perjantai 30. joulukuuta 2016

New Year




Aivan pian vaihtuu uusi vuosi.
Vuosi 2016 oli meille erittäin merkityksellinen, vihdoin, pitkien ja vähän tuskallistenkin odottelujen jälkeen saatiin vanha talo myytyä ja päästiin muuttamaan uuteen kotiin.
Täällä on ollut tosi ihanaa, vaikka toki ajoittain on ollut myös ikävä vanhaan kotiinkin.
Silti tuntuu kuin oltaisi aina asuttu täällä, lähinnä kun ajaa edellisen kodin ohi niin iskee haikeus siitä mitä kaikkea siellä kodissa koettiin. Niin hyvää kuin pahaakin.

Joulu meni ohi ihan liian nopeaa.
Vaikka kuusi ja jouluvalot edelleen koristavat kotia, väistämättä ajatukset on siirtyneet jo eteenpäin.
Siksi juuri tykkään fiilistellä joulua heti lokakuusta lähtien, koska tämä tunne on joka vuosi sama heti joulun pyhien jälkeen. Se meni.
Kynttilöitä poltellaan kyllä edelleen, mutta ajatus jouluruuasta tai suklaaövereistä ei kauheasti houkuttele. Äsken keitin siivouksen päätteeksi kupillisen glögiä, tuntui vähän hassulta.
Kun sekin kuuluu siihen ennen joulua-fiilikseen.

Ulos tekisi niin mieli lähteä, mutta keli on vaihteeksi taas ihan hirveä.
Ei taida olla asiaa juoksulenkille. Hiihtäminenkin saattaa olla lähinnä vesihiihtoa.
Ensi viikoksi on taas luvattu järkkyjä pakkasia. Sekin monesti vähän hidastaa ulkona liikkumista.
Tai ainakin vaatii hyvät varusteet.
Ovatko nämä yllämainitut tekosyitä vain? Niinkin voisi sanoa.
Ehkä taidan sittenkin vetää paksun kerroksen vaatetta päälle ja käpertyä viltin alle toisen glögi-mukillisen kanssa.
Poishan sekin pitää juoda.

Lämpöistä Uutta vuotta toverit <3

(Pikkuinen oli niin muikeana kun sai luvan testata Isoveljen uusia kuulokkeita)

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulu tuli ja joulu meni..







Ihan ei tosissaan mennyt putkeen nämä joulukuusenallaistutaannätisti-kuvat tänäkään vuonna!
Mutta meillä oli äärettömän ihana joulu <3

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulu


Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen?
Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten?
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?
Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni?

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa, itse taivastako saan?

Ken toi kyyneleitä silmiin pienokaisen?
Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten?
Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt,
kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa, itse taivastako saan?

Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen.
Lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten.
Sanat jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan,
vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa, itse taivastako saan?

Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?
Beetlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.

Toivotan tämän kauniin joululaulun myötä teille kaikille mitä ihaninta joulua <3



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Piparikriisi




Mulla on tässä pari päivää ollut hirveä piparikriisi.
(Ihan siis se leivonnainen, hahhaa!)

Joka vuosi, ihan joka ikinen vuosi, olen sen piparitaikinan itse tehnyt.
Nyt mulla on semmoinen olo, että ei vois vähempää kiinnostaa! Onko siis pakko?
Vain sen vuoksi, että aina ennenkin?
Kriisin paikka siis.

Netti on pullollaan armahtavia artikkeleita siitä, miten ihan hyvin voi ja on jopa suositeltavaa relata jouluna. Ja etenkin etukäteen.
Siis että ihan luvan kanssa saa vetää siitä mistä aita on matalin, tai missä sitä ei ole ollenkaan.
Ei mitään väliä vaikka piparit on kaupasta (tai niitä ei ole ollenkaan, koska ei niitä kuitenkaan kukaan syö), vaikka kuusi on muovinen (vaikka kukaan tuskin enää mitään astmakohtausta aidosta saisikaan) tai sauna on pesemättä (meillä se nyt onneksi on just pesty kun muutettiin).

Silti jossakin sydämeni syövereissä on jokin tosi tosi pieni ääni joka nalkuttaa vastaan kun se iso ja kova ääni vakuuttelee, että kyllä Salla, voit ihan hyvin relata.
Onko teillä sitä ääntä? Se on todella ärsyttävä, ja olen kovasti miettinyt että miten sen saisi tosissaan vaiennettua lopullisesti.
Minä en todellakaan ole höösännyt joulua varmastikaan niin paljon kuin jotkut muut, mutta silti joku tuommoinen itse tehty piparitaikina jankkaa mun takaraivossa varmaan maailman tappiin asti.
Ja kukaan ei edes vaadi sitä minulta, lapset ovat leiponeet kaupan taikinasta, ja mies ei edes välitä (siitä leivonnaisesta, hahhaa). Silti. Hitsin piparit.

Nyt siis haastan teitä kaikkia stressaajia ja suorittajia hellittämään jos yhtään siltä tuntuu!
Se joulu tulee sieltä ilman pipareita ja siivouksia ihan varmasti.
Minä tässä siksikin yritän itseäni (ja miestäni ja lapsiani) armahtaa, koska ensi viikko menee täysin vielä töiden parissa, siinäpä muuten hyvä keino helpottamaan joulukiireitä. Ulkoista leipominen!
Silloin on taottava kun rauta on kuumaa, ja mulla on maailman paras työpaikka <3

Tehkäämme siis kaikki sen verran kuin jaksamme ja haluamme, todellinen joulu tulee kuitenkin jostakin ihan muusta kuin ulkoisista puitteista ja puuttuvista piparkakuista, eikö niin?

Ihanaa jouluviikkoa kaikille!
(Blogini jää toden näköisesti nyt jo joulutauolle, hyvät joulut tulen vielä toivottelemaan mutta muuten, tapaamisiin!)


maanantai 12. joulukuuta 2016

Minä

(Huh mikä haba)

Sain tässä kerran kommentin (joka herätti keskustelua suuresti,) että miten voin puhua, käyttäytyä ja ajatella jollakin tietyllä tavalla, vaikka olen ison perheen äiti.

Jäin sitä oikein miettimään, että miltä se ison perheen, minun tapauksessa viiden lapsen äidin oikein pitäisi näyttää ja kuulostaa?

No tuosta näyttämisestä jos lähdetään liikkeelle, niin luulen näyttäväni aika nuorelta, vaikka olen kolmekymmentä täyttänyt, koska minulle ei myydä niin tulentekovälineitä kuin tupakkatuotteitakaan ilman papereita. Tuo tulentekoväline oli melkein itsellenikin liikaa. Mutta tosi!
Alkoon en edes varmaan tohtisi astua, melko varmasti joku käännyttäisi jo ovelta takaisin.
En oikein tiedä mitä ajatella tästä asiasta.
Toisaaltahan se pitää ottaa hienona asiana, että joku on ihan ihmeissään kun kuulee että ajan autolla. Ja siinä vaiheessa kun esittelen sormukseni ja jälkikasvun lukumäärän niin tyyppi kellahtaa kumoon pelkästä järkytyksestä.
Pukeudun varmasti toisinaan hyvinkin teinimäisesti, mutta mulla on se oma tyyli josta tykkään ja uskoisin että vedän tyylilleni uskollisena vielä mummonakin.
Aika monta kertaa olen kuullut, etten näytä viiden lapsen äidiltä.
Ja mua harmittaa, etten ikinä ole tehnyt sitä vastakysymystä, että miltä mun pitäisi näyttää?

Ja sitten se kuulostaminen.
Kun sitä sattuu olemaan tämmöinen tulisielu, äkkipikainen räjähtelijä. Niin varmasti puhun enemmän rumia, arvostelen, kommentoin ja mussutan kuin se joka ehtii vaikkapa miettiä hetken ennen kuin on myöhäistä.

Sillain hyvällä päällä olen oikein herttainen ja ihan taatusti ajattelen ja puhun kaikista niin nätisti.
Mutta sitten, koska kaikissa meissä on myös se musta puoli, väitti joku mitä muuta tahansa, niin sen nostaessa päätään en takuulla säästele en ajatuksiani enkä sanojani.
Ja vieläpä olen niin tyhmä, että ajattelen niitä ajatuksia täällä somessa ääneenkiin.
Niin kuin nyt niistä täti-ihmisistä, jotka nyt vain minun mielestäni haisivat pahalle ja olivat epäsiistejä ja ajattelin että yäk, menkää pesulle. Tämä oli siis se kohta mistä joku tykkäsi huonoa.
Ja ison perheen äiti ei saisi tämmöisiä ajatella.

Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme, eikö?
Se oli vain minun ajatus, muiden joukossa. Hienoa, jos joku muu olisi siinä kohtaa ajatellut, onkohan noilla varaa peseytyä. Mulla se ei käynyt mielessä.

Mutta, ihminen se minäkin vain olen. Vaikka olenkin bloggaaja. Hahaa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

The Viikonloppu





Niin kiva viikonloppu takana.
Yövieraita, mahtavia keskusteluja, lasten leikkiä ja heppatouhuja tottakai.

Mukavan viikonlopun kruunasi vielä se, että tänään illan tullen lähdettiin luistelemaan koko perhe.
Nuorin ei vielä luistimia omista, vaikka kova olisi tahtotila kyllä, mutta muuten väki viilettää luistimilla jo tosi hienosti.
Eniten pelkäsin oman takamuksen puolesta, jos ihan totta puhutaan.
Edellisestä luistelukerrasta kun on vuosia ja taas vuosia.

Hiihtokausi korkattiin myös viime viikolla ja kyllä on meikäläisellä jäätävä polte ladulle.
Voisin helposti käydä hiihtämässä joka päivä!
Ja näistä keleistä pitääkin ottaa tosissaan ilo irti kun kerta ladut on niin mainiossa kunnossa.
Viime talvena en montaa kertaa ehtinyt hiihtämään, joten nyt kyllä käyn aina kuin vain suinkin rako siihen jostain löytyy.
(Ja ihan oikeasti tuon ylläolevan kirjoitin ihan itse, minä, joka on voinut tähän asti pahoin pelkkien suksien näkemisestä.. koska yläasteen liikuntatunnit!)

Olo on niin nakit ja muusi.
Silmäpussit voisi nimetä uudelleen silmäsäkeiksi ja aivotoimintaa on tällä hetkellä lähinnä sen verran että elossa pysyy (tarkoittaa siis että juuri ja juuri kykenen siirtymään jääkaapin kautta untenmaille).
Mutta jokainen viime yön valvottu tunti on kyllä sen arvoista.
Onnea on ystävät <3

Mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hoppua ja heppoja



Heipä hei taas kaikille!

Joulukuu mennä jolkottaa hirveetä kyytiä eteenpäin, havahduin tuossa viidennen päivän tienoilla semmoiseen asiaan kuin blogijoulukalenteri, ja totesin että tässä ollaan pahan kerran myöhässä, joten päätin tänä vuonna jättää väliin.
Tiedän, että joulukuu on muutenkin aktiivista aikaa tuolla pulla-kakku-torttu-puolella, joten sen verran armahdan tässä kohtaa itseäni ja koitan postailla kun ehdin.
Sillä tavalla kuluttavaa on tuo aamuyöllä herääminen, että työpäivän jälkeen kun hetkeksi torkahtaa viltin alle niin tuntuu ettei loppupäivästä saa aikaan muuta kuin jalanjälkiä.

Ai että tässä fiilistelen vieläkin tämän iltaista ratsastustuntia.
Vitsit että se on niin siistiä!
Vaikka aina on semmoisia asioita tunnin jälkeen, mitkä olisi voineet mennä paremmin, mutta lähes joka kerta on ihan hymy pyllyssä ja hyvä olo kun pääsee hevosen selkään.
Se on jotain niin käsittämätöntä turpaterapiaa, että vaikka miten kakkasella fiiliksellä olisit tallille lähtenyt (oli se sitten oma tai ratsastukoulu) niin siellä mieli piristyy ja niin hyvällä mielellä lähtee takaisin kotiin.
Nyt on mennytkin mulla töissä monta päivää ja illastakin ollut aina jotain, että tänään tein iltatallinkin tässä kotona pitkästä aikaa moneen päivään.
Kylläpä sitä ehtiikin lasten lisäksi (ja miehen tietty) tulla noita elukoitakin ikävä.
Nautin kun sain yksin laittaa poneille iltaruuat, otin ne pallerot sisälle ja rapsuttelin ja juttelin niille. Ruokin kissat ja höpsöttelin niittenkin kanssa ja vein vuohille myös heiniä ja vaihdoin vedet.
Sitten kipaisin vielä kanalaan sammuttamaan valot ja nappasin mukaani vielä lämpöisen munan laatikosta johon kanat aina munansa tekee.
Olin niin rauhallisessa hyvän olon tunteessa että!

Sitä muuten tarvittiin, kun mies lähti samalla oven avauksella sulkapalloon ja nukkumaan laitto jäi mun vastuulle.
Porukka oli kyllä niin valmista unten maille, että siitä olosta on jopa tämän nukkumaanlaittamis-operaation jälkeen jotain jäljelläkin, se on aika harvinaista se!

Nyt vielä saunaan ja iltapalalle ja pudottamaan huomisen päivän joulukalenteripussiin kaksi uutta piparimuottia, kissa ja hevonen, mitkäs muutkaan.
Huomenna leivotaan!
(Sen jälkeen tuskin on tämän illan heppaeuforiasta jäljellä muuten enää tippakaan. Oon niin huono siinä. Mutta koska joulu <3)

perjantai 2. joulukuuta 2016

Lastenhuoneet: Osa 3






Esittelyssä tänään kolmas lastenhuone, tyttöjen valtakunta.

Keltainen seinä.
Tykkään keltaisesta, paljon. Mutta silti lähes joka päivä katselen tuota seinää ja mietin, olisiko sittenkin pitänyt olla tylsä ja vetää valkoiseksi koko huone.
Olisi sitten pystynyt ilotella väreillä sisustuksessa muuten.
Tuo keltainen on niin vahva ja voimakas ja hallitseva väri, että siihen ei hirveästi mitään muuta väriä yhdistellä (paitsi mustaa, valkoista ja harmaata).
Mutta tällä nyt mennään, tytöt tykkäävät kovasti kun huoneessa "paistaa aina aurinko" ja hei, tuo räsymatto-verho, ei paremmin voisi mätsätä <3.

Tämä huone on vähän hassun mallinen, aika pitkä ja kapea, mutta niin vain on saatu kaikki kalusteet kohtuullisen järkevästi aseteltua omille paikoilleen.
Tuo pikkuneidin häkkisänky aiheuttaa ylimääräisiä sydämen muljahduksia kauheudellaan, mutta Tokaluokkalaiselle pitäisi ensin hommata isompi sänky, ja pikkuinen perisi sitten sen isoveljen vanhan juniori-sängyn.
Siihen asti tyttö saa vielä olla perheen kuopus ja vauva ja nukkua kaltereiden takana.
Vaikka nytkin hän hippuloi pitkin vinttiä ja mönkii isompien peiton alle piiloon, vaikka pitäisi niin nukkua. Är-syt-tä-vää. Todella.

Neitien(kään) huoneessa ei ole mitään sen ihmeempää, aika simppelillä jutulla mennään.
Jotain taulua tai muuta sellaista olisi kiva keltaiselle seinälle laittaa, se kun on ihan paljaana vielä.
Jonkin näköistä hyllykköä ekaluokkalaisen heppakirjoille olisi tarkoitus hankkia, vaan on vaiheessa vielä että minkälaista laitettaisiin.

Hurlumhei, nyt lähtee järki.
Takana kaksi kappaletta sika aikaista aamua, super pitkää työpäivää ja edessä siintäisi ihana nukkumaan meno kunhan nuo yläkerran iltavilliset rauhoittuisivat pikkuhiljaa odottamaan unta.
J lähti kavereiden kanssa syömään ja iltaa istumaan joten sitkeästi tässä on odoteltava omaa nukkumisvuoroa.
Taidanpa ottaa käyttöön ne vanhat, hyväksi todetut (oikeasti ihan tehottomat) kasvatuskeinot.
Kiristys, lahjonta ja uhkailu.
Jos et nyt pysy sielä sängyssä niin..
Jos alat reippaasti nukkumaan niin..
Joulu on niin peruttu.

Mukavaa viikonloppua kaikille <3