keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9. joulukuuta









Hommat etenee Joki-Korpelassa.

Mun on niin miljoona kertaa jo pitänyt päivittää kuulumisia, vaan aina kun oon saanut raahattua itseni ja jälkikasvuni paikan päälle, on kamera ollut kotona ja tilanteessa yleensä jotain äksöniä vielä mukana!
No vihoviimein kun muistin sen kameran nakata auton etupenkille, oli ensin Pikkuneidin lääkärireissu edessä, joten voitte uskoa että kun odottelun ja kaiken tutkimisen jälkeen päästiin teekoosta pois, niin oli jo aika väsynyt pikkuihminen kainalossa.
Aika nopeaan nämäkin kuvat räpsin, lähdettiin sitten viemään pienimmäistä päiväunille.

Ensimmäisessä kuvassa on pesuhuonetta.
En vielä sen laajemmin jaksanut kellaria kuvata, koska alastulo-aula esimerkiksi oli vielä siinä vaiheessa purkamatta kokonaan. Mutta tämä on kuvattu kodarista päin ja tuonne oikealle, nurkan taakse, jää sauna. Jossa ei siis myöskään ole vielä mitään!
Tänä päivänä kellaritilat näyttävät taas vähän erilaiselta. Kaikki on purettu ja siellä on siivottu sotkut pois. On ihan ajan kysymys, koska kellariin aletaan laittamaan uutta pintaa.

Kuusi seuraavaa kuvaa ovatkin sitten yläkerrasta.
Siellä on tapahtunut myös niin isoja muutoksia, että eihän sitä edes samaksi tilaksi enää tunne!
Pientä kömmänää on suurennettu, seiniä on purettu oikein urakalla, koska kaikki väliseinät tulevat uusiksi. Nyt siellä on kaksi isompaa ja yksi pienempi huone, kahden vanhan (+yhden varastotilan) sijaan.
Kovasti on mietinnässä väliovien kohtalo ja muurinpätkän kohtalo.
Todennäköisesti ovet vaihdetaan, koska ne oli kaikki jotain epämääräisiä yksilöitä. Halutaan enempi samanlaiset niistä. Tuo tiilimuuri tulee myös mahdollisesti jäämään (valkoiseksi maalattuna) tuohon, jos se saadaan sovitettua kalusteiden kanssa. Se toisi ihanaa rosoisuutta, joka sopisi talon henkeen.

Vintin koko aula ja portaikko myös tulee valkoisella paneelilla.
Olin ensiksi vähän epäileväinen kun mieheni sitä ehdotti, mutta hetken selailtua kuvia netistä myönnyin todellakin.
Siitä tulee varmasti upea!
Myös portaiden kohtalo selvisi, kun kiskottiin pois lattiamatot ja kaiken maailman vanerilevyt.
Ihanat, ihanat puuportaathan sieltä paljastui.
Sitä olin toivonutkin <3

Alin kuva on olohuoneesta.
Keskikerroksessa ei ole toistaiseksi vielä tehty muuta kuin kannettu romut roskalavalle.
Olohuone toimiikin sirkkelöinnin päämajana ja tavaran säilytystilana.
Pölyn määrä on sanoinkuvaamatonta, välillä tuntuu epätodelliselta että siellä joskus iltaa istutaan, mutta oletettavasti se päivä on vielä tulossa. Hih.

Talokauppa-rintamalla on nyt hiljaista.
Meidän tästä nykyisestä kodista on ollut kyllä useampiakin kiinnostuneita, viimeisin oli oikeinkin potentiaalinen mutta valitettavasti emme päässeet hintasopuun, joten nyt joulun ajaksi rauhoitimme tilanteen ja mietimme sitten ensi vuonna uudestaan.
Mikään paniikki meillä ei tässä ole, mutta tottakai se helpottaisi monta asiaa kun tämän pian tästä saisi lähtemään.

Ihanaa on kuitenkin se, että hommat etenee ja vielä joulun saamme olla tässä omassa kodissa, eikä tarvi mihinkään nihkeään vuokrakämppään kamoja roudata vielä ainakaan.

Ensi vuodesta tulee taatusti ikimuistoinen.


10 kommenttia:

  1. Mää niin ootan tätä kaikkea täysillä tääl "messissä" :D Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Kiva että hommat etenee! Tiilimuuri on hieno, mä käsitteisiin sen niin että jäis entisen värisekseen. Makuasioita tietenki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika kummaa käydä ihmettelemässä, että tämä on oikeasti meidän! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka kauhean malttamaton sitä tahtoo olla :)

      Poista
  4. Hei! Mietin viitsinkö alkaa kommentoimaan kellariremppaa, mutta koska tunnen asian ja tiedän rintamamiestalon kellarin riskirakenteen jälkiseuraukset, päätin kuitenkin sen tehdä. Oletettavasti ette ole purkaneet vanhaa lattiaa pois, ainakaan tekstistä se ei käy ilmi. Nyt kun teillä ilmeisesti on kellarin uudelleen pinnoitus ajankohtaista, kannattaa tällaisen riskirakenteen poistamista harkita ja tutustua aiheeseen nimeltä kapillaari ilmiö.
    Toisin sanoen, kun vanhasta kellarista on tehty asuintila ja hengittävä betonilattia/seinät pinnoitettu on maankosteus päässyt betonin ja pinnoitteen väliin. Jos kellari uudelleen pinnoitetaan nykymenetelmin riskirakenteen päälle, pääsee kapillarikosteus pinnoitteen ja betonin väliin, ja bakteeri/home kasvustot pääsevät vauhtiin.
    Kellareiden väärän remontoinnin seurauksena monet rintamamiestalot on saatu pilalle. Alkoi tuntumaan siltä, että haluan saattaa tällaisen asian tietoonne, jos se oli ennestään tuntematon. Jos olettekin jo kapillarikatkosorat ym. laittaneet, niin hyvä. Tsemppiä remppaan!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista!
    Asia on kuulemma kunnossa :) Mieheni tosiaan on ollut ikänsä rakennushommissa ja parhaillaan opiskelee alaa lisää. Tietotaitoa siis riittää, mutta on kyllä monta asiaa remontoimisessa mitkä pitää ottaa huomioon!

    VastaaPoista