torstai 28. toukokuuta 2015

Myyntiin lähdössä



Se alkaa kuulkaa olemaan se aika vuodesta että kirppis-osastoa ollaan varailtu.

Täällä meidän paikkakunnalla loppui kirppis viime syksynä. Se oli tosi harmi, koska oon tällainen kirppis-ihminen ja käyn säännöllisesti niin ostoksilla kuin myymässäkin.
Tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä isommassa kaupungissa on hyvä kirppis, johon oonkin sit talven aikana ajellut monta kertaa penkomaan, en kylläkään myymään omia. Hiukan liian iso homma ravata järkkäilemässä pöytää ja viemässä lisää kamaa monta kertaa viikossa.

Nyt meillä on täällä taas oma kirppis.
Valoisa ja tilava, ei yhtään sellainen tunkkainen, mummontuoksuinen kellari.
Sinnepä ois tarkoitus viedä ensi viikolla tavarat ja sitä muuten riittää!
Muutama tuttu on käynyt verottamassakin kuormaa parilla kassillisella ja siltikin tuota tavaraa senkun piisaa.
Uffin konttiinkin olen nakannut kaksi muovipussillista ehjää ja puhdasta mutta jo sellaista kamaa minkä tiedän jäävän hyllyyn kirppiksellä. Toivottavasti pääsen tehokkaasti eroon noista, käykäähän penkomassa osastoa 24. Siellä on tosi hyviäkin kamppeita tarjolla!

Tänään on eskarilaisen ensimmäinen lomapäivä ja minun ensimmäinen työpäivä taas tauon jälkeen.
Ihana palata takaisin töihin, johan tässä on oleskeltu toista kuukautta.
Leikkauksesta olen toipunut todella hyvin, lenkit sen kun pitenee ja paranee ja niin nautin siitä energiasta mitä urheilusta saa! Uudet lenkkaritkin on testattu ja eilenkin piti lähteä vielä uudemman kerran yksin tallaamaan kun alkuillan lenkki jäi hieman lyhyehköksi johtuen neiti ykkösen yllättävästä pissahädästä puolen kilsan jälkeen (En mää voi pissata tuohon puskaan, jos joku näkeee..yhyyyy...!!) ja neiti kakkosen kiukkukohtaukseen kun ois koko vuoden ja kolmen kuukauden iän voimilla pitänyt saada kävellä itse koko lenkki (ÄÄÄiitttiiii...äääääiittiiii...!)
Että semmonen lenkki sillä kertaa. Huh ja heh.

Loppuviikko meneekin sitten kakkujen parissa, valmistuvia ja ylioppilaita kun juhlitaan.
Tästä alkaakin sitten kesä, joka menee varmasti pitkälti vuorotellen mieheni kanssa töitä tehden (perus läpsystä vaihto ovella) mutta mahtuu sinne monta muutakin kivaa juttua, kuten viikonloppu ystäväni luona (ihan yksin!!), ratsastuskurssi, lomareissuja ja ja ja..

Tiedättekö, niin ruikutan tästä joka päivä, mutta mä toivoisin että lämpenisi tuo ilma!
Tänäänkin paistaa mutta myös tuulee, ihan jäätävästi..
Niin masentaa kun ei oikein tarkene ilman takkia ja pipoa..
Me ollaan vielä onnistuttu paikan valinnassa niin nappiin, että tämä meidän perukka on kuin mikäkin tuulitunneli, pihan läpi puskee puhuria melkein koko ajan. Helteellä se ei toki haittaa kun tuuleskelee mutta tuollainen jäätävä puuska..hrr..taidan kaivautua viltin alle..

Tuulista torstaita siis!

6 kommenttia:

  1. mä en oo kertaakaan vieny vaatteita mihkää kirpparille myyntiin,ellen ite oo ollu myymässä. Sen aion korjata syksyllä,vasta,jolloin meinasin varata kuukaudeks pöydän :D Uff.lle en laita pussiakaan,siellä pelataan kuulemma kieroa peliä...( ei mee kaikki avustus perille,osa jää johtajien pussiin) H&M.lle taas kuskaan jatkuvasti pussukoita,sinne ku käy ne risat ja tahriintuneetkin. Mutt hei,työn iloa sulle ja ihanaa lämmintä kesää :D Meijän on muute pakko nähä livenä,ajan vaikka asiasta tehen sinne :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite tykkään myydä myös kirpparilla, oon saanu aina hyvän saldon niin se innostaa myymään toistekin :)
      Tuosta Uffista en tiiä, nuokin vaatteet mitä vein niin ihan sama vaikka joku vieki välistä, siis että niillä ei enää rahallista arvoa kyllä paljoa ole, mutta onhan se kurja jos tuollaista harrastavat :(

      Eiköhän me saateta vaikka kesällä törmätäkin ;)

      Poista
  2. Minä päivänä viet? :)

    VastaaPoista
  3. Missäs päin sie asut, kun Kuopiostakin puhuit? Ihan vähän alkoi kiinnostaa? Myö asustellaan siilissä,mutta ei taideta samalla paikkakunnalla kuitenkaan? Kirppistä täälläkin pohdittu,mutta se työn määrä... huuuoh. . :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asustellaan täällä kaukana, Keski-Pohjanmaalla :) tuo Ikea kun on niin monen sadan kilsan päässä että täältä pitää ihan sinne itäsuomeen ajella jos meinaa haluta siihen kauppaan :D toki haaparannassakin käydään mutta tällä kertaa Kuopiossa siis käytiin!

      Poista