keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Aamusta päivä alkaa




No niin totta vie alkaa. Siitähän ei pääse mihinkään.

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut vaikeuksia nousta aamuisin kun herätyskello uikuttaa.
Mutta sen olen itsestäni oppinut tässä kohta kolmenkymmenen vuoden aikana, että sitä puhelimen torkku vaihtoehtoa en suosittele käytettäväksi.
Kaiken kaikkiaan kaksi kertaa olen torkuttanut ja kaikki kaksi kertaa nukuin pommiin.
Siispä säntään saman tien ylös kun herätys painetaan kiinni.
No problems.

Siinä tapauksessa, jos kello ei soi aamulla (mikä on aika harvinaista herkkua nykyään), venyn ja vanun kyllä pitkin sänkyä enkä meinaa millään saada itseäni ylös.
Salaa haaveilen (nyt se kyllä taisi tulla koko kansan tietoisuuteen) siitä päivästä, kun aamukahvin jälkeen saan mennä takaisin peittoihin jatkamaan venymistä. Tätä herkkua on koettu viimeksi opiskeluaikoina. Silloin kyllä tuli venyttyä sängyssä niin runsaasti, että luulisi loppuelämän selviävän ilman. Mutta ei.

No entäs sitten kun noustaan ylös?
Kun lähden töihin, niin no problems silloinkaan, koska ei tarvi sietää kuin itseäni. Toiset saavat nukkua onnellisina ilman mun krähinöitä ja mökötyksiä.
Mutta auta armias jos joku sattuu mun verkkokalvoille aamulla matkalla keittiöön, niin silloin pimahtaa. Tai jos se joku erehtyy vielä sanomaan jotain. Jos se joku tajuaa siirtyä pois mun aamureviiriltä niin kolmas maailmansota on vältettävissä, jos se joku ei tajua vaan alkaa vaatimaan jotain niin panssarivaunu jyrähtää liikkeelle.

I-n-h-o-a-n aamuisin
a) miehiä
b) lapsia
c) leivänmuruja pöydällä,
mutta kun saan murua rinnan alle ja kahvia pääkopalle niin olen lauhkea kuin lammas.
Jos joku erehtyy päkättämään tai olemaan yhtä ärsyttävä kuin itse olen niin avioerohakemus on äkkiä täytetty.
Tai jos jotkut erehtyy kiukuttelemaan vaatteista tai näkkäristä, niin adoptiopaperitkin on äkkiä täytetty.

Tiedättekö mikä on kaikkein pahinta?
Tiedostan tuon aamuhirviöinnin ja silti se toistuu lähes joka ikinen aamu.
Uskokaa tai älkää niin aika monta anteeksipyyntöä (ja anteeksipyyntötekstiviestiä!!) on meikäläinen joutunut lausumaan.
Tämmöinenhän on myös aika pitkälle asennekysymys. Mun aamuihin ei asenne ole kuulunut, mutta ehkä asialle olisi aika tehdä jotain.

Jos teillä roikkuu ylimääräistä aamuasennetta niin käskeppä käydä meilläkin.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Tästä on lähdetty..

Nyt on Joki-Korpela virallisesti meidän.
Eilen kun itse olin töissä, mieheni kävi lasten kanssa avainten luovutuksessa.
Tosin meillä on avain kyllä ollut jo kauppakirjojen kirjoituksesta asti, mutta veljekset jotka taloa myivät, olivat vielä täällä käymässä ja hakemassa viimeisiä tavaroita, joten he luovuttivat pois siis omat avaimensa.
 
Tänään käväisin aamupäivällä pienten kanssa sen verran "raksalla" vai pitäisikö sanoa "rempalla", että napsin nopeasti kuvat siitä tilanteesta mistä lähdetään liikenteeseen.
Mieheni sinne jäi riehumaan kellariin, kun me suunnattiin kaupan kautta kotiin koululaisia vastaan.
 
Riehunnan tuloksia lähdemme sitten illalla poikien partion jälkeen katsastamaan.
Kellarissahan siis sijaitsee pesutilat ja verstas, jotka saavat sitten ensimmäisenä kokea muodonmuutoksen/nuorennusleikkauksen.
Jännää.
 


Vanhempien makuuhuone.
Meidän makkari sijaitsee keskikerroksessa, olohuoneen jatkeena.
Tämä on ollut aikaisemmin ruokailutilana, mutta vanhusten ikääntyessä tästä on tehty makuuhuone.
Ei ole tarvinut sitten vaivaisena kivuta yläkertaan nukkumaan.
Tästä huoneesta menee keittiöön ovi, joka tullaan pistämään umpeen.
Ja tuohon aukkoon huoneen ja olohuoneen väliin tulee sitten pariovet, jotka erottavat huoneet toisistaan.
 



Olohuone kuvattuna huoneesta olohuoneeseen päin, ja toisinpäin.
Olohuone ei ole mikään mahdottoman suuri, mutta pariovien ollessa makuuhuoneeseen auki, saadaan lisää tilantuntua ja valoisuutta.
Joka tapauksessa meidän nykyisen olkkarin kamat tulee mahtumaan ihan hyvin tähänkin tupaan, se riittää!
(Kuvissa myös pieni mies ja kovia kokenut virveli, jolla on ehditty tökätä melkein puhki kaverin silmä ja peräsilmäkin, josta on tapeltu niin että se on nostettu pienten käsien ulottumattomiin, joka on todennäköisesti yksi niistä romuista mitkä joku tenavista piilottaa ettei sitä vain lyödä roskiin! Niihin romuihin kuuluu myös erinäinen kasa pikkuisia snapsilaseja ja pikkulusikoita ja musta koiranrenttu.)
 



 
Sitten onkin kuvissa aulapahanen.
Kuvattuna olohuoneesta, vasemmalle jää oviaukko keittiöön ja oikealle ensin siivous/vaatekomero, sitten kellariin menevät rappuset ja sitten vinttiin menevät rappuset.
Kellarin ovi lähtee vekeveke, koska se on niin leveä ja iso, että todellakin olisi vain tiellä.
Hyvin todennäköisesti joku alle metrinen sinne mulisee alas rappusia, mutta onneksi portit on keksitty!
Vintin rappusiin tosiaan jätetään tuo sormipaneeli ainakin. Kaiteet ja käsijohteet tulevat kokonaan uudet, ja käsijohteisiin sorvataan (tai mitä lie!) ura, johon tulee sitten valaistus eli led-nauha.
Innolla odotan milloin portaat revitään auki ja nähdään mitä tuon karsean lattiamaton alta paljastuu.
Toivon puuportaita tai vastaavia, mitkä valkoisella maalilla sitten sutisin.
Jää nähtäväksi!



Kodin sydän, eli keittiö.
Keittiöstä tulee valkoinen.
Ihanat isot ikkunat ja valkoiset kalusteet takaavat sen, että valoa sieltä ei ainakaan puutu.
Keittiö on jo suunniteltu, mulla ois niistä kuvatkin, mutta taidanpa silti pitää teitä vielä jännityksessä.
 
Keittiöstä löytyi aarteita pöytäkaupalla.
Mun tehtävä onkin tässä ollut tyhjentää kaappeja ja koittaa eritellä jäävät ja lähtevät.
Voin kertoa ettei ihan parin tunnin hommaa ole!
 




 
Sitten eteinen.
Eteisestä näkymää aulaan ja olkkariin.
Ihana yksityiskohta on muutaman askeleen rappuset eteisestä aulaan.
Siinä sitten myös joku aina tippuu, mutta ei onneksi kovin korkealta.
Tuossa toisessa kuvassa näkyvä ikkuna tulee poistumaan ja sen paikalle tulee ovi, josta tulee kulku sitten pieneen kuraeteiseen.
Ja tuosta oranssista vaatehuonekomerosta tulee sitten se kuraeteinen.
Sinne tulee korkea kaappi, istumatasoa melko pitkästi, jonka alle tulee leveät laatikot. Toiselle seinälle jää sitten hyllytilaa ja naulakkotilaa.
Eihän se kovin iso ole, mutta ajaa varmasti asiansa tallivaatteille ja lasten kurakamppeille.
Halutaan pitää ns. vieraseteinen erillään, ettei kaikki saappaat ja paskaverkkarit loju siinä samassa eteisessä.
Tai nuohan on niin lähekkäin kyllä nuo eteiset, että kai ne sieltä hiljalleen valuu pitkin eteisIä, mutta niitä sitten potkitaan äkkiä nurkan taakse piiloon jos vieraita pölähtää.
Niin kuin aina ennenkin.


Vessa.
Retrovihreämattotapettioksennus.
Mutta usko pois, hyvä siitä tulee kunhan sillekin näytetään vähän lekaa.
 






Ja yläkerta.
(Huomatkaa heti ensimmäiseksi kuntopyörä, joka takaa sen ettei kunto pääse tippumaan rempan aikana. No ei vais, lapset polkee vuoronperään päät märkänä!)
Yläkertaan tulee siis kolme huonetta.
Tuon pienen kömmänän seinää siirretään vasemmalle, joten tuosta iiisosta huoneesta varastetaan muutama neliö niin saadaan kolme soppelin kokoista kamaria.
Kulmahuoneesta pääsee "kylmälle vintille". Siitä tässä on palaveerattu jokunen kerta että mitä sille tehdään.
Minä olen sitä mieltä, että kaikki neliöt otettaisiin käyttöön ja mieheni taas sitä mieltä että huoneista tulisi muuten niin isoja, että lapsia joutuu kompassin kanssa aamulla hakemaan, jos meinaa löytää ennen kuin koulubussi lähtee.
Jää nähtäväksi tämäkin.
 


 
Tässä vielä kuva portaat yläkertaan ja portaat kellariin.
(Tiedättekö kuinka hauskat nuo portaat on sellaisten lasten mielestä, jotka ovat ikänsä asuneet yhdessä kerroksessa? No niin hauskat, että mun ei kai tarvi kuoria noita mattoja lainkaan kun ne ovat jo kuluneet puhki. Ehkä.)









Kellari.
Nyt suosittelen todella tsekkaamaan suodattimet päässä näitä kellarikuvia.
Tuohan on suoraan kuin jostakin poterosta.
Ehkä tai siis todellakin eniten talossa työllistymistä ja päänvaivaa aiheuttava kuoppa.
On seinää ja lautaa ja paneelia vaikka muille jakaa. Ja sieltä tulee kyllä seinää ja kaappia ja laattaa lähtemään mielin määrin.
Näyttää toivottomalta, mutta kyllä meillä piirustukset sinnekin löytyy.
Tulee sauna, pesuhuone, kodari ja pyykinkuivatustilat.
Lisäksi tuo verstas rymistellään myös sellaiseen kuntoon että siitä on mahdollisuus tehdä yksi huone, jos joskus siltä tuntuu!
 
Eipä mulla muuta, kuin että aika monta litraa valkoista maalia tähän uppoaa.
Kaikki näyttää hyvältä kun se suditaan valkoisella, eikö?
 
Tästä on hyvä jatkaa.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lukemisen tuskaa



En ole viimeaikoina saanut luettua yhtään.
Syitä lukemattomuuteen on tsiljoona (aikaiset aamut+kiireinen päivä=puolikuollut iltaisin, on yksi niistä).

Ahdistuin kun luin jonkun artikkelin, jossa oli tutkittu tämän päivän lasten ja nuorten kiinnostuksen kirjallisuuteen vähentyneen huomattavasti, kun tämä kaikki tekniikka on tuotu niin joka päivään ja joka hetkeen.
Huomaan siis tuon ylläolevan jutun liippaavan aika läheltä itseänikin. Ärsyttävän paljon.

Jutun luettuani päätin, että luen jatkossa taas enemmän.
Jos jaksaa iltaisin selata puhelintakin ennen koomaan vaipumista, jaksaa lukea muutaman sivun kyllä kirjaakin.
Ja ei se mitään pakkopullaa meikäläiselle ole, nautin suunnattomasti hyvästä kirjasta, se lukeminen on vain jäänyt kun ei muka viitsi sitä kirjaa ottaa käteen sen luurin sijaan.

Olen kirjojen suhteen myös kaikkiruokainen.
Kirjat myös herättävät yleensä runsaasti tunteita:

1. Hilpeys.
Ei ole mikään niin parasta kun hekottaa jollekin kirjan jutulle!
Tosin mieheni (jonka lukuharrastus on alkanut ja loppunut aapiseen) mielestä kirja ei vaan voi olla noin hauska!! Kyllä muuten voi.

2. Suru.
Siinä missä kikatan hervottomasti jollekin hauskalle kohdalle kirjassa, saatan myös itkeä vollottaa surkeana jotain surullista kohtaa. Olen muuten aika hyvä eläytymään.
Lapseni ovat perineet kai minulta tämän eläytymisen, ei tarvi kuin että Hilma-täti jättää Topin luonnonpuistoon, niin johan vollotetaan koko sakki!

3. Ahdistus
Ahdistun kaikista kuolemista, pahoinpitelyistä, hyväksikäytöistä ja muista kauheuksista niin, että kirja on pakko lukea loppuun silläkin uhalla ettei meinaa henkeä saada pahan olon vuoksi.
Eritoten kravattia alkaa kiristää, kun nämä edellä mainitut kohdistuvat lapsiin.
Tekee mieli rutistaa omia muksuja, että ihanaa että olet siinä ja turvassa.

4. Pelko.
Just tuo kuvassa sängyn päällä oleva kirja on herättänyt pelkoa.
En itse asiassa ole uskaltanut sitä vielä lukea edes loppuun.
Toistaiseksi en ole lukenut sitä iltaisin (koska taatusti se tulisi uniin) enkä aamuyöpalalla, koska muuten en uskaltaisi astua ovesta pilkkopimeälle pihalle, enkä näin ollen pääsisi autolleni, joten en sitten pääsisi töihinkään. Aika Super nössöä, mutta taatusti hei joku kummitus hyökkäisi auton takaa mun kimppuun ja thats it. Siispä sitä on luettu vain päiväsaikaan ja kummasti vain se lukemiseen tarkoitettu aika tehdään jotain muuta. Tai siis sitä ei käytännössä ole.

5. Romantiikka.
Joskus on niin ihana lukea jotain rakkaushömppää.
Ei sillä että sitä omasta elämästäkään puuttuisi, mutta jotenkin tässä on päässyt käymään vuosien vieriessä niin, että ne kynttiläillalliset on vaihtuneet tekstiviestiin tuotko rakas nikotiinipurkkaa.
Ällöromanttista, etten sanois. (Emmä nyt ihan tarkkaan muista kyllä yhtään kynttiläillallistakaan, mutta jotain voikkaria sitä joskus on saatettu vetää kynttilänvalossa)

Sellaisia sepustuksia täältä.
Nyt mä meen tuonne olkkariin, pistän kaikki valot päälle ja jatkan Yömyrskyä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kiipeilijä


 
Olen erittäin onnellinen siitä, etten ollut näkemässä miten tuo on tuonne rimpuillut.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Siinä se nyt on!

Täten julistan Projekti Joki-Korpelan käynnistyneeksi.
Ensimmäiset viralliset kuvat on nyt julkistettu.
Ensi viikko vielä täytyy odotella ennen kuin päästään tosi toimiin, eli purkamaan talosta lähes kaikki vanha pois ja käymään läpi paikkoja ja sitten pikkuhiljaa uusimaan pintoja.
 
Käytiin eilen fiilistelemässä.
Ajeltiin muun muassa katsastamaan meidän metsäpläntin paikka ja löydettiinkin jopa.
Ei kylläkään meikäläisen suunnistustaidoilla, joita ei voi minnakaupin veroisiksi edes huumorilla verrata, vaan mieheni opastuksella kartta oikein päin käpälissä ja maamerkit tunnistaen löydettiin tuo metsäpalanen.
 
Talohan tosiaan on vuonna 1950 rakennettu (lisäsiipi 70-luvulla) rintamamiestalo.
Kolme kerrosta käsittävät kellarin (jossa pesutilat, pannuhuone ja joku verstashuone), keskikerroksen (josta kulku sisälle, eteinen, aula, olohuone, makuuhuone ja keittiö) sekä yläkerran jossa kaksi isoa huonetta ja "kömmänä" (vintissä tulee olemaan sitten jatkossa kolme huonetta).
Aika lailla alkuperäisessä kunnossa talo on, keittiö ja lattioita on uusittu jossain vaiheessa, ja pesutilat tehty kellariin, mutta me siis aiotaan käydä aikalailla läpi kaikki paikat.
Uusitaan katot, seinät, lattiat, keittiö, vessa ja pesutilat.
Ihan jo senkin takia irrotellaan seiniä ja kattoja ja lattioita, että nähdään vähän rakenteiden kuntoa.
Mieluummin tässä vaiheessa käy perusteellisesti läpi kuin että jonkun ajan päästä sitten joku loukko alkaakin haittaamaan.
 
Jotain vanhaa tulee kuitenkin jäämään.
Esimerkiksi vintin rappusten seinissä oleva sormipaneeli.
Olohuoneen yhdessä nurkassa oleva muuri ja mahdollisesti joitain hyväkuntoisia väliovia.
Muuten muutos tulee olemaan aika radikaali sisätiloissa.
Ulkoa talo on tosi hyväkuntoinen, ikkunat ja ovet vaihdetaan (ja ulko-ovia tulee yksi lisää) ja jossakin välissä talo sitten vaihtaa väriä, mutta se ei ole ensimmäisenä suunnitelmissa.
 
Tässäpä teille kuvapläjäys eiliseltä.
Virallisia "ennen-jälkeen-kuvia" ei vielä otettu sen vuoksi, kun edellisten omistajien tavaroita on vielä osittain siellä. Kuvat otetaan siinä vaiheessa kun kaikki kama on roudattu pois.
Tosiaan talo ostettiin irtaimistoineen muuten, mutta veljekset (joiden vanhempien talo tämä on) vievät heille tärkeitä ja muistorikkaita tavaroita ja huonekaluja pois vielä ensi viikon aikana.
Vanhukset siis tosiaan ovat jo kuolleet, eli perikunta myi tämän talon ja niin ollen siellä on sitten edellisten asukkaiden tavaratkin vielä paikoillaan.
 
Ulkorakennukset irtaimistoineen jäävät meille.
Voin kertoa, siellä on aika monta aarretta <3
 
 
Arvatkaapa olisinko koskaan voinut kuvitella itseäni metsänomistajaksi?
Siinä se ryteikkö nyt kuitenkin on, meidän oma.
 


Siinä on meidän tuleva koti <3 65-vuotias talovanhus.
Nyt jo niin rakas.
Pihalla kun seisoo, niin tulee uskomaton fiilis, onko tämä oikeasti meidän?
 

 
Ensimmäinen ulkorakennus.
Tästä tulee sitten autotalli ja lämmin varasto kun sinne asti päästään.
Aikoinaan tämä on ollut navettana.
 
 
Toinen ulkorakennus, josta tuunataan sitten hevostalli.
Hieman kauempana talosta.


Ulkorakennuksissa oli mm. tosi paljon todella vanhoja tavaroita.
 

 
Ulkorakennuksen takaa.
Sieltä löytyi vanha traktorin peräkärry, ikivanha äes ja kyntökone ja sellaiset tosi isot metalliset renkaat, mistä lie vankkureista :)
 

Talo kuvattuna hevostallin päädystä.
 


Talon pihalle johtaa pitkä hiekkatie.
 


"Autotallin" ikkuna.
 


Talon pääty. Pikku parveke, joka oli enempi kuin kiinnostava muksujen mielestä.
 


Pikkuneiti ei oikein tajua vielä meidän fiiliksiä :) hänelle riitti kiikuttelu pihan isossa kiikussa.
 


Ulkorakennusten aarteita.
 


Symppis lamppu.
 

 
Ranta on loppujen lopuksi aika kaukana. Pihalta johtaa tosi ryteikköinen ja kivikkoinen polku alas rantaan ja pikkuruiselle saunalle, joka on niin vadelmapuskien ja puiden ja pensaiden peitossa, että hyvä jos näkyy pihaan.
Rinne on sen verran jyrkkä ja vaikeakulkuinen, että sinne ei tahdo edes päästä.
Suunnitelmissa olisi aidata koko ranta-alue ja rinne ja ottaa sinne lampaita pitämään paikat siistissä kunnossa. Saa nähdä.


Hiukan ehkä vaatii duunia ennen kuin lämpiää ;D
 

 
Yksityiskohtia.

 
Talo kuvattuna rantapolulta.
 

Joki kuvattuna sivupihalta.
 




Sisätiloista.
 


Vintin rappuset ja seinää.
 


Lapset löysivät jo lelujakin.
Tuon täytyy olla to-del-la vanha. Metallinen junarata, jonka junia saa liikuteltua.
 

 Varmaan jo arvaattekin mitä tuolle lampulle tehdään?
 

Maisemaa yläkerran ikkunasta. Veikkaan ettei ihan joka tuvasta tällaista löydy.
En uskalla edes kuvitella kuin hieno tuo jokimaisema on keskikesällä tai talvipakkasilla <3
 



Pojat löysivät heti kaikki piilopaikat.
Piti jo toppuutella, että älkää nyt jokapaikkaan itseänne tunkeko :)
 

 
Vielä viimeiseksi nappasin kuvan keittiön pöydällä olevista laseista.
Ne olivat siinä sen näköisinä, että odottivat pakkaamista muuttolaatikoihin.
Mutta olivat niin kuvauksellisina siinä, että pakko oli filmata.
 
Jatkossa taloprojektimme pitäisi sitten löytyä tuon Projekti Joki-Korpela tunnisteen takaa. Koitan vielä tässä kun ehdin, niin tehdä ihan oman välilehden mistä pystyy sitten seuraamaan ainoastaan näitä talojuttuja.
 
Nyt ylös, ulos ja lenkille!
Siellä on niin kaunis syyskeli <3