ja listassa on jotain mun kirjoittamaa normaalista poikkeavaa tavaraa, hän tulee kaupasta ja sanoo, ettei siellä ollut.
No kaikkihan me tiedetään, se ei tietenkään ollut löytänyt. Tää on aina vakio vitsi meillä.

2. Ostaa aina just sitä, mistä joka kerta sanot, että älä osta.

Inhoan konetiskitabletteja, mitkä pitää ottaa pois kääreestä. En osta niitä ikinä.
Kun mies käy kaupassa, se tuo niitä AINA!
Juuri niitä, mitä aina sanon, että älä tuo.
Roope Ankka tässä tulee mieleeni, koska halvinta.

3. Viikkaa mun toppeja tyttäreni pyykkipinoon ja toisinpäin.

Lähinnä naurattaa tää, koska mun tyttö on kokoa 134/140 ja minä olen kokoa xs/s.
Ymmärrän, että ei sitä nyt voi erottaa.

4. Petaa väärinpäin.

Meillä on päiväpeittona iso parisängyn peitto ja pussilakana. Pussilakanan toinen pää on avonainen ja siinä on nappikiinnitys.
Päiväpeitto on AINA nappipuoli päätyä päin. Niin epäloogista, että mua aina huvittaa tää, miten joku voi edes ajatella että se kuuluu noin päin.

5. Syö nuudeleita

Aika usein kun olen pitkän päivän töissä, kotona olijat ei jaksa kokata.
Mun mies tekee ruokaa ja osaa tehä vaikka mitä, mutta pääasiassa ruuan teen minä.
Jos en ehdi ruualle kotiin, "lapset halus nuudeleita" ja "ei oikein ehitty tehä kunnon ruokaa".
Tää huvittaa myös mua, ja kun tuun kotiin niin haistan heti, aha, nuudelipäivä.

6. Tuulettaa ja kuivattaa

Ja haisuttaa. Jääkiekkokamoja. Kellarin aulassa.
Ymmärrän. Pakkohan ne on saada kuivaksi.
Mutta se "tuoksu", tiiättekö?

Suurin osa näistä jutuista on ihan oikeasti hauskoja, ja niille jaksaa nauraa ja kuittailla huumorilla.
Mutta sitten kuulkaa kun on tähtien asento väärällä kohdillaan niin ei paljoa vääränlaiset pesutabletit ja jääkiekkokamat naurata. Hihii.

En todellakaan uskalla antaa mun miehen tehdä minusta samanlaista tekstiä, mutta tasapuolisuuden nimissä saatte nyt heittää kysymyksiä hänelle, koskien minua.

Mitä haluaisitte tietää minusta mun miehen näkökulmasta?
Pidän oikeuden skipata kysymyksiä mikäli niin koen 😅
Kysykää!

En ole koskaan..

En ole koskaan:

Syönyt sushia.
Siis tää on mun kauhein kauhistus ikinä.
En pysty syömään mitään graavi-kylmäsavu hässäköitä, hajukin jo karmaisee.
Tiedän olevani nössö, mutta en pysty edes kuvitella maistavani yhtään ainoaa sushihommelia.

Seurustellut kenenkään muun kuin mieheni kanssa.
Nuoruudessani on kyllä ollut kaiken maailman virityksiä ja tykkäämisiä ja "tosi hyviä kaverisuhteita", mutta en ole virallisesti seurustellut kenenkään muun pojan/miehen kanssa.

Juonut alkoholia.
Vakaumuksellisista syistä toki, mutta tuskin harrastaisin sitä muutenkaan.
Omistan niin heikon pään, että luulisin juomisen loppuvan yhteen kuppiin, hehee.

Murtanut yhtään ainoaa luuta.
Siis hei siihen nähden, miten paljon olen kompuroinut, liukastellut, kolhinut ja kaatunut, olen ihan tilastoihme, kun ei mitään ole mennyt rikki. Sitä odotellessa, kopkop!

Uinut avannossa.
Kerran kastoin varpaan päätä jäisessä vedessä ja siinä on mun avantouinnit.
Ehkä tämä jää kokematta kokonaan koskaan, koska en tarkene uida uimahallin normaalissa altaassa enkä kesällä luonnonvedessä ennen kun hellettä on ollut monta viikkoa.

Luntannut kokeessa.
Sanotaanko vaikka näin kun yläasteen päättötoikkaria katsoo niin ois kannattanu.

Pyörtynyt.
Minä, maailman heikkopäisin ihminen, en ole koskaan pyörtynyt.
Kun toinen poikamme syntyi hätäsectiolla ja kiidätettiin hetkeksi happea saamaan eri osastolle kuin missä itse heräilin leikkauksen jälkeen, yritin aika pian nousta ylös ja lähteä pyörätuolin kyydissä vauvaa katsomaan ensimmäisen kerran.
Silloin en ehtinyt kun hilata itseni istumaan, kun alkoi pimetä silmissä. Kippasin takaisin maate enkä pyörtynyt, sitä ei vissiin sit lasketa.

Käynyt vesipuistossa.
Inhoan uimahalleja. Yleisiä vessoja ja pesutiloja.
Inhoan uikkareissa hillumista yleisillä rannoilla ja paikoilla. Pelkään vettä ja kovaa vauhtia.
Ei tarvi varmaan ihmetellä miksi en ole käynyt?

Koskaan ollut ambulanssissa.
Tämä on kai pelkkä positiivinen juttu. Mutta aika monet kuitenkin ovat!

Tippunut aikuisiällä hevosen selästä.
Hahaa, tuun niin tippuun seuraavan kerran!!
Yhden kerran olen valahtanut kaulalle kun laukannostossa hevonen kompuroi ja yhden kerran olen horjahtanut aika pahasti kun toinen jalustin irtosi.
Siihen nähden minkälainen pukkipelle tuo mun oma ponikin on, niin ihmettelen. Mää sitte tuun kertoon ku tipahan.

Mitä sinä et ole koskaan?

Minun 2010-luku

2010-luku on ollut vaihderikas matka.

Kymmeneen vuoteen mahtuu niin paljon.

Uutta elämää, vanhaa elämää.

Tuskaa ja kipua.

Onnea ja riemua.

Onnen ja tuskan määrä on vakio.

Tässä teille minun ja meidän vuodet 2010-2019.

Oli ihana palata kuvien kautta itsekin näihin vuosiin.

Niin monta arkista päivää ja himmeitä aikoja on näissä päivissä ollut, ettei kaikkea ihanaa pysty edes muistamaan.

Päällimmäisenä mielessä kiitollisuus.

Meille on annettu niin paljon hyvää ❤ 

2010

Myytiin pois meidän ensimmäinen oma talo.

Muutettiin pientäkin pienempään vuokra-asuntoon.

Mies paiski töiden lisäksi tunti tolkulla hommia uuden talon kimpussa ja päästiin pian muuttamaan uuteen kotiin.

Lapset olivat niin pieniä.

3, 2 ja 1 vuotiaat.

Näin vuosien jälkeen ei voi muuta kuin hengästyä, sen verran vauhdikasta pikkulapsi-arkea on eletty.

Toisaalta ei ihme, että muutama hetki saattaa olla näin jälkeenpäin vähän pimennossa.

2011

Tämä vuosi on ihan totaali pimennossa.

Marraskuussa syntyi neljäs lapsemme, kolmas poikamme.

Hänen syntymä oli suunniteltu joulukuun puolelle, mutta noin viikkoa aikaisemmin hän päättikin alkaa syntymään, ajettiin sairaalaan yöllä, yritettiin vielä saada supistuksia loppumaan, mutta periksi jouduttiin antamaan ja aamulla sitten poika syntyi sectiolla.

Siinä sen vuoden muistot. Jep.

2012 

Muistikortilta katsoin kuvia näistä vuosista, 2012 näköjään jäänyt ihan ilman kuvia.

No, jokatapauksessa sinä vuonna aloitin blogin pitämisen (kelatkaa miten kauan sitten), pidettiin vauvan ristiäiset, oltiin samaisen vauvan kanssa osastolla eristyksissä vajaan viikon RS-viruksen vuoksi.

Mieheni valittiin ensimmäistä kertaa kaupungin valtuustoon. Alkoi hänen tiensä politiikkona, ja on jatkunut tähän päivään.

Itsehän en ollut kovinkaan innostunut asiasta, koska se tarkoitti sitä, että monia iltoja olin yksin lasten kanssa.

Mutta on se poikinut paljon hyvääkin.

Olen halunnut olla tukemassa toisen valintoja, vaikka tosiaankin välillä todella pitkin hampain.

2013

Esikoinen aloitti eskarin. 

Toukokuussa aloitin nykyisessä työpaikassani. Lapsille saatiin kesäksi hoitaja kotiin.

Olin syyskuuhun asti töissä, jäin kotiin odottamaan viidettä lastamme.

Kuten kuvista näkyy, meillä asusti vajaa kaksivuotias paksukainen.

Naureskellen katseltiin kuvia, joissa vähän jokaisessa oli nostettu tuoleja pöydälle, kaadettu lattialle, nostettu sänkyyn kumolleen jne.

Silti kaikessa paksuudessaan taapero oli niin kekseliäs, että kaatoi ulkovaatekorin nurin ja kiipesi aukaisemaan ulko-ovea.

Huh, kyllä on saanut joskus juosta.

2014 

Nuorimmainen syntyi helmikuussa.

Sitä ennen makasin vuodenvaihteesta saakka 24/7, koska neiti meinasi ihan väkisin syntyä liian aikaisin.

Lapset olivat koulussa ja hoidossa.

Mieheni huolehti lähes kaikesta, kun itselle vessassa käyntikin oli haastava toimenpide.

Voisinko koskaan kylliksi kiittää häntä ❤ 

Arvostan.

Syksyllä mieheni kävi ammattikorkean pääsykokeissa ja pääsi opiskelemaan rakennusinsinööriksi.

Etänä opiskelu oli myös eräänlainen vaihe elämässä. Viikolla illat istui kotona ja oli luennoilla skypen kautta. Me muut yritimme olla mahdollisimman hiljaisia ja huomaamattomia.

Sehän on ihan helppoa viiden lapsen kanssa.

Käytiin paljon pitkillä lenkeillä, ylläri ylläri.

Arki oli haastavaa, mutta siitä vain selvittiin.

Kävin itsekin joitain päiviä töissä, keikkaluontoisesti.

Vähän vetämässä happea.

Mieheni saattoi käyttää nuorimmaista syömässä pari kertaa työpäivän aikana mun luona.

Ihan mieletöntä, siitäkään ei monesta miehestä ole! Arvostan vähän lisää ❤
Tänä vuonna liityin muuten Instagramiin!!

2015

Ehkä merkittävin juttu tänä vuonna oli se, kun ostettiin tämä nykyinen talo ja paikka.
Oltiin puheissamme etsitty jo pitkään taloa tai tonttia maalta, muutamaa paikkaa ohi ajaessa mietittykin, mutta tämän paikan tullessa myyntiin, vasta kaikki haaveet konkretisoituivat.

Keväällä meitä kosketti suuri suru, josta päästiin kuitenkin yli, ja tämä talo ja remontin alkaminen antoi meille varmasti positiivista mieltä ja innostumista katsomaan taas elämää eteenpäin.

Mieheni teki remonttia päivät ja opiskeli illat. Oli meidän elämä ihan jäätävän täyttä.
Elettiin vain sitä hetkeä ja sitä haavetta varten. Jaksettiin kun tiedettiin miten palkitseva on lopputulos.
Remontin aikana kuitenkin vahvistui se päätös, että tähän me jäädään, eikä enää tehdä uutta eikä korjata vanhaa mikäli ei pakkoa ole.

Lapsista kolme olivat jo koulussa.

2016

Kuvien määrästäkin päätellen, tämä vuosi on ollut meille ihan superhyvä vuosi!
Heinäkuussa 2016 meidän haave oli vihdoin totta.
Hirveä stressi meillä oli vielä keväällä, kun ei oltu saatu myytyä vanhaa kotia.
Juuri kun aloimme suunnittelemaan, että muutamme jokatapauksessa uuteen, tuli ostaja ja saimme muuttaa suoraan vanhasta kodista uuteen ilman mitään välimuuttoja.
Luksusta kyllä ja täydellinen ajoitus.

Ensin suunnittelimme, että katselemme rauhassa hevosmarkkinoita, nakuttelemme tallia talven aikana valmiiksi ja alamme sitten vasta tosissamme ostattelemaan hevosia.
Toisin kuitenkin kävi.
Syksyllä shettikset Veera ja Viltsu, muuttivat meille ja aloimme oppimaan elämää hevosen omistajina.

Meillä oli myös elokuussa isot pippalot, kun juhlittiin molempien kolmekymppisiä, tupareita ja 10v hääpäivää.

Yksi tärkeä asia tapahtui samaan aikaan ponien tulon kanssa. Monen yhteensattuman summana, tutustuimme samanhenkisiin hevos"perheisiin". Meillä on tosi mahtava porukka, jossa viihtyy niin lapset kuin aikuisetkin.
On niin monta yhteistä asiaa ❤
Kiitos että tulitte ja olette.

2017

Alkuvuodesta tuli kaksi ponia lisää.
Dartmoor-ruuna Ikaros ja mun oma poni, Ninni.
Ainakin 25 vuotta olin toivonut omaa hevosta ja siinä se sitten oli.
Se poni on opettanut mulle niin paljon.
En luopuisi siitä enää koskaan.

Neljäs lapsemme aloitti esikoulun.
Nuorimmaisen kanssa jäätiin kaksistaan päivisin kotiin. Tein töitä edelleen keikkaillen säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ajatuksissa ja puheissa oli jo suunnitteilla osa-aika työhön siirtymisestä.

2018

Nuorin aloitti vuoden alusta päiväkodin ja itse lähdin tekemään ja teen edelleen puolikasta työviikkoa (joka kyllä usein venyy viikonlopusta lähes normi työviikon mittaiseksi).

Suurin asia tälle vuodelle oli sairastumiseni epilepsiaan. Kortti lähti 1,5v ajaksi ja arki ja elämä meni uusiksi.

Ostettiin lapsille Celeste-poni varsansa kanssa.
Ja samalla myytiin Ikaros-poni, joka on päässyt parhaaseen paikkaan ja parhaimmalle tytölle ikinä.

Vuosi oli sairauden vuoksi yhtä ylä- ja alamäkeä.
Näin jälkeenpäin taas ajattelen, miten ihmeessä me ollaan tuostakin selvitty. Ei kai me aina oikein selvitykään, menty vain eteenpäin.

2019

Vuosikymmenen viimeinen.
Vaikean kevään rämpimisen jälkeen parasta oli kesäkuun reissu Kanadaan.
Sillä aikaa Ninni oli astutus-reissulla ja tuli kantavaksi ja Celste varsoi meidän ekan oman kasvatin, Kotokallion Abben.
Celeste lähti ja Abbe on kasvamassa siellä kaukana.
Lilli ja Luna tuli meille hoitoon ainakin nyt talven yli.
Aloitin blogin kirjoittamisen kahden vuoden tauon jälkeen uudelleen.
Ehkä kaikkein paras hetki tänä vuonna.
Ajokortti.


Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Seuraavaan kymmeneen vuoteen voi mahtua ihan mielettömiä asioita.
Onneksi me emme niitä tiedä.

Ps. Lapsissa näkyy parhaiten nämä vuodet! He on olleet niin pieniä kun 2010-luku alkoi. Ja kaksi heistä on saatu vasta tässä matkan varrella ❤

Hyvää uutta vuosikymmentä sinullekin.
Tehdään siitä hyvä. Otetaan vastaan sen tuomat ilot ja surut, eletään joka päivä kuin viimeistä päivää.
❤

Meijän joulu

Kyllä mää aattelin ku viikko ennen joulua meillä alettiin oksentaan, että mitä ihmettä meijän joulusta oikein tulee.
Toivoin sydämeni pohjasta asti, että tauti kävis kaikki heti läpi, eikä tyyliin viikon välein yks kerrallaan.

Yrjö alako kaataan porukkaa tasaseen tahtiin ja kun mieheni ja minä kaajuttiin vielä sunnuntaina ennen joulua, niin jos voi iloita tyhyjentävien vessakäyntien välillä, niin mää iloihtin kyllä.

Tosiaan mulla oli sunnuntai ennen joulua vielä työpäivä, tai siis olis ollu, koska jouvuin puolen päivän maissa lähtiä kesken kaiken kotia.
Mää olin itseasiassa ainut kenen ei tarvinu oksentaa, mutta se toinen pää laulo kyllä senki eestä.

En ees muistanu miten totaalisesti mahatauti voikaan viiä kaikki voimat.
Aatonaattona yritettiin jo vähä käyä ulukona haukkaamassa raitista ilimaa samalla ku ruokittiin elukat, tuntu ku ei jaksais jalakaa enää nostaa. Piti pitää levähystaukoja ja ihan kylymä hiki selässä ku päästiin takas sisälle.

Aattoaamuna nousin perinteisesti kuunteleen radiota ja keittään riisipuurua.
Väki heräili ja käväsivät jokainen vähä jotaki rääpimässä.
Mulle tuli yhtäkkiä jäätävä pääkipu, nappasin onneks heti pari särkylääkettä ja menin maate. Migreenihän tästä riemusta puuttuiski.
Sielä sängyn pohojalla maatessani kipu-särkylääke tokkurasa, ku lapsista joku huutaa keittiöstä, että iskällä tulee verta käjestä ihan sikana.
Hän oli ruvennu tekeen hedelmäsalaattia ja repässy käteen syvän viiltohaavan säilykepurkin reunaan.
Verta tosiaan pulppus siihen malliin, että ei mitkään tuppelot pitäneet, eli oli pakko soittaa häkeen.
Saatiin ambulanssi käymään kotona, joten he tikkas sitte miehen käjen kuntoon.
Itsellä toimenpije meni ihan ohi, mutta olihan se varmasti kaikille ikimuistoinen tilanne.

Kun käsi saatiin pakettiin, alkoi mun päänsärkyki helepottaa. Ruvettiin miettiin, että mitä syötäis.
Arvaatte varmaan sen, että kaikilla nousi ihan tasan sappi kurkkuun, kun puhuttiinkaan lanttulaatikosta tai kinkusta (se oli kuitenki paistettu kyllä).
Siispä päätettiin suosiolla siirtää jouluruoka joulupäivälle ja mentiin aatto vain sillä tuhanen hedelmäsalaatilla ja pikkusuolasilla leivonnaisilla.

Joulupukki meille tuli ihan sovitusti ja aina niinku ennenki.
Ja ihan yhtä jännittävähän se oli, oli just oksennettu tai ei.
Yltäkylläisyyessä saatiin taas elää, niin lapset ku aikusetki ja ai että se on ihan parasta, aattoilta ja se rauha mikä vallitsee kun se pukin käynti on ohi.
Lapset rakenteli ja leikki, pelattiin ja syötiin sitä mitä maha eniten veti, eli suklaata.

Aattoiltana hautausmaalla käynti kuuluu vahvasti meijän perinteeseen.
Hautuumaa näyttää niin kauniilta, rauhaisalta ja hartaalta kaikkine tuhansine kynttilöineen.
Sytytettiin kynttilät mieheni pikkuveljen, meidän pienen vauvan, mieheni papan ja mummun ja minun papan hauoille, ja muualle hauattujen muistomerkille.
Lapset tutkivat mielenkiinnolla hautoja missä ei palanu kynttilöitä.
"Äiti täällä on semmonen mies joka on kuollu yli sata vuotta sitte. Aika outoa."
"Äiti miksei kukaan oo laittanu tähän ollenkaan kynttilää?"
"Äiti mun tekis mieli sytyttää näihin kaikkiin hautoihin kynttilä, että ne lämmittäis eikä kellekkään tulis paha mieli!" Rakas Neiti 5v.

Loppuilta kului leppoisissa tunnelmissa.
Leikittiin ja pelattiin vähä lisää.
Äiti ja iskä koukuttu shakkiin. Vitsit miten siisti peli.
Lapset saivat valvoa niin pitkään ku halusivat, mutta ei paljoa yli puolen yön ollu kello ku menivät nukkuun.

Ihana, erilainen mutta kiva jouluaatto.
Taas Jeesus-lapsi syntyy uuelleen.

Tässä teille joulutarina Keskipohojalaisittain.
Meijän murteesta mulla tulee aina mieleen muutto opiskelujen päätteeks Keski-Suomesta takasi tänne kotikaupunkiin.
Menin Minimanista hakeen pahavilaatikoita, nuori myyjäpoika purskahti nauruun ku ilimotin tarvitsevani "pahavilaatikoita".
En eka ees tajunnu, että se nauro mun murteelle eikä sille että menin kysyyn muuttolaatikoita.
Kehu että huipun kuulosta.
Vähä niinku ite kuuntelisin Turun murretta vaikka aamusta iltaan. Ihan parasta.

Tässä kirjottaessa ajetaan samalla kotiin uuenvuojen vietosta ystävien luota.
Ihana ilta.
70km vielä kotiin.
Kello 2.05.
Lapset tappelee latureista.
Ja minä ihmettelen ettei mua okseta yhtään!

Parasta Uutta Vuotta 2020!
Ihanan iso kiitos että ootte mun kans täällä seurana. Lukemassa ja kuuntelemassa mun älyvapaata ulosantia.
Kiitos että seurasit, luit, kommentoit ja tykkäsit ❤