sunnuntai 31. elokuuta 2014

Yhteistä aikaa






Täten on koittanut aika viedä isot pojat Harry Potterin ihmeelliseen maailmaan.
Mikäs sen mukavampaa kuin nostaa jalat seinälle ja lähteä mahtavaan seikkailuun?

Olen ollut, ja olen edelleenkin, kova lukemaan.
Ja haluaisin siirtää lukuinnostuksen myös lapsilleni.
Olen vähän huono leikkimään lasten kanssa, mutta ääneen lukeminen on ihan mun bravuuri-juttu. Ja meillä kyllä kaikki jaksavat kuunnella, ihan niin kauan kuin vain jaksaa lukea.
Ja mikä parasta, on helppo ja halpa tapa viettää laatuaikaa!

Velhomaailmaan perehdyttäminen on sujunut oikein hyvin. Voitte kuvitella, ettei tuon ikäisten kavereiden mielestä mikään ole niin siistiä kuin peikot ja ihmissudet. Yksisarvisista ja kentaureista puhumattakaan.
Toki varmasti on paljon sellaisia kohtia mistä tuskin ymmärtävät vielä kauheasti, mutta hyvin jää mieleen ne jännimmät kohdat ja juonen käänteet.
Heistä oikein näkee miten tärkeä juttu tämä heille on! Vain äidin ja isojen poikien yhteinen hetki, joten huoneen ovi suljetaan tiukasti pikkuväen nenän edestä. Ja on äidistäkin kiva lukea kun saa rauhassa keskittyä ja nähdä kuinka lapset eläytyvät mukaan tarinaan.
Ehkä voi osittain olla vähän hurjiakin juttuja, mutta uskon että äidin kainaloon käpertyen niitä on turvallinen kuunnella.
Toistaiseksi ei ole uniin vielä hiipinyt tiedät-kai-kuka.

Seuraavaksi mennäänkin Lattialuukun läpi ja jännitys tiivistyy entisestään.
Tunnustautuuko ketään toista Potter-fania?
Itse olen ihan koukussa.

(Jos todellisuuteen palataan niin täällä on juhlittu oivien naapureiden kera veden, tulen ja valon juhlaa. Olo on kuin omenalla viikonlopun herkkujen jäljiltä, pyöreä ja punainen.
Syyskuun kohdalle kalenteriin on tullut myös monia merkintöjä ja menoja, kaikkea kivaa on siis tiedossa!)

perjantai 29. elokuuta 2014

Niin iso tyttö jo









Siinä se poseeraa, kohta viisivuotias.
Itse valittu laukku kainalossa, lököhousut jalassa.
Haluaa olla hienona, laitattaa hiuksia, valita vaatteita.
Nauraa käkättää ehkä valloittavimmin ikinä ja laukoo niin ihanan totuuden mukaisia äitisunmahaonvähänruma-tyyppisiä kommentteja.
Kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, leppyy vasta aikojen päästä.
Tappelee, puolustaa reviiriään, kirkuu ehkä kamalimmalla äänellä ikinä ja raivoaa jos joku ei menekään niin miten pitäisi.

Mua jostain syystä alkaa itkettää (no joo, tämä vollottaminen voi johtua kyllä hormoneistakin tai huonosti nukutusta yöstä) kun ajattelen omia lapsiani ja sitä, että joskus joudun heistä luopumaan. Tämä maailma on niin karu ja kylmä vaikkakin samalla ihana ja ihmeellinen, miten ihmeessä sitä osaa antaa sellaisia eväitä elämään että pärjäävät?
Toisaalta sitä elää päivän kerrallaan, kuitenkin tulevaisuutta suunnitellen, ja siinä ne pyörii jaloissa ja on niin hyvä näin.

Joka tapauksessa aika, se menee nopeaa.
Nyt pitää iloita siitä, että äiti on paras ja halataan päälle.
Kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa ovat tyhmin äiti ikinä ja suljettu ovi.
(Luulin muuten että ovien paiskomista harrastaa vain teinit, mutta meillä tehdään sitä nyt jo! No toisaalta, harjoitushan tekee mestarin. Ehkä ne siksi.)







keskiviikko 27. elokuuta 2014

Makuasioista ei voi kun kiistellä!




Makuasia.

Yksi tykkää kananmunasta, yksi inhoaa puuroa, toinen rakastaa pinaattikeittoa ja toinen mustikoita.
Meitä on niin moneen junaan tässä ruoka-asiassa, ja osa jää vielä asemallekin.
Ja entäpäs sitten kun lyödään seitsemän henkeä saman katon alle, joiden makumieltymykset ovat ihan erilaiset. Siinä saa kuulkaa jo käyttää sitä viimeistäkin aivosolua, että kehittelee sapuskaa joka kelpaa kaikille.
No yleensähän siinä käykin niin, että yksi syö ruuasta pelkät perunat, toinen kastikkeesta lihat ja kolmas vain voit leivän päältä!

Aamupalat on meidän perheessä oikeastaan pahimmat.
Kun on päivän tärkein ateria kyseessä niin on hirveät paineet siitä, että sen pitäisi olla terveellinen ja monipuolinen. Puuroa, jogurttia, hedelmiä, leipää, kasviksia. Meidän lapset kuolisivat nälkään.
Tiedän, että toiset eivät ole ollenkaan mitään aamusyömäreitä, mutta kun jotain olisi sinne pötsiin pistettävä että jaksaa. Koulussa ja kotona.

Tänä aamuna kuului muunmuassa seuraavanlaisia safkatoiveita
Voisko ottaa poppareita?
Mulle haranporkkua (suom.hapankorppua) paahtimeen ja kepsuttia (suom.ketsuppia) päälle! (kohta kolmevuotiaan toiveet ovat yleensä ihan utopistisia!)
Hunajaa mää voisin ottaa, ja mansikoita.

Että sellasta.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Välikausipaniikki!


Olen maailman surkein ennakoiva shoppailija.

Elän hetkessä (ainakin tässä asiassa) ja ostelen vaatteita tasan sen kokoista ja siihen aikakauteen sopivaa mitä kulloinkin tarvitsee.
Mua sapettaa vieläkin yksi neljä vuotta sitten ale-rekistä käteen sattunut toppahaalari, jolla oli hintaa hurjat 20e. Mutta kun sillä hetkellä ei ollut ketään kyseistä kokoa tarvitsevaa niin en ostanut. Aika tyhmää, koska käyttäjiä sille haalarille ois kyllä tulevaisuudessa ollut!

Haluaisin olla sellainen sitten kun meidän Aku-Petteri kahden vuoden päästä käyttää tätä kokoa-shoppaaja, mutta toistaiseksi olen mamma, joka saa paniikkikohtauksen kun mittari näyttää +10, eikä akupettereistä puolillakaan oo sopivia asuja ulkoiluun.
Tässäkin kohtaa kuitenkin hehkutan (ja suosittelen) facebookin kirppiksiä, jotka ovat pelastaneet minut paniikilta! Yksi haalari ja yhdet housut ovat jo löytäneet tiensä meille, ja kirppishintaan tietenkin. (Niitä voin vaikka esitellä myöhemmin)
Yksi akupetteri (vauva) on toistaiseksi vielä ilman ulkovaatteita (tai on mulla yks jemma! mitä ihmettä? mutta sitä joudun varmaan jemmaamaan vielä ens kevääseen, koska sovitustilanteessa ei tytöstä näkynyt kuin hörökorvat<3), eli netissä roikkuminen jatkukoon vielä yhden haalarin verran.
Nettishoppailua harrastan paljon, koska täällä maalla näitä rättikauppoja on varsin vähän. Ja toinen pointti on se, että käy ihan pahuksen kalliiksi ostaa kaikille joka välissä uusia, joten mikä tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin kaksi yhden hinnalla!!

Tässä kirjotellessa muuten hoksasin, että musta tuntuu notta meirän kenkätilanne on aika pieni ja kulunut ja reikäinen. Hups. Entäs pipot ja hanskat ja...
Viiden mukelon vaatettaminen on muuten tautisen loputon projekti.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin pojan takki on Molo Kids ja housut Me&i. Tytön takki ja housut Polarn o. Pyret ja molempien pipot Name it ja kumpparit Nokia.

(Ensimmäinen aamu muuten tälle syksylle, että tarvi kumppareita ja pipoa. Huh, tästä se alkaa! Pukemisen riemut.)

torstai 21. elokuuta 2014

#duudsonit




Me vain vaihdettiin vähän järjestystä.
Siirrettiin toinen sohva toiseen paikkaan.
Luulisi, että siitä selviäisi hengästymättä ja saamatta sen kummemmin rytmihäiriöitä.
Vanhemmille näin kävikin, mutta pikkuväki sekosi täysin.

Ensin kaadettiin talon villasukkavarasto kodarin lattialle, josta valittiin sopivat "luistimet".
Sitten vedettiin tukka putkella seuraavat puoli tuntia sohvan jättämässä tyhjiössä.
Seuraavaksi vedettiinkin vaatehuoneesta kaikki talon varapeitot, viltit ja tyynyt ja kasattiin niistä hyppymesta!
Kun läjä oli valmis, jaettiin roolit.
Hei nyt ollaan juutsoneita. Mää oon Jarmo niin oo sää Jarkko. Eiku mää keksin, Jukka-Poika!
Mistä näitä oikein tulee.
Luulin jälkikasvuni olevan täysin tietämätön näistä edellä mainituista herroista.
No okei, ehkä Jarmo, Jarkko ja Jukkapoika kertoo sen, että nämä taitavat olla kuulopuheiden perusteella keksittyjä tyyppejä.
Mutta pääasia että oli kivaa! Ja kuten juutsonien tyyliin kuuluu, leikki loppui siihen kun pikkujuutsoni täräyttikin ohi peittokasasta eikä päässytkään hetkeen kävelemään. Auts!

Äidilläkin oli niin kivaa, että harkitsi ainakin kaksitoista kertaa sohvien siirtoa takaisin vanhoille paikoille.
Onneksi enin huuma haihtui seuraavaan päivään mennessä.
Kyllä vaihtelu virkistää, sanon mä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Vauvajuttuja

 







 
 
Vauva varttuu.
Muutaman viikon päästä mittarissa on kokonaiset seitsemän kuukautta.
Meidän itkuisesta vauvasta on kasvanut vähemmän itkuinen, iloinen ja ihana vähän isompi vauva jo.
Mitoissa hän jää kyllä sisaruksiaan (vastaavassa iässä) jälkeen, mutta temperamentti taitaa tasoittaa aika hyvin tätä eroa. Tahtonainen.
Isoin veli saman ikäisenä ei tahtonut sopia paksun vatsansa kanssa syöttötuoliin kun tämä pikkuneiti täytyy tukea ja pöngätä tyynyillä ja peitoilla suunnilleen pystyyn, ettei veivaisi ja heiluisi tuolia ympäri kuin kaappikellon heiluri.
 
Purukalusto koostuu kahdesta maailman terävimmästä alahampaasta (kauhulla odotan ylähampaita kaveriksi) joita testataan eniten, tiedätte kyllä mihin? Mamma saa todella olla tarkkana koska vatsa on saatu täyteen, testailu nimittäin alkaa samantien kun olo on kylläinen. Ai niin, ja kuten kuvat kertovat, kaikki silikoniset ja kumiset esineet ovat parasta syötävää tällä hetkellä ja niitä kirskutetaankin siihen malliin, että naapureillakin on oltava peltorit päässä. Odotettavissa siis todellakin lisää niitä hampaita.
 
Eteenpäinpyrkimys on heikohkoa, koska pakki on jäänyt päälle. Mutta mikäs siinä, kyllähän viisarikäännöksillä ja peruutuksillakin pääse mihin vain. Ainakin aina kauas leluista.
Ja onneksi on äiti joka pelastaa.
 
Kiinteitä ollaan syöty (voiko syömiseksi kutsua kahta lusikallista?), niin kasvissoseita kuin hedelmäsoseita ja nyt iltaisin ja aamuisin myös puuroa. Suurin osa syömisestä kuluu pystyssä pysymiseen ja pään pyörittelyyn, sylkemiseen ja pöydän reunan järsimiseen.
 
Nukkumisesta ei varmaan kannata edes kirjoittaa, tulee vain paha mieli.
Oma sänky ei toimi (koska äiti ei sinne sovi), äidin ja iskän sänky ois tosi kiva, mutta sielläkään ei todellakaan nukuta jos joku ei tuhise vieressä. (Harkitsen sitä irtokättä jonka turvin voisin hiipiä takaisin olkkariin kirjan pariin.) Päiväunet ovat max.puoli tuntia, jos hyvin käy (maailman kahdeksas ihme) niin kaksi tuntia.
Ärsyttävyyteen asti herkkäuninen, aivastus tai yskäisy - herää, hikisten jalkojen tassutus - herää, herätyskello - todellakin herää, vessanpöntön vetäisy - vasta herääkin (ei, meidän huoneessa ei ole pönttöä), tämä lista on loputon.
Toisaalta olen kyllä samaa mieltä vauvan kanssa, että miten joku voi keittää kahvia niin kovan kolinan säestyksellä? Heeeh.
 
Ja tästä kaikesta sitä vielä kehotetaan nauttimaan.
No vitsi vitsi.
Ne kaikki hymyt, jokellukset, kikatukset ja katseet pyyhkivät hyvin tehokkaasti mielestä kaiken vähemmän ihanan. Saatikka kaikki halaukset, ihanat jutut ja höpöttelyt, sanat ja yhteiset tekemiset jotka vielä odottavat meitä tämänkin lapsen kohdalla.
Vai mitäpä tuumaatte?
 
 

 

lauantai 16. elokuuta 2014

Hevoshommia


 
 


Sain tässä muutama viikko sitten elämäni siisteimmän työtarjouksen.
Hoidin tuttavani kolmea hevosta heidän reissunsa ajan.
Niin siistiä!

Ja kuten arvata saattaa (ja kuvatkin kertovat), ei mun tarvinut yksin niitä hoidella. Sain aina neljä innokasta, yhden yli-innokkaan ja yhden mistään tajuamattoman kaverin mukaan (ts.isommat lapset,mies ja vauva).
Paitsi aamutallit tein yksin. Viiden jälkeen aamulla ei ollut mukaanlähtijöitä!
En tiedä ehkä mitään niin hienoa kun kärrätä paskaa tunkiolle aamuauringon paisteessa. (Joku voisi ajatella, että liekö joku niistä kopukoista tärskäyttänyt tuota kaviolla päähän, mutta ihan tosissani kirjoitin tuon edellisen lauseen. No ei ehkä kaikkein siisteintä ikinä, mutta..tiedättehän?)

Nämä hepat eivät ole juurikaan tottuneet lapsiin, joten marssitin pikkuväen talon portaille istumaan (ja määräsin puhe- ja liikkumiskiellon) siksi aikaa kun vietiin hevoset sisälle. Hienosti meni kerrankin puhe perille ja tärkeänä mukelot nakottivat ihan hipihiljaa paikoillaan. (Yhdellä havaittavissa pientä kyllästymistä tai sitten kello nakuttaa jo nukkumaanmeno aikaa.)

En kestä kuin kova hevoskuume täällä talossa vallitsee. Joka päivä se asia on puheissa ja tuumitaan ja mietitään ja suunnitellaan että miten tämä kuume saadaan laskemaan.
Siihenhän on ihan tasan yksi lääke.
Hevonen. Tai kaksi.

Ps. En yleensä hevostele lenkkivaatteet päällä (ei siinä ruokkimisessa niin hiki tuu) mutta toiset lähtivät edeltä kotiin autolla ja mamma juoksi perässä! Kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. En tiedä ehkä mitään niin hienoa kuin juoksulenkki yksin illalla myöhään. Hehee, näitähän riittää.

torstai 14. elokuuta 2014

Mitäs me muut









Isot pojat ovat siis nelisen tuntia päivässä koulussa, mutta mitäs tapahtuu sillävälin kotona?

1. Äiti
Äidin systeemithän ovat varmasti teille suurimmalle osalle aika tuttuja. Oli arki eli pyhä, kesä tai talvi, niin mammat pyörittää päiväkodin lisäksi yhden tähden ravintolaa, siivousfirmaa, pukeutumisneuvojan virkaa, terveyskeskusta ja taksiasemaa.
Ja sen lisäksi jakaa rakkautta, hyviä neuvoja ja lämmintä syliä (mutta välistä myös kiristäviä hermoja, äkäisiä lauseita ja komentoja!).

2. Isompi neiti
Ensimmäiset päivät kuluivat sulatellen ankaraa pettymystä siitä, etteivät kotiin jäävät pääsekään joka päivä huvipuistoon, uimahalliin tai hoplopiin. Kun tämä sisäistettiin niin arki alkoi hiljalleen normaalisoitumaan.

3. Pikkuveli
Leikkimisestä ei oikein saatu kiinni kun isot veljet eivät olleetkaan ideoimassa, joten kiinnostuksen kohteeksi valittiin pikkusisko.
Hänet mm. hukutettiin peittoihin ja erinäisiin romuihin sekä asustettiin kaulakoruilla ja tonttulakilla.
Vauvan protesteista huolimatta.

4. Vauva (puutarhatonttu kts.alin kuva)
Isoveljen tuunausten lisäksi istutettiin ensimmäisen kerran syöttötuoliin ja annettiin ensimmäisen kerran puuroa.

Ja kun kello näyttää hiukan yli puolen päivän, tämä komppania hilpaisee kilometrin matkan koululle poikasia vastaan. Tosin ekaluokkalainen toi terveisiä, että äiti ja sisarukset voivat aivan hyvin lähteä jo edeltä. Hän kyllä osaa tulla itsekseenkin perässä.
Varmastiko?
Joo joo, äiti en mää oo mikään nössö.
Vaikka äiti vielä haluaisikin.


tiistai 12. elokuuta 2014

Back to school




Ensimmäinen koulupäivä.

Seitsemänvuotias kantaa reppunsa ekaluokkaan, reunimmaiseen pulpettiin ja vaihtaa täyttä päätä kuulumisia luokkakaverinsa kanssa.
Kuusivuotias roipottaa reppunsa (koska se on yhtä suuri kuin hän itse) käytävän toiselle puolelle eskariluokkaan ja hilpaisee kerhokaverinsa kanssa "perähuoneeseen", josta löytyy koko eskarin mageimmat lelut.

Äiti kuikuilee hetken molempien luokkien ovilla, vaihtaa opettajien kanssa muutaman sanan ja heiluttaa hyvästiksi.
Kotimatkalla aurinko lämmittää selkää ja niellessä tuntuu ihan kuin kurkussa olisi pieni pala, voi olla että aamuista paahtoleipää.
Silmäkulmissa tuntuu jotain kosteaa ja ehkä vähän kirveleekin, voi olla että se on vain tuuli joka ottaa niihin pyöräillessä.

Tunsin oloni niiiin vanhaksi.
Kriisin pukkas jo edellisenä iltana
Kohta me istutaan kaks harmaapäätä tuossa sohvalla ja ootetaan milloin alkaa horsman kasvatus hautausmaalla.
Rauhotutaas nyt.
Ei tässä niin epätoivoon vielä vaivuttu, mutta päätin jälleen (koska se aina välistä unohtuu) nauttia elämästä, sen jokaisesta päivästä ja hetkestä, koska tämä todella on ainutlaatuista lahjaa.

Snif.

(Yläkuva: eskarilaisen ihan mieletön synttärilahja naapurista! Tässä oivallinen lahjavinkki koululaiselle.
Alakuva: pojat ovat todella kiinnostuneita valokuvauksesta ja kamerasta, sieltä löytyy aina mitä mielenkiintoisempia kuvakulmia ja otoksia.)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vauvan kesäasut




 
Voiko hellehaalareita olla koskaan liikaa?

Vauvan pukeminen helteillä on aika haastavaa. Auringossa ei tietenkään oleskella, mutta varjossakin on hiki. Sisätiloista puhumattakaan.
Tämän helteisen heinäkuun pelastus on todellakin ollut shortsihaalarit. Kätevästi neppareilla varustettuna (haaruksissa siis), joten vaipan vaihtokin käy nätisti.
Tähän on helppo sitten vetää päälle hupparia tai neuletta kun ilta viilenee, ja mikä ettei vetäistä alle vielä sukkikset tai leggarit.

Mun täytyy tunnustaa, että tämä helleasu-juttu karkasi vähän lapasesta.
Samalla viikolla niitä ilmestyi neidin kaappiin kolmet (kahdet siellä oli jo ennestään!). Mutta eipähän sitten tarvinut miettiä mitä pukee, kun kaapista löytyi aina puhtaat.
Mieheni vähän kummasteli tätä äkkinäistä joka-paikassa-helleasuja ilmiötä, mutta toisaalta tuskin kaksilahkeiset noteeraavat edes kahtia punaisia haalareita, kun toisissa on valkoisia palloja ja toisessa valkoisia kukkia. Eli toisinsanoen voit vakuuttaa, että punaisia on todellakin vain yhdet ja kokonaismäärä siis neljä! Jos ymmärrät mitä tarkoitan. (Haluan nähdä elävänä sellaisen miehen, joka ymmärtää naisten shoppailuja).

Jotta vaateasiat pysyisivät balanssissa, on neiti hienostellut sitten erinäisissä mekoissa ja leggareissakin. Ja perus hihattomat bodyt on ihan loistavia kotiasuja.




Tätä mekko+legginssi-settiä on pakko hehkuttaa hiukan.
Satuin jälleen kerran niin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan tottakai.
Facebookin kirppiksellä koko homma (kuin uudet) 12 euroa.
Ei sitä tarvitse ihmetellä, jos kaupassa iskee Roope Ankka-fiilis. Piheys. Kun tekee tällaisia löytöjä!

Ps. Mitäs arvelette, kumpi kuvauspaikka neidin mieleen! Olohuoneen ihanan pehmeä matto vai takapihan vilpoinen, vähän pistelevä nurtsi? Ai että hän on niin rakas <3

Ai niin, huomenna kaksi mun murua lähtee koulutielle. Arvatkaa kuka nyyhkii taas eniten?
Kouluhommista lisää tulossa myöhemmin. Arki alkaa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Kirjavinkki!




Kirjojen maailma, se on ihmeellinen.

Puhelin piippasi ja siellä oli mieluinen viesti. Rouva naapurista halusi tarjota hykerryttävän lukukokemuksen ja kiikutti minulle Anna-Leena Härkösen kirjan Takana puhumisen taito.
Oi että miten humoristisen-kutkuttavan-sarkastisia juttuja oli noiden kansien välissä.
Juuri sopivan lyhkäisiä tekstejä, joita ehti soppelisti lukea kahvikupposen tai vauvan hurjan pitkien (15min.) päikkäreiden aikana.
Sitä ollaan parhaillaan sellaisessa elämäntilanteessa, että ei Aku Ankkaa syvällisempään tekstiin kyllä kannata paneutua, koska opus väistämättä jää viiden minuutin välein kesken. Aksassa vielä pysyy kärryillä.
Tässä onkin muuten jokin äärimmäisen ainutlaatuinen hetki menossa kun on oikein kintutkin nostettu seinälle. Meinaan ettei tässä viime aikoina oo juuri takamustakaan ehtinyt millekään tasolle laskea, saatikka sitten vaakatasoon vaipua muuta kuin öisin (ja silloinkin vähän huonolla menestyksellä).

No mutta, kipaiskaapa kirjastoon ja rynnikää H-kirjaimen kohdalle, lainatkaa pinkki ohuehko kirja, palatkaa kotiin ja tikahtukaa toki aamukahviinne niinkuin minäkin tein (melkein).
Saakaa karvaisemmalta puoliskoltanne kohotetut kulmakarvat-katse ja toteamus ei voi olla noin hauska. (Täällä talossa kirjojen maailmaan sukeltelee vain mamma!)

Tämä muuten on. Ihan todella hauska.

Ps. Nyt ollaan niin somessa, että pahaa tekee. Klikkaa siis itsesi Instagramiin ja seurailemaan sallanaarteita, voipi olla että sinne päivittyy kuvia tiheämpään kuin tänne blogiin. Tai sitten ei, en ole vielä päättänyt onko minulla siihen aikaa.

torstai 7. elokuuta 2014

Projekti nro 2






Toisen romu on toisen aarre.
Tämä lause on kuulunut tässä blogissa niin monta kertaa, että oikein säälittää. Mutta niin säälittävää kun se onkin, se on niin totta.

Yhtenä päivänä mieheni äiti, eli tuttavallisemmin mummu, sai inspiraation ja ryhtyi raivaamaan talonsa vinttiä.
Ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pöytää, pulpettia, toistakin pulpettia ja toistakin pöytää ja keinuhevosta ja mitä kaikkea.
Sellainen oli työjärjestely sinä päivänä, että nuotiossa pidettiin tulta yllä ja sinne kannettiin rompetta tulille. Ja jälkikasvu miniöineen ja vävyineen ja lapsineen riensi sitten pelastamaan kaikkia niitä aarteita jotka olivat vähällä muuttua tuhkaksi.
Ei vaiskaan, ilmeisesti paljon myytiin ja kierrätettiin eteenpäinkin, mutta joskushan sitä ihminen tulee siihen pisteeseen, että jotain tavaraa on kertakaikkiaan järjetöntä enää säilöä. Ja mikäs mukavampaa kuin pistää kokko palamaan.

Me pelastettiin lähtevien kasasta pulpetti.
Kovassa käytössä ollut, maalia varistanut ihastuttava yksilö, joka suorastaan huusi kunnostamista.
No visio uudistamisesta syntyi heti ja niin se sai pintaansa mustaa maalia puuosiin ja valkoista maalia metalliosiin.

Ja voin kertoa,
vähänkö siinä kelpaa ekaluokkalaisen nyt läksyjänsä pakertaa!
(Vaikka kaikki ne sanoo, että läksykirjat levitetään kuitenkin keittiön pöydälle, mutta ei sillä niin oo väliä.)

Tähänhän jää ihan koukkuun, mitähän me seuraavaksi tuunataan?