tiistai 29. huhtikuuta 2014

Taivaanrannan maalarit.





Lapsethan lähes poikkeuksetta rakastavat maalaamista. Niin meilläkin.

Vesivärit (tai oikeastaan se sivellin ja vesikuppi) yhdistettynä koheltavaan ja intopiukeaan muksuun ei välttämättä ole siisteyden kannalta mikään paras yhdistelmä, mutta hellyyttävä senkin edestä.

Mä oon varmaan kamala äiti, kun annan lasten maalata vain muutaman paperin yhdellä kertaa.
Nimittäin sitä kuluu iha tuosta noin vain sataviiskyt arkkia aanelosta jos niiden antaa sivellä ilman mitään rajoituksia!
Sitten siirrytään tuhoamaan tulostimen sisältöä ja iskän parit työpaperitkin saattavat olla vaaravyöhykkeellä. Ja tottakai kaveriinkin pitää vähän sohaista oranssia ku se maalas ensin mua!!! (oisko muutama lisäpaperi kuitenkin ihan ok?)
Eikä kaksivuotias kertakaikkiaan malta olla maistamatta vähän pensseliä, ne kun yksinkertaisesti vielä tutustuvat uusiin juttuihin myös makumaailman kautta.
No tästä hän totesi kyllä, vähän pahaa.

Mä taidan tuupata ainakin meidän viisivuotiaan johonkin taidekerhoon. Hän maalaa ja piirtää mielestäni aika hyvällä fiiliksellä. Aina tulee kivoja teoksia. Täytynee pistää kohta joku ateljee pystyyn, jotta kaikille tekeleille kehyksineen löytyisi kiva paikka.





Ps. Hiljaiselon syy täällä blogin puolella lienee viikonlopun mökkeily, eilisen koko päivän ulkoilu, vapputouhujen organisointi jne.
Viikosta toiseen löytyy ohjelmaa niin, että oikeasti yksi hujaus niin on kesä!

Mutta, pikkuveljellä on kuulemma ihan sikamärät housut ja pyykkikone piippaa.
Ja taas mentiin!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Talon paras syöjä..


..heti äidin jälkeen, on kaksivuotias.

Mitä tehdä kun lapsi ei syö?-aihe on meidän perheessä varsin jokapäiväinen ilmiö.
Ei kelpaa, ei hyvällä eikä varsinkaan pahalla.
Otetaanpa esimerkiksi tämän viikon ruokakatsaus:

Maanantai:
Ruokana on perunamuusi, mureke ja baby-porkkanat.
Ruokailun jälkeen esikoisen lautasella on koskematon lihapullan kokoinen kasa muusia sä laitoit niin paljon ja sitäpaitsi maistoin mä! (kasan reunassa on pientäkin pienempi haarukan tönäisy), puolet murekkeesta ja koko porkkanasatsin pienin porkkana. Koskematon sekin.
Viisivuotiaan lautanen on suunnilleen tyhjä.
Neiti valuu ruokapöytään ja valuu pois ruokapöydästä jättämättä jälkeään muuta kuin maitolasiin.
Pikkuveli syö omasta annoksestaan murekkeen ja siirtyy sen jälkeen tyhjentämään kavereiden lautasia.

Tiistai:
Ruokana niinkin hohdokasta safkaa kuin makaronia ja tonnikalaa.
Yhdelle makaronia EI TONNIKALAA!, toiselle makaronia EI KETSUPPIA!, kolmannella ja neljännellä ei vaatimuksia.
Lautaset tyhjenevät kaikilla (tämä on todella poikkeuksellista!).

Keskiviikko:
Kepab-ranskikset ja salaatti.
Perunatonta ruokavaliota noudattava eskari yökkii myös ranskiksille, joten hänelle vain kepabia ja salaattia. Eikun ei salaattia. Mun suuta kuumottaa..!
Kakkonen ja kolmonen käväisevät pyöräyttämässä sekasotkun lautaselle ja painuvat takaisin sinne mistä tulivatkin, nimittäin ulos. (Huomenna lukitsen ovet siksi aikaa, että kaikkien ruoka on syöty!)
Toisten poistuttua nelonen aloittaa taas kierroksen pöydän ympärillä ja tyhjentää kaikkien lautaset.
Kolmonen ilmestyy tunnin päästä takaisin sisälle kysymään millon on ruoka?

Loppuviikolla syödään itse tehtyjä pinaattilättyjä (ne loppuvat aina kesken), perunoita ja nakkikastiketta (lasten mielestä pitäisi olla nakkeja ja nakkikastiketta). Tiedossa siis tyhjiä ja täysin koskemattomia lautasia sulassa sovussa.

Ehdoton inhokki on kinkkukiusaus.
Mutta kun me aikuiset tykätään siitä niin kovasti.

Mitkä ruoat ovat teidän lasten suosikkeja? Entä inhokkeja?
Uusia ruokavinkkejä otetaan ilolla vastaan!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Asiat tärkeysjärjestykseen




Kuten edellisessä postauksessa totesimme, vauva itkee. Aika paljon.
Ja kun pieni on itkuinen, keskitytään vain kantamiseen, hyssyttelyyn, lohdutteluun.
Paitsi, kun perheessä on useampia muksuja, on itkusta huolimatta pakko välillä pyyhkiä pyllyä ja nenää, antaa sapuskaa ja pestä hampaita.
Aika monta asiaa pystyy tekemään myös vauva toisessa kainalossa, vaikkapa ripustaa pyykkiä narulle. Se on kuulkaa taitolaji yhdellä kädellä!

Kuvat menneen viikon eräältä illalta.
Ruoka syötiin 16.15.
Kuva otettiin 18.45.
Vauva itki, keittiö sai luvan odottaa.
Isukki kokouksessa, joten käytettävissä oli vain yksi aikuinen käsipari.
Enkä ole oikein päättänyt vielä oliko keltaisen hupparin omistajastan käsistä enempi haittaa vai hyötyä.Innokkuutta oli ainakin koko pikkuisen varren mittaisesti.

Ps. Olen muuten yleensä todella tarkka keittiön siivouksesta, mutta tässä se nähdään, että joskus on vain pakko joustaa! Toki kun vauva vihdoin nukahti (vartiksi), en todellakaan lyönyt sohvalle maate, vaan kävin vauhdilla keittiön kimppuun. Sellainen mä vaan oon.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kyllä se on ahkerassa käytössä




Häkkisänky on ensimmäisiä isoja hankintoja silloin kun vauva on tulossa taloon.
Heti vaippojen ja vanulappujen jälkeen.

Tämän vauvan kohdalla voinee todeta, että sänky on raahattu ihan turhaan varastosta päivänvaloon.
Petivaatteet saavat ihan rauhassa pölyttyä ja sänkyyn on kasaantunut talon lähes kaikki irrallinen tekniikka ja puolet mamman vaatekaapista.

Mutta kun se vauva itkee.
Ja ähisee.
Ja kitisee.
Ja pieree ja oksentelee (okei, piereminen ei estä kyllä nukkumista omassa sängyssä) siihen malliin, että miten ihmeessä sitä laittaa nukkumaan omaan sänkyyn?
Toki voi laittaa, jos välttämättä haluaa pompata ylös ja sännätä vauvan luo kymmenen sekunnin välein.
Mä en halua.
Mä haluan nukkua.

Vauva on maailman ihanin.
Mutta tunnustan, että illan ihanin hetki on kun pääsen suihkuun, jonka kohinan ja itseni esittämän oopperan läpi ei kuulu itkua (voi myös käyttää sanoja raivokas karjunta).
Ja sekin on oikein ihanaa, kun ulko-oven painaa kiinni ja edessä on kokonainen tunti höntsäilyä ilman itkua (voi myös käyttää sanoja naisellinen kiljunta).
Ja se vasta ihanaa onkin, jos johonkin pääsee kokonaiseksi illaksi, ilman itkua (voi myös käyttää sanoja eläimellinen ulvonta).

Mutta se vasta ihanaa onkin, kun aamulla vierestä herää täydellisen hymyn ja hörinän kera maailman suloisin vauva molemmat jalat sätkittynä toiseen lahkeeseen ja sitä b-rapun tavaraa niskassa asti (no joo, tuo viimeinen oli ehkä pienesti liioiteltua täydellisyyttä!).
Uskonkin että siksi vauvoista on tehty niin hellyyttäviä, että niitä vain rakastaa niin paljon.
Kaikesta itkusta huolimatta.

Miettikää nyt, jos sylissä itkevä tapaus olisi pahalle haiseva, limaiselta tuntuva, ruskea, epämuotoinen pötkylä. Ketä sitä jaksaisi rakastaa vaikka se kuinka hymyilisi nätisti?
Semmoiset on meilläpäin totuttu vetämään vessanpöntöstä alas. Hehheh.

Aikansa kutakin sano pässi ku päätä leikattiin, tapaa vanhan kansan ihmiset sanoa.
Ne on niin viisaita, ne.



perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen riemuja


Se on taas täällä. Pääsiäinen.
Juurihan me vuosi sitten rämmimme ei niin kantavilla hangilla pajunkissoja haalimassa.
Nyt, vuotta myöhemmin, sama operaatio tehtiin hyytävässä vesisateessa eikä lumesta ole tietoakaan.
Viimevuotisesta reissusta ja vitsojen kyhäämisestä voit lukea täältä!

Lapset odottavat virpomaan pääsyä lähes yhtä paljon kuin jouluna pukkia.
Näihin juhlapyhiin kuuluu meidän perheessä olennaisena osana myös hiljentyminen sen ei-kaupallisen-asian äärelle, mutta lasten maailma nyt vain on sellainen, että heistä jännempää on ehdottomasti pajunkissoilla huitominen karkin toivossa ja repeävän lahjapaperin ääni.
Toisaalta meille riittää sekin, että he muistavat myös sen, miksi me esimerkiksi pääsiäistä ja joulua vietämme.

Kaksivuotias ei ole oikein kartalla kummastakaan.
Tässä eilen käyty keskustelu virpomisesta:
Haluaako M lähteä trulliksi?
Joo.
Tiiätkö sää miten ne trullit sanoo?
Virpon varpon tervees palkka mulle palkka mulle. (Oi miten liikkistä!)
No kenelläs kaikilla me käydään?
Mummulassa ja mummulassa ja Islalla ja naapurissa, ja sitte isin kans autopesussa ja tankille. (Just.)

Iloista ja ihanaa pääsiäistä teille.
Mä aion käydä lenkin vesisateessa ja sen jälkeen nostaa koivet kattoon ja nauttia näistä pääsiäisen pyhistä.
Lapsiperheessä ne käytännössä tarkoittavat ihan normipäiviä. Mutta nautin kuitenkin.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lahjat ne vasta on kivoja



 


Lupasin kirjoitella ja laittaa kuvia vauvan kastelahjoista.

Lahjathan ovat ihana muisto lapsen kummeilta ja meillä ne ovat olleet yleensä tosi mieluisia.
Ja olen myös ajatellut, että lapset saavat ne itselleen kunhan joskus muuttavat omillensa.

Vauvakirjat ovat ihan parhaita.
Itselläni on tallessa oma vauvakirja, jota katsellessa omat lapseni ovat ihan ihmeissään, kun äitikin on ollut vauva. Ja se se varsinainen ihme onkin, että äiti on ollut mummun vatsassa.
Siinä vaiheessa kun alkaa spekulointi, miten äiti on sinne sopinut ja sieltä syntynyt, hiivin yleensä näkymättömiin. Oon niin huono luennoimaan aiheesta ihmisbiologia.
Mutta on kiva itsekin lukea omia lapsuusmuistoja ja ehkä vähän vertaillakin omien lasten juttuihin. Toki maailma on muuttunut hurjasti tässä ajassa, Olof Palmekin on ollut kuolleena jo kohta 28 vuotta. Oho.

Korut ovat mielettömän ihania lahjoja.
Nomination sopii kaikessa jämäkkyydessään hyvin pikkuiselle vauvallekin. Ei mene poikki, ja on kätevä venyttää puseron hihan päälle, jossa se ei paina eikä purista. Kysykää vaikka meidän viisveeltä! Hän rakastaa omaa nominationiaan, mutta vihaa sen laittamista. Hän hyppii ja kirkuu ja kiskoo (parempi lopputulos olisi ehdottomasti jos pysyisi paikoillaan!) ja irvistelee kuin pahempaakin olisi menossa kun vain korun laitto käteen. Mutta sattuuhan se, ihan sikana, jos sattuu nahka jäämään palojen väliin. Auts.
Sormusta tulee melkein pidettyä vain yhden kerran suunnilleen tunnin verran lahjapaketin avaamisen jälkeen, mutta itse olen jatkojalostanut käyttöä ostamalla ketjun, johon sormuksen voi pujottaa.
Vanhempi neiti sai myös sormuksen lahjaksi kummeiltaan ja nyt se koristaa hänen kaulassaan aina kun on jotain tärkeitä tilaisuuksia. (Ei rakas, hiekkalaatikkoleikit eivät täytä tärkeän tilaisuuden kriteeriä)

Kehyksetkin löytyvät jokaiselta lapselta.
Niille pitäisi vain valjastaa joku loistava paikka, mihin ne voisi koota.
Ja myös kaivaa kuvia taas tietokoneen uumenista ja tilata niistä paperikuvia.
Mikä siinä on niin vaikeaa? Ihan hyvin voisi joku ilta jättää selailematta parit blogit tai vaatekauppojen alekorit ja ottaa asiaksi.
Mutta kun Seppo tarvii kalsareita ja Marjatta nilkkasukkia. Nyt heti. Sitten ne ihanat muistorikkaat kuvat ovat edelleen siellä kansioissaan.
Ehkä mä huomenna.
Jos en unohdu kuolaamaan jonkun käsistään taitavan ihmisen nättejä patalappuja.

Hypätäänpä ristiäisistä tähän hetkeen.
Kaksi kerhossa, yksi nukkuu ulkona, kaksi välipalalla, yksi töissä, yksi bloggaa.
Hurraava pyykkikone, lietettä pellolle kärräävä toukohousu, kulahtanut tulppaanikimppu ja kutevia kärpäsiä sälekaihtimien välissä.
Nyt on niin kevät.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Taas leivotaan lasten kanssa







Sitä on kai vähän yksinkertainen tapaus.
Olen niin monta kertaa leiponut lasten kanssa yksin ollessa, että luulisi jo oppineen siitä jotain.
Kuten oon niin monta kertaa tunnustanut, pinnani on tässä hommassa todella, todella lyhyt.
Silti aina varustaudun sissi-merkkeihin ja ryhdyn tuumasta toimeen. Ja joskus on ihan pakkokin, kuten nyt ennen ristiäisiä. Tottakai koko viikko oli katsos niin täyteen tupattu ohjelmaa, että leivonnat oli pakko mahduttaa juuri niihin väleihin kun ohjelmaa ei ollut. (Ts.mieheni loisti poissaolollaan.)

Macaronseja tehdessä ei hirveästi tarvis olla mitään ylimääräistä hässäkkää.
Että joku vetää penkkiä siihen yleiskoneen viereen, tunkee myssyä sellaisiin paikkoihin mihin ei todellakaan tarvis ja tökkii leivosten koristeeksi pieniä sormenjälkiä.
Että toinen kantaa talon lelut juuri siihen leivinpaperin päälle mihin aiotaan kohta pursottaa ja alkaa punnitsemaan lelukoiraa talousvaa`alla.
Että yksi vääntää vuosisadan niskakakat juuri kun mietin, missä vaiheessa se väriaine pitikään lisätä.

Ajatelkaa, että näistä kaikista huolimatta onnistuin.
Ihan tekosyykö vain, etteikö lasten kanssa pysty leipomaan tärkeään tilaisuuteen?
Muistuttakaa mua tästä seuraavalla kerralla, kun paasaan aiheesta Hermot kireällä keittiössä!

Ps. Rentouttavan viikonlopun jälkeen ilmassa on pientä ikävän aiheuttamaa kiukkua (joka vaatii paljon pinnaa ja vielä enemmän syliä), vauvan rintaraivareita (en muistanutkaan miten ärsyttäviä ne voivat olla!), pyykin pesua (tulvivat pyykkikorit estävät kulkua ulos.) ja nuohooja joka astuu tähän kaaokseen jättäen jälkeensä mustia jälkiä ja noen hajua. Luulisin hänen hetken joutuvan hengähtämään ennen seuraavaa katolle nousua, housunpuntit tutisevat kai vieläkin järkytyksestä.

Hyvää viikkoa lukijat! Mä just hoksasin, että meidän ruohot eivät kohta ehdi enää pääsiäiseksi.
Mä oon niin jäänyt jälkeen tässä hommassa.
Mutta onneksi kaupasta saa mämmiä ja suklaamunia, nekin tuovat pääsiäisen!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Hei me kastellaan!



Lapsi lähtee kerhoon.
Innosta puhkuen hän palaa sieltä paperilautanen täynnä multaa ja siemeniä.
Lautanen asetellaan nätisti mustan pianon päälle, valkoista seinää vasten.

Seuraavana aamuna herään suihkepullon ääneen ja sitä säestävään riemun kiljuntaan.
Konttaan huonosti nukutun yön jälkeen sängystä tukka pystyssä ja nakit silmillä katsastamaan lasteni ilakoinnin syytä.
Suihkepullolla sihtailee isoveli. Märkänä ja vähän multaisena ovat niin rairuohot, piano, seinä kuin kaveritkin.
En tiedä itkisinkö vai nauraisinko, päädyn kuitenkin jälkimmäisen tunteen ilmaisuun.
Naurusta innostuneena pikkuveli nappaa pullon ja suihkauttaa varmuuden vuoksi vielä pari latausta suuhunkin, että varmasti kasvaa.

Takavarikoin pullon tosi korkealle ja paimennan ipanat aamupalalle.
Tästä päivä voi alkaa!






Tässäpä vielä otoksia perheen pienimmästä, jolla ikää on kokonaiset 2kk.
 
Tähän viikkoon on lisäksi mahtunut uudelleen aloitettu ratsastustunti (iik ku oli kivaa!), kyläilyä veljen perheen luona (iik ku sielläkin oli kivaa!) ja huomenna starttaakin sitten auto kohti vanhaa opiskelukaupunkia, jossa odottaa mukava viikonloppu kera ystävän.
 
Kivaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinullekin! 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vä-vä-vä-välikauteeeen!



Joku teistä lukijoista toivoi postausta lasten välikausivaatteista, joten tässäpä se tulee!
Olin ihan onnessani, kun tänä keväänä lompakkoa ei tarvinut tyhjentää lasten ulkovaatteisiin lainkaan, lukuunottamatta yhtiä housuja. Se on kuulkaa vähän se, kun viime syksynä investoin neljät välikausikuteet asusteineen.

Tosiasiahan on kuitenkin se, että lapsiperheissä (eikä varmaan muissakaan perhemuodoissa) raha ei pääse kyllä homehtumaan, vaan se liikkuu melko liukkaasti eteenpäin sitä mukaa kuin sitä tulee.
Eli tänä keväänä satsattiin sitten parempiin ulkovaatteisiin, eli ns. kyläilyvaatteisiin.
Sukan varteen jäi tälläkin kertaa vain paljas nilkka.

Mutta satsaan kyllä mielelläni lasten ulkokamppeisiin, koska ulkona vierähtää kuitenkin aikaa joka päivä. Oli keli mikä hyvänsä. (Tunnustan kyllä, että lasten hinkuessa vesisateella tai lumimyräkällä ulos, olen erittäin taitava ohjaamaan kiinnostuksen johonkin muualle kuin uloslähtöön. Ehkä ne omatkin ulkokamppeet kannattais päivittää, että viitsii olla!?)





5-vuotiaan välikausi näyttää tältä!
Yläkuva:
Takki Ticket to Heaven
Housut Ticket to Heaven
Pipo Me&I

Alakuva:
Takki KappAhl (isoveljen perintöä)
Pipo Name It




4-vuotiaan välikausi!
Yläkuva:
Takki ja housut Didriksson
Pipo Polarn O. Pyret

Alakuva:
Takki Lindex
Huivi H&M
Pipo Name It (jota ei todellakaan pidetä, koska hiukset menevät huonosti.)





Kaksivuotiaan välikausi.
Yläkuva:
Takki ja housut Ticket to Heaven
Pipo Me&I

Alakuva:
Takki Vertbaudet
Pipo Name It




Eskarilaisen kamat.
Ylin kuva:
Takki ja housut Didriksson (älä äiti uskokaan, että laitan noita housuja kun niissä on niin urpot henkselit!)

Keskimmäinen:
Kouluvaatteet, takki ja housut (mustat) KappAhl (näiden hinta-laatu-suhde on ihan paras!)

Ja alin:
Takki KappAhl 
Pipo (jossa toisella puolella nimi) JenniK Handmade



Vauvan välikausi on varsin vaatimatonta, koska toistaiseksi hän pärjää loistavasti villavaatteilla lämpöpussissaan, joka muuten on universumin loistavin keksintö!
Ostin kuitenkin Lindexin fleecepuvun niille keleille, kun lämpöpussi on liian kuuma.
Ja alakuvassa mitä ihanin takki (H&M) jonka ostin koossa 68, eli on vasta kesällä soppeli.
Ja pipo on Seppälän Baby-mallistosta.

Onhan siinä takkia ja lakkia jos jonkinlaista!
Se vaatii kyllä aikaa ja rahaa, että tällaisen sakin vaatettaa. Tykkään paljon merkkivaatteista, mutta mulle kelpaa myös oikein hyvin halvemmatkin vaatteet, jos kestävyyttä ja hyviä ominaisuuksia löytyy. Nuo KappAhlin ulkoiluvaatteet on kyllä vakuuttanut meikäläisen jo monena vuonna. Yhtä hyvin kestävät kulutusta, pitävät vettä ja ovat lämpimiä, siinä missä moni muukin puolta kalliimman merkin vaatteet.
Tykkään myös ulkovaatteita shoppailla nettikirppareilta, ja olenkin sattunut saamaan priimaa tavaraa sopuhintaan.
Mutta siitäkään ei pääse mihinkään, etteikö joskus oo kiva ostaa ihan uusi!

Joko teillä on välikausivaatteet korkattu?

Ps. Voin suositella lämpimästi noita sade/kura/kumipukuja. Meidän lapset käytännössä uivat koko syksyn ja kevään erinäisissä vesilammikoissa ja siitä syystä nää on meille ihan loistava vaihtoehto. Kylmemmillä keleillä fleeceä vain alle, niin tarkeneekin vielä jos uidessa ei tule tarpeeksi lämmin.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ihana päivä!

 
 
Juhlien teemana oli keltainen, valkoinen ja pitsi.
 
 
 
 
Kaksivuotiaalla meni illan virallinen osuus ihan ohi. Hän virkkui siinä vaiheessa, kun alkoi vähemmän virallinen KukaSyöEnitenKarkkia-osuus.
 
 


 
Neiti Hurjanhieno ihanassa asussaan. (Värimaailmaan sopimattomat ballerinat huomasin vasta puolessa välissä toimitusta. Mun huomio oli kiinnittynyt juhlien alkaessa kaksivuotiaan ylisuuriin tennareihin, joita tyyppi veti jalkaansa. Siinä touhussa neiti käytti tilaisuutta hyväkseen.)
 
 
 
 
Juhlien tärkein tehtävä, vauvan pään kuivaaminen. Jännitti niin kovasti.
 
 
 
 
Marketin tulppaanikimppu petti mut juuri kriittisellä hetkellä ja ampaisin vielä viittä vaille sulkemis aikaa kukkakauppaan, jossa ammattilainen näpersi nätin puskan muutamassa minuutissa. Kannatti sännätä!
 
 
 
 
Hän oli niin liikuttava kaikkine koruineen. (Lahjoista tulossa postaus erikseen.)
 
 

 
Menu oli erittäin onnistunut, vaikka itse sanonkin.
 
 



Nurinpäin kiepsahtanut kaffikuppi. Keltainen teema jatkuu.
 
 



Elämäni macaronsit. Ne onnistuivat tällä kertaa ensimmäisellä yrityksellä. Taputapu.
(Ollaan sen verran kriittisiä, että noita "huippuja" ei saisi olla.)
 
 

 
 
Niin tuli kiire, että valmiista kakusta en kerennyt ottaa kuvaa lainkaan.
Päällä keltainen sokerimassa pitsikuviolla, reunoilla kermat ja täytteenä vadelmaa, metsämarja-pilttiä ja vanilja-valkosuklaarahkaa.
 
 
 
 
Äitini loihtima kampaus, joka myös muistettiin kuvata vasta juhlien jälkeen.
Huono kamera, romuja taustalla ja ei-niin-innostunut mies kuvaamassa.
Lopputulos vähemmän mairitteleva.
 
 
 
 
Iltaan mahtui myös:
1 irronnut hammas
2e kolikkoina
3 sokerilaskuhumalaa
3 pahaa mieltä ja kiukkua
3 totaali sammumista
 1 energinen päiväunet nukkunut kaksivuotias, jota ei meinannut saada nukkumaan millään.
 
Toistan, ihana päivä <3
 


torstai 3. huhtikuuta 2014

Niin väärässä jälleen..

 
 
 




Olen jäsenenä Lasten Parhaat Kirjat-kerhossa. Sen lisäksi kannan säkki kaupalla ja selkä vääränä kirjoja mm.kirppiksiltä. Rakastan kirjoja ja lukemista, ja se kyllä näkyy.

Tässä hiljattain ärisin (raivosin, papatin, karjahtelin) jälkikasvulleni siitä, kuinka he käsittelevät näitä kallisarvoisia aarteita.
Käsittely tapahtuu suunnilleen näin:

Kirjoja kannetaan Eiffel-tornin korkuinen huojuva pino lastenhuoneesta olkkariin.
Kirjatornista tipahtelee matkanvarrelle ainakin seitsemän teosta, jotka mäjähtelevät ja kopsahtelevat lattiaan mikä mitenkin. Nurkat ruttuun ja kannet irti.
Kirjat kasataan sohvan käsinojalle edelleen huojuvaan pinoon, ja taas kasasta tipahtaa muutama kirja lattialle.
Sitten luetaan. Vläp, vläp, viuh, vläp. Kirjan sivuja paiskotaan eteen- ja taaksepäin koko vaahtosammuttimen kokoisen ihmisen voimalla. Ja tottakai kaverin kanssa nujakoidaan juuri siitä samasta kirjasta, joten Räts! ja Skriik!-äänet ovat hyvinkin normaaleja.
Ja lopuksi ilman muuta kirjat nakellaan pitkin olkkaria frisbee golf-meiningillä!

Ajattelin fiksusti, että pelastan ainakin kaikki ihanimmat, paksuimmat, kalliimmat ja parhaimmat kirjat olohuoneen kirjahyllyyn.
Mitäpä luulette, miten kävi?
Voisin väittää, että kirjat saivat olla enempi rauhassa lastenhuoneessa.
Ne nimittäin suorastaan huutavat pikkukäsiä ottamaan ne käsiinsä soppelilta korkeudelta ja lukemaan..
..edellä mainittuun tahtiin tottakai!


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Ja taas hehkutetaan..





Minä, niin kuin varmasti moni muukin mamma, oon niin rakastunut näihin PDL-vaatteisiin.
Olin kutsuilla ja pahaa teki, kun olisi tehnyt mieli tilata kaikkea. Siis ihan kaikkea.
Se tyttöjen mallisto vie niin jalat alta joka kerta, että täytyy aina ennen hypistelyjä olla hyvin ravittu ja nesteytetty ettei lähde taju.
Mulle on kaiken lisäksi sattunut niin laatutavaraakin vielä, että jokainen vaatekappale minkä olen ostanut, on pysynyt erittäin hyvänä.
Mä melkein itken harmista, kun koot alkavat vasta sentistä 80. Tuo pikkuneiti kun ei vielä toviin käytä noin suurta kokoa. Ressukalla kuuskakkosetkin vielä vähän pyörii päällä.

Kuuskakkosista puheen ollen, meillä on tänään kahden kuukauden neuvola.
Neidin kovasta pulauttelusta (voisi puhua jo oksentelusta) johtuen, hieman jännittää kuinka hän on vararavintoa kerryttänyt.

Kuvissa siis isosiskon ristiäiskamppeet (lauantaiksi), tyllihame ja sulka-teeppari.
Noi haaremihousut tilasin sitten muuten vain.
Ja ehkä tämän talon naikkoset kulkevat ensi kesänä samanmoisissa housuissa, nimittäin leopardikuosiset haaremit on niin hankintalistalla itsellenikin.

Nyt kuontaloa ojennukseen ja jotain fiksumaa päälle (kuin yöpaita), vauvalle sapuskaa ja autonrattiin.
Palaillaanpas seuraavan kerran ristiäisjuttujen merkeissä.

Kivaa keskiviikkoa teille lukijat!
Olenko muuten muistanut mainita kuinka loistavaa porukkaa olette kaikkine kivoine kommentteinenne ja käynteinenne.
Ne tsemppaavat jatkamaan tätä höpinää täällä, kiitos siitä <3