perjantai 1. elokuuta 2014

Hellepäivän herkku








Nämä trooppiset ilmat ovat tehneet tehtävänsä. Lapset ovat oikeastaan kaikki syömälakossa.
Minä en tykkää tästä ja mulla ei oo nälkä ja mä en halua, on kuulunut viime viikkoina ihan erityisen monta kertaa.
Välipalatkin on kuitattu vain pillimehulla tai jätskillä tai viinirypäleillä, jopa poppareilla.

Yhtenä päivänä tein piiitkästä aikaa smoothieta.
Ja yllätys yllätys, se upposikin kaikille.

Siinä ne ryystää koko sarja likaisine varpaineen ja hikisine päineen niin että mamman sydän ihan heltyi kameran takana.
Ai mitäkö juomaan laitettiin? Vähän kaikkea.
Pehmeää rahkaa, rasvatonta vaniljajogurttia, rasvatonta maitoa loraus ja mansikkaa tottakai. Kaikkea sulassa sovussa, silleen sopivasti.


Äitikin kuvattiin lempi shorteissaan (niissä saksituissa!) ja topissa, joka lähti kirpparilta mukaan kolmella eurolla, ja joka taatusti on jo hintansa haukkunut. Rihkamia unohtamatta.

Ryystöhetkellä vauva nukkui juuri yhtiä niistä kymmenistä vartin pätkistä, joita hän viime aikoina on harrastanut.
Syitä niihin torkkuihin on ainakin kolme:
1. Ensimmäinen puhjennut hammas
2. Jo toinen korvatulehdus ja antibioottikuuri
3. Hikinen huone, hikinen sänky tai hikiset vaunut ja hikinen ulkoilma -> hikiset unet.

8 kommenttia:

  1. Meilläkin syöty nyt todella huonosti näiden helteiden takia.. Eipä oo kyllä itekkään tehnyt pahemmin ruokaa mieli. Hedelmät ja leipä tehnyt parhaiten kauppansa. :)

    On tämä lämpö kyllä kurjaa noin pienille ja voihan korvatulehdukset. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta ettei itsellekään oikein maistu. Salaatit, tortillat ja muut kylmät ruuat on paljon mieluisampia.
      Ja korvatulehdukset on niin :// toivotaan ettei ihan jatkuvasti rupea olemaan.

      Poista
  2. kumma juttu,meillä näillä helteillä on ruoka maistunu paremmin ku koko kesänä.Ja aina loppuu kesken,en ossaa ennää tehä isolle sakille ruokaa :O Mutt toi smoothie,pelkkä ajatus sai veden kielelle.;)
    voi pikkuista,aina ei uni maistu niillekään...Ja äiti joutuu vaan arvailemaan,mistä johtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kiva että joilleki maistuu :)
      Joo ei noista vauvojen vaivoista aina oikein tiedä :(

      Poista
  3. Muillaki menee samaa rataa.. Ruokaa käydään pikkasen pyörittämässä lusikalla ja sitten taas töppöstä toisen eteen..mä ajattelen että pääasia että juovat ja syövät ees sitä jätskiä ja oon ostanu sipsiä ja suolakeksiä ja antanu sit niitä niin ei ihan järky nuo suola-arvot. Siinä toivossa että ku syksyn viileys ja koleus tulee niin jospa ne sit söis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samassa toivossa täälläkin eletään :)

      Poista
  4. meillä ratkaistiin ruokahaluttomuus siirtämällä ruoka aikaa iltaan päin:) syödään ruoka noin seitsemän aikaan illalla ja sillon jo lämminkin ruoka uppoaa ja ei Tarvi laittaa myöhemmin iltapalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Vois toimia meilläkin :) vaikka välillä tuntuu että kun tarjoais vain kerran viikossa ruokaa, niin sit ehkä vois upota ;D

      Poista