maanantai 31. elokuuta 2015

Omaa aikaa



Jokainen ihminen tarvii omaa aikaa.
Sitä aikaa, että saa olla ihan yksikseen ja tehdä sitä mistä tykkää.

Mulle se oma aika on lähes aina liikunta jossain muodossa.
Rakastan liikuntaa ja liikun melkein joka päivä. Käyn juoksemassa, lasten kanssa lenkillä, ratsastan ja ramppaan salilla. Nyt syksyn tullen aloitan taas pitkän tauon jälkeen spinningin, kun se sopivasti pyörähtää käyntiin taas vuosien jälkeen.
Joskus kuitenkin skippaan jonkun liikuntahetken ja lähden kiertelemään vaikkapa naapurikaupungin isompia kirppareita tai kavereiden kanssa iltaa istumaan, nekin ovat tosi kivoja arjen piristys-hetkiä.

Nyt kun mieheni koulu taas pyörähti käyntiin ja kolme iltaa viikosta menee hänellä koulujuttujen parissa, olen pyrkinyt ottamaan sen oman ajan päivisin.
Toissa viikolla sähköpostiini tuli aika huippu viesti. Meitä lähimpänä oleva Polarn o Pyret vaihtoi paikkaa, joten siellä oli huikeat muuttomyynnit! Pe-su oli kaikki -50% (harmi kun en ehtinyt heti käymään) maanantaina kaikki -60% ja tiistaina kaikki -70%.
No tiistai aamunahan minä sitten otin sitä kuuluisaa omaa aikaa ja lähdin heti aamupalan jälkeen kohti alennusmyyntejä.

Voin kertoa, että yleensä en alennusmyyntien enkä netissä alennuskoodien perässä juoksentele (varsinkaan jos ei ole mitään tarvetta millekään) (mieheni saattaa muuten olla tästä eri mieltä, mutta ei kande uskoa sitä, hehee..) mutta tämä oli kyllä sen luokan alennus, että melkein pakko oli päästä!
Ja kannatti lähteä! Ison pussillisen löysin kampetta, t-paitaa, sukkahousua, hanskaa, hametta. Oikeasti hyvään hintaan.
Muutama muukin sinne oli lähtenyt omaa aikaa viettämään, natisi meinaan kauppa liitoksistaan kun eukot kauhoivat alelaareja.

Mutta tiedättekö, tunsin sillä hetkellä kaikkiin niihin äiteihin siellä sanoinkuvaamatonta yhteenkuuluvuutta.
Kymmeniä muitakin naisia -70% lätkät silmillä.
Me oltiin niin onnemme kukkuloilla.
(Samaa ei voinut sanoa siitä kourallisesta miehiä jotka sinne oli raahattu. Heidän kasvoillaan näin todellakin enemmän kyllästymistä ja kärsimystä kuin autuutta. Voi raukkoja.)

6 kommenttia:

  1. Hei, piti tulla kurkkaan sun blogia ja täällähän on kaikkea kivaa :) jään langoille :D
    Ja ai ku hyvät alet sait hyödynnettyä! Mä en myöskään normisti hamstraa alesta mutta tuohan nyt oli pelkkää säästöä joka sentti :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tulit :) itsekin on aina mukava löytää uutta luettavaa!

      Tuollaisia alennuksia olisi tosiaan sääli olla käyttämättä ;D

      Poista
  2. siks kai ne miehet mieluiten istuuki autossa tai jää kotia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri :) ei ne raukat oikein ymmärrä meidän akkojen hössötyksiä ;)

      Poista
  3. Toiv ei tuu moneen kertaan tämä viesti, kun häippäs äskeinen jonnekin bittiavaruuteen. Mutta postausvinkkiä pukkais :) Voisit samaan tapaan, kun teit teidän päivästä jutun, kirjottaa siitä minkälainen on sun tyypillinen liikuntaviikko. Itelle liikunta on kans ihan parasta ja tarpeellista omaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei kiva idea :)
      Kiitos vinkistä, voisin joku viikko tehdä!

      Poista