keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hoppua ja heppoja



Heipä hei taas kaikille!

Joulukuu mennä jolkottaa hirveetä kyytiä eteenpäin, havahduin tuossa viidennen päivän tienoilla semmoiseen asiaan kuin blogijoulukalenteri, ja totesin että tässä ollaan pahan kerran myöhässä, joten päätin tänä vuonna jättää väliin.
Tiedän, että joulukuu on muutenkin aktiivista aikaa tuolla pulla-kakku-torttu-puolella, joten sen verran armahdan tässä kohtaa itseäni ja koitan postailla kun ehdin.
Sillä tavalla kuluttavaa on tuo aamuyöllä herääminen, että työpäivän jälkeen kun hetkeksi torkahtaa viltin alle niin tuntuu ettei loppupäivästä saa aikaan muuta kuin jalanjälkiä.

Ai että tässä fiilistelen vieläkin tämän iltaista ratsastustuntia.
Vitsit että se on niin siistiä!
Vaikka aina on semmoisia asioita tunnin jälkeen, mitkä olisi voineet mennä paremmin, mutta lähes joka kerta on ihan hymy pyllyssä ja hyvä olo kun pääsee hevosen selkään.
Se on jotain niin käsittämätöntä turpaterapiaa, että vaikka miten kakkasella fiiliksellä olisit tallille lähtenyt (oli se sitten oma tai ratsastukoulu) niin siellä mieli piristyy ja niin hyvällä mielellä lähtee takaisin kotiin.
Nyt on mennytkin mulla töissä monta päivää ja illastakin ollut aina jotain, että tänään tein iltatallinkin tässä kotona pitkästä aikaa moneen päivään.
Kylläpä sitä ehtiikin lasten lisäksi (ja miehen tietty) tulla noita elukoitakin ikävä.
Nautin kun sain yksin laittaa poneille iltaruuat, otin ne pallerot sisälle ja rapsuttelin ja juttelin niille. Ruokin kissat ja höpsöttelin niittenkin kanssa ja vein vuohille myös heiniä ja vaihdoin vedet.
Sitten kipaisin vielä kanalaan sammuttamaan valot ja nappasin mukaani vielä lämpöisen munan laatikosta johon kanat aina munansa tekee.
Olin niin rauhallisessa hyvän olon tunteessa että!

Sitä muuten tarvittiin, kun mies lähti samalla oven avauksella sulkapalloon ja nukkumaan laitto jäi mun vastuulle.
Porukka oli kyllä niin valmista unten maille, että siitä olosta on jopa tämän nukkumaanlaittamis-operaation jälkeen jotain jäljelläkin, se on aika harvinaista se!

Nyt vielä saunaan ja iltapalalle ja pudottamaan huomisen päivän joulukalenteripussiin kaksi uutta piparimuottia, kissa ja hevonen, mitkäs muutkaan.
Huomenna leivotaan!
(Sen jälkeen tuskin on tämän illan heppaeuforiasta jäljellä muuten enää tippakaan. Oon niin huono siinä. Mutta koska joulu <3)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti