20. joulukuuta

Ei hyvä päivä. Migreenipäivä.

19. joulukuuta

Oi että meillä vedetään jouluna fudgea.
Tiedättekö, joskus sitä vain hullaantuu johonkin makuun niin että sitä vain söisi vaikka päivästä toiseen. Se voi olla vaikka suolakurkku tai mandariini, meillä nyt vähän vähemmän terveysruoka, fudge.

Se sulaa suussa, se on ällömakea, se on niin moneen taipuvainen.
Tänään tein valkosuklaasta, johon lisäsin nokareen voita, kondensoitua maitoa ja Omar-karkkeja.
Toiseen satsiin Fazerin punaista, tilkka voita, kondensoitu maito ja täytelakuja.
Tekisi mieli mennä jo rääpimään, mutta pahus kun se jähmettyy niin hitaasti..

Kierrettiin myös reipas tunnin lenkki (autolla kylläkin, että hiki ei kyllä ehtinyt tulla!) ja vietiin naapureiden ja tuttujen postilaatikoihin loput joulukortit jotka eivät postiin menneet.
Lapset torkahtelivat ja jouduttiin vähän lahjomalla herätellä ja pysyä hereillä! Ei sallittua kuulemma sekään, mutta toimii.
Samalla kuunneltiin joulumusiikin toivekonserttia, johon kaikki muut itseäni lukuun ottamatta purnasivat, että onks pakko? Kuunnella tämmöistä kiekumista? Pitää. Tästä tulee joulu. Ja ehkä lapsille elinikäiset traumat.

Nyt saunaan!
Sitten pystytetään kuusi, lapsille aamuksi ylläriksi (näin meillä joka vuosi), paketoidaan lahjat ja nautitaan glögi-kupposet suklaan kera.
Täytyykin tunnustaa tässä, että ihan kiva viettää kahdenkeskistäkin aikaa tuon puolisoni kera.
Välillä kun tuntuu että kukas se sinä oot ja ollaankos me ennen tavattu?

Kivaa iltaa sinullekin <3

18. joulukuuta

Valoa kansalle, joka makuuhuoneessa vaeltaa.

Meidän makkari sai talvista ilmettä. Ja lisää valoa!
Päiväpeitto oli ennen musta, nyt valkoinen ja tuntuu että huone kirkastui kummasti.
En ole ihan varma, mutta lasten volttien määrästä sängyssä voisin päätellä, että päiväpeitto on hetken päästä uudestaan musta. Oliko sittenkään kovin viisas väri tuo valkoinen?

Kielsin kyllä mielestäni kenenkään tekemästä yhtään ainoaa päkkäriä meidän sänkyyn, mutta olin kuulevinani tömähdyksiä kun puoli unessa torkuin sohvalla.
En usko että kuvittelin vain, ylös noustuani nimittäin kurkkasin ovesta ja sänky näytti lähinnä pommin räjäyttämältä poterolta..olettaisin ettei itsekseen kuitenkaan sellaiseen kuntoon ole itseään saanut?

Joku muukin näyttää siltä kuin olisi räjähtänyt. Nimittäin minä ite.
Tiedättekö mikä olo on aamuyöllä heränneellä, kolmetoista tuntia töitä tehneellä, joka erehtyy päivän päätteeksi alkuillasta nukahtamaan iltapäikkäreille reiluksi tunniksi?
No räjähtänyt, tukkoinen, turvonnut, nuutunut, puutunut, suttuinen, ruttuinen ja mitä vielä.

Sen verran jos tästä selviän, että vaellan vessaan hammaspesulle ja kellahdan tuohon sängyn rotjakkeelle jatkamaan uniani ja hartaudella toivon, että pikkukansa ei aloita pyhiinvaellusta tänne päämajaan tänä yönä.
Vanhempien huoneen luulisi olevan luonnonsuojelu aluetta, meillä se muistuttaa toisinaan lähinnä sirkusareenaa, jota koristaa uudet käpytyynyt.

Tykkäiskö vai eikö tykkäis? No tyynyistä nyt ainakin.

17. joulukuuta

Viime sunnuntain blogitekstissä mainitsin rakkaat vieraat.
Nyt omistankin tämän kirjoituksen ihan kokonaan heille <3

Mun pikkuveli perheineen tuli pitkän tauon jälkeen Suomeen.
Olemme siis nähneet noin kaksi ja puoli vuotta sitten, ja voin kertoa että se on pitkä aika se!
Iso kiitos ja kumarrus nykytekniikalle (jotain hyvää siinäkin!), tuntuu kuin nähtäisiin useita kertoja viikossa kun yhteyttä voi pitää niin monin tavoin.
Ei se virtuaali-kyläily kuitenkaan vedä vertoja sille että näkee ihan oikeasti ja saa oikein halata, rutistaa.
Elämä on välillä niin outo. Se saattaa viedä toisille rakkaita ihmisiä niin kauaksi toisistaan, ettei välttämättä nähdä enää koskaan. Se on aika pelottavaa.
Oikeastaan elämä on niin säälittävän lyhyt siihen, että nähdään silloin tällöin.
Sitähän pitäisi kerätä ne kaikki rakkaat siihen lähelle ja viettää aikaa aamusta iltaan ja viikosta toiseen.
No kylläpä veti herkäksi, mutta niin se on!

Isoneiti oli tärkeänä, kun sukulaiset saapuivat.
Veljeni on hänen kummisetä, ja siitä syystä neiti olikin erittäin täpinöissään.
Jännitti, ja niin hirveä hinku oli heti siltä istumalta kun vieraat saapuivat päästä näkemään, että itkuksi piti pistää kun ei heti päästy käymään. He siis majailevat vanhempieni luona.
Ja voi ilon ja riemun päivää, kun sai tuliaisina tuon kauniin sydän korun, ei olisi tyttö voinut onnellisemmaksi tulla. Kiitos!

Nyt vain on otettava kaikki ilo irti tästä kuukaudesta, jonka he täällä viettävät.
Varmasti ainutlaatuisia hetkiä, koska taas voi mennä vuosia ennen kuin nähdään seuraavan kerran.
On luvassa synttäreitä, uuden vuoden viettoa ja mökkiviikonloppua.

Kyllä perhe vain on paras <3

Tämmöisellä meiningillä käväistiin koululaisten kuusijuhlassa!
Virtaa riittää meidän nuorisossa, mutta energiaa oli näyttämölläkin.
Pikkuneiti suorastaan hyytyi siitä kaikesta tonttujen, pukkien, paimenten ja enkelien touhusta.
Musiikista puhumattakaan! Vähän Raskasta Joulua-meiningillä mentiin, mutta voihan se joulu pian tulla räpätenkin?! Meille se kyllä saapuu vähän rauhallisemmalla tahdilla...

16. joulukuuta

Teillä onkin varmasti ollut jo ikävä meidän kanoja?
Siksipä kerron kanalan kuulumisia tähän väliin.

Pikkuisista tipun rääpäleistä on hujahtanut jo viisi isoa kanaa ja yksi komea kukko.
Jokunen viikko sitten kanalassa pyöri vielä viisi kukkoa ja viisi kanaa, mutta sitten alkoi tulla ahdasta.
Kukot olivat johonkin asti "lapsuuttaan" aika sopuisia, toinen isommista kukoista piti jöötä ja muut tyytyivät osaansa. Ilmeisesti sitten porukan teinihormonit alkoivat hyristä ja sehän tarkoitti sitä, että kukkopojat ottivat vähän väliä matsia keskenään. Kurittivat toisinaan oikein kunnolla!

Kolmen pikkukukon lähtöpassit leimattiin ensin.
Kanalaan tuli kummasti lisää tilaa ja isot kukot kyllä tulivat hyvin toimeen, mutta..
Toinen niistä erehtyi tekemään sen virheen, että kävi isänpäivän aamuna Jiin koipeen kiinni. Auts.
Se oli virhe, olisi ehkä höyryissään kannattanut kaksi kertaa miettiä, koska kimppuun käymisestä napsahti välittömästi nalli otsaan. Ei voi ottaa sitä riskiä, että se olisi alkanut uhittelemaan kaikille, meillä kun lapsetkin käyvät niitä ruokkimassa ja munia hakemassa.

Nyt kanalassa siis tepastelee kukko (joka on niin jänishousu, että vaapottaa ensimmäisenä nurkkaan hädissään pulisemaan, kun ihminen tulee lähelle, vaan hyvin kyllä haareminsa hoitaa) ja hänen viisi rouvaansa.
Ja rouvansa ovat myös alkaneet munimaan, joten voitte uskoa sitä riemua kun muksut hakevat munia ja juoksuttavat niitä onnellisina sisälle!

Nämä elukat ovat jotenkin semmoisia suloisen hönttejä.
Pikkumusta-kukko ja kanat Päällikkö, Ronja, Olivia, Tipi ja Mustikka. Eikoo nimillä paiskattu. Heh.
Välittömästi kun joku menee ulos, tai vaikka auton ovi paukahtaa, niin kuusi päätä kuikistelee ikkunasta että tulisiko ruokaa, tai ketä siellä kulkeekaan.
Saatikka kun joku lähestyy kanalaa ja porukka siellä hoksaa että sitä ruokaa oikeasti tulee, niin jestas mikä pulina ja kuopsutus siellä alkaakaan.

Ja mikä hienointa on kuulla oman pihan perältä, KUKKOKIEKUU!
(Tai kuten Pikkuneiti aina hihkaisee, KUKKOLAALAA!)

15. joulukuuta

Ystäväkirja-haaste

Napsahduksia-blogin Nadja pisti liikkeelle tämän ihanan, kivan, leikkisän ystäväkirja-haasteen, jonka sain Äiti ja Melukylän lapset-blogin Terhiltä. Kiitos <3

Oi että muistan niitä aikoja kultaisia, kun luokkakavereiden ja ystävien kesken vaihdeltiin ja kirjoiteltiin toisten ystäväkirjoihin. Vieläköhän ne olisi jossain tallella? Niitä voisi olla aika mehevä lueskella, joko hihitellen ilosta tai punastellen häpeästä.

Tässä haasteen säännöt:- Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
- Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
- Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
- Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
- Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
- Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä

1. Pituutesi ilman korkkareita?
Voi kuulkaa, halkeatte kateudesta! 158cm silleesti tosi pitkänä seisten.
Huoh, olisinpa ollut paikalla kun senttejä jaettiin johonkin muualle kun takapuoleen.

2. Lempinimesi? Ja mistä se on peräisin?
Olen aina ollut pelkkä Salla, ilman sen kummempia lempinimiä.

3. Minkä ruuan valitset lauantai illalle, jos ei tarvi miettiä kaloreita?
No makkaraperunat salaatilla, of course. Meidän grilliltä saa maailman parasta ruokaa!!

4. Top 4 asiaa joita arvostat ystävyydessä?
Rehellisyys ja luottamus, tottakai. Ja huumori tottakai.

5. Telkkarista: Moderni Perhe, Kimmo, Salkkarit vai Hottikset?
Tätä vempelettä emme tosiaan edes omista, joten vastaan, ei mikään.
Mutta jestas tuo Hottikset, uutisoinnin perusteella ihmettelen, katsooko sitä joku?

6. Rakkaimmat harrastuksesi? Ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Ihan rakkain on tottakai ratsastus ja hevoset. Hyvänä kakkosena on juuri aloitettu kuoroharrastus, rakastan laulamista! Ja tottakai spinning ja muu urheilu, bloggaaminen ja kirjat ovat myös tosi kivoja, rakkaita ja tärkeitä :)
Uutta harrastusta ei millään saa mahdutettua tähän elämäntilanteeseen, mutta ehkä voisin joskus kuvitella lähteväni johonkin soittotunneille.

7. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
No tottakai muutto maalle, uuteen vanhaan kotiin <3 Sitä odotan ehkä eniten ikinä tällä hetkellä.

8. Hattaraa vai pehmistä?
Minähän en niin makeasta välitä, joten sanon että molemmat ;)

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Semmoinen naturelli-elli tässä ollaan, että varsinainen luontaistuote oikein!

10. Mottosi <3
Asioilla on tapana järjestyä ja Jokainen elää omaa elämää haluamallaan tavalla.

Haastan eteenpäin seuraavia bloggaajia

Syvältä - Sanna
Pieniä juttuja - Maria
Puhekuplia - Kupla
Perheentuvalla - Janica

Olkaapa hyvät :)

(Kuvissa tämän päivän ilon aiheita, eskarilaisen suloiset jouluaskartelut <3 ja kuoro <3)

14. joulukuuta

Mä oon jotenkin tosi huono kirjoittamaan näitä Meidän päivä-tyyppisiä postauksia.
Tykkään mieluummin napata jonkun aiheen ja keskittyä ainoastaan siihen.

Mutta kerran on tullut uhottua, että joka päivä jouluun asti jotain kirjoitetaan, käsittäkööt se sitten joinain päivinä umpitylsiä jaarituksia umpitylsistä päivistä, heh.

No tänään joka tapauksessa on taas touhuttu vaikka ja mitä.
Aamulla venyttiin pikkuväen kanssa taas laittoman myöhään. Aamupala syötiin pitkän kaavan mukaan, tai muksut söi, itse hotkaisin äkkiä jotain että ehdin imuroida ennen kuin lähdettiin hakemaan koululaisia.
Köksä jäi siivoamatta kun määräaika umpeutui, puettiin siis vauhdilla päälle ja käytiin ruokkimassa eläimet (JA KERÄÄMÄSSÄ MUNAT!! näistä muna-asioista mun pitääkin kertoilla joku päivä) ja pakkauduttiin autoon.

Päiväsydän menikin sitten pyykätessä, välipalaa syödessä, pikkuneidin nukkuessa päikkäreitä, piparkakkutaikinaa keitellessä ja kaupassa. Sinnepä upposikin taas kiitettävä summa rahaa, yritin nimittäin hankkia kaikki ainekset joululeipomisiin. Kallista lystiä! Ja kuitenkin pitää käydä vielä monta kertaa, kun aina jotain jää.

Iltaruuan jälkeen puin sissikamppeet päälle ja läksin koko pesueeni voimin kirjastoon. Melkoinen sissireissu olikin, anteeksi vain kaikki kanssa kirjastoilijat! Toisinaan lapset vain rakastavat ihmisten ilmoilla niin vinkua, vonkua, nahistella, härnätä ja mölytä muuten vain. Teimme kaikkea tuota viisin kertaisesti. *Punastuu*.
Jiillä oli kokous, joten illankähmeen siis kähisimme lasten kanssa keskenämme kotonamme. Lukien lainaamiamme kirjojamme. (Äh, ei tuo viimeinen oikein käy. No kuitenkin..)

Meno rauhoittui kummasti, kun lapset vajosivat miehen korkuisten kirjapinojen sekaan olohuoneeseen ja itse kampesin taikinavadin pöydälle ja pistin leipoen.
Pikkuneiti jaksoi selata yhden kirjan ensimmäisen aukeaman ja tuli mulle sitten kaveriksi.
En nyt tiedä olisinko varsinaisesti kaveria ollut vailla, mutta eihän tuo pois lähde kulumallakaan <3.

Mies kotiutui, iltatoimet tehtiin, suihkussa kävin ja tässä istun.
Huomenna töihin. Täytynee pistää nukkuen tässä seuraavaksi.
Hyvää yötä <3

Ps. Joulusiivotkin ehkä tulisi aloitella piakkoin. Ainakin jos katsoo tuossa kuvassakin näkyvän saarekkeen takaseinää. Ehkäpä joku saattanut sitä kähmiä tai jotain.
Joko siellä on kaapit putsplank?

13. joulukuuta

Ihana päivä.

Nukuttiin piiiitkään (lapsetkin melkein kymmeneen).
Hiimailtiin yökkäreissä pitkälle päivään (tai siis minä hiimailin, muut ei sitä juurikaan harrasta).
Suihkun kautta kirkkoon perheiden joululaulutapahtumaan, jossa kuoromme esiintyi (miten mahtavaa on laulaakaan kirkossa!).
Kotiin syömään (Jii oli kokannut kelpo pastaa).
Mummulaan-anoppilaan iltakahville (liian vähän tulee käytyä).
Kotiin iltapalalle (jonka aikana muistin, ai niin blogi! olipa vähällä unohtua mokoma).
Pikaiset kuvat blogitekstiin (ei päätä eikä häntää, eteinen liittykööt kyläilyyn vaikka ja piano kuorohommiin).
Lapset sänkyihin (kaikilla on virtaa enempi kuin laki sallii tähän aikaan illasta, kiitos pitkään nukutun aamun).

Valmiina ensiviikkoon. ´
Remppaa, kokous, IHANAT VIERAAT <3, kuoro, ratsastukset, koulun kuusijuhla ja töitä vähän joka väliin. Se on kuulkaa yks hujaus kun on joulu.
Tämä on nyt sitä vuoden parasta aikaa.

12. joulukuuta

Puolimatkan krouvissa ollaan matkalla jouluaattoon.

Tunnelma sen kun tiivistyy. Jännittää (lapsia). Hermostuttaa (vanhempia).
En tiedä onko sitä koskaan kukaan missään tutkinut. Sitä että jännityksen määrä (lapsilla) ja ärsytyksen määrä (aikuisilla) lisääntyy taatusti koko ajan mitä lähemmäs joulua mennään!

Se on niin suoraan verrannollinen siihen, montako luukkua on kalenterista auennut, ja montako on vielä jäljellä.
Niitä päiviä lasketaan, niitä pohditaan ja taas lasketaan ja taas spekuloidaan. Ja into sen kun kertaantuu joka kerta. Siinä vaiheessa kun kolme yötä jouluun on, niin mun puolesta lapset vois tainnuttaa siihen saakka kunnes pukki tulee. Meillä ainakin odotus on niin kova, että elämästä ei tahdo tulla siinä vaiheessa enää mitään.
Tai hei, oikeastaan tänä vuonna joku vois tainnuttaa äidin? Makaisin oikein tyytyväisenä kuola poskella mistään mitään tietämättä pari päivää, joskin teen sitä toisinaan kyllä muutenkin. Heh.

Mutta hei, mikäs sen parempi stressinpoistaja joulun alla kuin hyvä kirja.
Niin lapsille kuin aikuisillekin.
Meillä käydäänkin ennen joulua kirjastossa ja lainataan niin iso pino kirjoja, sarjiksia ja satu-cd:itä ettei häröilylle jää aikaan. Ei lasten, eikä aikuisten.

Jos sinunkin jouluun kuuluu vahvasti häröily eikä kun kirjat siis, niin tässä hyvä lukuvinkki aikuisille! Sally Green, Puoliksi paha.
Aivan tosi hyvä ja koukuttava kirja. Löytyy nuorten osastolta (ainakin täällä meillä).
Verrattavissa Nälkäpeliin, Pottereihin ja Twilight-kirjasarjaan.
Eli fantasia painotteinen kirja. Jatko-osakin pitäisi jo löytyä!

Älä koukutu kuitenkaan koko joulunalus-ajaksi.
Voi nimittäin jäädä pian kinkku kauppaan, kuusi metsään ja lahjat varaston hyllylle.

Mutta sen jälkeen kun kaikki on valmista, käperry sohvan nurkkaan ja nauti!
(Tai niiden tekemisten välissä kannattaa istahtaa hetkeksi levähtämään ettei tule rasitusvammoja).

Lukunautintoa!

11. joulukuuta

Meillä on taas vaihtunut tyttöjen vaatekaapit kokoa suurempaan.
Siis täh? Tietenkin ne vaatteet siellä, ei sentään kaapit, hyväne aika!
Hirveä homma, ihan tosi, ensin myydä pieneksi jääneet pois ja sitten hankkia isommat tilalle.
Tai mun tapauksessa se ostaminen ei oo yhtään hirveää (lähinnä karkaa aina lapasesta), mutta joku muu saattaisi tuntea lievää meripahoinvointia, kun sivusta katsoo.

Ahkerasti oon kyllä luopunut kaikista pieniksi käyneistä vaatteista.
Pikkuneiti käyttää nyt kokoa 86/92 ja Isosisko on siirtynyt kokoon 122.
Syksyllä mulla oli kirppisosasto tässä paikallisella ja sitten olen parhaani mukaan myynyt myös Facebookissa.
Siksi siis hyvällä omalla tunnolla olen sitä mukaa täyttänyt kaappia kun se on tyhjentynyt.
Seuraavaksi olisikin Kakkosen ja Pikkuveljen kaapit.
Isossa perheessä tämä vaateshow on välillä niin mahdotonta, jatkuvasti on joku jotain vailla.
Kierrätys perheen sisällä toimii ainoastaan Esikoiselta Kakkoselle (ovat vuoden ikäerolla). Kakkosen vaatteita en kauheasti jaksa jemmailla Pikkuveljelle, enkä varsinkaan Isosiskolta jääneitä Pikkuneidille. Hullun monimutkaista.

Näin joulun alla sitä oikein villiintyy.
Hirveästi on kaikkia pikkujouluja ja joulujuhlia, niin että nämä mekko-osastot varsinkin ovat meikäläiselle kuin lapselle karkkikauppa. Taivas.
Kirppiksiä koluan "uusiakin" hankittaessa jatkuvasti. Vasta äärimmäisessä hädässäkiireessä ostan ihan uusia.
Nämäkin tyttöjen Gugguun Pompomit ovat facebook-kirppislöydöt. Molemmat kuin uusia <3
Isosiskokin myöntyi alun vastaanpanemisen jälkeen (Minä en mitään ORANSSIA mekkoa laita.) kun mekon päälle vielä nakattiin Lindexin peplum-neuletakki. Ja Pikkusiskolla tottakai myös, koska samistelu on päivän sana.

Kyllä muuten kehtaa lähteä juhlimaan.
(Nuo neuletakit ja mekot on ihan yli ihanat. Niin ihanat että hamstrasin niitä vielä toisessa värissäkin.
Mielenvikast, etten sanois. Koska tytöt <3)