Kesän viimeinen reissu

Täällä sitä ollaan taas sivistyksen parissa. Omassa kodissa. Arjessa.

Tässä kohtaa kuuluisi sanoa, että viikon some-tauko teki hyvää.
Mutta lähinnä kärvistelin viisi päivää ilman nettiä ja olin ihan palasina kun puhelin vain suostui sanomaan vain ladataan...ladataan..ladataan (x10) ja sitten meillä on tiedonsiirto ongelmia.
Olin ihan että jee! Kohta teillä on ongelmia kahta kauheammin kun räjähdän. Tähän voisi nyt ladata sen kuvan jossa on teksti: Internet-yhteys katkesi tänään, joten vietin aikaa perheeni kanssa. He vaikuttavat oikein mukavilta ihmisiltä. Hähää. No ei tosissaan, ehkä se tauko tosiaan teki hyvää.

Joka tapauksessa reissu oli oikein antoisa.
Mökki oli ihan jeeraassa, kaukana kaikesta, mahtavalla rinnetontilla.
Ohjelmassa oli todellakin löhöilyä, ruokaa, karhujen kuvausta erämaassa, eläinpuistoa, vähän unta (ai miksi? no siksi kun mukana oli muutama alle metrinen jota ei väsyttänyt, heeh) ja lenkkeilyä huikeissa maisemissa.

Nyt on arki alkanut ja heti reissusta seuraavana aamuna kello soitti 4.20 ja ajelin töihin.
Tämä viikko menee töissä, lapset aloittivat tänään koulutien (kaksi innoissaan, yksi itkien) ja tunsin suurta sääliä tytärtäni kohtaan joka joutui jännityksen sekaisissa tunteissa jäämään sinne eskariin.
Onneksi isänsä oli viejänä, itse olisin vollottanut varmasti yhtä kovasti kuin neitokainen.
Koulusta oli palannut kuitenkin hymyilevä tyttö, joka kylläkin ilmoitti että pitää huomenna vapaapäivän. Niih, kaikkea sitä ihminen joutuu kokemaan. Niin tytär kuin äitikin.

Vielä kaikkeen tähän show´hun kirsikkana kakun päälle joku keksi aloittaa pikkuneidin tutista vieroittamisen!? Hullu.
No, kahdet päikkärit ja yhdet yöunet on nyt nukuttu ilman tuttia ja ei tässä kyllä voi henkseleitä paukutella ettäkö hyvin ois mennyt. Mutta nyt ei auta antaa periksi, vaikka toinen on silmät itkemisestä turvoksissa kulkeva raukka, joka osoittelee roskista ja hokee meni poisss!

Itkenpä vähän lisää.

Ps. Pohjoisessa oli yhtenä iltana enempi hyttysiä kuin meilläpäin koko elinaikanani!
Oli hyvä ettei me tuotu kotiin kaksipäisiä ja raajarikkoja muksuja (kaikesta siitä pistelystä, paukamista ja raapimisista). Ulkona oli välillä lähes mahdoton olla! Mikäs sen rentouttavampaa kuin kähistä mökissä yhdentoista virtapiikkisen lapsen kanssa. No onneksi on Frozen ja iki-ihana Olaf. Pus.)

Synttärit ekaluokkalaiselle

 

Joku lukija tässä taannoin toivoi postausta synttäreistä.
No tottakai yritän aina kuunnella toiveita, ja niinpä ajattelin kertoilla hieman miten meillä tällä kertaa vietettiin tulevan ekaluokkalaisen 7-v synttäreitä.

En ole mikään kovin juhlien järjestelijä-äiti.
Siis että jo kuukausia ennen syntymäpäivää olisi koristelut ja menut valmiina.
Olen siis se tämäkin-asia-viime-tipassa-äiti, joka edellispäivänä tuumaa että, jahas jos leipois jotain.
Kakun leipomiset olen jättänyt suosiolla pois, koska meidän kaverisynttäreillä se on jäänyt lähes aina melkein kokonaan syömättä. Siispä kakun tilalta on tarjoiltu vaikkapa jätskiannokset tai kuten näissä kemuissa, minttusuklaa-muffinsseja.
Muuten tarjoiluissa mentiin sankarin toiveesta sipsi-poppari-karkki linjalla.

Mitään erityistä teemaa ei tällä kertaa ollut.
Tyyppi sai itse valita muffinsseihin vuoat ja päätyi merirosvo-vuokiin. Kivana lisänä paketissa tuli tuollaiset liput, jotka sitten iskettiin lopuksi leivonnaisten päälle. Tuli muuten oikeasti aika räyhäkkään näköiset.

Vieraita oli tällä kertaa neljä. Kolme luokkakaveria ja yksi serkku (+isoveli). Väkimäärä oli oikein sopiva. Isoveljen syntymäpäivillä toukokuussa oli kahdeksan, ja voin kertoa että poikasakkina se on ihan liikaa. Iskä lähti toisten lasten kanssa synttäreiden ajaksi mummulaan, joten saimme viettää kaksituntisen (joka on muuten myös ihan maksimi aika mun mielestä) pikkuväeltä rauhassa.

Ohjelmaa ei sen kummemmin kehitelty. Lapset keksivät helposti itse tekemistä, ja muutama leikki mulla olisi ollut takataskussa jos tylsyys olisi iskenyt. Mutta voitte uskoa että vauhtia riitti koko kahdelle tunnille ihan ilman mitään erityistä ohjelmanumeroa.
Jokainen sai vielä kotiin vietäviksi pienet lahjapussit (minusta tämä on kiva ele, ja vieraitakin oli niin vähän ettei lahjat rasittaneet kukkaroa) joihin oli laitettu saippuakuplapullot, eläinkuvioiset pyyhekumit ja mini karkkipussit.

Lapset ovat niin ihania omine höpsötyksineen.
Istuskelin olkkarissa (värittämässä!) sillä aikaa kun muksut aterioivat ja välillä sain tosissaan pidätellä naurua kun kuuntelin toisten tohkeissaan kertomia juttuja ja naurun höhötystä.

Oikein kiva fiilis jäi kyllä näistä synttäreistä! Kaikilla oli kivaa ja sankari itse oli varsin onnellinen sankari <3

Ps. Oon nyt koittanut alkuviikon kirjoitella ahkerasti, nimittäin blogini hiljenee loppuviikoksi. Lähdemme siskoni perheen kanssa lomailemaan pohjoiseen ja en aio blogijuttuja sinne mukaan ottaa. Hahaa. Mutta ehkäpä kameralle tallentuu muutama kuva ja kirjoittelen sitten lomastamme ensi viikolla. Hurjaa ajatella että kesä on nyt ohi, ja ensiviikolla alkaa koululaisten aherrus jälleen.

Sukupuoli se olla pitää

Tässä hiljattain sain blogiini kommentin, jonka kirjoittaja oli lukenut mielenkiintoisen jutun stressin määrän vaikutuksesta lapsen sukupuoleen. Tai jotain sinne päin, jos nyt oikein tajusin.
Että jossain joku on tutkinut, miten kovasti stressaantunut äiti saisi tyttövauvoja ja leppoisaa ja rentoa elämänvaihetta elävä taas poikia.
Kirjoittaja oli itse sataprosenttisesti todennut (kahden lapsen äitinä) tämän tutkimuksen pitävän paikkansa omalla kohdalla, mutta halusi mielenkiinnosta kuulla kokemuksia useamman lapsen saaneelta.

Tässäpä siis spekulaationi meidän perheestä.

Esikoinen on poika, aloin odottamaan häntä melko pian sen jälkeen kun meidät vihittiin. Elettiin varmasti aika rentoa ja leppoisaa elämää, vaikka kaikki olikin uutta ja ihmeellistä.

Myös toinen lapsistamme on poika. Velikultien välissä on ikäeroa vain 1v2kk. Me olimme aloittaneet rakennusprojektin ja olin muistaakseni (tai todennäköisesti) aika paljon esikoisen kanssa kaksistaan.
Täytyy tässä kohtaa tunnustaa, että muisti ei tosiaankaan riitä sen kummemmin siihen hetkeen, oltiinko stressaantuneita vai ei. Ehkä oltiin, tuskin kukaan pystyy nakuttelemaan uutta kotia pystyyn ilman pientä stressintynkää? Heh.

Kolmas lapsemme on tyttö. Lähdin töihin kun Kakkonen oli puolivuotias, ja ei mennyt kauaa kun aloin odottamaan Isoa neitiä, ikäeroa näillä kahdella on 1v5kk. Varmasti elämä oli kiireistä ja hektistä kahden pienen pojan kanssa kolmatta odottaessa ja heti tytön syntymän jälkeen laitettiin talo myyntiin ja muutettiin vuokralle, jonka jälkeen alkoi taas uuden kodin rakentaminen. Edelleen muistissa on useita mustia aukkoja, johtunee juurikin siitä että elämä pienten muksujen kanssa on aika rankkaa ja yöunet ovat varmasti jääneet vähille noina aikoina.

Nelosta aloin odottamaan myös juuri kun olin aloittanut työt. Ikäeroa kolmosen ja nelosen välissä on pikkuisen vajaa kaksi vuotta. Ja hän on siis poika.

Nelosen jälkeen mulla oli yksi keskenmeno kunnes aloin odottamaan Viitosta. Olin jälleen työelämässä ja lapsilla oli kotona hoitaja. Koin sen mieluisaksi tilanteeksi, kun ei tarvinnut hoitoon lähteä raahaamaan ketään aamulla, vaan saivat jäädä nukkumaan omaan sänkyyn kun äiti ja iskä lähtivät töihin. En muistaakseni ollut kauhean stressaantunut, toki keskenmenon kokeneena uusi raskaus jännitti alkuun, mutta se jännitys ja pelko helpottui kun viikkoja tuli lisää.

Viidennen lapsen jälkeen koin jälleen keskenmenon viikolla 18. Elämäni rankimpia kokemuksia. Kaikki ei tosiaankaan mennyt niin kuin olisi pitänyt, mutta kuitenkin kaikki meni niin kuin piti mennä. Ymmärrättekö. Tuosta kohta 4kk sitten tapahtuneesta (tuntuu kuin siitä olisi iäisyys) voit lukea tästä.

Niin, voiko tästä nyt sanoa juuta tai jaata?
En ehkä kuitenkaan täysin samaistu tuohon tutkimukseen. Osittain pitää paikkansakin.
Mun käsityksen mukaan lapsen sukupuoli kuitenkin määräytyy jostain ihan muusta syystä. Ilmeisesti miehen puolelta kuitenkin.
Ihan mielenkiintoisiahan tämmöiset tutkimukset ovat. Kiva verrata omiin kokemuksiin.

Tästä nyt tuli varsinainen tutkielma koko postauksesta. Toivottavasti pysyitte hereillä.
Itsehän meinasin nukahtaa. Hehee.

(Kuvissa häärää Viitonen, semmoinen pieni kullanmuru jonka touhuja voisi vain istua ja katsella päivät pitkät. Tai no, ehkä lelujen vienti roskikseen tai keittiön pöydällä seisominen pitää mennä keskeyttämään, mutta sitten voi taas jatkaa ihastelua. Hän on niin rakas <3)

Muodissa mukana

Nyt minäkin vihdoin sain sen! Värityskirjan.

En mielestäni höyrähdä helpolla mihinkään uusimpiin villityksiin (mieheni mielipidettä ei kysytä).
Multa saattaa esim. pinnalla oleva vaatemuoti tai sisustusmuoti mennä todellakin ohi sata-nolla, tallaan vuodesta toiseen samoilla verkkareilla ja olkkarin ikkunassa riippuu sama verho jonka olen sinne muuton yhteydessä (viisi vuotta sitten) ripustanut. Ei ole ollut tarvetta, koska tykkään siitä edelleen ja niin pois päin.

Jotain pikkujuttuja toki on aina ollut, mikä on pakko saada! Vaikkapa nyt tämä uusin ostos, aikuisten värityskirja. Mielenrauhaa värittämällä. Rentoudu värittämällä. Väriterapiaa jne.
Siistiä.

En ole tänne paikalliseen kirjakauppaan selvinnyt (marketit ei sitä täällä vielä myy), joten viime viikolla kun käytiin mieheni ja isojen poikien kanssa kenkäostoksilla naapurikaupungissa, nappasin ison tavaratalon kirjaosastolta tuon kirjan.
Kirjassa on kovat kannet ja sivut ovat ihanan paksut. Ajattelin ensin että tämänhän värittää viikossa läpi, mutta tarkemmin selailtuani totesin että voi olla vaikka loppuelämän projekti. Osa kuvista on niin pientä kuviota, että saa nähdä kuinka ei-rentoutuneena niitä tuherran hermot kireällä. Hih.

Tuo kirja värikynineen kannattaa kaivaa esille ehdottomasti vasta kun lapsia ei ole maisemissa.
Eli illalla.
Koska meillä ainakin riittää kuulkaa ihmettelijöitä ja kanssavärittäjiä (ja töniviä kyynärpäitä) kun yrität saavuttaa sitä paljon puhuttua mielenrauhaa. Siinä tilanteessa on Rauhat kaukana.

Perjantai-iltana töistä myöhään kotiutuessani, törmäsin avonaiseen värityskirjaan josta oli väritelty sateenkaaria. Luulisin, että miehenikin on tarvinut hiukan mielenrauhaa ja rentoutusta saatuaan lapset untenmaille <3 eli kirja vetää lapsien lisäksi puoleensa myös miehiä!

Luulen, että itse en rentoutusta enää tarvi minuuttiakaan tällä hetkellä.
Perjantain iltavuoro, eilinen aamu-päivä-iltavuoro ja tämän aamuinen aamuvuoro (+hevoshommat taas aamua iltaa ja yhdet synttärit) ovat täyttäneet mun mielenrauha-osaston aivoissa niin että todennäköisesti nukahdan kesken värityksen.
Taidanpa siis poistua takavasemmalle ja jättää värittelyt toiseen hetkeen!

Mutta todellakin suosittelen hankkimaan tällaisen kirjan.
Oon aina tykännyt väritellä ja onhan tämä kivaa vaihtelua Frozen- tai Cars-värityskirjoihin.
Nyt ollaan niinku omalla tasolla vissiin.

Kuka, mitä, häh?

Minä en ollut paikalla silloin kun muistia jaettiin.
Tosin en ollut paikalla silloinkaan kun jaettiin pituutta, kapeita reisiä, suoraa tukkaa ja nättiä hymyä, mutta pysytään kuitenkin tällä kertaa tuossa muistissa.

Unohtelen jatkuvasti asioita.
Olen unohtanut pankkikorttini tunnusluvun miljoona kertaa, lasten koulun uinnit ja luistelut, leipomislupaukset myyjäisiin, kännykkäni sinne ja tänne ja salihanskani punttisalin juoksumaton lokerikkoon josta joku apina ne on onnellisesti poiminut talteen, koska niitä ei sen perästä ole kukaan missään nähnyt. Ja tuo viimeisin unohdus ottaa päähän just nyt, ja lujaa.

Voisinkin mainita muutaman sanasen noista hanskoista.
Innostuin salilla käynnistä tosissaan joskus vuosi sitten kesällä.
Tykkään siitä todella paljon ja liekö johtunut kehityksestä ja sen tuomasta raskaampien painojen käytöstä, kämmenparkani alkoivat kärsiä. Rakot ja nahka irti oli ihan perussettiä.

Niinpä marssin erään kerran urheiluliikkeeseen ja ostin itselleni salihanskat, tai onko niillä joku virallinenkin nimi, en tiedä, mutta siis nuo tuossa kuvassakin olevat mustat hanskat, jotka helpottavat salilla rehkimistä.
No ei kuule kauaa nokka tuhissut kun ne unohtuivat sinne.
Tuntuis kyllä näin äkkiseltään että miten joku voi ne siihen unohtaa kun toisessa lokerossa on juomapullo avaimineen ja toisessa hanskat (loppuverkkaa juostessa kun kiskon ne aina irti) mutta joo, siihen jäivät.

Seuraavana päivänä menin jälleen salille ja aloin pukkarissa kaivelemaan kassiani. Ihan paniikissa tongin ja valuin kylmää hikeä kun tajusin, että kaikesta kaivelusta huolimatta niitä ei löydy!!
Soitin kotiin ja eihän niitä sielläkään missään ollut, koska en niitä siellä koskaan ota pois sieltä kassista. Eikä lapsetkaan niitä olleet "lainanneet".
Kipaisin yläkerran kassalle vielä tiedustelemaan josko joku olisi ystävällisesti ne löytänyt ja sinne vienyt (ja kävin vielä loppuviikolla uudestaan kysymässä) mutta ei, ei ollut näkynyt!

Tulisieluinen kun olen, en kiellä etteikö pari rumaa sanaa siinä kulkiessa päässyt lipsahtamaan. Otti meinaan niin pahuksen paljon päästä. Ja ottaa edelleen.
Ei olisi niin paljoa harmittanut jos olisin sijoittanut niihin jonkin verran vähemmän euroja, mutta tuhlaamani rahamäärä lisäsi huomattavasti hajotukseni määrää. Ärrrr.

No mutta, viime sunnuntaina vietin syntymäpäiviäni ja voitte arvata mitä rakas mieheni oli hankkinut minulle lahjaksi? Salihanskat.
Mulle tuli kyllä kieltämättä sellainen olo, että en ole näitä ansainnut, mutta samalla tuli myös sellainen olo että vahingosta viisastuu.
En aio unohtaa näitä koskaan mihinkään. Tuskin ainakaan juoksumaton lokerikkoon.

(Käykö teille koskaan niin, että lasten ulkovaatteet pestään ja pistetään kaappiin odottamaan sitä kunnes niitä taas käytetään, mutta aikuisten naulakossa pyörii toppatakit ja verkkatakit sulassa sovussa ympäri vuoden? Meillä käy aina niin. Siinä teille nättiä naulakkoa kateltavaksi koko rahan edestä. Ihan kamalaa settiä.)

Mahtava ylläri!

Menin eräänä päivänä postilaatikolle.
Normi postien seassa oli kirje, ja kirjeessä leima Helsingin suunnasta.
Olin ihan ihmeissäni, en tietääkseni ollut tilannut just nyt mitään enkä ostellut mistään facekirpparilta mitään (toki sitäkin saattaa tapahtua, että ostan enkä enää muista että mitä, hirrveetä) ja tuumasin ja kääntelin kirjettä ja tunnustelin ja ihmettelin vielä vähän lisää.

Siinä sitten astelin tupaan ja eteisessä jo revin kuoren auki ja sieltä tipahti lattialle pienen pienessä minigrip-pussissa tuollainen häkkyrä.
Ette arvaakaan mitä kaikkea tuon häkkyrän mahdollisia käyttötarkoituksia mielessäni kävi ennen kuin kaivoin kirjeestä vielä esille kortin ja aloin lukea:

Hierontasormus on uusi väline ja osa kiinalaista lääketiedettä, akupunktiota. Se on pieni mutta tyylikäs ja kokonsa ansiosta mahtuu vaikka taskuun, joten sitä voi käyttää milloin ja missä tahansa.

Ihmisen kädet ovat äärimmäisen herkät ja niissä on eniten hermoelimiä koko ihmiskehosta. Tämä tehokas sormus hieroo sormien akupunktiopisteitä niin, että laittamalla sen mihin tahansa sormeen ja rullaamalla sitä hitaasti edestakaisin koko sormen pituudelta se kiihdyttää sormen verenkiertoa, jolloin sormet lämpenevät ja tulevat joustavammiksi. Sormus on erittäin tehokas nivelkivuista kärsiville, mutta samalla se parantaa muistia ja reaktiokykyä, elvyttää hermojärjestelmää ja lisää aivojen aktiivisuutta, poistaa päänsäryn sekä lievittää stressiä, kipua ja jännitystä.

Sormus on valmistettu teräksestä ja on täysin nikkelivapaa, joten se ei aiheuta allergisia reaktioita. Sormusta ei saa jättää sormeen ilman liikuttamista.

Ja kortin takapuolella oli vielä kesäiset terveiset ihanalta blogiystävältäni Jenniltä Sisustustikkaista.
Ai että miten iloisesti yllätyin, kiitos ihanasta päivän piristyksestä <3 yllätysposteja on aina kiva saada!

Sormusta olen ehtinyt testaamaan joitakin kertoja.
Sanomattakin selvää, että tämä rullailu vaatii aina sitä että kädet ovat vapaana. Mun kädet on tosi harvoin vapaana tekemättä mitään, mutta oon koittanut pitää sormusta aina näkösällä että sitä tulisi käytettyä aina kun on hetki aikaa (myös siinä toivossa että kännykällä rullaaminen vähenisi, hehhee).

Onko tämä kenellekään teistä tuttu?
Itse en tosiaan ollut koskaan kuullutkaan moisesta, siksipä lahja olikin erittäin positiivisesti mielenkiintoinen juttu. Varmasti pitkällä tähtäimellä (jos vain muistan käytellä) voin sitten kertoa miten on mun kohdalla toiminut. Huikeeta!

Ps. Nivelkipuja mulla ei ole, mutta muistia jos parantaa niin vitsit mä rullaan aamusta iltaan.
Vaikka musta tuntuu että tämmöinen paatunut unohtelija tuskin virkistyy yhtään vaikka rullaisi päivät pitkät sormia ja varpaitakin vielä kaupan päälle. Pah, että ottaa itseäkin niin päästä tää ongelma.
Unohdan vielä itsenikin johonkin joskus ja siinä sitä sitten öllistellään että kukahan se tuokin on ja miten se tänne on joutunut.

Äkkilähtö lättykesteihin

Mä muuten tosi harvoin kertoilen täällä blogissa sen kummemmin meidän tekemisiä.
Tarkoitan tällä siis sitä juttua, että tänään tehtiin sitä ja tätä ja tänään olimme siellä ja täällä.
Enempi revin juttua roskakaapeista ja lakananvaihdosta. Mutta mä oon mä, vaikka voissa paistais.

Nyt kuitenkin ajattelin jakaa muutaman kuvan kera meidän viime maanantain tunnelmia, kun extempore järkättiin mun isän viiskymppisten kunniaksi yllätys lättykekkerit.
Todettiinkin että paras setti tulee monesti siitä, kun nopsaan sovitaan jutut eikä kenenkään tarvi vetää niska limassa tarjottavia ja siivottavia. Jokainen tuo vähän jotain ja avot, kemut on pystyssä!

Siinähän se arkinen maanantai ilta kului muurikkapannun ympärillä ja sillä hetkellä ei maailmassa ollut mitään niin herkkua kuin lätty, joka tuskin näkyi kermavaahto- ja hillovuoren alta. Ah, nam.
Lasten silmät loistivat riemusta (ja aikuisten myös tottakai, naapureista en tohdi sanoa varmaksi koska desipelit oli melkoisen isohkot) ja parasta kuulemma muksuista (ja aikuisistakin tottakai, naapureista en tiiä edelleenkään hehee) olikin se, että oli niin paljon leikkikavereita. Iso perhe on kuulkaas vain melkoinen rikkaus, vaikka saattaa se taakkakin olla joskus. Hahhaa. Ei vaan tosissaan enempi siitä iloa on, tohdin väittää.

Kuvissa meidän lapsukaisia vilahtelee ja mutsikin siellä kyyhöttää (silläkin uhalla, että tulee leimatuksi junttien kuninkaaksi ja lapsensa myös, mutta me ollaan me, vaikka voissa paistettais edelleen) kuin olisi yllätetty riukutarpeilta. Syy siihen arvatenkin oli se, että lämpötila lähenteli pakkasen puolta ja se mutsi lähti todellakin säätä uhmaten ihan paljasjaloin liikenteeseen ja hiukan saattoi vaikka viluttaa loppuillasta.
Tässäkin voimme todeta että tyhmästä päästä(säästä) kärsii koko ruumis. Nih.

Järkätkää yllärilättykestit. Voin suositella!
(Nyt voisin suositella että lähdettäis yöunille vaikka kello on iltapäivällä viis.
Eilinen aamu-väli-ilta-yövuoro ja tämän aamuinen aamuvuoro vetää vieläkin vähän veteläksi pikku päikkäreistä huolimatta. Kyllä työläisen elämä onkin välistä rankkaa! Mutta en valita. Tykkään.)