sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Sunnuntai



Nyt on kyllä painettu hommia ihan urakalla.
Harvoin teen sunnuntaisin töitä, mutta tänä viikonloppuna sattui olemaan. Päiviin on kertynyt pituutta kellon ympäri asti ja tuntuu kyllä koko kropassa.
Yleensä kun on monta pitkää päivää putkeen, niin se on positiivista, että tulee nukuttua kunnon yöunet. Ei vain jaksa kerrassaan valvoa yhdeksää pidempään.
Jos tekee normi työpäivän, niin hyvinkin tulee kupattua puoleen yöhön. Kröhöm.
Kun se kuppaaminen on ihan parasta, koska se on sun omaa, ja sun kaksilahkeisen yhteistä aikaa sen jälkeen kun torppa hiljenee.

Sairastuin maaliskuussa 2018 epilepsiaan ja sen myötä olen joutunut hieman hölläämään työrintamalla (ja muussakin) koska stressi, kiire, väsymys ja ylipäätään epäsäännöllinen elämä ja epilepsia eivät vain sovi yhteen.
Pakko siis ajatella aika paljon omaa napaa.
Voisinkin seuraavassa postauksessa kirjoitella epilepsiasta enemmän. Mitä se on tuonut mukanaan ja toisaalta vienyt mennessään. Se on nykyään niin iso osa mun elämää ja vaikuttaa niin moneen asiaan, valitettavasti pääasiassa negatiivisesti.

Vauhdikkaan loppuviikon ja viikonlopun jälkeen on ihana rauhoittua..uuteen viikkoon. Huoh. Viikonlopputöiden huonoihin puoliin kuuluu myös se, että muilla on viikonloppu pe-la, mulla su-ma. Mutta en valita. Täytyy olla kiitollinen siitä, että on työpaikka ja töitä. Ja tili ja palkkapäivä.

Sitä odotellessa!

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Omenapiirakkaa










Tänään vedettiin rasti seinään ja ne kuuluisat maailmankirjat meni ihan sekaisin! Mikä ja mistä muuten tuo sanonta tulee?
Nimittäin minä, siis oikeasti MINÄ, leivoin. Häpeä.

Moni teistä tietääkin, että olen ammatiltani leipuri-kondiittori ja työskentelen kotileipomossa.
Mutta niin, suutarin lapsilla ei todellakaan ole kenkiä (tässä talossa ainakaan) ja niinpä meillä tuoksuu leivonnaiset ehkä kolmesti vuodessa. En siis ihan oikeasti leivo koskaan kotona, koska saan tehdä sitä ihan tarpeeksi töissä.
En siis tuo töitä kotiin, hahaa!

No nyt kuitenkin nostin kissan (eli yleiskoneen) pöydälle ja annoin palaa. Ihan vain kuvainnollisesti.
Tottakai mukana hääräsi pikkuneiti Elsa-mekon laskokset taikinassa. Niin tärkeänä.

Syksyn paras leivonnainen on tottakai omenapiirakka! Meillä siihen tulee ripaus kardemummaa ja kookosta.
Ensimmäinen koululainen kun avasi ulko-oven kuului että, "oikeastiko sää oot äiti leiponu?"
Minähän sanoin. Hatun noston arvoinen teko.

Tässä teillekin resepti, jos tekee mieli hyvää. Paino sanalla JOS.

Kardemummainen omenapiirakka

6 munaa
3dl sokeria
Vaahdota.
5dl vehnäjauhoja
2dl kookoshiutaleita
2tl kardemummaa 
4tl leivinjauhetta
Sekoita.
200g voita sulana.
Lisää taikinaan vuorotellen kuivien aineiden kanssa.

Pinnalle omenaviipaleita, kanelia ja sokeria.
Uuni 175 astetta n.30min 

Kylkeen vaniljakastiketta tai jätskiä.
Omnom! 

tiistai 24. syyskuuta 2019

Minä





Suurin osa teistä lukijoista on sellaisia ketkä minut tunteekin jo laidasta, mutta teille uusille on liene esittely paikallaan. Ja miksei teille vanhoillekin, muistinvirkistykseksi. Että ette vaan unohda! Hah.

Olen Salla, 33 vuotta (vapisen noiden numeroiden edessä! Oon kaksi vuotta vanhempi kuin viimeksi! Apua.) 
Olen äiti viidelle lapselle, vaimo yhdelle miehelle (ai kauhia ku niitäkin ois 5!!).
Olen kolmen hevosen omistaja, yhdessä mieheni kanssa toki, ja lisäksi meiltä löytyy 3 kissaa, joiden nimeämishetkessä oli pelkkää hauskaa: Kerttu, Terttu ja uusimpana Perttu. 

Meillä on maalaispihapiiri täällä maaseudulla, joen rannassa. Maailman paras paikka! Löytyy pihapiiristä oma talli, pihatto, ratsastuskenttä ja laitumia. On erilaisia vanhoja ulkorakennuksia ja talo tottakai. 
Kotimme on 50-luvun kolmessa kerroksessa oleva rintamamiestalo. Kolme vuotta sitten tehtiin täysremontti. Elämme just nyt meidän unelmaa.

Yritän kirjoitella mahdollisimman monipuolisesti ja kertoilla meidän arjesta aidosti, rehellisesti ja ilman isompia suodattimia.
Jokainen tyylillään täällä somessa tottakai, mutta mun juttu ei ole design, sisutus eikä vaatetus (toki pidän näistä kaikista mutta täällä niitä ehkä vähissä määrin kuitenkaan esittelen).

Täällä näkyy arki. Kuraiset kumpparit ja nakkikastike. Raikaa nauru ja itku.
Rakastan tavallista elämää ❤ 

Uusille tiedoksi!
Kommentoikaa rohkeasti, saan niin paljon iloa ja vertaistukea teidän kommenteista, mutta älkää säikähtakö kun kommentti ei heti näy. Käyn ensin hyväksymässä ne ennen julkaisua. Toivon että saisin sinne tosi paljon julkaistavia kommentteja, ja tosi vähän poistettavia.
Siksi Instagram on ollut niin tuttu ja turvallinen kun jokainen kommentoija näkyy omalla nimellä. 
Pysykää te negatiiviset anonyymit siis poissa mun blogista. 

Tästä alkaa uusi aarteiden jakaminen, tervetuloa just sulle ❤

maanantai 23. syyskuuta 2019

Uusi alku


 


Ihan huikeaa. Ihan hullua!
Minä, siis minä ihan itte, oon täällä taas. Kahden vuoden blogitauko on nyt ohi. Vitsit miten siistiä.
Mua oikeasti ihan jännittää. Vähän kädet tärisee ja rinnassa tuntuu sellainen outo väristys (googletin: saattaa myös olla sydänkohtaus).
Mitä tämän kahden vuoden aikana on tapahtunutkaan täällä meillä, piilossa blogilta, toki teistä moni varmasti mukana instan kautta meidän elämässä, mutta silti.

Tuleekohan tänne enää ketään?
Lukeeko kukaan enää blogeja?
Jaksaako kukaan mun juttuja enää?
Onko ilkeilijät heti liikenteessä?
Onko kellään ollu mua ikävä kun mulla ollut teitä monia ikävä!
Keksinkö tarpeeksi viihdyttävää ja mielenkiintoista juteltavaa?
Mitä just sinä haluaisit kuulla ja nähdä? 

Tervetuloa uudelle matkalle mun kanssa! 
-Salla