maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vauva 5kk


Vauvat ne sitten jaksavat kasvaa kovaa vauhtia.
Ihan oikeastiko vieressäni köllöttelee neljää viikkoa vaille puolivuotias?
En kestä mihin ne kaikki ensimmäiset viikot ja kuukaudet oikein kuluvat kun tämä aika menee niin mahdottoman nopeaa.

No tässäpä muutama esimerkki:

1. Syöttämiseen.
Vauva syö noin kolmen tunnin välein noin 20 minuttia kerrallaan. (Olkoon tämä nyt joku keksitty oletusarvo. Todellisuus on tunnin välein puoli tuntia. Sillä on katsos tiheän imun kausi.)
Eli se tekee vuorokaudessa 2,6h.

2. Nukkumiseen.
Vauva nukkuu lähes vuorokauden ympäri. (Tämäkin on vain oletettu juttu. Todellisuudessa ne kukkuu yöt läpeensä ja päivisinkin vain varttitunnin tirsoja. Niillä on katsos vähän vatsavaivoja.)

3. Kakkaamiseen.
Vauva kakkaa joka välissä. Tai sitten kerran kahdessa viikossa.
Kun joka vaipassa on kakkaa (ja joka kerta myös niskassa) itken että voisitko kakata vähän harvemmin. Ja kun se ei kakkaa neljään päivään, itken että miksi se ei kakkaa.

4. Seurusteluun.
Vauva rakastaa vuorovaikutusta.
Mitä äitän pittuinen kultamulunen pullapotki, ja sitä rataa.
Ottaa lelun, pudottaa lelun, ottaa lelun, maistaa lelua, meinaa tukehtua siihen, pudottaa sen.
Huutaa kurkku suorana ja vaatii seuraa.
Voooi kuka täällä äitin lakat muttukka peeni, ja sitä rataa.

Tätä kun jatketaan taas vähän aikaa niin kohta kirjoitellaan juttua; Vauva 10kk.
Mä en niin kestä. Mutta toisaalta odotan.

6 kommenttia:

  1. Niin liian nopeeta ne kasvaa.. Vastahan teidän pienin syntyi. :)
    Munkin "vauva" jo 1v4kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä haluais pysäyttää ajan juuri tähän hetkeen ja toisaalta innoissaan odottaa myös tulevaa :) mutta vauva-aika on todella nopea..tästä täytyy nyt nauttia! Aina se ei ole niin helppoa ;)

      Poista
  2. nauti,nauti sydämesi kyllyydestä :) Mä täällä vuodatan kyyneleitä ku vauva täyttää muutaman kuukauden päästä jo 2v :)

    VastaaPoista
  3. Niinpä, joskus on hankala nauttia vauva-ajasta, kun on vauvoissa myös aika paljon työtä ja vaivaa, vaikka ihania ovatkin. Toisaalta on mukava, kun lapset kasvaa, oppii uusia taitoja ja kehittyy omatoimisemmiksi (onko tuo ees sana? :D). Pitäis yrittää muistaa olla jokaisesta päivästä kiitollinen arjenkin keskellä. Itsellä on vähän taipumusta elää "sitteku"-ajassa ja siinäpä ne päivät muuttuu viikoiksi ja viikot vuosiksi. Toisaalta on turha haikailla menneenkään ajan perään. Hetkessä eläminen on vaikea, mutta ehdottomasti tavoiteltavan arvoinen taito. Ehkäpä harjoitus tekee mestarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin kirjoitettu! Ja kyllä, omatoimisemmiksi on ihan oikea sana :))

      Poista