sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vauvan kesäasut




 
Voiko hellehaalareita olla koskaan liikaa?

Vauvan pukeminen helteillä on aika haastavaa. Auringossa ei tietenkään oleskella, mutta varjossakin on hiki. Sisätiloista puhumattakaan.
Tämän helteisen heinäkuun pelastus on todellakin ollut shortsihaalarit. Kätevästi neppareilla varustettuna (haaruksissa siis), joten vaipan vaihtokin käy nätisti.
Tähän on helppo sitten vetää päälle hupparia tai neuletta kun ilta viilenee, ja mikä ettei vetäistä alle vielä sukkikset tai leggarit.

Mun täytyy tunnustaa, että tämä helleasu-juttu karkasi vähän lapasesta.
Samalla viikolla niitä ilmestyi neidin kaappiin kolmet (kahdet siellä oli jo ennestään!). Mutta eipähän sitten tarvinut miettiä mitä pukee, kun kaapista löytyi aina puhtaat.
Mieheni vähän kummasteli tätä äkkinäistä joka-paikassa-helleasuja ilmiötä, mutta toisaalta tuskin kaksilahkeiset noteeraavat edes kahtia punaisia haalareita, kun toisissa on valkoisia palloja ja toisessa valkoisia kukkia. Eli toisinsanoen voit vakuuttaa, että punaisia on todellakin vain yhdet ja kokonaismäärä siis neljä! Jos ymmärrät mitä tarkoitan. (Haluan nähdä elävänä sellaisen miehen, joka ymmärtää naisten shoppailuja).

Jotta vaateasiat pysyisivät balanssissa, on neiti hienostellut sitten erinäisissä mekoissa ja leggareissakin. Ja perus hihattomat bodyt on ihan loistavia kotiasuja.




Tätä mekko+legginssi-settiä on pakko hehkuttaa hiukan.
Satuin jälleen kerran niin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan tottakai.
Facebookin kirppiksellä koko homma (kuin uudet) 12 euroa.
Ei sitä tarvitse ihmetellä, jos kaupassa iskee Roope Ankka-fiilis. Piheys. Kun tekee tällaisia löytöjä!

Ps. Mitäs arvelette, kumpi kuvauspaikka neidin mieleen! Olohuoneen ihanan pehmeä matto vai takapihan vilpoinen, vähän pistelevä nurtsi? Ai että hän on niin rakas <3

Ai niin, huomenna kaksi mun murua lähtee koulutielle. Arvatkaa kuka nyyhkii taas eniten?
Kouluhommista lisää tulossa myöhemmin. Arki alkaa.

10 kommenttia:

  1. Siis kuinka voi olla niin maan suloisin pieni pallero! Aivan kertakaikkisen hurmaava lapsi <3 Ja ihanat on vaatteetkin :) Turvallista koulutietä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Helppo on äitinä yhtyä tuohon sun kommenttiin :) hän on niin söpö <3 vaikka ainahan vauvat ovat, enemmän tai vähemmän ihania :D

      Poista
  2. Ihana pikkuinen ja nuo hellehaalarit on niin suloisia pienten päällä.♥ Ja täytyyhän niitä useampi olla, ainakin tänä kesänä niille on tainnut olla paljon käyttöä. :)

    VastaaPoista
  3. voi kun voisin tuon pikkuisen ottaa syliini,niin vietävän suloinen ja hellyttävä pakkaus <3

    VastaaPoista
  4. Mä pidin viime kesänä pojallanikin noita koko shortsipukuja paljon. Tosi käteviä. Täksikin kesäksi ostin pari metsolan alesta jemmaan, mutta jäivät käyttämättä, kun poika oppi kuivaksi, niin housut on itse helpompi vetää alas kuin kokoasu.

    VastaaPoista
  5. Niin lutunen! ♡ :)

    VastaaPoista