maanantai 31. lokakuuta 2016

Taas meni viikko!




Nyt kyllä syyllistyin niin että.
Kun taas hujahti viikko, enkä vain revennyt tänne blogin puolelle.
Olin käytännössä torstaista sunnuntaihin töissä, enkä sitten siellä viitsinyt. Hehee.

Mua harmittaa etten ehdi kirjoitella useammin, toisinaan tuntuu että aiheetkin pyörii vähän liikaa tässä aina niin kiireisessä arjessa, onko se vähän tylsää?
Se on niin siisti fiilis alkaa kirjoittamaan, kun tapahtuu jotain kivaa tai hauskaa josta kirjoittaa.
Sitten on näitä päiviä, kun arki on niin tavallista, niiiin tavallista.
Pyykkiä, kaupassa käyntiä ja jauheliha-keittoa.
Tämän päivän extremein juttu taisi olla syksyn ensimmäinen lelulehti, jonka lukemisesta kinasteltiin, märistiin, tapeltiin ja jankattiin ainakin tunti! Edelleen on sähköposti pistämättä sinne lelulehden lähettäjälle, että viisi kappaletta tähän osoitteeseen kerralla, kiitos.

Siispä tästä kaikesta hiljais-elosta (blogissa) inspiroituneena kysynkin sinulta lukijani, mistä toivoisit että kirjoittaisin? Ja samaan syssyyn vielä ajattelin tempaista blogitaipaleeni toisen (vai kolmannen, en oo nyt kyllä ihan varma!) kysymys-postauksen.

Kysymyksiä saa esittää, än-yy-tee NYT!


tiistai 25. lokakuuta 2016

Ratkiriemukasta



Kaikkihan te pikkulasten (ja vähän vanhempienkin) äidit ja isät tiedätte sisäleikkipuistot, nuo rauhan ja rakkauden tyyssijat, jokaisen lapsen unelmapaikat, jokaisen vanhemman painajaiset?
Missä hiki virtaa, bakteerit pitää bileitä ja vaaranpaikkoja on enemmän kuin vanhemman mieli pystyy kestämään.
Missä vanhempien pankkitililtä lähtee vikkelästi mojova siivu euroja (meidänkin kokoiselta perheeltä ruokailujen kera satanen on selällään hups vaan!) ja muistona tuleviin päiviin keltainen ranneke ja palovammat kyynärpäissä.
Ai että niissä on sitten kivaa! (No oikeasti on)
Mekin käytiin eilen.

Lapset eivät pysy kerta kaikkiaan housuissaan tuollaisissa paikoissa.
Ehkä koomisin lause aikuisen suusta kun ollaan touhutalossa on, rauhoitu!
Sen kaksituntisen kun kaverit vetää pää punaisena, korvantaukset märkänä, paita pois housuista ja silmät kiiluen, niin siinä ei ole rauhasta tietoakaan. Eikä toisaalta tarvikaan, kunhan nyt perus säännöt pysyy mielessä.

Ensin hypätään pallomereen (yksi kroolaus), sieltä tykkinä liukumäkeen (miljoonaa alas) ja ohimennen heitetään pallo koriin (ohi meni!) ja kiikutaan ees ja taas, ja siitä loikalla taas pallomereen.
Tätä rallia aikuinen kestää perässä max.puoli tuntia.
Oikeastihan tuollainen paikka pistää kyllä sisäisen lapsen juoksemaan ja kiljumaan siinä missä muutkin muksut, mutta eihän se nyt sovi että äiti siellä juoksee pää punaisena ja tukka märkänä.
Ehkä jos olisin varustautunut urheilujuomalla ja sykemittarilla niin olisin enempikin irrotellut,
mutta säästin housunpolvia ja kanssamatkustajia ja laskin sivistyneesti yhden mäen ja loppuajan vain valvoin hyvin aikuismaisesti.

Ei muuten kannata lähteä nilkkasukilla liikenteeseen, sain liukumäestä makeat palojäljet jalkaan kun viittäkymppiä AINAKIN tulla luistelin talon isointa mäkeä holtittomasti alas ja kinttu erehtyi hiissaamaan mäen reunuksia. Hetken aikaa liukumäen juurella leijui paistetun pihvin tuoksu.
Auts.
Toisaalta jalkkis-sukatkaan ei ole parhaat mahdolliset mitä ilmeisimmin.
Esikoinen hyppi pomppulinnassa yksi-kaksi-KOLME niin korkeaa hyppyä että lopulta liukui persmäkeä lähimmän pöydän alle kuin vilkkilän kissa.
Toisen vahingolle ei saa koskaan nauraa, ei ikinä.
Mutta nyt tunnustan, että ainakin yksi ihminen itseni lisäksi sai yskänkohtauksen.
Onneksi ei käynyt mitenkään, pöydän alta kömpi itsekin naureskeleva kaveri joka tuumasi vain että, olipahan hyppy. Hirn.

Mun sydän vanheni tuolla reissulla ainakin viisi vuotta.
Ihan loistava homma että tulee käytyä mokomissa paikoissa noin kerran neljään vuoteen.
Onneksi yhdessä nurkassa oli aikuisille iiiihana hierontatuoli (jonka K-18 kyltistä saatiin mieheni kanssa kivat hörötykset), joka rentoutti kivasti rytmihäiriöistä äitiä.

Ratkiriemukasta, kyllä!

Ps. Harmittaa kun kamera ei taaskaan ollut mukana, mutta toisaalta, en kyllästy koskaan tuohon kuvakulmaan meidän keittiöstä, joten toistan itseäni varmaan jatkossakin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Sunnuntain sekavia


Nyt olen vihdoin ja viimein (kuukauden myöhässä, joojoo!) alkanut fiilistelemään joulua.
Eilen viritin tunnelma(huom.ei joulu)valot olkkariin, sytyttelin kynttilöitä ja kaivoin (viidentoista pahvilaatikon jälkeen löysin) joululaulu-cd:t esiin ja soittimeen asti.
Oi vitsit mikä fiilis tulikin! Heti alkoi rosollit ja joulukuusenkoristeiden kuvat pyöriä silmissä.
Joulu on ehdottomasti koko vuoden parasta aikaa.

Joulukortit (ostetut vai itsetehdyt?), joululahjat (todellakin itse ostetut, ei tehdyt), joululeivonnaiset (vaikka pääpaino on suklaassa), jouluvalot (joudunkohan investoimaan monetkin uudet, miten sen kestän.hähää), joulukuusi (olisiko tänä vuonna vihdoinkin metsästä monien muovisten vuosien jälkeen?), jouluruuat (kalaa vai ei? mitä jälkkäriksi?), aattoaamun riisipuuro aamutallin jälkeen (kuinka monta vuotta olen tästä haaveillut?), lököily yökkäreissä kolme päivää putkeen (tänäkin vuonna oletettavasti päivät ennen joulua ovat kuumeisen kiireisiä töissä) jne.jne.

Huh, onko muita hullaantuneita jo tässä vaiheessa vuotta?

Meillä on täällä vähän haikean paska fiilis, joulufiiliksen lisäksi.
Suokkitamma-Selma on lähdössä takaisin omistajilleen, tai sitä myöden leivän päälliseksi, mikä tästä tilanteesta tekeekin niin surkean.
Sen enempää en tässä avaa, muuta kuin että heppa ei meille ole sopeutunut.
Eikä meillä riitä tietotaitoa eikä aikaa viedä tilannetta eteenpäin.
Harmitus on tosi tosi iso, niin paljon oli odotusta ilmassa, vaan joskus elämässä käy näin.
Tai siis aika useinkin, asiat ei mene niin miten itse ajattelee, eikö?
Mutta onneksi meille jää nuo kaksi pikkukaveria vielä talliin höristelemään <3

Nyt pitänee puuttua asiaan, kun lelujen keräämisen sijaan olohuoneessa hoilataan rytmimarssin tahtiin Juha Sipilä! Juha Sipilä!
Pitäisikö olla huolissaan?

Ps. Sekavia ovat myös pikkunaisväen pukeutumiskoodit täällä talossa.
Vai mitä tuumaatte pinkeistä sukista, sulkaleggareista ja pupumekosta? Persoonallista etten sanois.





keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Loma puolessa



Niin vain on syysloma jo hujahtanut puoleen väliin.
Me ollaan oltu ihan kotosalla.
Nyt kun eläimiä on piha täynnä, ei niin vain lomille lähdetäkään. Ei sillä, että ollaan ylipäänsä todella vähän reissattu, syys- ja hiihtolomat on vietetty vain kotona rentoillen.

Lapsille vähän lupailtiin, että käytäisiin Touhutalossa (lähikaupungin hoplop-tyyppinen sisäleikkipuisto) ja syömässä jossain "ulkona".
Tänään ollaan yllärinä lapsille lähdössä pimeän tullen iltapalalle tuohon läheiselle laavulle. Se ei kuulkaa ihmeempiä tarvi, ainakin yritän kovasti itselleni vakuuttaa, kun tunnon tuskissani mietin kuinka lapset kärsivät kun muutettiin tänne maalle ja otettiin vielä kolme hevosta+pari muuta palloa jalkaan roikkumaan. No ei sentään, mutta tiedättehän ne syylliset ajatukset joskus, kun niitä vain putkahtelee?
Eilen kyllä ajattelin kun pimeässä käveltiin koko perhe iltatallista sisälle, lapset hyppivät, ilakoivat ja juoksivat kilpaa, että todennäköisesti he muistavat nämä hetket vielä pitkään! Ja lämmöllä niitä joskus aikuisena muistelevat.

Nyt on kepab-kiusaus uunissa, kohta lähdetään Ekaluokkalaisen ratsastustunnille ja illan tullen valjastetaan eväät reppuun, taskulamput asemiin ja suunnataan nuotion loimuun.

Huomenna lähdetään taas Selman kanssa ratsastuksenopeni ohjaukseen, ja jännällä odotetaan että onko menty yhtään askelta vielä eteenpäin vai se perus, pari taaksepäin.. eilisen höyryämisen perusteella tuntuu kyllä että ei kai kauheasti.
On siinä tammassa energiaa kyllä!






maanantai 17. lokakuuta 2016

18 x jatka lausetta..


Tämä haaste on kiertänyt blogeissa jo joskus keväällä.
Mutta nämähän ei vanhene, joten tämmöiset mattimyöhäiset unohtelijatkin voi hyvin puoli vuotta myöhässä innoissaan haastaa itsensä. Jee!

En ymmärrä... Mihin tämä syksy on oikein rientänyt! Yleensä tähän aikaan oon jo fiilistellyt joulua kynttilöiden ja joululaulujen merkeissä, nyt en ole muistanut asiaa ollenkaan.
Tekeeköhän tämä ihana ja kaunis syksy sen? Yleensä kun tähän aikaan vuodesta on sataa losottanut jo monta kuukautta.

Seuraavaksi ajattelin... Kuoria perunat ruokaa varten.
Tänään lautaselta löytyy perunamuusia, jauhelihamureketta ja kasviksia.

Viime aikoina... Arki on pyörinyt ahkerasti nelijalkaisten kimpussa. On ruokittu, siivottu tallia, harjattu, maastakäsitelty, ratsastettu ja ajettu. Siinäpä ne päivät menee sutjakkaasti!

En osaa päättää... Minkälaisen talvitakin haluaisin :O Ei oikein ole tsäänssejä lähteä kaupungille valkkaamaan, joten tilasin sekä Ginasta että Cubuksesta takit. Kassotaan nyt, kumpi pidetään. Vai kumpikin?

Muistan ikuisesti... Sen tunteen kun alettiin mieheni kanssa seurustelemaan.
Oltiin siinä hieman ees taas jahkattu, että ollaanko tässä vai ei? Sitten tuli ilta kun oltiin kahdestaan ajelemassa ja ystäväni soitti ja pyysi käymään. Siinä sitten ajellessa tehtiin ratkaisu, mitä ystävälle kerrotaan, miksi myös tämä kyseinen herrasmies on mukana? Ollaanko vai eikö olla? Lööööv <3
Ne oli jännittäviä hetkiä ne.

Päivän paras juttu... Oli ehdottomasti se, kun lähdettiin aamutoimien jälkeen muksujen kanssa tallihommiin ja meidän oma mussukka ponipallero-Viltsu juoksi portille höristen vastaanottamaan.
Se on niiiin <3

Noloa myöntää, mutta... sokerittoman syyskuun jälkeen olen vetänyt karkkia varmaan kaksi kertaa koko kuukauden edestä. Argh, kuukausi ilman sokeria ei kyllä vähentänyt mun karkintuskaa yhtään. Ehkä seuraavalla kerralla pidempi aika olisi paikallaan?


Viikko sitten... Olin töissä ja vaihteeksi työpäivän jälkeen niin kuitti että vedin lähes kahden tunnin tirsat sohvalla. Tämä kauhea väsy ei varmaan helpota ikinä! Voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua..

Kaikista pahinta on... Jos joku alkaa aamulla ensimmäisenä höösäämään jotain ihan liian yli-innokaasti. Mun ei oo vaikea herätä aamuisin kellon soittoon, mutta suutani en saa auki enkä siedä kenenkään löpinöitä ennen kun saan syötävää ja kahvia napaani.
Sitten aamuäreys alkaa vasta hellittää.

Salainen taitoni on... Hahaa! Mun ne vähäisetkin taidot on kyllä julkistettu kaikille, ettei joku vahingossakaan luule, etten osaa mitään :D

Jos saisin yhden toiveen se olisi... Että Selma lopettaisi äkäilyn.
En tiedä johtuuko asia siitä, että se on ollut meillä vasta niin vähän aikaa vai onko hän todella luonteeltaan vähän äksy. Hoitotoimenpiteissä hampaiden näyttely ja luimistelu on tullut ihan yllätyksenä meille! Noo, aika ja erilaiset testailut huonon käytöksen loppumiseen näyttänee muuttuuko pollen tavat. Eihän hän meillä ole majaillut vasta kuin reilut kaksi viikkoa.

Minulla on pakkomielle... Tavaroiden järjestelyyn ja siirtelyyn JUURI oikeille paikoille.
Olen tästä joskus varmaan avautunutkin. Pitkin päivää kuljen ja oion tyynyjä ja tuoleja, siirtelen purkkeja ja lamppuja just niille paikoille ja niin päin miten niiden kuulukin olla.
Se on tarkkaa peliä se.

Söin tänään... Puuroa lounaaksi/välipalaksi.
Syötiin niin nopsaan aamupalaa ja painuttiin ulos, joten takaisin tullessa keitin ison kattilallisen puuroa. Se kyllä upposi tenaviinkin mainiosti. Ulkona tulee aina nälkä!

Ärsyttävintä on... Kun lapset kinastelevat koko ajan.
Nytkin ekaluokkalaisella on kaveri täällä ja Isoveljien aika kuluu härkkiessä tyttöjä.
Argh!


Tekisi mieli... Ottaa pari edellisviikon lukematonta lehteä ja oikaista hetkeksi sohvalle ja vaikka ottaa pienet torkut. Mutta ne perunat odottaa..

Minusta on söpöä... Kun meidän pikkuinen on niin hali-iässä ja osoittaa hellyyttään uusimpiin tulokkaisiin, Terttuun ja Kerttuun. Tallikissat on kyllä oikeinkin halittavia, mutta pikkuneidin rakkaudenosoitukset saa ne juoksemaan hännät pystyssä karkuun!

Hävetti... Taas kerran käydä Ooppelilla asioilla.
Uusimpana juttuna istun auton rattiin ja pyydän kauniisti, älä pliis kitise..älä pliis kitise.
Yhdesti se jopa totteli. Hahaa.

Olenko ainoa jonka mielestä... On ihanaa kun tulee talvi?
Rakastan lunta, pakkasta, pimeää.. No en nyt sentään pimeää, mutta..talvi on niin <3
Ja kaikkein parasta siinä on se, ettei ole ampiaisia.


Olipas kiva haaste tämä..
Nyt saakin taas rientää!
Yksi huutaa vessasta, kellarissa piippaa pesukone ja ne perunat...



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Häpeäpilkku


Siis ihan oikeasti.
Meidän ykkösautosta meni kytkin.
Nyt se majailee naapurin autokorjaamon pihalla ja odottelee siellä uutta varaosaa ensi viikkoon.
No mikäs tässä on hätänä, meillähän on toinen auto jolla voi ajella.
Jos kehtaa!!

Siis ihan oikeasti.
Ensinnäkin jouduin nöyrtymään tuon auton edessä.
Se on kerran jättänyt mut keskelle risteystä! Sammui siihen eikä inahtanutkaan. Siinä minä sitten istuin naama punaisena keskellä tietä kun molemmin puolin suhahteli autot tyylikkäästi ohi.
Missä on muuten ihmisten auttamisen halu? Varmaan yli kymmenen minuuttia istuin siinä autojen suhistessa ohi, ja sen jälkeen vasta yksi auto pysähtyi tien laitaan ja tuli kysymään, tarvinko apua.
Silloin ajattelin että jos olisin sairaskohtauksen saanut, niin pois olisin kuollut.
Toisaalta mietin omalle kohdalle, pysähdynkö jos näen jonkun auton tienpuolessa hätävilkut päällä? Kyllä!
Tämän tapauksen jälkeen vannoin etten jalallani astu enään mokomaan rakkineeseen.
Enkä ole astunutkaan, ennen kuin nyt, kun toinen vaihtoehto olisi jalkapatikka asioille.
Siispä pakon sanelemana istuin ooppelin rattiin.

Siis ihan oikeasti.
Se aloittaa kitinällä ja vinkunalla (sellaisella että ratsastin yhtenä päivänä Selmaa, niin tehtiin reissu kuuhun ja takaisin!), sitten se jatkaa ulvomalla ja karjumalla (sellaisella että viimeisetkin lehdet tippuu pihan vaahterasta!), sitten se nytkyttää ja rytkyttää menemään niin että vuoroin on pää katossa ja vuoroin takapuoli lattiassa. Nautinnollista, etten sanois.

Ette arvaa kuinka paljon mua a) nolotti b)pelotti c)nauratti kun tein reissun lasten uimakouluun, kirppikselle, kauppaan ja takaisin uimakouluun.
Uimahallin pihalla auto kitisi, kirppiksen pihalla kitisi ja vinkui ja kaupan pihalla jo luulin että se räjähtää käsiin (mutta se olikin vain lentokone joka rikkoi äänivallin) ja uimahallin pihalta se lähti sellaisilla kierroksilla että pyysin lapsia kertomaan missä menee tie ulos parkkipaikalta kun itse valuin jalkatilaan häpeämään.
Kun marssimme uimahallista takaisin autolle, lapset vinkuivat että miksi äiti jätit auton niin kauas. Niin, miksiköhän. No siksi, että jos se paukahtaa niin paukahtaa ainakin jossain parkkipaikan peränurkassa eikä ulko-oven edessä. Jotain rajaa.

Että semmoinen auto se.
Onneksi ajo-aikaa on enää vuoden loppuun ja voin kertoa että katsastusasemalla nauretaan koko pirssi ulos, eikä todellakaan päästä läpi, joten ooppelin matka päättynee muutaman kuukauden kuluttua.
Eikä tule ikävä!


Toisaalta, jos rouvan luukki on tämmöinen, niin voiko autoltakaan vaatia paljoa enempää?
Ps. En kyllä ollut tällä asulla sentääs kylillä, vaan lähdin aamutallia tekemään.
Ai mistä arvasit? No oisko vaikka tuo aamunaama tai jotain,




lauantai 8. lokakuuta 2016

Känkkäränkkä



Tiedättekö ne arjen asiat, joihin vain menee järki joka ikinen päivä ja joka ikinen kerta.
Haluaisin olla niin cool, ettei mua puristais mitkään rapajäljet eteisen seinässä tai kaatunut maito tai ulos myttyyn jätetty paita joka on kastunut ja hiekkainen, tai siihen jos esikoinen huutaa, turpa kiinni! (Kyllä, meidän lapset ovat juuri noin huonosti hienosti käyttäytyviä..)
Tyynesti keräilisin vain tavaroita omille paikoilleen (tai hyvin kiltit lapseni sen tekisivät ihan itse, tai siis he eivät edes jättäisi mitään mihinkään!) enkä päästäisi suustani yhtään äkäistä marmatusta enkä hermostuksissaan tiuskaistuja sanoja, vaan halaisin urpottelijaa ja kertoisin kultakehystetyin sanoin että rakastan sinua juuri tuollaisena. Mutta ei, Tyynestä ja Sallasta ei valitettavasti voi puhua samassa lauseessa ärsytyksen hetkellä.

On päiviä, että aamulla jo herätessä kaikki on hyvin.
Lapset ovat aloittaneet leikit sovussa, aamupala on syöty kuten ihmiset (eikä siat) ja uloskin on päästy niin että kaikki perheen jäsenet ovat mahtuneet sulassa sovussa parin neliön eteiseen.
Se on kuulkaa taitolaji se, että seitsenhenkinen perhe mahtuu niinkin pieneen tilaan, mikä yleensä on mahdotonta kun kaikki ovat toisten kurkuissa kiinni. Siis ihan vain kuvitteellisesti tietenkin.

Mutta sitten on kyllä päiviä, (että joskus tuntuukin ettei muuta olekaan!), että heräät siihen kolmanteen maailmansotaan joka uhkaa riistäytyä ydinräjähdyksesksi ja paikalliselle kirppikselle on varattuna heti osasto myynnissä olevia lapsia varten, ennen kuin päivä on edes lähtenyt mihinkään käyntiin.
Aamupalalla tapellaan sinisestä kupista, kirahvimukista, muropaketista ja juustohöylästä.
Kun kaaos on saatu keittiössä raivattua, alkaa se taisto siellä eteisessä.
Ei saappaita! Ei ulkkareita! Ei hanskoja! EI SITÄ EI TÄTÄ EI EI EI EI...
Lopputuloksena äiti joka makaa mahallaan maassa ja itkee ja potkii ja raivaroi. Siis ihan vain kuvitteellisesti tietenkin.

Siinä sitä sitten äitinä kurkkaa varovaisesti peilistä ja esittää itselleen kysymyksen,
miten meni noin niinku omasta mielestä?

Onneksi on sana anteeksi. Se korjaa ja siivoaa muuten hirveän tehokkaasti.
Paitsi niitä rapajälkiä ja kaatuneita maitoja.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Hauskoja juttuja





Tasaisin väliajoin meidän perheessä on ollut joku pikkuinen hauskuuttaja.
Tuossa kolmen neljän vuoden iässä, kun sanat ovat löytyneet ja ne osataan muodostaa hauskoiksi lauseiksi, on kaikki meidän lapset väläytelleet mitä mainioimpia juttuja!
Tämä taitaa olla näiden tämän ikäisten oikein taitolaji.
Meillä kyllä 2,5v osaa jo vallan mainiosti tämän homman, puhe on vain ajoittain niin hepreaa että tulkki olisi paikallaan. Juttua tulee kyllä taukoamatta, mutta sisältö on jokseenkin arvailun varassa.
Yhtenä iltana pikkuneiti imitoi "anttiuukkaa", otti vauhtia, syöksyi mahalleen ja nosti toisen jalkansa ilmaan! No mistä minä nyt olisin voinut tajuta että Ruuskas Anttiahan siinä esitettiin, ja jestas miten oivallettu! Joo, ahkerasti meillä kyllä kesäurheilua seurataan, ei sillä. Heh.

Tämä kuvissakin näkyvä parivaljakko on kyllä semmoisia sana-Seppoja että oksat pois.
Harva se päivä isompien kanssa nauretaan näiden sankareiden kekseliäisyyksille.
Toissa päivänä istuttiin iltaruualla ja esikoinen kysyi, että mitä tarkoittaa para? Koitin selittää, että vammaisurheilun yhteydessä käytetään tätä etuliitettä para. Kysyjä siihen totesi sitten että, Selänne on myös vammaisurheilija, kun sillä on ollut selkävamma! Ekat hymyt irtosi tuolla kommentilla.
Isänsä sitten selvitti että jos Selänne olisi loukannut vaikka silmänsä pysyvästi, voisi hän olla vammaisurheilija.
Pikkuveli räjäytti katsomon kommentillaan:
Joo! Se vois pelata sitten peräsilimällä!

Onko teidän perheessä hauskoja jutunkertojia?
Harmi kun ei tule koskaan laitettua näitä ylös. Kyllä se kommenttivihko olisi niin paikallaan.

Ps. Kuvat on todellakin niin lavastettuja. Mutta nauru on aina aito <3

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Viikonloppua




Hirveä tohina päällä on ollut jo perjantaista asti. Mukava tohina kylläkin.
Koska on myös niitä tohinoita että järki lähtee kun mistään ei tuu mitään ja kaikkea on ihan liikaa!
Tämä on ollut hyvä tohinaviikonloppu.

Perjantai meni valmistellessa juhlia.
Leivoin muuten tosi tosi pitkästä aikaa kotona jotain. Meillä tahtoo olla se tilanne, että kun töissä leivoskellaan niin eipä paljoa naposta enää kotona.
Lapset suorastaan kummeksuen kyseli että mitä sää äiti teet?
No tää on sitä leipomista!
Testasin ihanaa puolukka-kinuskikakkua, ja olipa kertakaikkisen hyvää.
Instagram on hyvä reseptilähde toisinaan.
Ja arvatkaapa mitä? Oon täällä kaikessa hiljaisuudessani vietellyt mieheni kanssa sokeritonta syyskuuta! Voitte kuvitella että eilen sitten oli sokerihanat aika täysillä.
En kyllä saattanut syödä juurikaan, että joku vaikutus sillä sokerittomalla kai on ollut kun heti alkoi tehdä pahaa.
No nyt kuitenkin jatketaan normi elämää. Kiva kokemus oli (ja yhteinen yritys) mutta ei minusta kokonaan sokeritonta kyllä saa. Enkä edes halua. Mutta oli kiva huomata, että pystyin!

Lauantaina mieheni kävi englannin-kokeen verran aamusta koulussa ja heti sen jälkeen pakattiin satula ja suitset ja lapsetkin autoon ja ajettiin hakemaan Selma!
Tosiaan vajaa parin kilometrin päässä tästä meiltä polle haettiin, joten ratsastelin sitten tamman tänne kotiin. Olihan elämys, etten sanois. Keli oli todella tuulinen, voitte uskoa että mentiin väliin suunnilleen kaikki neljä kaviota ilmassa kun kaikki oli niin mahdottoman jännää ja rapisevaa ja kahisevaa.
Selman kanssa on kuitenkin se kivaa ja positiivista, että vaikka jännittyykin välillä kovin niin itsellä ei ole kertaakaan ollut sellainen olo etteikö hanskassa pysyisi. Jarrut siis löytyy, joskin kaasukin kyllä. Heh.
Päivä menikin hevosten kanssa touhutessa, ponit ja Selma tutustelivat jonkun aikaa aitojen takaa toisiaan, mutta pian todettiin että sekaisin vain ja päästettiin samaan laitumeen.
Eipä siellä kummoisia kiistoja ole tullut, Veera se näyttäisi pomon roolia vetävän. Pieni ja pippurinen. Välillä aika hauskakin seurata hevosten käyttäytymistä, varsinkin kun kaikki ovat kuitenkin pysyneet kohtuudella aisoissa vaikka paikkoja on haettukin.
Ilta sitten istuttiin juhlien merkeissä. Meillä kun sattui kolmikymppiset, kymppihääpäivä ja tuparit tähän samaan syssyyn. Kiitos teille kaikille mukana olleille <3 oli kivat istujaiset.

Tänään herätyskello soi aamusta ja annoin aamuruoat hepoille kirpeässä, aurinkoisessa JA tuulisessa säässä. Harmitti vähän, kun ajattelin tehdä lenkin ihan maastoon maastoon, mutta näyttää että Selma on varsin pöllöllä päällä kovalla tuulella. Siksi siis mentiin vain tuossa pellolla.
Käynti meni jo väliin oikein mukavasti, mitä nyt muutamaa rasahdusta piti säikähtää ja pari ravipätkääkin juostiin.
Selmalla on tosiaan ravitaustaa, joten "ratsuravin" kanssa saa varmasti tehdä kovasti töitä.
Laukkaakin kovasti tarjoilee joka väliin, mutta askel kerrallaan, askel kerrallaan.

Nyt kellokin laukkaa jo sitä vauhtia eteenpäin, että äkkiä hakemaan ekaluokkalainen kaverilta ja kaupan kautta ruuan laittoon!
Aurinkoista sunnuntaita <3