Viikon valituspostaus.

Nää mun jutut on aika vahvasti alkaneet pyöriä niin sanotusti oman navan ympärillä. Sori.
Mutta kun tää nyt vain on tätä. Olla raskaana.

Raskausaikana minusta kuoriutuu aina pieni suuri valittaja.
Kadehdin niitä naisia, jotka ovat raskausaikana elämänsä kunnossa ja suorastaan tihkuvat hyvää oloa ja positiivisuutta.
Katsokaas, kun löydän hyvin usein itseni sieltä jonon vihoviimeiseltä paikalta.
Valittajien valittajan leima otsalohkossa.

Liikunta.
Raskausajan liikunta on sitä, että juuri ja juuri jaksaa vääntää itseään välillä jääkaappi-vessa. Auton ratti tulee muuten tutuksi. Hyötyliikunta, mitä se on?
Alussa liikuntaa rajoittaa kuvotus ja väsymys, loppuajasta supistelu ja kovat liitoskivut.

Nukkuminen.
Raskausajan nukkuminen on sitä, että kahdeksalta illalla jo ahdistuu siitä että kohta pitäisi nukkua.
Alussa nukkumista rajoittaa suonenveto ja levottomat jalat, loppuajasta jatkuva tarve vessaan ja hyvän asennon löytäminen. Ja edelleen ne liitoskivut. Argh.

Syöminen.
Raskausajan syöminen on sitä, että kaikki lähitienoon peilit sais vuorata lakanoilla. (Rikkominen tuo huonoa onnea).
Alussa ei tee mieli syödä mitään, ja loppuajasta syöt koko kohta kolmikymppisen elämäsi edestä. (Rakastan neuvolakäyntien puntari-osiota!!)

Tiedättekö, tähän aion kuitenkin vetäistä yhden kliseisen lauseen.
Päivääkään en antaisi pois.
Koska joka päivä saa olla kuitenkin kiitollinen siitä, että itsellä ja vauvalla on kaikki hyvin ja että suurin murheeni on tyhjentynyt keksipaketti kaapissa.
Se on kuulkaa pieni murhe se.

 

 

Joulu tulla jollottaa.

Supisteluihin vedoten, meillä aika leppoisissa merkeissä.

Eikä haittaa muuten yhtään.

Huomenna rv 30.