maanantai 21. marraskuuta 2016

Ihan krampissa!




Affekti-kohtaus. Affekti-kramppi. Inhottavalla asialla on monta nimeä.

Tässä on taas yksi asia jota en tiennyt, ennen kuin sain lapsia.
Niitä on muuten aika sikapaljon niitä juttuja, mitkä eivät käy mielessäkään ennen kuin omat muksut pyörivät siinä jaloissa.
Korvatulehdus, yökastelu, ylähengitystieinfektio, kuumekouristus.. ei kai sitä tiennyt tämmöisistä mitään ennen lapsia. Tai no joskus ehkä kuullut, mutta ohittanut ne ilman mitään reaktiota.
Tänä päivänä voisin luennoida kaikista noista ylläolevista aiheista loputtomiin, on nimittäin omakohtaista kokemusta kertynyt tässä vuosien varrella.

Tästä affektikrampista en ollut luonnollisesti myöskään ikinä kuullutkaan!
Itse asiassa me ollaan säästytty neljän ensimmäisen lapsen kohdalla (luojan kiitos) kokonaan.

Vähän faktaa aluksi.
Affektikohtauksia esiintyy leikki-ikäisillä, useimmiten 1/2–5-vuotiailla lapsilla voimakkaan kivun tai itkun jälkeen. Lapsi ikään kuin pyörtyy, kalpenee ja joko valahtaa veltoksi tai muuttuu jäykäksi, myös nykäyksiä raajoissa voi esiintyä. Kohtauksen aikana lapseen ei saa kontaktia. Kohtaus menee ohi muutamassa minuutissa ja lapsi voi olla väsynyt, mutta on kuitenkin normaalisti kontaktissa ja virkistyy vähitellen normaaliksi.
Lapset, joilla on voimakas temperamentti, saavat affektikohtauksia herkemmin kuin rauhalliset lapset. Lapsi ei aiheuta kohtausta tahallaan, eikä voi sille mitään. Mitään varmaa keinoa estää näitä kohtauksia ei ole, eikä lasta kannata mitenkään suojella tilanteilta, joissa itku voisi tulla. Kohtaukset jäävät vähitellen leikki-iän jälkeen pois. Lääkärissä käynti on tarpeen, jos tällainen kohtaus tuleekin ilman itkua tai jos kohtaus ei mene ohi nopeasti.

Meidän pienimmäinen on jonkun kerran saanut näitä kohtauksia.
Yleensä se on kausittaista, kun kerran saa itkun yhteydessä kohtauksen, niin usein se tahtoo jäädä vähän päälle.
Edellinen kohtaus on ollut joskus, en edes oikein muista. Tosi kauan sitten. Enkä edes oikein muistanut koko asiaa, kunnes..

Viimeisin kohtaus tuli näin:
Olimme iltatoimissa yläkerrassa koko porukka ja mieheni vaihtoi nuorimmaiselle yövaatteita.
Neidillä on viime aikoina ollut ihan yliärsyttävä tapa rimpuilla ja kiemurrella kun puetaan, ja hän teki sitä nytkin. Useamman kerran joutui kieltämään ja kehottamaan, että lopettaa.
No sittenhän me kaikki tiedämme mikä on lopputulos, kun kiemurtelua on jatkunut tarpeeksi kauan, eikä miljoonas kieltokaan tehoa. Menee hermo. Ääni korottuu ja lapsi loukkaantuu verisesti ja alkaa itkeä lujaa!
Ja sitten.. hän vain vetää henkeä lujasti sisälle päin, eikä puhalla ulos. Kasvot ja huulet alkavat sinertää ja silmissä on pelästynyt "Äiti, en saa henkeä, kuolen kohta"-ilme.
Mieheni ei heti reagoinut asiaan, kun tyttö istui selin hänen sylissään, eikä siis nähnyt tilannetta. Itse näin koko ajan, säntäsin saman tien tytön nimeä huutaen lasta kohti, puhalsin ensin voimakkaan puhalluksen lapsen avonaiseen suuhun (joka onneksi tehosi heti), tempaisin neidin syliin ja rauhoittelin.
En tiedä mitään niin hirveää kuin ne sekunnit, kun tuntuu että toinen kuolee siihen käsiin.

Vaikka tiedän, että ne periaatteessa ovat vaarattomia. Vaarattomia vaikka lapsella menisi hetkeksi tajukin, niin silti itken ja täristen pidän pientä sylissä, ja vaikka tilanne on jo ohi niin olen ihan hermorauniona vielä pitkään.
Meidän tyttö ei ole koskaan onneksi pyörtynyt, mutta ihan tarpeeksi kammottavia ne kohtaukset ovat ilman sitäkin. Huh, tuntuu että tulee huono olo kun vain ajatteleekin.

Niitä tilanteita ei saisi alkaa välttelemään sillä, että tekee kaikkensa ettei lapsi suutu tai raivoa tai itke hysteerisesti. Ja voin kertoa, että meillä se on ihan mahdotontakin, kun tuntuu että jatkuvasti joku huudattaa tahalleenkin. Isommat kyllä meilläkin näkivät sen tilanteen ja vähän säikähtivätkin, että ehkä ymmärtävät ettei tahallaan tarvi kyllä siihen tilanteeseen hankkiutua.

Mulle jäi jopa pelko, kun usein mennään mieheni kanssa illalla hakemaan yhdessä hevosia sisälle ym. että uskallanko jättää pienintä isompien kanssa, jos kohtaus tuleekin just silloin? Osaavatko toiset tehdä asialle mitään.
Apua, ei voi kyllä yhtään alkaa ajattelemaan tai pelkäämään. Tulee hulluksi.
Sen verran tämä kohtaus taas säikäytti itseänikin, että kun tyttö seuraavana yönä heräsi itkien yläkerrassa (kylläkin vain pissahätään) niin otin hänet syliin ja loppuyön neiti nukkui meidän keskellä. Sai äitikin rauhalliset yöunet.
Tämä on tosiaan yleisempää temperamenttisillä lapsilla (meillä sitä piisaa!). Onneksi lohtu on siinä, että lisää kun tulee ikää niin ne jäävät pois.

Oletteko te koskaan kuulleet tällaisesta? Onko teidän lapsilla tämmöistä kohtausta koskaan tullut? Missä yhteydessä se tuli? Ja miten toimitte?

24 kommenttia:

  1. Meillä oli epileptikko pojalla tuollasia kohtauksia jo ennen kuin sairastui epilepsiaan. Huusi pienempänä niin kauan, että alkoi kaatumaan naama valkosena lattialle/maahan. Aina sain kiinni napattua ja vähän samoin konstein huudon loppumaan. Nyt kun on nähnyt epilepsiakohtauksia, jotka kestää 60 minuuttiakin ja lapsi kouristaa koko tuon ajan, niin nuo affektiokohtaukset oli vielä pientä. En usko, että lapsi kärsii mitenkään affekteista. Joillakin meillä on vain niin luja sinni ja luonne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhea :/ epilepsiakohtaus on varmasti tosi rajua katseltavaa..varsinkin kun se ei välttämättä mene nopeaa ohi! Nuo affektikohtauksethan kestävät vain joitain minuutteja..
      Kyllä se on aivan melkein sama mitä kauheaa lapselle tapahtuu niin kyllä siinä äidin ja isän sydän on särkyä, sitä kun ei omalle lapselle haluaisi koskaan tapahtuvan mitään pahaa :(

      Poista
    2. Meillä oli vanhimmalla pojalla samanlaisia kohtauksia. Kohtaukset alkoivat alle vuoden ikäisinä ja jatkuivat nelivuotiaaksi. Kyllähän ne tuntuivat tosi pelottavilta, vaikka mekin tiesimme, että niiden pitäisi olla vaarattomia. Tämä poika oli ja on vieläkin tosi temperamenttinen...























      Poista
    3. On ne hurjia. Ja välillä tuntuu vaikealta uskoa ettei niistä ole oikeasti mitään haittaa :/

      Poista
  2. Meillä oli esikoisella. :/ Tosi pelottavia ja kurjia, mutta onneksi vaarattomia. Tosin ei se siinä itse tilanteessa kamalasti lohduta, kun toinen sinisenä pyörtymisen rajamailla tuijottaa silmiin katse täynnä paniikkia. Ainut mikä auttaa on aika. Iän myötä meillä kohtaukset vähenivät ja loppuivat sitten lopulta kokonaan. Meillä keskimmäisellä ei ole ollut, mutta nyt kuopuksella on alkanut ilmaantumaan vähän samoja juttuja. Saa nähdä kuinka käy... Tsemppiä sinne! Yritä vain ajatella kohtauksen aikana, ettei lapsella ole oikeasti mitään hätää vaikka näyttääkin tosi hurjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin pelottavan näköistä!! Ja oikeasti säälittää pieni, ja aina kun itku tulee niin heti hyökkää katsomaan että vetääkö se nyt henkeä vai ei :/
      Mutta kyllä sitä säikähtää kovasti, vaikka tosiaan tietää ettei oo vaarallista.
      Silti aina tulee se olo että, nyt se kuolee.

      Poista
  3. Meillä kahdella vanhimmalla lapsella on ollut näitä 'kohtauksia'. Ne on kyllä tosi pelottavia. Meillä ne on tullut kun on kaatunut tms.ja on käynyt kipeästi. Sillon ollaan puhallettu kasvoihin tai viety ulos et sais raitista ilmaa. Nyt ei oo vähään aikaan ollut *kopkop..Tosi kiva blogi sinulla,mukava aina juttuja lukea! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulos vienti on kyllä kans hyvä! Varsinkin talvella kun on kylmä..
      Semmoinen kevyt ravistelukin voi auttaa, ei toki liika kovaa, mutta vähän kuin "herättelisi"..
      Toivottavasti ei teillekään enää tuu, on ne sen verran kurjia :/

      Poista
  4. Oho! Enpä oo koskaan kuullut tuollaista sanaa/ilmiötä! Mutta sopisi erään taannoisen oppilaani tilanteeseen. Kerran sai tuon tyyppisen kouristuksen kaaduttuaan leikissä (silmät muljahteli ja taisi tulla vähän vaahtoakin suusta). Me opet pelästyttiin tietysti itse enemmän, kuin lapsen vanhemmat, joille moinen oli tuttua. Ko. lapsi pyörtyili (+ilmeisesti myös kouristeli) mm. rokotteita annettaessa tai jos joku näytti irronnutta hammasta. Eikä saattanut kuunnella, jos puhuttiin siitä, mistä ihmisen ruumis rakentuu. :D

    Varmasti hyvä teidänkin tietää, ettei ole hengenvaarallista, mutta hurja ajatus se silti on... :/ Toivotaan, että pääsisi vähillä kohtauksilla, eikä hänelle itselle jäisi mitään kammoa tilanteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ilme lapsen kasvoilla on ihan kauhistuttava ja säälittävä, kun tuommoinen kohta kolme vuotias jo ymmärtää jollain tasolla sen kun ei saa vedettyä henkeä :( mutta toivotaan tosiaan, että loppuisivat..

      Poista
  5. Tuli kyllä. Ja aina kävi tajuttomana. Sehän on luontainen tapa päästä tilanteesta.
    Mutta kamalaa, niin kamalaa. Ekan kerran kävi ambulanssi. Monet kerrat ajettu tkhon. Sit siihen 'tottu'. Tai ei, siihen ei totu koskaan. En kestä edes toisten lapsia jotka vetävät pitkään henkeä kun aloittavat itkun. Mulla menee aina jalat veteläksi. Vieläkin.
    Vaikka on kokemusta kuuden kanssa vaikka mistä. Mutta tää on se mihin ei tottunut. Mikä oli kaikista kamalinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kans aina kauhistun ku nään jonku pikkusen joka alkaa huutamaan, että vejä nyt jo henkeä!!
      Kyllä siinä sydän alkaa tykyttää ja jalat menee veteläksi iteltäki..se on vaan niin hurjan näköistä :(

      Poista
  6. Hui, kuulostaa tosi hurjilta! Meillä ei oo ainakaan vielä ollut kummallakaan pojalla tuollaisia, toivottavasti ei tulekaan. Pienemmällä on kyllä aika paljon omaa tahtoa ja sinniä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä!
      Vaikka varmasti on monta asiaa paljon pahempaakin täällä maailmassa, mutta kyllä se pistää jalat tutisemaan kun sen näkee..

      Poista
  7. Kuopuksella niitä on ollut. Ehkä muillakin,vanaha ei muista ennää ;) pahin kokemus sydän- lapsella,kun kohtaus ei meinannu mennä ohi ulos viedessäkään. (5 v.na) Sairaalassa käytiin tarkkailussa,myöhemmin sit epäiltiin sydänoireiksi. :( rytmihäiriö,johon tahdistin ja lääkkeet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo voi varmasti olla vielä kovempia juttuja jos on jotain perus-sairautta taustalla :/ se on niin kurjaa aina erityisesti kun on lapsesta kyse..

      Poista
  8. Meillä ei ole ollut, mutta nuorimmainen on monesti itkiessään pitkään hiljaa, ennen kuin sitten viimein haukkaa happea. Siniseksi asti ei ole vielä mennyt, mutta kyllä nekin muutamat sekunnit tuntuvat pitkiltä. Yleensä auttaa, kun puhaltaa voimakkaasti kasvoihin. Toivon, että tämä jää tähän ja ei ainakaan pahene.
    Tsemppiä sinne kovasti.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös muutkin joskus just vetäneet henkeä ja sit tuntuu että menee hetki ennen kuin on puhaltanu ilmat pois..nyt nuorimmaisella huomaa sen eron, että hän itse tajuaa sen ja kauhistuu siitä ettei oikeasti enää saa vedettyä henkeä :/
      Tuo kasvoihin puhaltaminen on toiminut meilläkin.
      Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  9. Meillä yhdellä lapsella myöskin noita. . On tosi vahva luonteinen ja yleensä tullut just jos suuttunut jostain. Useamman kerran mennyt tajuttomaksi asti. Kyllähän sitä säikähtää. Nyt ei ole hetkeen tullut pahoja, vaikkakin aina edelleen itkiessä koko naama sinisenä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä vähän kauhulla odottaa jos toinen alkaa itkemään, että mitenkähän tällä kertaa :(
      tuo temperamentti varmasti vaikuttaa paljon. Kun yhtäkkiä suututaan niin kamalasti!

      Poista
  10. Tuttuja täälläkin. Pojalla alkoi 8kk iässä ja vielä jatkuu, ikää reilu kaks. Pahimpina aikoina niitä tuli päivittäin ja tajuttomuuteen asti. Nyt ei muutamaan päivään ole taas ollut, ja vähentynyt muutenkin huomattavasti.. ja temperamenttia kyllä löytyy :D itse alkuun olin kovinki huolissaan kohtauksista mutta onneksi mies osaa ammattinsakin puolesta suhtautua näihin rennommin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä on onneksi ollut aika harvassa, varmasti kauhea jos niitä on joka välissä! Mutta olen huomannut kyllä sen, että kun niitä on niin ne jäävät jotenkin päälle..tuntuu että lapsi saman tien alkaa panikoida itsekin kun alkaa itkeä.

      Poista
  11. Mielenkiintosta! En oo koskaan ennen kuullutkaan moisesta. Liittyyköhän tuo siihen että lapsi itkiessään hyperventiloi ja sitten hyperventilaatio ns. Menee niin pitkälle että aiheuttaa tuon? Mietin vain että estäisikö paperipussi ajoissa tuon? Ensiis tiedä onko tuolla hyperventilastion kanssa mitään tekemistä, mutta tuli mieleen vain. Voisi mielenkiinnosta selvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan aivan saman tyyppinen ku hyperventilaatio.. ehkä joku on vaan keksinyt sille hienon sanan 😊

      Poista