Pikkiriikkisen joulua vielä..

 

..vaikka ulkoilma on kuin huhtikuussa!

 

 

 

 

(Oikea kuusi ois ihana, mutta muovikuusi tulee pitemmän päälle halvemmaksi kuin astmalääkkeet!)

Oonkohan sytyttänyt yhtään kynttilää enää tapaninpäivän jälkeen? Joka vuosi siinä käy näin. Aloita syyskuussa, lopeta tapanina.

 

Ei muuten tullut lahjaähkyä.

 

Herkkuähkyltäkin säästyttiin. Aina sitä huomenna taas jaksaa vetää makeaa, sekin on kumma. Tämä prinsessa oli viedä mamman sairaalaan asti, mutta panadolin voimalla seuraavasta yöstä selvittiin ja vauva saa vahvistua edelleen vatsan nurjalla puolella.

 

 

Nakit ja sipsit on hankittu ja karkkivarastot täytetty.  Raketit taitaa jäädä tänä(kin) vuonna kauppaan, sillä tänä aamuna herra nimeltä George (tuttavallisemmin Yrjö vaan) raahasi matkalaukkujaan meidän ovesta sisään.

Olen tunnetustikin todella huono sanomaan "ei" (kysykää vaikka muksuilta!!), joten tuo mainittu vieras siis asettui taloksi ja on loikoillut eskarilaisen ja neitokaisen kainalossa tämän päivän.

Vahingosta viisastuneena, en enää koskaan suunnittele mitään uudenvuoden pirskeitä kenenkään kanssa, koska jo kolmannen kerran suunnitelmat näyttäis menevän pieleen syystä että joku antaa ylen jommasta kummasta päästä.

 

Pesuvatipartio palveluksessanne!

 

(Ps. Älkää odottako kovin laajaa kuvasaldoa meidän uudestavuodesta.)



Puusta pudonnut..

..ja vähän säikähtänyt!
Tämä kuva olkoon oivana vihjeenä siitä, mitkä ovat tämän hetken fiilikset.
Olo on kuin pari vuotta eristyksissä viettäneellä, saan paniikkikohtauksen ajatuksestakin, että kauppaan pitäisi lähteä.
Ei hajuakaan mikä viikonpäivä..sen täytyy olla perjantai!
Ei hajuakaan mistä löytyisi päällepantavaa..yöpaita on imeytynyt ihoon kiinni!
Ei vois vähempää kiinnostaa, mistä löytyis hiusharja..rastat tuli ihan kaupantekijäisinä!
Pyysin miestäni piilottamaan puntarin..se olisi varmasti hajonnut!
Meillä oli ihana joulu.

Juhla jatkukoon vielä parina päivänä, tämä kuvassa oleva takkutukka täyttää huikeat neljä vuotta.
Lahjaähkyä ja herkkuähkyä ei voi estää.
Ilahtuisikohan vieraat vesitarjoilusta?

Mistä tuntee joulun?

Vaikka rakastan joulua yli kaiken, meidän joulu tulee yleensä hyvin pienellä panostuksella ja budjetilla.
En omista joulumattoja, jouluverhoja, joulutyynyjä tai joululiinoja.
En olkipukkeja enkä himmeleitä.
Leivon yleensä vain jotain pientä ja lahjakasat pysyvät aika matalina (tässä kohtaa pyörryn erään mamman kommentista "26 lahjaa meiltä + n.15 muilta tulevaa!" yhdelle lapselle. Veikkaan mielenkiinnon lopahtavan kympin kohdalla viimeistään?).

Meidän joulu tulee lasten askartelemista koristeista, kynttilöistä (niissä olen suurkuluttaja), jouluvaloista, joulumusiikista, kuusesta, ja hyvästä jouluruuasta.
Toivottavasti myös leppoisasta tunnelmasta (perheriidat vois kiertää tämän talon kaukaa!) ja lasten ilosta.

En tiedä maltanko pysyä poissa täältä internetin ihmeellistä maailmasta koko joulua, mutta jonkin sortin sometonta joulua aion viettää.
Luulisin, että hiljaista täällä on lukijoidenkin osalta.
Siispä toivotan mitä parhainta joulua jokaiselle!

<3´ Salla

Joulusiivo paikallaan?

Eihän uskoisi, mutta imuroidessakin voi saada päivän hihitykset? Ei oo todellista.

Syy edellisiltaiseen  meille-niin-ei-tyypilliseen-hiljaisuuteen lastenhuoneessa selvisi.

Sääli, se oli niin hyvä lasten luukullinen karttakirja. Isoveli tirautti kyyneleen.

En laskenut, mutta silppua löytyi nukkevauvan kylpyammeen verran.
Nyt ei sovi muistella kirjan hintaa.
Voi alkaa pian mammaakin itkettämään.

Ps. Yläpölyt, sohvanaluspölyt ja jääkaapintauspölyt saavat viettää tämän joulun ihan rauhassa. Ei vois vähempää kiinnostaa.
Itseasiassa meillä on soppari. Ne ei häiritse mua, enkä mä niitä. Thats it!

Herkkua on siinä monenlaista

 

 

FUDGE

2dl kermaa
2dl sokeria
2rkl siirappia
50g voita
200g haluamaasi suklaata (itse käytin maitosuklaata)

Mittaa kattilaan kerma, sokeri, siirappi ja voi. Kuumenna kiehuvaksi. Anna seoksen kuplia miedolla lämmöllä hiljalleen n.20-25min. (mä keitin ton 25min.) koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee kinuskimaiseksi. (Testaa tiputtamalla seosta kylmään veteen, valmis seos jähmettyy heti). Ota seos pois liedeltä.

Rouhi suklaa veitsellä. (Voit halutessasi jättää osan suklaasta rouheeksi/paloiksi ja laittaa ne ensin vuoan pohjalle tai lopuksi massan päälle.)

Anna kuplimisen lakata ja lisää fudgen joukkoon suklaa. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. n.20x18cm.

Jäähdytä fudge huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten jääkaappiin. Leikkaa jähmettynyt fudge paloiksi ja säilytä jääkaapissa.

Eipä sitten muuta tarvikaan kun odotella aattoa, lämäyttää kuppi glögiä ja vedellä fudgepaloja sydämensä kyllyydestä. Eli noin kaksi ja puoli palaa.
Sydän sanoo, että ota vielä kolmas, mutta vatsa pistää vastaan. On nimittäin siksi makoista tämä herkku! Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla. Ja jos oma kupu ei kestä, niin aina voi pistää vahingon kiertämään ja viedä pussillisen sukulaisille joulutuomisiksi.

Kokeiluun on menossa myös toinen fudge-ohje, joka löytyy mm. TÄÄLTÄ!
Jahka tässä ensin laitetaan ruoka tulille, googletetaan kotikaljan ohje ja käydään kurkkaamassa vauvan vointi.

Jokatapauksessa, ihan just on joulu!

Totta vai tarua?

 

 

 

 

Raskaana ollessa tavarat tippuvat käsistäsi keskivertoa useammin?

Totta.

 

Ja jotta varmasti saat pääsi punaiseksi ja virtsankarkailun valloilleen se sama nenäliina, luutu tai villasukka kehtaa tippua vieläpä kaksi kertaa peräkkäin. Kolmannella kerralla luovutat ja potkaiset suosiolla tavaran kaapin alle.

Synnytyksen jälkeen kummastelet kaappien alta löytyviä romuja.

Hmp, lapset!

 

 

Ihan eka oma joulujuhla

Musta on jotenki tosi käsittämätöntä, että viimeviikolla istuin oman lapseni ekassa joulujuhlassa.
Siis kun juurihan minä itse laulaa luikautin saparot ojossa heinillä härkien omassa ala-asteen joulujuhlassa. Siis sehän oli niin eilen.
Tiedä minkä piikkiin tässä pistäis, mutta vähän sitä piti nieleskellä kun ylpeänä katselin esitystä. Olikohan syynä liikkasalin vähän tunkkainen ilma tai jotain, kun tuntui vähän vetiseltä nenässä.
Niin sen täytyy olla.
Tai ne kuuluisat hormonit, joita muuten piisaa.

Ajanvietettä

Kun pimeä tulee jo iltapäivällä, illat tuntuvat joskus mahdottoman pitkiltä.
Lapset tykkäävät ihan älyttömästi katsella vanhoja kuvia, joten siinäpä hurahti kivalla tavalla muutama hetki.

Kato tuossa on tuo valepukki!!! Viimejoulun muistoja.
Miten niin valepukki?
No kato nyt sen nenää, ihan tollanen muovinen!
Tämä aiheutti hiukan äidin kasvolihasten tahatonta nykimistä.
Mielenkiinnolla odotan jouluaattoa. Ihan todella.

Viikon valituspostaus.

Nää mun jutut on aika vahvasti alkaneet pyöriä niin sanotusti oman navan ympärillä. Sori.
Mutta kun tää nyt vain on tätä. Olla raskaana.

Raskausaikana minusta kuoriutuu aina pieni suuri valittaja.
Kadehdin niitä naisia, jotka ovat raskausaikana elämänsä kunnossa ja suorastaan tihkuvat hyvää oloa ja positiivisuutta.
Katsokaas, kun löydän hyvin usein itseni sieltä jonon vihoviimeiseltä paikalta.
Valittajien valittajan leima otsalohkossa.

Liikunta.
Raskausajan liikunta on sitä, että juuri ja juuri jaksaa vääntää itseään välillä jääkaappi-vessa. Auton ratti tulee muuten tutuksi. Hyötyliikunta, mitä se on?
Alussa liikuntaa rajoittaa kuvotus ja väsymys, loppuajasta supistelu ja kovat liitoskivut.

Nukkuminen.
Raskausajan nukkuminen on sitä, että kahdeksalta illalla jo ahdistuu siitä että kohta pitäisi nukkua.
Alussa nukkumista rajoittaa suonenveto ja levottomat jalat, loppuajasta jatkuva tarve vessaan ja hyvän asennon löytäminen. Ja edelleen ne liitoskivut. Argh.

Syöminen.
Raskausajan syöminen on sitä, että kaikki lähitienoon peilit sais vuorata lakanoilla. (Rikkominen tuo huonoa onnea).
Alussa ei tee mieli syödä mitään, ja loppuajasta syöt koko kohta kolmikymppisen elämäsi edestä. (Rakastan neuvolakäyntien puntari-osiota!!)

Tiedättekö, tähän aion kuitenkin vetäistä yhden kliseisen lauseen.
Päivääkään en antaisi pois.
Koska joka päivä saa olla kuitenkin kiitollinen siitä, että itsellä ja vauvalla on kaikki hyvin ja että suurin murheeni on tyhjentynyt keksipaketti kaapissa.
Se on kuulkaa pieni murhe se.

 

 

Joulu tulla jollottaa.

Supisteluihin vedoten, meillä aika leppoisissa merkeissä.

Eikä haittaa muuten yhtään.

Huomenna rv 30.



No onkos tullut kesä?

Olipa kerran kolme pientä poikaa, joiden hiukset eivät sopineet enää pipon alle.
Niinpä poikatrion isukki hankki koneen, joka kavereiden suureksi riemuksi kauhuksi kaivettiin eräänä kauniina aamuna esille.

Porrastettu säätö on ehdottomasti koneen parhaita puolia, mutta kun se vahingossa sattuu lipsahtamaan kaikkein lyhimmälle säädölle on tuloksena varsin siilitukkaisia tyyppejä.
No mikäs siinä kun toverit onnellisina esittelevät kesähiuksiaan.
Täytyy uloslähtiessä nyt muutaman kuukauden ajan varustaa kaksi pipoa päällekkäin, se ennen niin ahdas myssy nimittäin pyörii vain päässä.

Myös perheen pää koki varsinaisen muodonmuutoksen.
Tai tähän tulokseen tulimme, kun nuorimmainen pillahti lähes kyyneliin nähdessään uudistuneen isänsä aamuhämärissä sänkynsä vieressä.
Mee pois! Isi tulee hakemaan minut.

Täytettä tähän kiitos.

Äitiyspakkaus ei oikein innostanut, joten otin tälläkin kertaa äitiysavustuksen rahana.

Meillä ei tällaista lämpöpussia vielä ole vauvoilla ollut, mutta oon niin paljon kehuja kuullut, että pitihän se meillekin hommata.
Menipä avustuskin sitten talteen, eikä viikon ruokaostoksiin.
Jää nähtäväksi miten sitten pelaa, kun pääsee tositoimiin.

Eipä tässä kummempia kuin odotellessa pussiin täytettä.
Epätoivoisesti yritän elellä päivän kerrallaan, mutta kuten tässä on tullut jo ilmi, olen maailman huonoin odottaja. Musta tuntuu, että oon ollu raskaana jo vähintään vuoden.
Luojan kiitos etten ole syntynyt elefantiksi (vaikka olo on kieltämättä välillä vähän sinne päin).
Olla nyt raskaana monta vuotta. Ei kiitos.

Ps. Kuvassa hilluvat jalat kuuluvat viisivuotiaalle, jonka ylimääräiset energiat ois pitäny niin jäädä liikkakerhoon eikä enää palata takaisin kotiin.
Jäi meinaan temppuratailu pikkasen päälle ja näin ollen oli oikeastaan mahdoton saada kuvaa johon tämä nuoriherra ei ois itseään tunkenut.
Edelleen odotan patenttia, jonka avulla saisin pullotettua muksujen energiaa itselle käyttöön pahan päivän varalle.
Tämän hetken varastot on meinaan vähän tyhjät.

Kerrankin reaaliajassa!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mulla on vähän paha tapa napsia kuvia kamera täyteen ja sitten siirtää ne koneelle vasta joskus viikkojen päästä.
Kerrankin tässä ollaan skarppina ja päivitetään sini-valkoisesta päivästä tänään eikä jouluviikolla.

Meillä on vietetty vapaapäivää.
Mies kotona, eskarilainen kotona ja kaksivuotiaallakin oli kuulema vapaapäivä. Äidistä varmaan.
En tiedä voiko tätä vielä perinteeksi kutsua, mutta jo aika monena vuonna meidän perheessä on itsenäisyyspäivänä leivottu. Ainakin ne ekat piparit, tälläkertaa myös muutakin. (Huomenna juniorin synttärit vol.3 ja myös vähän katkeria mutisijoita kolme kappaletta. Esikoinen, toka ja neiti. Tässä kohtaa voimme kajauttaa On se niin väärin, on se niin väärin...!!)

Aamu alkoi tottakai katastrofilla, jonka neitokainen järjesti enkelisuklaasta. (Haluaisin tähän kohtaan myötätuntoisen kommentin sellaisesta perheestä missä onnistutaan myös järkkäämään AINA joku kohtaus, oli juhla eli arki, kiitos.)
Sitten leivottiin. (En muistanutkaan kuinka taivaallista on piparkakkutaikina. Ah!)
Sitten leivottiin. (En muistanutkaan kuinka taivaallisia ovat lumipallopikkuleivät. Ahx2)
Sitten leivottiin. (Olenko muistanut ylistää taivaallisia unelmatortun täytteitä?)
Ja leivottiin. (Suolisto kiittää tuoretta sämpylää saadessaan. Vähätkö välitän.)

Lumipallopikkuleivät (n.40kpl) (Näitä on pakko tehdä jouluksi lisää)

200g voita
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1tl vaniljasokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1pss (150g) Marianne-rakeita

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit tasaiseksi vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Kääntele lopuksi joukkoon Marianne-rakeet. Pyörittele taikinasta pallukoita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja painele litteämmäksi kädellä tai lusikalla. Jätä vähän leviämisvaraa.
Paista 200 asteessa 8-10min.

Niin ja käytiin me myös marssimassa ihan oma itsenäisyyspäiväparaati. (Siitä paraatista sai riemua myös kaikki kahden kilometrin säteellä asuvat. Mistä sitä ääntä oikein tulee?)
Ja töllötettiin toki myös vastaanottoa Tampereelta. Äiti onko tuon naisen mekko tehty piparitaikinasta? (Se oli se poronnahka puku) (Anteeksi nämä sulut) (Yritän päästä niistä irti) (Ne vain ovat niin käteviä).

Nyt on talo hiljainen.
Viimeinenkin piparitaikinahuuru on poistunut jälkikasvumme verestä ja voimme täten siirtyä puolikkaani kanssa glögimukin kera sohvalle vielä hetkeksi.
Ihana hiljaisuus!

Rasittavaa

Sokerirasitustestissä.
Piti ihan googlettaa, sen verran outo juttu mulle.
Olin kuvitelmissa että sokerirasitukseen joutuu mammat joiden paino nousee hurjasti, verensokerit heittelee, ne pissivät sokeria ja vauvat ovat jättejä.
Edellämainituista vain verensokerin heittely on mun juttu.
Eli käytännössä joka kerta syönnin jälkeen hetken kuluttua on olo kuin halvaantuneella lahnalla kaislikossa. Evääkään ei jaksa liikauttaa ja silmät seisovat päässä. Ja heikottaa. (Lahnaa ehkä ei.)

Testin tulokset olivat ihan priimaa.
Terkkari kehoitti tarkkailemaan syömistä.
Usein, mutta vähän. (Ja juuri kun olin päässyt irti yöllisistä jääkaappisessioista.)
EI harvoin ja paljon. (Sorrun tähän pahuksen usein.)
EI usein ja paljon. (Sorrun toisinaan tähänkin. Kaikkein pahinta on kolmas ilta putkeen lasten kanssa yksin kotona. Joudun asettamaan itselleni porttikiellon keittiöön. Argh.)

Positiiviset arvot olivat oikein mieluisaa kuultavaa tällä reissulla, jossa negatiivisia asioita löytyi näin äkkiseltään ynnättynä viisi.
1. Kahdentoista tunnin paasto. (Aamulla särki päätä, kun vettäkään ei saanut kiskoa.)
2. Sokerilitku maustettuna sitruunalla oli ihan karseaa jopa sokeridiilerille. (Viimeinen kulaus pisti kyllä irvistyttämään.)
3. Piikitysten jälkeen kyynärtaipeet olivat kuin ihan oikealla diilerillä. (Kammoan piikittämistä.)
4. Odottelua kesti reilut kaksi tuntia. (Jotka vietin labran edessä sohvalla kahden valkosipulilta lemuavan mummon välissä. Pahaa oloa se ei varsinaisesti helpottanut.)
5. Kotona odotti töihin kiirehtivä mies ja juuri aamupalalla sooloilevat muksut. (Mieluiten olisin viettänyt loppupäivän sängyn pohjalla surkeaa oloa potien. Eipä auta, ei.)

Kaksituntisen odottelun (ja valkosipulin lemun) kesti hienosti lukemalla kirjaa.
Kaksi tuntia, lähes keskeytyksettä. Kotiin jäi enää kirjan loppuhuipennus. Joka muuten edelleen odottaa kirjahyllyssä. On tässä ollut kaikkee.
Fiilis oli kuin jouluna. Sokeri, mummot ja Joulutarina.

Harrastetaan

Meidän muksut ovat harrastaneet tähän asti vain akrobatiaa, painia, kuvataidetta, parkouria ja kokkikerhoa. Kotona.

Menin vähän hämilleni, kun minulle esitettiin kysymys, mitäs teidän lapset harrastaa?
No ensinnäkin, pikkupaikkakunnalla lasten harrastustarjonta on hyvin pientä (alle kouluikäisten siis) ja toiseksi, en ole ajatellut vielä edes tarjota lapsille mitään ihmeempää, kun eivät sitä itse ole tahtoneet.
Uskon, että he ehtivät vielä harrastaa ja paljon.

Bongasin sitten MLL:n järjestämän maksuttoman (plussaaaaa) liikuntakerhon, joka on tarkoitettu myös alle kouluikäisille. Huoltajan kera, tottakai.
Bermuda-shortsit vain vilkkuivat, kun kaverit hyppäsivät tunnin verran renkailla, patjoilla, trampoliinilla ja temppuradalla.
Liikkakerho vei mennessään.
Olinko siis väärässä harrastus-ajatteluni suhteen?

Hmm. Tammikuussa alkaisi uimakoulu (esikoisen vauvauinnista onkin jo aikaa), 5-vuotias tahtoo rumputunneille (ei jestas!) ja ratsastuskin voisi olla osan mielestä hauskaa (no siinä oon samaa mieltä jahka taas pääsen tästä pötsistäni eroon.)

Mikä on teidän mielestä sopiva ikä aloittaa harrastukset?
Heti kun jaksetaan päätä kannatella vai sitten kun lapsi itse jotain tahtoo?
Itse olen kyllä jälkimmäisen kannalla.
Toki jos tahtomisia ei tule missään ikävaiheessa, voihan sitä vähän tökkiä?!

Odottavan aika ON pitkä!

Jos on jotain epäselvyyttä siitä, oletko raskaana vai et, niin tässäpä yksi takuuvarma juttu joka viimeistään herättää epäilyksiä.

Pyörähdettyäsi keittiössä, vatsasi on:
a) märkä
b) likainen
c) sekä että

Jos ei vielä tässäkään kohtaa hälytyskellot soi, kannattaa huolestua viimeistään siinä vaiheessa kun voit käyttää vatsaasi apuna pyykkien viikkauksessa (et tarvi enää kodarin pöytätasoa).
Et näe enää varpaitasi, et saa enää kenkiä jalkaasi, et käännettyä kylkeä yöllä sängyssä etkä todellakaan pysty nukkumaan koko yötä ilman kolmea vessakeikkaa.

Ihan vakavissani, miten joku voi olla tietämättään raskaana?
Haluaisin tottavie nähdä sellaisen ihmisen.
Ja tottavie kadehdin sitä ihan sikana.
No mutta, eihän tässä ole enää kuin 10 viikkoa jäljellä.
Jaksaa jaksaa!

Toivoton torstai

Aamulla tuntui siltä, että nostelisiko jälkikasvunsa ovesta pihalle ja kaivautuisi itse takaisin peittoihin koko päiväksi.

Loppujen lopuksi päivä näyttää kääntyvän ihan positiiviseksi, vaikka ulkoa saapuvat lapset muistuttivat lähinnä uitettuja ajokoiria ja vaikka nuorimmaisen flunssailu ei ota loppuakseen (eikä sen myötä ilmestynyt kummallinen uhmailu.)

Mutta.
Mies kotiutui töistä erittäin hyvissä ajoin.
Saatiin yllätysvieraita.
Kohta ripustellaan jouluvalot ja flunssapotilas jaksaa hauskuuttaa ihanilla kommenteillaan.

Poika lappaa käsillä ruokaa suuhun.
Äiti tottakai kieltää ja tarjoaa kaverille lusikkaa.
Poika tuumaa: Äiti ei määrää mua!
En edes tiennyt hänen sanavarastoon kuuluvan sanaa määrää.

Arjen ärsytyksiä.

Ensin se kirjoittaa kauppalapun.
Sitten se pukee ulkovaatteet ja kengät, etsii kauppakassit ja nappaa oven pielestä avaimet.
Sitten se ajaa kauppaan ja hevi-osastolla alkaa penkomaan taskujaan.
Sieltä löytyy kuusi kauppalistaa (kaikki vanhoja), huulirasva, menthos-pötkö, puhelin ja tyhjä tuikkukuppi (?).
Sitten se soittaa kotiin ja kyselee kadonneen lapun perään. Siellähän se on, kodarin pöydän kulmalla.
Sitten se tekee ostokset mutu-tuntumalla, raskaana olevan naisen muistilla ja älykkyysosamäärällä.
Sitten se palaa kotiin.
Kauppalistassa lukee mm. vessapaperia, suihkusaippuaa, leivinpaperia ja ruokakermaa.
Kassista ei löydy näistä mitään.

Sitä ottaa niin päähän.

Tekeleitä

Eihän siitä pääse mihinkään, että kakkuilu on kivaa.

Tämä joulunaika on siitä niin metkaa, että kaakkua ja kaiken näköistä herkkua vedetään posket pullollaan joka välissä. On synttäriä, pikkujoulua, synttäriä, pikkujoulua, vieraita, pikkujoulua ja vieraita. Itte joulusta nyt puhumattakaan.
Tammikuussa on sitten taas aikaa vetää verkkarit jalkaan ja rehkiä kaikki torttupiparikilot veks.
(Itsehän jatkan turpoamista vielä helmikuuhun, jaiks!)

Mulla liittyy lähes jokaiseen kakuntekohommaan jonkun sortin tarina.
Hauska, hassu tai vähemmän hassu.
Ja siitä kiitän enempi ja vähempi rakasta lapsilaumaani.

Miksi sä äiti et tee näitä koristeita koskaan niin että me ollaan hereillä?
Niin, miksiköhän?
Ehkä sitten, kun nuorin on viistoista.

Voi äiti, tuo näyttää kyllä enemmän semmoselta monsteri-autolta. Mutta ei se haittaa, kyllä joku voi luulla sitä traktoriksikin.
Voi kiitos.
Edelleen ois kantsinut olla paikalla, kun tajuntaa mittasuhteisiin jaettiin.

Okei.
Kyllä viisi- ja kuusivuotiaiden läsnäollessa pystyy jo jotain tekemään (kun ohjaa kaverit tekemään jotain järkevää ja nakkaa välillä köntillä sokerimassaa), kun tuho ja täystuho olivat mummulassa putkiremppaa tekemässä.
Otin syvästi osaa siellä mukana oleville.

Mieheni suku kasvoi pienellä neidillä ja nämä tossut lähti hänen kastekakkuunsa.
On muuten mahottoman helppo tossuohje.
Kaavat sain..älkää kysykö mistä blogista. Kvg.
Mutta näistä saa kyllä pienellä vaivalla kivan koristeen.

Seuraavaa kakkukeissiä odotellessa.