perjantai 5. syyskuuta 2014

Hätähousut





Ai että tämä meidän kaksikko on niin mainio.

Meiltä loppui leipä, eikä mamma jaksanut raahata ruhoaan kauppaan ainoastaan limpun vuoksi (koska todennäköisesti sieltä olisi kuitenkin lähtenyt mukaan yhtä sun toista "tärkeää"..kuten fazerin sinistä!). No sitähän sitten innostuttiin leipomaan (hirvee leiväntuska!) kun kaapissa sattui olemaan tarvikkeet sämpylöihin.
Ei pitäisi erehtyä koskaan sanomaan ääneen mitä aikoo kohta ruveta tekemään, koska meiltä ainakin löytyy nämä kaksi kappaletta yli-innokkaita leipureita, jotka nakottavat keittiössä myssyt päässä heti kun kuulevat lauseen oisko meillä jauhoja sen verran että..
No siinä odotellessahan voi hyvin käyttää lapsityövoimaa ja nakittaa pienille sopivia hommia siksi aikaa kun äiti syöttää vauvan ja pistää pyykit narulle.

Koululaiset saivat tulla kotiin ihanaan sämpylän tuoksuun. Ajatelkaa että heillä on pullan(sämpylän)tuoksuinen äiti edes kerran vuodessa.
Tässä pitäisi kyllä niiin ryhdistäytyä ja lisätä leivontaa ihan senkin vuoksi, että kaupan leipään tuhlaantuu ihan armottoman paljon euroja.

Mutta fazerin sinisestä puheen ollen, mun tekee ihan pahuksen paljon mieli suklaata. Jo neljännen kerran tälle viikolle.
Loppuuko tää koskaan? Tää suklaanhimo.

Ps. Tein ylen nettisivuilla testin Oletko sokeriaddikti? Juu olen. Oikeastaan olen sen kyllä tiedostanut, hain vain tästä testistä vahvistusta epäilyilleni. Kun ei se kerran vapautustakaan niistä epäilyistä tuonut. Niin kerta.
Mutta sen verran puolustelen itseäni, että ihmettelen jos joku sen kyselyn perusteella EI ole addikti. Ihme tiukkiskysymyksiä.

8 kommenttia:

  1. Ihan huippu! :D tästä sun blogista saa vaan entistä paremman mielen!!

    VastaaPoista
  2. Hih, se on hyvä kun ei ole apulaisista pulaa. :)
    Täällä myös toinen joka on ihan koukussa suklaaseen.. jälleen. Hetken pystyin olemaan ilman, mutta taas sitä tulee syötyä paljon..On se niin petollisen hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsäähän se ois ilman apukäsiä ;)
      Tänään mulla on virallisesti karkkipäivä ja aion tottavie vetää suklaata! Jostain syystä ne kaikki "epäviralliset" karkkipäivät kummittelevat mielessä..tää on ihan kamalaa :D

      Poista
  3. Löysin äsken tän blogin ja täytyy kyllä sanoa että koukkuun jäin sun mieltä piristäviin juttuihin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olet tervetullut mukaan! :)

      Poista
  4. mä en voi syödä suklaata,hampaat ilmottaa yhestä suupalasta olemassa-olostaan :P
    näinhän se menee,minkä nuorena oppii,sen vanhana taitaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä hampaat on ihmeen hyvin kestänyt..ainakin vielä :)

      Poista