perjantai 13. marraskuuta 2015

Kymmenen kysymystä

Sain Perheentuvan Janicalta haasteen Kymmenen kysymystä. Kiitos!
 
Haasteen ideana siis kaikille tuttu, vastaa kymmeneen kysymykseen, keksi kymmenen kysymystä, haasta blogeja jne.
 
Itse tällaisena jouluihmisenä (vaikka mattimyöhäinen monissa asioissa olenkin) fiilistelen jo tulevaa joulua niin joululauluin kuin kynttilöinkin, ajattelin haastaa muutamaa bloggaria vastaamaan jouluisiin kysymyksiin <3
 
 
Tässä ensin omat vastaukseni Janican kysymyksiin.
 
1. Jos perustaisit yrityksen, millainen se olisi?
En ole oikeastaan koskaan ollut hirveän "yrittäjä-henkinen", mutta jos ois pakko valita niin firmani pyörisi kai jollain lailla ammattini piireissä, eli vaikkapa konditoria tai kotileipomo.
Toisaalta taas rakas harrastukseni kiehtoisi myös, eli touhuaminen hevosten kanssa voisi olla myös ihanaa!
Toistaiseksi uurastan tyytyväisenä työpaikkani (joka on kotileipomo) palkkalistoilla.
Sopivasti vastuuta, ei liikaa. ;)
 
2. Oletko joskus "kääntänyt kelkkasi" eli tehnyt jotain sellaista mitä et ikinä olisi osannut kuvitella tekeväsi?
Voi kyllä!
Päätin esimerkiksi yläasteen jälkeen, että en ikinä, en koskaan pistä enää suksia jalkaani ja lähde vapaaehtoisesti hiihtämään. No kuinkas kävi? 14 vuotta meni ja sit kääntyi kelkka.
Viime talvena hiihdin ensimmäiset kilometrit sitten teinivuosien ja ai herkku miten jäin koukkuun.
Nyt olen suksiparin onnellinen omistaja ja odotan todellakin että hiihtokelit alkaa.
 
 
3. Mitä harrastat?
Ratsastusta, spinninkiä, lenkkeilyä ja bloggaamista.
Tällä hetkellä ahkerimmin.
Vaihtelevasti kaikkea muutakin.
 
4. Millainen olit teini-ikäisenä?
Aika marakatti. En varmaan kestäisi oman teini-ikäisen itseni kanssa päivääkään saman katon alla.
 Äiti ja iskä <3.
 
 
5. Onko kodissasi jokin kohta tai paikka, mihin haluisit tehdä muutoksia?
Onhan noita. Keittiön pöytä esimerkiksi (edelleen) rassaa mua niin paljon.
Haluaisin isomman ja valkoisen.
Sitä odotellessa, että se taivaasta tuohon tipahtaa.
 
6. Mitä toivot joululahjaksi?
En kai mitään erityistä.
Me ei olla mieheni kanssa enää vuosiin lahjottu toisiamme sen kummemmin.
Joskus jotain isompia hankintoja on tehty ennen joulua tyyliin "tää on mun joululahja sitten".
Tänäkin jouluna mulla ois yksi hankinta ainakin mikä vois olla sellainen etukäteisjoululahja.
 

7. Oletko optimisti vai pessimisti, vai kenties realisti?
Perus negatiivinen suomalainen. Vastarannankiiski.
No sitäkin, mutta pessimisti ja realisti yleensä kulkee mun tapaukessa käsikädessä. Heeh.
Pessimisti ei pety.
Mutta jos totta puhutaan, haluaisin olla enemmän optimisti, aika usein kallistun kuitenkin realismiin.
Koitapa tässä nyt päättää.
 
8. Kuinka monta tuntia nukut yössä?
Jos on ihan spesiaali tilanne. Ettei kukaan siis järjestä mitään zembaloita yöllä, eikä tarvi herätä aamulla töihin, nukun sen 8-9h. Mikä ei edes riitä!!
Sitten taas jos joku tosiaan vaatii palveluita pitkin yötä ja kello soi kukonlaulun aikaan, unet saattaapi hyvinkin jäädä neljään viiteen tuntiin. Hidas kuolema se on, jos multa kysytään.
Mä kärsin jonkun näköisistä kaamosoireista (ympäri vuoden jos mieheltäni kysytään) näin syksyisin ja talvisin, voisin nukkua helposti kellon ympäri ja siltikin tekee mieli vetäistä päikkärit vielä päälle.
Tää pimeys on vaan niin.. ihanaa, mutta niin unettavaa!
Olen aina ollut kova nukkumaan.
 


9. Mitä tekisit isolla lottovoitolla?
Ois pari rahanreikää tässä kyllä.
Tai sit kiltisti maksaisin niitä rahanreikiä tilipussistani ja tiedustelisin onko voitolla palautusoikeutta.
Mä en kyllä osais niin isoa rahasummaa käsitellä, hussuttaisin sen samantien johonkin turhaan ja typerään.
Oikeasti en siis tarvisi edes lottovoittoa (siksi kai en lottoa), koska meillä on kaikkea ihan riittävästi ja aina on ollut rahaa ostaa sitä voita leivän päälle.
Iskisi pian ahneus.
Ja sit mun loppuelämä menis siihen, että makaisin sen rahakasan päällä paniikissa, että kohta joku tulee ja pöllii nää.
Oisko se kauhean onnellista?
 
10. Mitä luonteenpiirrettä et haluaisi "periytyvän" lapsillesi?
Tää kysymys ois pitänyt esittää siinä vaiheessa kun mukulat on saaneet alkunsa. Siis silleen että nekin ois kuullu mun vastauksen.
Koska valitettavasti nyt on todellakin se tilanne, että niillä kaikilla on just yhtä paljon temperamenttia ja jääräpäisyyttä ja omaa tahtoa kuin äidilläänkin.
Voitte uskoa, että kun siihen lisätään vielä miehenikin samat ominaisuudet niin meillä räiskyy ja räjähtelee kuin miinakentällä!
Että kai sitä jos järkevä ois ollut niin ei ois laisinkaan lyöttäytynyt näiden ihmisten kanssa saman katon alle.
No vitsi vitsi. Mä en ois mä, jos en tässä olis. <3
 


Ja sitten omat kysymykseni jakoon.
 
1. Milloin sinun joulu alkaa?
2. Ostatko joululahjat hyvissä ajoin vai viime tingassa?
3. Voiko mielestäsi joululahjan ostaa käytettynä?
4. Mitä jouluruokaa inhoat? Ja vastaavasti rakastat?
5. Onko teidän perheessä jotain hassuja jouluperinteitä?
6. Muovi- vai oikea kuusi?
7. Lempi joululaulusi?
8. Pidätkö tärkeänä joulun "todellista" sanomaa?
9. Kuinka paljon hankit lapsillesi lahjoja? 5 vai 25?
10. Lähteekö joulutervehdys tänä vuonna korttina vai tekstarina?
 
Ja haastan mukaan seuraavat ihanat ja ilahduttavat blogit:
 
 
Olkaapa hyvät!
 
 
 
 
 
 



14 kommenttia:

  1. Hih, mäkin odotan että meille jostain vaan tupsahtais valkoinen keittiönpöytä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain varmaan tarvis tehä sen asian eteen :D me tässä on pähkäilty et laitetaanko kokonaan uusi, vai hiotaanko ja maaltaan tuo vanha..siinäpä vasta pulma ;)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, katotaanpa saanko aikaseks tehä postauksen ennen joulua ;) Oon samanlainen unikeko, viime yönä nukuin 10,5 tuntia parilla pikkuherätyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään ressiä :D

      Nukkuminen on vain niin ihanaa!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta:) vastasi kun jo niihin kun olin tekemässä joka tapauksessa postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) nää on musta aina kivoja!

      Poista
  4. Hyvänen aika sinua höpsöä, kun haasteella paiskasit! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin ruukaan aina muistaa näillä haasteilla ;)
      Ja olikos siellä sun blogissa jostain jouluihmisestäkin vast ikään puhetta ;D

      Poista
  5. Kiitos Salla. Minä oon toivottoman huono tarttumaan haasteisiin, mutta oon kyllä niin jouluihminen,
    että nuihin kysymyksiin vois ehkä jopa saada aikaiseksi vastailla. Kunhan nyt ensin ryhdistäydyn taas bloggaamisen suhteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pakkoa :D jos on fiilistä niin sitten kun ehdit! Itsekään ei välttämättä jaksa aina kaikista innostua :)

      Poista