maanantai 24. huhtikuuta 2017

24.4


Mikä viikon aloitus.

Sunnuntain ja maanantain välinen yöelämä oli varsin levoton.
Itsehän olisin viettänyt sen nukkuen mitä makeimmin, mutta meidän kolmevuotias päätti fiilistellä ja pitää muitakin samalla hereillä.

Olen taatusti yksi herkkäunisimmista ihmisistä.
Ei tarvi kun jonkun kääntää vintissä kylkeä niin johan havahdun kuuntelemaan, että kenellä nyt on hätä. Yleensä kyllä nukahdan uudestaan, paitsi jos joudun nousemaan ja viemään vettä, käyttämään pissalla tai vakuuttamassa ettei mörköjä ole olemassa, silloin saatan virkistyä niin että en saakaan heti unta.
Siksipä viisaasti tönin sängyn toisella laidalla retkottavan kaverin (joka miehenänikin tunnetaan) puolestani nousemaan ylös, koska hän joka tapauksessa ei aamulla muista käyneensä missään.

Noin kello kaksi yöllä Pikkuneiti huusi äitiä eikä halunnutkaan enää nukkua, ainakaan omassa sängyssä, joten hänen korkeutensa hiipi tyynynsä kanssa meidän sänkyyn.
Ei siinä mitään, mutta hetken päästä ovella oli jonoksi asti meidän petiin saapuvia, joten otin suosiolla jupisten ja puhisten puhelimeni ja painuin yläkertaan vapautuneeseen sänkyyn jatkamaan uniani, joita ei kyllä enää ollut.
Hitsi se ottaa pataan kun tiedät, että parin tunnin päästä soi kello, etkä vain saa unen päästä kiinni.
Kuuluu kahinaa, kuuluu naksahduksia ja kuuluu tuhinaa joita kuuntelet onnesta virkeänä (ei kun raivosta masentuneena) ja tosiaan, kuuluupa vielä pienet tassuttavat askeleet kun juniori on päättänyt väkisin nukkua kanssasi samassa sängyssä tämän yön.
Paitsi että käännytät reppanan huoneen ovelta takaisin, jolloin tyyppi kömpii ensin omaan sänkyyn ja sitten kolinasta päätelle takaisin alakertaan ja nukahdat juuri siihen hetkeen kun mietit, mihinkähän se yksi nyt päätti sitten uniaan mennä jatkamaan.
Töihin tuli mitä hellyyttävin kuva pitkin poikin meidän sänkyä retkottavasta pikkutytöstä, joten mitä ilmeisimmin hän palasi sinne mihin oli hetki sitten tyynynsä, unikaverinsa ja uniharsonsa asetellut.

Kun kello soi herätystä, sun mielessä pyörii just tuo yläkuvassa oleva lause.
Onks pakko?
Mutta, kyllä se taas siitä päivä käynnistyi. Ja kotiin tullessa nauratti, vaikka lähteissä lähinnä itketti.

On se semmoista tämä elo.
Ikinä ei tiedä mimmonen yö tai päivä sieltä on tulossa.
Ajatelkaa miten tylsää olisi jos ei olis lapsia.
Joutuisi yönsäkin nukkumaan ilman mitään teattereita, ai hirveetä!

2 kommenttia:

  1. Tai ylipäätään joutuisi yönsäkin nukkumaan, ai kamala! :& :D

    VastaaPoista