torstai 13. elokuuta 2015

Se on poissa!





Tuossa edellisen postauksen lopussa vuodatinkin jo teille tämän hetken vieroitusoireista.

Meillä on kaikki lapset syöneet tuttia.
Olen sitä jo synnärillä tarjonnut ja kaikki sen on huolineet. Minusta tutti on oikeinkin loistava keksintö siihen asti, kun siitä pitäisi päästä eroon.
Tämä meidän pikkuneitikin oli vauvempana aika itkuinen (aika kultaa muistot tai valvominen aivosolut, mutta nyt ei oikeasti edes muista miten kamalaa se oli!) ja tutti tosissaan on varmasti vähentänyt näitä kitinöitä.

Oikeastaan siinä vuoden ja kahden kuukauden iässä on tutti sitten jäänyt tai jätetty pois.
Yksi itki sen perään vähän, toinen heitteli sitä illat pitkät pitkin kamaria joten se oli helppo vieroitus se kun kaveri oli niin messissä mukana, kolmannen vieroituksesta ei oo mitään haisua, nelonen itkeskeli muutaman illan ja thats it.
Ja viimeisen kohdalla meni seuraavasti:

Oltiin tosiaan siellä pohjoisen reissulla ja ajattelin, että tutti ois varmaan siellä ihan jees vielä olla matkassa. No tosiaan oli ihan jees. Automatkoilla (kun rusinat oli syöty ja heitelty pitkin autoa, kirjat luettu ja revitty) tutti oli ihan paikallaan, kun päästellään yli neljänsadan kilometrin matkaa.
Paikanpäällä nukahtamiset sujuivat samaan tyyliin kuin kotonakin, tyttö sänkyyn ja sinne se nukahti itsekseen tutti suussa. Eläinpuistossa tutti toimi puolet kierroksesta äänenvaimentimena ja rauhoittajana, koska vaihtoehtona olisi ollut ravassa räiskiminen ja aitauksiin tunkeminen.

Kun kotiin päästiin, niin seuraavana päivänä mun ollessa töissä, iskä ja tytär olivat yhteistuumin laittaneet tutin roskiin.
Kun tulin kotiin, tyttö tuli vastaan käsiään levitellen ja tuumasi meni poisss!
No illalla tottakai mieli muuttui ja tuttia huudettiin aika sydäntäsärkevästi. Voi ei se tunne, kun tekisi niin mieli juoksuttaa toiselle se lohdun tuoja suuhun, mutta ei auttanut kuin pitää pää kylmänä ja toki aikansa vollotettuaan tyyppi sitten nukahti.

Nyt ollaan neljättä päivää ilman tuttia ja edelleen nukahtamistilanteessa pitää vetää pikku serenadit. Joko ihan aidot tai sitten pienellä teko-twistillä.
Onneksi uniharso hieman ehkä lievittää luopumisen tuskaa.
Pistäkääpä omalle kohdalle. Joku korkeampi taho vie sulta jotain mikä on sulle äärimmäisen tärkeää.
Kyllä muakin itkettäis.

(Kuvien otto hetkellä neiti unohti itkunsa ja onnellisena hymyili kun äiti ilmestyi kameran kanssa huoneeseen. Viimeisessä kuvassa piti pistää yhden naisen teatteri pystyyn, kun äiti pyysi että itke vähän. Heh. Tää on sitä blogimaailmaa katsos.)

10 kommenttia:

  1. <3 pian se on muisto vain:) meillä vieläki raahataan äitin paitaa ku tarttee sitä lohtua...ja haetaan aina uus ku entinen katoaa,ilmankos tahtoo mamman paidat olla hukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se yleensä menee, muutama viikko niin ei muistakaan :) mutta puolitoistavuotias on kyllä jo hyvä ymmärtämään näitä asioita! Tajuaa millä keinoin sen tutin kenties saa ja vastaavasti tajuaa että nyt sitä ei enää tipu :)
      Meilläkin tyttö kelpuuttaa kaikki valkoiset (paidat ym.) jotka sattuvat lojumaan lattialla niin harsoksi :) sitten kikattaa mielissään kun tajuaa että ei ollutkaan oma harso vaan vaikkapa isoveljen t-paita :D ja kaikilla muillakin on hauskaa tottakai <3

      Poista
  2. Tutti on kyllä hyvä keksintö.
    Minä olen kanssa kaikille sitä yrittänyt opettaa mutta vain kolmelle se on kelvannut.
    Vieroitukset on sujunut ihmeen kivuttomasti. Mutta olen kyllä antanut syödä tuttia n. kaksi vuotiaaksi.
    Meidän pienein poika oli himpun yli kaksi kun leikkasin saksilla tutin rikki ja näytin sitä pojulle. Sanoin että hiiri oli syönyt sen. Poju haki kaapista oman uniharsonsa ja sanoi "hiili ei työ mun lättiä" ja sen koommin ei tutin perään kysellyt mutta rätti oli ehdottoman tärkeä nukkumisjutuissa. Toki tällä pojalla ei ole ollenkaan sellainen temperamentti kun siskollansa:) joka lutkuttais varmaan tuttia vieläkin jos sellaisen olisi alun perin huolinut. Sitä vieroituskiukkua ei olis jaksanut kuunnella kukaan:)

    Ja äidillehän nämä vieroitus jutut on niin haikeita:) kun pienestä tulee sillä hetkellä jotenkin niin ison oloinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon melkein aina ihan ihmeissäni että eikö oikeesti joku vauva huoli sitä tuttia :) kun omat on kaikki syöneet heti syntymästä asti! Mutta niin ne vauvat on erilaisia..ja joku saattaa syödä vain jotain tietynlaista/mallista tuttia.. Meille on niistäkin kelvanneet kaikki :)

      On se tutin syöminen kuitenkin niin vauvamaista että pienestä tulee tosiaan paljon isomman lapsen oloinen kun tutti jää pois <3

      Poista
  3. Tutista on kyllä apua. Ekalla oli tutti vaikka ei se mikään itkunen ollut. Tutti jätettin pois 1v 4kk. Tutin perään ekana iltana itkettiin sit se unohtu. Ekalapsi söi vaan nukkuessa tuttia. Tokalla päätin jättää tutit pois. No lapsi huusi ekat puol vuotta 2-8h päivässä. Kunnes löydettiin läjä allergioita ja lapsi rauhottu. Jos vielä tulee lapsia ei oo tarkoitus ottaa tuttia käyttöön. Paitsi jos lapsi huutaa imun tarvetta koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin neidillä tosiaan pääasiassa ollut tutti vain nukahtamis hetkellä. Kyllähän se varmasti tuo jonkunlaista turvaa siihen nukahtamiseen..

      Tässäkin asiassa on yhtä monta mielipidettä kuin vanhempia :) toisille tutti on jees ja toisille ehdoton nounou :)

      Poista
  4. Meillä on kaikki muut syöneet tuttia paitsi esikoinen. Ehkä en silloin vain tuputtanut sitä tarpeeksi. Tälle viidennelle ajattelin myös antaa tutin heti sairaalassa, kyllä se on sellainen pelastus, vaikka se siitä luopuminen onkin pienelle myöhemmin kurjaa. Onneksi unohtavat kuitenkin nopeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nuo pienet näitä enää muista hetken päästä :) oman lapsen murhe on vain niin kurjaa katsoa :/ mutta onneksi tämä on vain pieni murhe :)
      Ajatella että teillä siellä kohta pieni tutin syöjä <3

      Poista
  5. Itsekin opetin eskoisen heti synnärille tutille. Nyt on toisellekin pakattuna tutti jo laukkuun (huh, taidan olla tyhmä). Vieroitettiin poitsu tutista, kun ikää oli 1v3kk ja ihan näppärästi se sujui. Muutamana iltana huutoa tutin perään (ja päikkärit toinen) ja sitten se unohtui. Haikeudella kyllä katseli sen jälkeen muita tuttisuita ja vannon, että joskus ihan varmasti pojalla teki mieli sujauttaa toisen tutti omaan suuhun :D Kaikessa on aina puolensa. Erittäin hyvänä itse koin tutin, vaikka se vieroitus on se tympein osuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu että tämän nuorimmaisen vieroittaminen on ottanut kaikkein eniten koville :) tänään (viides päivä ilman tuttia) oikeastaan ensimmäisen kerran alkoi päiväunille ettei itkenyt kuin ihan hetken, ja osittain jo vähän tekoitkua :D että irtoaisko tuttia?

      Onhan nämä kovia juttuja, niin lapselle kuin vanhemmillekin :)

      Poista