maanantai 4. marraskuuta 2013

Herrrkkua!



Enpä tiedä teistä muista, mutta meikäläisen on aina silloin tällöin (kaikesta mässäämisahdistuksista huolimatta) saatava jotain niin makeaa, että takahampaiden paikat irtoilee.
Sitä kun vetäisee kupillisen jotain sokerihässäkkää, niin johan taas menee tovi (ainakin muutama tunti) ettei tee mieli makeaa lainkaan.

Tässä syötiin mustikkapöperöä, joka pistää kyllä pään niin sekaisin että olo on kuin hyvin juoneella (ei sillä että siitä olosta tietäisin), mutta lapset hyppivät loppuillan kymmenen senttiä jalat irti maasta, hihitystä piisasi iltapuolelle asti ja eräs valitti vielä huonoa oloakin.
Oireet siis täsmäävät.

Mustikkapöperö

150g voita
2dl fariinisokeria
4dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
mustikoita

Sulata voi ja sotki sinne muut aineet mustikkaa lukuunottamatta.
Laita mustikat vuoan pohjalle (voit laittaa sekaan vähän perunajauhoja) ja sitten muruseos päälle.
Uuni oli muistaakseni 200 astetta ja paistos sen verran kauan sen sisällä, että pinta sai kauniin värin.
Ei se oo niin justiinsa.
Paistoksen kanssa syötiin sitten sikana vaniljajätskiä.

Kannattaa kokeilla, jos kaipaat iloista loppupäivää.
Tämä soosi vois olla paikallaan tässä räntäsateen sulostuttamassa päivässä.

2 kommenttia: