sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ei ikinä mitään



Mä oon varmaan ainut ihminen tässä maailmassa kenen vaatekaappi pursuaa kamaa, mutta kellä ei ikinä ole mitään päällepantavaa.
Nakuna ei oo tarvinu vielä koskaan kotoa poistua, mutta melkein joka kerta kun lähtö jonnekin tulee, niin se tunne ei oo hyvin kaukana siitä.

Katsos kun sehän menee niin, että jokainenhan kotonansa voi palloilla jos kuinka väsähtäneissä neuleissa ja hipsun syömissä legginsseissä, mutta kaikkihan me halutaan näyttää niin hyvältä ku ikinä, kun ihmisten ilmoille täytyy mennä.
Ja aina sillä toisella on niin mahdottoman kivan näköiset kuteet.

Juhlavaatteet on ihan pahinta.
Ollapa kakslahkeinen, joka samalla mustalla puvulla hiippaa kekkereistä kekkereihin. Ja tiedän, ettei kukaan taatusti katso, että jahas, Pentti on taas samalla puvulla liikkeellä. Aijaijai.
Mutta sitten, kun Marketta astuu esiin ja sillä on kolmatta kertaa peräkanaa sama kolttu päällä, niin kyllä muuten tulee katseita. Aijaijai.
Sitten kun pitää olla kaikenlaista. Talvella pitkää, kesällä lyhyttä, tummaa, pastellia, kimaltavaa, arkijuhlaista, juhlajuhlaista.
Järki tässä lähtee vähemmälläkin.

Tälle mammalle on käynyt niin, kuten monelle muullekin kuulemani mukaan, että olen viimeaikoina tasan keskittynyt enempi jälkikasvuni vaatepulmiin. Ja sen verran, voin kertoa, on tainnut lähteä lapasesta se homma, että mukuloiden vaatekaapit tursuaa vielä pahemmin kuin omani.
Lastenvaatteet ovat vain niin herrrrrkullisia. Eihän siitä pääse mihinkään.

Lähdenkin tästä odottelemaan huomista, josko postilootaan kolahtais yks kauan himoittu siili-jumppis. Ei tälläKÄÄN kertaa itselleni, vaan juniorille. Iiih.


3 kommenttia:

  1. niin tutulta kuulostaa.:) vaikka tykkään shoppailla ja tehä lapsille vaatteita, voin kuitenki sanoa että meijän lapsilla ei oo määrättömästi vaatetta. on niin "suppea" maku ettei niitä sitte kerry ylinmääräisiä.:) ...niin ja myyn kirpparilla herkästi vaatteita, jotka meinaa lojua. ...saa sit hyvällä omallatunnolla(muka) ostaa lisää.:)
    Martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin oon pyrkiny kyllä kirppikselle viemään aina säännöllisesti vaatteita mitä kertyy kaappeihin.
      Mutta varsinkin neidin vaatevarasto tahtoo aina karttua mahottomaksi ;) liekö sitten syynä siihen se, että on talon ainut neitokainen!

      Poista
  2. heh heh...aika lailla totta,mitä kirjotit,mutta...:D
    esikoisen rippi-juhlien jälkeen mies nakkas juhla-housut mulle ja tuumas,ett tee mitä teet,mutt nää on hajalla.Kai hää oli ehtiny jo niin monissa juhlissa istua,ett housut oli haaroista hajonnu :)
    Ja on muuten tarkempi tamineissaan ko minä...

    VastaaPoista