Eskariin!

Ehämmää malttanu täältä pois olla koko viikkoa. Älkää luulkokaan.
Pikainen tervehdys täältä ennenku tulitikut pettää. Meinaan niitä semmosia tikkuja, jotka pitää silmiä avonaisena. Semmosiakin on nimittäin.

Monestihan siinä käy niin, että meinaa tulla pikkasen kiirus.
Kun pitää ehtiä taikinat pestä kyynärpäistä ja nenänpielestä. Ja ojentaa kuontalo taas viikon rastoittumisen jälkeen ojennukseen. Ja tuulettaa koipallerot vaatekaapista ulos päällepantavaa etsiessä. Ja etsiä kertakaikkiaan hukassa olevaa kypärää. Ja hoputtaa toista, joka jää kymmenen metrin välein tutkimaan tiellä mönkivää ötökkää. Ja vihdoin marssien minuuttia vaille täyteen luokkahuoneeseen posket pinkkinä.
Niinhän siinä monesti käy.

Isoveli ei malta odottaa, että eskari alkaa.

Sitte kun kesä on menny niin alkaa sun eskari.

Jarrutus. Jalan raaputus. Taivaalle tähystely.

Äiti eikö ookki syksy ens tiistaina.

Eh, vielä vähän aikaa joutuu odottamaan.
Onneksi on paljon kivaa tiedossa!

Hei kuulkaapa. Mä en oo meidän rakkauspakkauksista ehtiny postaamaan vielä ollenkaan.
Ei, meille ei ole syntynyt kaksosia..
..mutta sen sijaan meille tuli kaksi pupupalleroa.
Ne sun täytyy kyllä nähdä!

6-vuotias

Äiti muistatko kun sä olit 6-vuotias?

Täytyy tunnustaa, että hetki meni ennenkuin aivojen aikalailla perimmäisestä nurkasta löytyi muutama muisto. Nekin eskarista.
Esikoulua oli vain kahtena päivänä muutama tunti. Pieni kyläkoulu jonka näyttämö toimi eskarilaisten luokkana. Sinisestä vohvelikankaasta tehty pussukka jossa säilytettiin kynää ja kumia. Opettajan musta Saab jonka penkit oli vaaleaa nahkaa. Että sellaista.

Tänään on juhlittu.
Synttärivalmistelut meni tälläkertaa vähän helpomman kaavan mukaan. Työt painoivat vähän päälle.
Mutta joskus on vain armahdettava itseään ja onneksi kaupasta saa vaikka mitä.
Päivän paras hetki kun poika tuumaa, mä kiitän sua ja iskää että sain niin hienon cd-soitimen. Voi liikutus.

Meinaan, että ei kauheesti kakkua kaivattu.

Ens viikko on hirmuinen. Jos on hiljaista, niin todennäköisesti elossa ollaan kuitenkin. Ehkä vain silmäpusseja kannatellaan kaksin käsin niin ettei kykene bloggaamaan.
Kyllä täältä kuitenkin jatkoa on luvassa, kunhan joudetaan.
Kivaa viikkoa teillekin!

Ps. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun meikäläisen ostoksissa on jotain pielessä, soittimen piti olla musta, mutta paketista paljastui pinkki. Just mun tuuria. Onneksi kelpas kaverille jonka värimaailmaan vielä mahtuu pinkit ja punkut ü

Säätöpäivitys

Se säätää.

Se laittaa (syö) huulirasvaa.
Se pistää mamman samsungin sekaisin.
Se räjäyttää eteisen laatikot 16 x päivässä.
Se yrittää karata 16 x päivässä.
Ja sitten se vielä vetää vessapaperirullan tyhjäksi, syö tamponeja, istuu lauteilla, sanoo moi ja putte ja kakka (tietysti), se kulkee iltaisin vaippa pyllyn alle vedettynä ja esittää kun toiset nauraa.

Se on niin rakas, että mun täytyy joskus oikein istua ja ihmetellä, miten se onkaan niin rakas.
Muutkin ovat rakkaita, mutta aina se pienin on koko perheen suurin rakkauden kohde.
Ällönlöllöä mussunmössöä, nyt nukkumaan.
Kello soi säälittävän aikaisin, tämä mutsi lähtee tienaamaan. Oli nimittäin voi leivän päältä loppu.
Mukavaa.

Salaattia

Lämpiminä päivinä ei tottavie tee mieli syödä mitään tuhtia sapuskaa. Pelkkä ajatuskin perunoista ja jauhelihakastikkeesta puistattaa ja oikeastaan turhauttaa edes tehdä ruokaa, kun muksut käy vain vähän lusikkaa pyöräyttämässä lautasella.

Siispä tein radikaalin ratkaisun ja muokkasin vähän ruokalistaa uuteen uskoon. Lisäsin erilaisia salaatteja ja poistin joitain lasten inhokkeja. Ei ne salaatitkaan mitään lasten lemppareita ole, mutta aina niihin onnistuu jotain sotkea sekaan mikä menee pientenkin suusta alas. Kanasalaatista kanat ja lohisalaatista lohet, mutta parempi sekin kun neljä lautasta jolla seisoo kasa pottua ja kastiketta joihin ei ole koskettukaan.

Ja tiedättekö, se tekeminen. Kun se tulee niin nopsaan.
Yksi pilkkoo kurkun, toinen tomaatit ja aikaa menee vartti (jos kukaan ei keksi saada raivareita, siinätapauksessa voi mennä neljä varttia).

Mutta ihan parasta on kylmissä ruuissa se, että vaikka juuri kun olet laittamassa ekaa haarukallista suuhun soi puhelin tai joku huutaa pyyyyyhkimääään!!, niin sapuska lautasella ei pääse jäähtymään.
Ihannetapauksessahan sitä sais syödä rauhassa ateriansa loppuun ilman keskeytyksiä, mutta olen jo luopunut toivosta tälläerää.
Ehkä sitten eläkkeellä.

Ps. Mulla on muuten sitten eläkkeellä tekemistä jos aion toteuttaa kaikki asiat mitä olen suosiolla sinne siirtänyt. Toivottavasti tässä selvitään hengissä sinne asti.

Hommia!

Kevät ja alkukesä on tunnetustikin sellaista aikaa, että silloin paiskitaan paita märkänä hommia pihalla. On haravoinnit ja istutukset ja kitkemiset ja kyykkimiset.
Ja sitten istutaan loppukesä ja rillataan.
Niin sitä luulis.

Sitten sitä huomaakin, että jestas minkä näköinen on nurtsi siitä kohtaa missä on parina kesänä jököttänyt trampoliini (tai ihan ramppis vaan). Ja niin me haimme mieheni haki kottikärryt ja lapion ja alkoi tekemään kaivurihommia. Minä kattelin terassilta raavasta miestä lapion varressa. Ei hassumpi työnjako ollenkaan.

Siinä sitten muutaman tunnin huhkimme lapio heilui ja parin päivän päästä näytti tältä.

Trampoliinin kuolettama nurtsi kärrättiin naapurin puolelle (ei mitään ilkivaltaa kun naapurin ruoho on vielä kaupassa) ja enää ei tarvi murehtia sitä hitusen kuolleen näköistä kohtaa pihalla.

Vielä sen verran täytyy tässä selittää, että en toki oikeasti maannut laiskana sillä aikaa kun toinen painoi duunia. Ehei, minähän se olin muonitushommissa ja toimin järjestyksenvalvojana.
Siitähän mulle maksetaan.

Kesä

Mistä tietää että on kesä?

Siitä, että aamukahvi juodaan terassilla.
Siitä, että pyykki kuivuu ulkona hetkessä, ja tuoksuu tuulelta ja auringolta.
Siitä, että aurinkorasvapurkki on ilmestynyt eteisen hyllylle.
Siitä, että on pakko käyttää lapset joka ilta pesulla likaisten jalkojen ja hikisten hiusten vuoksi.
Siitä, että tekee mieli jätskiä ja makkaraa vuoron perään.
Ja siitä, että voi illalla kymmenen aikaan lähteä lenkille, kuunnella lintujen mekastusta ja haistella huumaavaa tuoksua (joka tulee lähinnä lietteen hajusta).

Siitä sen tietää.

Startti

Millä sinä aloitat päiväsi?

Jos vaipanvaihtoa ei lasketa, minä aloitan kupillisella kahvia ja kahdella voikkarilla tai lautasellisella puuroa. Aina. Nykyään.

Ennen mä aloitin edellisen illan jämäkarkkipussilla tai suklaalevyllä. Tai lasillisella tuoremehua. Tai lukemalla Harry Potteria.

Ja jatkoin sitten päivää buranapaketilla tai poissaololla koulusta/töistä. Eli migreenillä.

Ennen mun lapset aloittivat aamun iloisella jokeltelulla molemmat jalat potkareiden toisessa jalkaosassa, pää ja jalat pinnojen välissä. Ja vaatimalla ruokaa heti paikalla. Ja näin ollen olivat oikeita pieniä päivänsäteitä. (Aika kyllä saattaa kullata muistot tässä kohtaa).

Nykyään ne aloittavat aamun räjäyttämällä lelut laatikoistaan samalla sekunnilla kun saavat silmänsä auki. Tai vetämällä vaatekaapin sisällön lattialle ja painumalla pihalle kalsari-shortsi-teemalla. Tai venyvät kuin purukumit sohvan nurkassa saamatta aikaiseksi yhtikäs mitään.

Ja se aamupala. Puolikas hapankorppu murusteltuna lattialle.

Tiedättekö mikä kysymys nousee esille kun olen saanut rutistettua luutun kuivaksi ja napsautan keittiöstä valot kiinni?

Äitiiiii, millon on välipala? Mä kuolen nälkäääääään! (Siitä vaan, antaa palaa!!!)

Onko liikkeellä yleistä syömättömyyttä vai kuskaanko koko jengin ravitsemusterapeutille, hä?

Pesukoneessa käyneet.

Viimeviikon saldo.
Pikkuauto, haarukka, barbatipubarbapupubarbalala-mikälie, Kitty Hellonen, Ruususen peitto, tuo-keltainen-te-tiedätte-kaikki-mikä, poliisimestari, pikkupikkuauto ja gorilla. Niin ja pikkupupu nuijanukutuksessa menee nukkumaan-kirja, josta ei valitettavasti jäänyt kuvattavaksi kuin kilo valkoista mössöä.
Tuo iso vaalea polla ei vielä toistaiseksi ole pesukoneen uumeniin joutunut.
Huom. toistaiseksi!

Ainut näistä joka varsinaisesti olisi ollut pesun tarpeessa, on tuo Ruususen peitto (niiden prinsessalegojen). No miksi? No koska tuon kuvassa paistavan kaljun omistava kaveri saa kai joitain puuttuvia vitamiineja tuon peiton imeskelystä. Yäk.

Niin ja tiestysi pesun tarpeessa on varsin usein myös tuo meille kaikille niin rakas mussukka, varsinkin sen jälkeen kun on ihan isse vetänyt lastin perunamuussia. Voe herranjestas, että ihmislapsi saa pahan siivon aikaan.
Toistaiseksi olemme saaneet hänet puhtaaksi käsinpesulla.
Tosin meidän pesukoneesta löytyy mm. ohjelmat, Super Pika ja Teho.
Vois toimia.

Puuroista päivää!

Mun pää tuntuu tällähetkellä samalta kuin kuvassa näyttää (+vettä vielä päälle), eli siis varsin puuroiselta. Erittäin tukkoiselta. Aika synkältä.
Elämäni ehkä isointa pettymystä tässä koitan nieleskellä. Taaperran pala kurkussa.
Joskus vaan ottaa niin paljon päästä. Ihan ylipaljon.
Mutta paikalleenhan ei kannata jäädä kuin hetkeksi.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Ps. Jämähdin yhtenä päivänä lehden kanssa sohvalle enkä jaksanut nousta, vaikka kuulin ääniä keittiöstä. Sen siitä saa.
Kuva kertonee kaiken. Ehkä ens kerralla nousen.

"Meille ei kyllä ikinä..."

"...tuu mitään matskua jossa häärää jotain angry birdsejä tai hello kittyjä."

Tekis kyllä mieli jättää tunnustamatta, että ihan ite oon omin pikku kätösin ostanu. Ihan kenenkään pakottamatta.
Mutta voin mä vähän puolustella.
1. Kaikki yksväriset oli loppu. Koko maapallolta. Ihan totta.
2. Lapsi itse tahtoo, ja jotainhan senkin täytyy itse saada päättää.
3. Lapsen ilo on ylimmillään saadessaan iskeä jalkaansa lintutennarit tai kissapikkarit.
4. No onhan ne aika söpösiä. Äh, eiku ei mitään.

Tässä(kin) asiassa täytyy lausua ne jonkun viisaan keksimät sanat.
Koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan!

Mutta oikeasti mä kyllä pistän vastaan kaikin konstein, ettei ne nyt koko kämppää valtaa. (Sen jälkeen ei varmaan enää kannatakaan.)
Joku roti tässä pitää olla.