keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Aamusta päivä alkaa




No niin totta vie alkaa. Siitähän ei pääse mihinkään.

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut vaikeuksia nousta aamuisin kun herätyskello uikuttaa.
Mutta sen olen itsestäni oppinut tässä kohta kolmenkymmenen vuoden aikana, että sitä puhelimen torkku vaihtoehtoa en suosittele käytettäväksi.
Kaiken kaikkiaan kaksi kertaa olen torkuttanut ja kaikki kaksi kertaa nukuin pommiin.
Siispä säntään saman tien ylös kun herätys painetaan kiinni.
No problems.

Siinä tapauksessa, jos kello ei soi aamulla (mikä on aika harvinaista herkkua nykyään), venyn ja vanun kyllä pitkin sänkyä enkä meinaa millään saada itseäni ylös.
Salaa haaveilen (nyt se kyllä taisi tulla koko kansan tietoisuuteen) siitä päivästä, kun aamukahvin jälkeen saan mennä takaisin peittoihin jatkamaan venymistä. Tätä herkkua on koettu viimeksi opiskeluaikoina. Silloin kyllä tuli venyttyä sängyssä niin runsaasti, että luulisi loppuelämän selviävän ilman. Mutta ei.

No entäs sitten kun noustaan ylös?
Kun lähden töihin, niin no problems silloinkaan, koska ei tarvi sietää kuin itseäni. Toiset saavat nukkua onnellisina ilman mun krähinöitä ja mökötyksiä.
Mutta auta armias jos joku sattuu mun verkkokalvoille aamulla matkalla keittiöön, niin silloin pimahtaa. Tai jos se joku erehtyy vielä sanomaan jotain. Jos se joku tajuaa siirtyä pois mun aamureviiriltä niin kolmas maailmansota on vältettävissä, jos se joku ei tajua vaan alkaa vaatimaan jotain niin panssarivaunu jyrähtää liikkeelle.

I-n-h-o-a-n aamuisin
a) miehiä
b) lapsia
c) leivänmuruja pöydällä,
mutta kun saan murua rinnan alle ja kahvia pääkopalle niin olen lauhkea kuin lammas.
Jos joku erehtyy päkättämään tai olemaan yhtä ärsyttävä kuin itse olen niin avioerohakemus on äkkiä täytetty.
Tai jos jotkut erehtyy kiukuttelemaan vaatteista tai näkkäristä, niin adoptiopaperitkin on äkkiä täytetty.

Tiedättekö mikä on kaikkein pahinta?
Tiedostan tuon aamuhirviöinnin ja silti se toistuu lähes joka ikinen aamu.
Uskokaa tai älkää niin aika monta anteeksipyyntöä (ja anteeksipyyntötekstiviestiä!!) on meikäläinen joutunut lausumaan.
Tämmöinenhän on myös aika pitkälle asennekysymys. Mun aamuihin ei asenne ole kuulunut, mutta ehkä asialle olisi aika tehdä jotain.

Jos teillä roikkuu ylimääräistä aamuasennetta niin käskeppä käydä meilläkin.

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jos se joskus erehtyy meille niin mää pistän sen sit tuleen teille ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näin luettuna se naurattaa :D tosielämässä lähinnä itkettää :D mutta joo, täytyy myöntää että enempi se aamumökötys päättyy räkänauruihin kuin itkuun! Ei silleensä ole kovin vakavaa sorttia ;)

      Poista
  3. Niin hyvin kirjoitettu. Meillä riivaa tuo kiukku yleensä lasten yöheräämisien kans. Yhtä kiroomista ja tiuskimista. Aamulla sitten jo miettii et menipä taas yli. Aamut meillä yleensä on helppoja kuhan pääsee vaan sängystä pystyyn. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se yölläkään kyllä hääviä oo :) tosiaan tulee sanottua kyllä semmosia törkeyksiä välistä kun oikein vastustaa..mutta mä lohduttaudun aina sillä että mun mies on niin umpi tokkurassa öisin että oikeastaan sama mitä mää sille herjaan niin ei se niitä aamulla muista :D <3

      Poista
  4. Voih, kuulostipa niiiin niin tutulta.. :/ :) Aamuasennetta tännekkin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että löytyy muitakin!
      Se ärsytys on jotain niin valtavaa! Mulla onneksi helpottaa kun saan suuhunpantavaa ja kahvia, siihen asti mökötän ja istun hiljaa tai jos joku jotain värkkää niin räjähdän :/ :D

      Poista
  5. Laita ajastin kahvinkeittimen ja lataa illalla valmiiks. Nopeuttaa aamua ja on kiva herätä kahvin tuoksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä :) aika usein se onkin jo illalla ladattuna valmiiksi! Itseasiassa kahvin keitto ei oo mitään hääviä vaikkei siinä kauaa menekään, kiva jos ei tarvi muuta kuin nappia painaa!

      Poista
    2. Täältä toinen vinkki.. Laita illalla marjoja, jugurttia/rahkaa jne mitä tykkäät smoothieen laittaa, valmiiksi blenderin kulhoon ja jääkaappiin. Aamulla jaksaa nousta jo ihan sen voimalla, kun tietää että napin painalluksella saa ihanan aamupalan. :)
      Toinen ihana illalla tehtävä aamupala on tuorepuuro: kaurahiutaleita, jugurttia ja marjoja (mustikat mun lemppareita)+ makeutusta. Sekaisin vaan ja jääkaappiin oottamaan aamua. Vaarana vaan, että hipsii yöllä syömään sen. ;)
      Puoliunissaan terveiset kirjotti Jonna, joka ei jaksanut kirjautua :)

      Poista
    3. Kiitos hyvistä vinkeistä! Nuo varmasti toimii, smoothie on niin kiva aamupala että taidanpa illalla laittaa sen blenderin valmiiksi odottamaan aamua sinne jääkaappiin! Ja tuorepuuro, sitä pitää ehdottomasti kokeilla.. Oon monesti monesta paikasta lukenut näitä ohjeita, mutta aina on jäänyt testaamatta! :)

      Poista
  6. Luin edelliset :D ompas teillä urakkaa tulossa, mutta toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin. Ihan pakko sanoa, et vanhassa talossa vaaransa ja remontti on tehtävä oikeesti kunnolla. Tykkään niin vanhoista taloista, mutta homeesta en sitten yhtään. Karu kokemus takana, joista velkaa pitkästi maksettavana. Nyt uusi koti-kiitos pankin- mutta se home-kummitus on edelleen jossain..terveyttä vielä jäljellä, ja perhekin, mutta..se innostus, kupliva ilo ja ystävät ;( lähtivät. Olenkin lukenut blogiasi oppiakseni tuota iloa ja huumoria:) että jossain se ilo mullakin vielä ehkä on, vaikka vuosia jo kulunut..Kiitos kivasta blogista, seuraan..:) vaikka ei sitä näin koti-äitinä arjessa ehdikään näin syvällisesti aina pohtia..Voimia ja iloa remppaan! ps.tuolla keittiössä oli astia-aarteita todella, riihimäen jalkalasit..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( tosi ikävä kokemus teillä! Joka varmasti vie iloa ja voimia elämästä. Tsemppiä teidän perheelle<3

      Toivon todella että me säästyttäisiin sellaiselta. Ja ainakin nyt vaikuttaisi siltä (kellari purettu ja rakenteet näyttäneet hyvältä). Haju kertoo aika paljon, ja ainakaan mitä nyt ollaan tuolla puuhasteltu niin vaatteet esimerkiksi ei rupea haisemaan!
      Mieheni on tosiaan ollut koko ikänsä rakennusalalla hommissa, käynyt myös kouluja ja luotan kyllä aika pitkälti hänen ammattitaitoonsa että osaa arvioida talon kunnon.
      Toki aina kaikki on mahdollista, mutta sen vuoksi teemmekin perusteellisen remontin, että vältyttäisiin kaikenmoisilta homeongelmilta.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. eihän se paras yhtälö ole kun äitille ei aamulla kärsi sanoa juuri mitään. Mulla on sama oireyhtymä ollu iänpäivää. Kaikki siihen vain on tottuneet, puhellaan sitte ku päästään käyntiin ni ei tule sanomista kenelläkään. Aamut olla öllötetään hiljaa ja samalla tohotetaan kukin omille teille lähtöään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä, kaikilla kun tuntuu nimenomaan olevan asiaa just äidille :)

      Poista
  8. Tunnistan itseni tästä😂Tsemppiä urakkaan ja arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että on muitakin! Mä aina masennun vielä vähän lisää kun ajattelen kuinka rasittava, ja taatusti AINOA rasittava, ihminen oon aamuisin :)

      Poista
  9. täältä tuppaa tulemaan sitä toisenlaista aamua,ota vastaan koppi <3 Mä herään aina 15min ennen kellon soittoa ja nousen ylös ennen muita,sillon ehtii rauhassa laitella aamupaloja yms...ellei sit 3v kuopus huuda perään "Äitiiiiiii" :D Mutt tsemppiä sun aamuihis <3

    VastaaPoista