maanantai 7. joulukuuta 2015

7. joulukuuta



Jouluostospäivä.

Piti hieman sumplia ja säätää ja katsella kalenterista sopivaa päivää jouluostosten tekemiselle.
Eihän tuota välttämättä tarvi päästä yhdessä, mutta onhan se toisaalta myös laatuaikaa ja parisuhdeaikaa, mitä on normaalisti kyllä säälittävän vähän.
Tässähän se arki ja elämä pyörii yhteisessä touhussa lasten kanssa ja omissa touhuissa, mutta kahdenkeskistä aikaa on aina liian vähän.
Jouluostoksille lähteminen siis on hyvä syy sitten viettää päivä kaksistaan (ja miljoonan muun shoppaajan kanssa!).

Mulla joka joulu alkaa jossain vaiheessa marras-joulukuuta ahdistamaan.
Ajatus niistä lahjoista.
Tekisi mieli olla ostamatta yhtään mitään, kun kukaan ei oikeasti tarvitse yhtään mitään. Lapsilla on kaikkea, leluja ja roinaa mielin määrin, eikä meiltä aikuisiltakaan puutu mitään.
Mutta kyllähän se tiedetään, että lahjoja on oltava, ainakin lapsille. Se olisi varmasti iso pettymys jos niitä ei yhtäkkiä tulisikaan ja voisin kuvitella sen pettymyksen ja itkun.
Ja myönnän, että se lasten ilo niistä lahjoista on niin sydäntä lämmittävää katseltavaa että <3
Helpotan sillä lahjan antamisen riemulla sitä ahdistusta ja suosin kierrätystä tässä joululahja-asiassakin. Ja että lahjat olisivat jotain "järkevää", eikä turhaa roipetta.

Tänäkin vuonna lahjat siis hankittiin.
Mutta tänäkin vuonna niitä hankittiin vain pari jokaiselle.
Ja tänäkin vuonna niihin upposi kasa rahaa, vaikka mitään kummoista ei laitettu.
Uskon kuitenkin, että lapseni ovat onnellisia niistä pienistä paketeista ja toivon että heidän jouluihinsa kuuluisi aina myös muutakin kuin lahjat.

Tutkimus kertoo, että keskiverto suomalaisen perheen lahjoihin kuluttama raha pyörii viidensadan euron tuntumassa. Kyllä se "helposti" kului meilläkin.

Jo yksinkertainen laskutoimitus kertoo miten äkkiä niitä euroja kuluu.
Lapsia 5, lahjoja per nokka 4kpl = 20 lahjaa.
20euron suuruisia ostoksia sen 20kpl, niin euroja on tuhlaantunut jo 400.
Revippä siitä.

Nyt on pakko mielenkiinnosta kysyä, paljonko on teidän perheen paketti-budjetti?

Ps. Joululahjojen lisäksi tuli ostettua kyllä muutakin!
Clasulta oli "pakko" napata mukaan timantin muotoisia kuusen koristeita, ja mulla on ollut pitkään hakusessa neulepipo itselleni, sellaisen löysin Cubuksesta. Mieheni löysi mielettömän kivat talvikengät ja neitosille oli "pakko" uusia perus mustia leggareita, kun yksissä jos toisissa iho paistaa polvien kohdalta.

Ja ajatelkaa miten ihana paketti odotti postilaatikossa meidän Pikkuveljeä. Ihanat kummit muistivat syntymäpäivälahjalla <3 tuo vaneri-sarvikuono on niin magee.

10 kommenttia:

  1. Meillä varmaan joku 350€
    Kyllä sitä rahaa vaan helposti saa uppoamaan ja vähän sama juttu täälläkin, että kun oikein mitään ei enää tarvis. Pitäis sit koittaa myydä/lahjoittaa noita vanhoja eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuossa pikaisesti vain summailin ulkomuistista, vähän varmasti lahjojen osuus pienenee kun tuli ostettua muutakin!
      Mutta on tuo ihan käsittämätöntä miten kaikki maksaa.
      Pelit ja kirjat varsinkin on aika arvokkaita.
      Myös lelut, jos koittaa ostaa vähänkin laadukkaampaa :)

      Lelujen kierrätys on kyllä myös järkevää!

      Poista
  2. En edes uskalla laskea sitä rahamäärää mikä tällaisessa jättiperheessä menee :0 mutta tapana ollut että yhdet "paremmat/kalliimmat" ja muutama "pienempi" paketti.
    Onhan se mukava antaa ja katsella sitä lasten riemua, ja onhan se lahjojen antaminen/läheisten muistaminen osa joulua mutta ei saisi nousta tärkeimmäksi asiaksi joulun vietossa. Kyllähän siitä joutuu välillä muistuttamaan kun niitä lahjalistoja tulee kuin liukuhihnalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti suurperheessä se hipoo taatusti tuota puolet enempää :O ja onhan se selvä!
      Mutta mielestäni muutama lahja on ihan sopiva!
      Ei ne lapsetkaan jaksa edes avata ja keskittyä niihin jokaiseen lahjaan jos niitä on kymmeniä!

      Poista
  3. toinen joulu kun lahjoja ei varsinaisesti osteta :D siis no,jokaiselle jotakin uutta vaatetta oon hommannu,mutta en mä niitä enää pakettiin pistä.. :D Aikaa,rauhaa ja yhdessä oloa,sitä tahtoisin antaa lahjaksi kaikille. Ilman lahjojakin joulu tulee,eikä tarvi surra sitä rahapussin pohjan näkyvyyttä.. Jos väkeä on tusina,ei 500 euroa riittäisi mihinkään,tuskin tonnikaan.. Siksi hyvällä syyllä jättää ostamatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette kyllä rohkeasti erilaisia :) miten teillä siihen on esimerkiksi lapset suhtautuneet?
      Se on hienoa että on erilaisia tapoja <3 ja arvostan sitä!

      Joulu tulee varmasti muutenkin kun lahjojen avaamisesta.

      Poista
  4. Meillä on neljä lasta ja rahaa menee lasten lahjoihin alle satasen. Kirpparilta löytää hyviä lahjoja eikä ainakaan meidän lapsille ole mitään haittaa onko uusi vai käytetty :)Jotakin uuttakin on löytynyt alesta pitkin vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä jo saavutus! :) vau..
      Ei meidänkään lapsia käytetty lahja haittaa, kirppikseltä kun hankitaan lähes kaikki muutenkin..mm.pelikonsoli hankittiin viime vuonna käyettynä, tänävuonna on vähän pienempää tavaraa!
      Siltikin meni monta sataa :o tavoite ensi vuodelle vähentää puoleen ;)

      Arvostan sitä että ihmiset osaa ostaa alennusmyynneistä pitkin vuotta! Itse olen niiiin huono siinä :/ siinäkin olisi tavoitetta!

      Poista
  5. Mä oon kans huono ostaan hyvissä ajoin mitään, joskus paremmassa rahatilanteessa on sitten ihan lähteny käsistä sitten viime hetken paniikissa. Nykyään pitää kattoa että jää lahjojen jälkeen ruokaankin vielä rahaa :D ja toi on tosi ärsyttävää kun kukaan ei oikeesti tarvii mitään ja silti on jotain ostettava. Ja mitä vanhemmiksi lapset tulee niin vielä hankalampi ostaa mitään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, mitä enempi kasvavat niin sen vaikeampaa on miettiä sopivaa varsinkaan jos mitään ei tarvi! Pojat ennenkaikkea, niin hankalia lahjottavia :/

      Poista