tiistai 4. marraskuuta 2014

Luovaa toimintaa





Käytiin eskarilaisen kanssa neuvolassa.
Hienosti tyyppi veti koko reissun tehtävineen ja rokotuksineen. Yksi pikkuinen "auts" ja thats it. Kyllä lahjonnan voima on ihmeellinen.

Perus mittojen oton lisäksi poika teki tehtäviä, tarkistutti näköä ja kuuloa ja kertoili eskari-juttuja.
Äiti istuskeli odotushuoneen puolella somettaen (mikä esimerkki!) sillä aikaa kun kaveri teki vaikutusta neuvolan tätiin.
Liekö suljettujen ovien takana asiasta keskusteltu, mutta lähtiäisiksi saatiin evästystä muun muassa siihen, että jos lapsi osoittaa kiinnostusta jotain asiaa kohtaan, häntä pitää kannustaa tekemään kyseistä juttua. Juu juu, totta kai.

Meillä nimittäin on viime aikoina vähän väännetty asiasta teipin käyttö!
Maalarin teippi, kirkas teippi, j****s teippi, pakkaus teippi, kaikki lopussa koko ajan.
Unohtui neuvolassa kysyä, että onkohan mahdollista saada jotain tukea Kelalta lasten kiinnostusten kohteiden rahoitukseen. Meinaan, että teippiä on tänne taloon kannettu enempi kuin vessapaperia viimeaikoina.

No totta kai minä haluan kannustaa lastani luovalla tiellä, mutta samalla olen yrittänyt opettaa säästäväisyyttä (paraskin puhuja) ja antanut teippiä käyttöön vain pienen pätkän tai piilottanut rullia aina kun poikasten silmiin syttyy se kuuluisa teippi-kiilto. Niin kultapieni, ei meillä oo yhtään teippiä.

Luovuus kunniaan!

Ps. Pikkuväki luoviikin sitten ihan omalla alalla. Siitä osviittaa alimassa kuvassa ja heille suodaan siitä ihan oma postaus tässä kun kuvamateriaalia saadaan lisää koneelle asti.
Ai niin, ja pahvi+teippiläjä=auto. Mun piti tosissani käyttää tässä kohtaa sisäistä mielikuvitustani nähdäkseni sen.

11 kommenttia:

  1. Hih, meilläkin kuluu teippiä ihan tuhottomasti. Välillä jemmailen niitä, mutta sitten kun niitä todella tarvittais en muista mihin ne jemmasin. :D Ehkä joskus jostain paljastuu kasa teippiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jemmaan ehkä eniten kirkasta teippiä, koska monta kertaa oon ärsyyntynyt siitä että se on loppu kun sitä kuumeisesti tarvisin :)

      Poista
  2. Onpas tutun kuuloista. :) olisikohan lapsi onnellinen jos yhdestä pukin paketista paljastuisi kasa (erivärisiä/erilaisia) teippejä sekä läjä pahvia ja paperia?! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon että meidän eskari ainakin kiljuisi riemusta, sen verran on osoittanut kyllä viime aikoina rakkautta tähän teippailuun :D

      Poista
  3. Nooo, tiedät ainakin mitä toivoa joulupukilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti pistää korvan taa :)

      Poista
  4. Niin tuttua! Meidän eskarilainen omii yhden maalarinteippirullan itselleen ja karjuu sitten Kuka on vienyt mun teipin mun huoneesta!!! -Meri R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :) ja nimenomaan MUN teipin :D

      Poista
  5. Niitä teippipahvihässäkkäluomuksia on jooooooka nurkka täynnä. Ja mitään ei saisi laittaa uuninsytykkeeksi. :) Ja joka päivä tuodaan eskarista lisää askarteluja. :) Taidan käydä teippitarhan sivuilla tekemässä jouluostoksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaiken maailman jääkiekkomailateipitkin kelpaavat jos muut on lopussa :D ihania nämä luovat lapset ;)

      Poista
  6. kuulostaa tutulta! mitä ku kaiken korjaa teippi :)

    VastaaPoista