maanantai 5. tammikuuta 2015

Samikset



Mä oon aina ajatellut, että en pue lapsiani samanlaisiin vaatteisiin.

No tehän mut jo tunnettekin, että oon viime aikoina pistänyt päälaelleen kaikkia "ajatuksiani". Siirtynyt tuosta noin vain kirkkaista väreistä pastillin sävyihin ja selkeistä kuvioista pitsihömpötyksiin. Ja niinhän tässäkin asiassa on päässyt käymään niin, että matkan varrella on toisinaan kovinkin ailahteleva mieleni muuttunut.

Nämä mun neidit.
Kun on saanut kaksi ihanaa tytärtä, kukapa ei haluaisi sopottaa heidän ylleen samanlaista mekkoa, paitaa ja yökkäriä. Kun sehän on vain niin kamalan söpöä. Kun samistellaan. Sitten kuvataan ja ihastellaan. Varmasti kaikki tekee niin. Jos ei samistele, niin ainakin kuvaa ja ihastelee, eikö?

No tätä samanlaisten vaatteiden ostelua on ollut tämän syksyn aikana havaittavissa enemmänkin, kun pikkuneiti on alkanut käyttää vähän isompaa vaatekokoa. Nyt heille löytää lähes joka merkiltä jotain samaa. Ja äiti tykkää!
Jouduin vähän nielemään pettymystäni jouluna, kun löysin pienemmälle kirpparilta popin punaisen tunikan, jossa on helminauha painettuna paidan rintamukseen ja olisin niin kovasti tahtonut isommalle tytölle samanlaisen, vaan en löytänyt. Kuvittelin jo heidät istumassa sylikkäin samanlaiset tunikat yllään kuusen alla. (Ai niin, todellisuus oli se, että pikkuneidin tunikassa oli oksennusta ennen kuin joulurauha oli ehditty julistaa ja isompi neiti olisi vetänyt verkkareilla koko aaton! Että ainahan sitä saa kuvitella.)

Sen verran ale, sale, ale, supersale- sähköposteista hullaantuneena meikäläinenkin intoutui tekemään tilausta mm. Metsolalta ja Pomp De Luxilta, että piakkoin pitäisi kotiutua muutamia ihanuuksia molemmille neideille. Samanlaisuutta luvassa siis jatkossakin.

Mä niin tiedän että kaikki ei tykkää, mutta mites siellä ruudun toisella puolella tuumitaan? Samistellaanko teillä?

Ps. Kyllä meillä samistelee myös pojat.
Pss. Tyttöjen yökkärit on KappAhlin, isompi sai synttärilahjaksi kummitädiltä, pienemmän puku bongattiin ale-rekistä. Siis niin samikset.

14 kommenttia:

  1. Kausittain meillä samistellaan,se on niin söpöä minustakin. En ehkä koko katrasta pukisi sävy-sävyyn,mutta vaikka pikku pojat on niin södejä kun niillä on jotain toisiinsa sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään oo koko sakki vielä kulkenut (vielä ü) samiksissa! :)

      Poista
  2. Omg, ihanat! Mä tykkään tosin paljon tollasesta tiimihengestä myös vaatteissa :D Joskus se vaan on niin paikallaan <3 Meillä esim kesätapahtumissa jne samistellaan paljonkin, viis poikaa peräkanaa kuule samanlaisissa raitapaidoissa niin johan on ihmisillä kamerat kuumina sen näyn edessä! Oikeesti se on vaan niin paljon helpompaa katsoa jossain pomppuhömpötyksessä tms että missä ne meidän omat on, kun etsii tarpeeksi monta samanlaista vaatetta. Tosin siinäkin on vaaransa: yhtenä vuonna Särkänniemessä mies (tietysti, kukas muu) otti kädestä myös jotain toisen perheen lasta jolla oli samanainen paita, kun auttoi jostain possujunasta porukkaa pois :) Mää sitten huutelin aidan takaa, että ei se oo meiän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hahhaa, tuplaantuu pian porukka puolella kun kerää kaikki samikset kasaan :D

      Poista
  3. Ihanaiset. <3
    Mä tykkään välillä pukea lapsia samanlaisiin vaatteisiin, mutta tällä hetkellä heillä ei taida pahemmin samanlaisia asuja löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin on kausittaista.. Nyt on hyvä vielä pukea kun kukaan ei pistä vastaan :) voi olla että jonku vuoden päästä kukaan ei todellakaan suostu pukemaan samanlaista paitaa kuin toisella ;)

      Poista
  4. Söpöt tytöt sulla!! No todellakin samistellaan täälläkin. Ja sitten kuvataan ja ihastellaan! Tietenkin! :)
    Meillä on muutamaa vaatetta kaikille neljälle tytölle samanlaiset! Ja vieläkin muistan miten kivaa niitä oli ostaa, melkein pyörryin riemusta! :D
    Kun saat postipaketit kotiin niin laittele lisää kuvia samiksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teilläkin :) pitääpä koittaa kuvailla vaatteita kun tulevat, tää oottelu on niin joutavaa! Nettishoppailun miinuspuolia..

      Poista
  5. Kyllä tuli samisteltua,sillon ku isot tytöt oli pieniä :) tottakai :D mutt nyt jonkun verran sitä samistelua on ollu pikku-poikien kohalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillähän se on just erityisen söpöä <3

      Poista
  6. Tämä on niitä "en sitten ikinä tee niin" -juttuja :) Minäkään en aikonut. Mutta kun oli pojat puolentoista vuoden ikäerolla, oli mahdottoman söpöä, kun olivat samanlaisissa vaatteissa. Isommiksi tultuaan olivat vielä niin samankokoisiakin, että pystyi ostamaan kahdet samanlaiset ja samankokoiset vaatteet - helppoa! Ymmärrän siis sen hykerryksen, jonka samistelu mielessäsi herättää :)

    maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se helppo tempaista kaupasta kaksi samanlaista puseroa kuin miettiä että mikä kuosi passaa tuolle ja mikä tälle :)
      Ihanaa että muitakin ailahtelijoita on liikkeellä ;) :D

      Poista
  7. Ihanat tytöt sinulla samanlaisissa vaatteissaan! :)

    VastaaPoista