maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vauva 5kk


Vauvat ne sitten jaksavat kasvaa kovaa vauhtia.
Ihan oikeastiko vieressäni köllöttelee neljää viikkoa vaille puolivuotias?
En kestä mihin ne kaikki ensimmäiset viikot ja kuukaudet oikein kuluvat kun tämä aika menee niin mahdottoman nopeaa.

No tässäpä muutama esimerkki:

1. Syöttämiseen.
Vauva syö noin kolmen tunnin välein noin 20 minuttia kerrallaan. (Olkoon tämä nyt joku keksitty oletusarvo. Todellisuus on tunnin välein puoli tuntia. Sillä on katsos tiheän imun kausi.)
Eli se tekee vuorokaudessa 2,6h.

2. Nukkumiseen.
Vauva nukkuu lähes vuorokauden ympäri. (Tämäkin on vain oletettu juttu. Todellisuudessa ne kukkuu yöt läpeensä ja päivisinkin vain varttitunnin tirsoja. Niillä on katsos vähän vatsavaivoja.)

3. Kakkaamiseen.
Vauva kakkaa joka välissä. Tai sitten kerran kahdessa viikossa.
Kun joka vaipassa on kakkaa (ja joka kerta myös niskassa) itken että voisitko kakata vähän harvemmin. Ja kun se ei kakkaa neljään päivään, itken että miksi se ei kakkaa.

4. Seurusteluun.
Vauva rakastaa vuorovaikutusta.
Mitä äitän pittuinen kultamulunen pullapotki, ja sitä rataa.
Ottaa lelun, pudottaa lelun, ottaa lelun, maistaa lelua, meinaa tukehtua siihen, pudottaa sen.
Huutaa kurkku suorana ja vaatii seuraa.
Voooi kuka täällä äitin lakat muttukka peeni, ja sitä rataa.

Tätä kun jatketaan taas vähän aikaa niin kohta kirjoitellaan juttua; Vauva 10kk.
Mä en niin kestä. Mutta toisaalta odotan.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Jälleen pikaiset moikat!





Tämä bloggaus alkaa olla tyyliin mä äkkiä tässä nyt jotain kirjoitan.
Koittakaa kestää, jääkaudesta huolimatta nyt on kesä. Kesällä aika juoksee ainakin meillä ihan erityisen nopeaa! Taas on jo torstai, vaikka just maanantaina postailin kärpäsistä, ja joka siis tuntuu että sehän oli eilen.

Kamerakin on kerrassaan hautautunut keittiön romunkerääjän (se kori, tiedättehän?) pohjalle ja siksipä kuvatkin ovat Ähtärin reissulta napattuja epämääräisiä otoksia. (Jossa muuten näkyy meikämamman pärstvärkki ihan ihka ekaa kertaa täällä blogissa!)

Täällä ollaan taas matkaan lähdössä. Menolippu tällä kertaa tunnin ajomatkan päähän, sinne mikä on meidän perheessä kohokohta, jota odotetaan koko vuosi.
Äiti millon me lähetään? on kuulunut tänään veikkaan kakskytviis kertaa ainakin. Ja toiset kakskytviis ehtii kuulua ennenkuin menopeli starttaa yhtään minnekkään.

Pientä levottomuutta on ilmassa, mutta ainahan reissuun lähtö on niin mahdottoman jännää.
(Ei nyt kuitenkaan seinille tarvis hyppiä. Rullaverho ylös, rullaverho alas. Kräsh. Ups.Tiedättehän?)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pelkokerroin huipussaan!



Jokakesäinen ötökkäpelko on taas liekeissä. Se roihuaa niin isolla ja kuumalla liekillä, että en meinaa pystyä olemaan sen asian kanssa.
Yritän kaikkeni etten kilju, huuda, karju ja juokse kuin mielipuoli jos näen ampiaisen tai mehiläisen kilometrin säteellä. En onnistu ikinä, vaan teen edellä mainittua vaikka itse presidentti sattuisi näkemään.

Eräänä inhottavana aamuna joku lapsista jätti häntänsä oven rakoon ja niinpä sieltä pääsi pujahtamaan peukalon pään kokoinen musta, siivekäs ja suriseva ötökkä.
Se lenteli pitkin kämppää ja piti niin kauheaa meteliä, että sydän oli pysähtyä pelkästään siihen ääneen.
Yritin lievittää paniikkiani (ja olla siirtämättä sitä lapsiin) jälleen huonolla menestyksellä ja uskaltaa sen verran lähestyä ikkunassa olevaa pörriäistä todetakseni vain että huh, se on vain ISO kärpänen!
(Niitä en sentään pelkää..kuollakseni ainakaan.)

Palkkasin poikani euron tuntipalkalla kärpäsentappoon ja hän saikin ötökän hätisteltyä kodariin lukitun oven taakse.
Kärpäsfarssi päättyi sitten siihen, että karmean kiljunnan ja hyppelyn ja paniikkikohtauksen jälkeen se iljetys meni siitä ulos mistä tulikin, ulosveisuuna lasten räkänaurut! Ei kärpäselle vaan äidin hypyille.

Seuraavaksi aloinkin odottaa puhelua naapureilta (onko teillä joku hätänä?) tai sosiaalitoimistosta (tehdäänkö lastensuojeluilmoitus?).
Onneksi kumpaakaan ei tapahtunut vaikka meteli ja karjunta oli taatusti kuulemisen arvoista!
Hyi olkoon, kylmät väreet tulevat vieläkin. Voiko niin isoja kärpäsiä edes olla?
Ehkä se oli se kuuluisa härkänen sitten.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Parempi juhannus!







Miten saadaan erävoitto kylmästä ja märästä keskikesän juhlasta?

1. Kuvittele ulkolämpötila ihanan lämpöiseksi, vaikka juotkin aamukahvisi sisätiloissa vetäen jalkaan sukkaa ja päälle hupparia. Nyt tuijotetaan vain kalenteria, ei lämpömittaria. (Lyhyet housut jalassa, koska Jutallakin on.) Ps. Kätevä omistaa housut joilla voi sekä nukkua että käydä kaupassa. Niinku sellaiset jokasään housut. Kysykää vaikka mieheltäni, karseat on.

2. Sade on hyvä veruke olla näyttämättä nokkaansa ulkoilmassa koko juhannuksena. Kaivakaa kaapin perälle unohtuneet pelit ja kirjat ja nauttikaa koko perheellä tekemisestä. (Vaikka joka peli loppuu riitaan ja kirjaa luettaessa sylipaikasta käydään ankaraa taistelua, älä kiusaa itseäsi turhilla ajatuksilla ihanasta ilmasta, jolloin lapset eivät nahistele vaan telmivät ulkona sulassa sovussa ja itse saisit loikoa terassilla lempikirjan seurassa. Tulee vain paha mieli.)

3. Keli kun keli, lenkille voi aina lähteä.
Koiranpaska, ei kun koiranputki siis, tuoksuu huumaavasti. Ihan kuin juhannuksena. Siis lämpimänä juhannuksena.
Lenkkeilijöitä ei juurikaan näy. Makkaran tuoksu leijailee joka torpan kohdalla nenääsi.

4. Ruoka.
Ei liene kaipaa lisäselvityksiä.
Syö, syö ja syö. Vaikka leipäjuustoa aamupalaksi niinkuin minä tein. (Lohturuokaa, mikä se on?)
Täällä muuten nostaa kätensä ylös yksi juustofriikki.
Fetajuusto, aurajuusto, leipäjuusto, vuohenjuusto, halloum, juustokeitto..

5. Suku on pahin (paras!), myös juhannuksena.
Kyläile, pukeudu lämpimästi, uhmaa ärsyttävää keliä, näytä sille kieltä, pui sille nyrkkiä kun lapset kastelevat uudet tennarit ja niiskuttavat tippa nokassa.
Ihan sama, mitä siitä vaikka lämpömittari näyttää +10.

Toivottavasti onnistut paremmin kuin minä.
Mä hajosin jo ensimmäisinä tunteina.
Vaikka toisaalta, kohtahan tämä on ohi, ja hengissä ollaan!

Myöhäistä hyvää juhannusta toivottaa,
Salla

torstai 19. kesäkuuta 2014

Minusta tulee isona..



En oikein tiedä itkisinkö vai nauraisinko esikoisen esitellessä uusinta ammatinvalintaansa.
Pitäisiköhän kaverilla ostaa toimiva soitin?
Repesin.
Anna mun kaikki kestää.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Lasten puhetta







Tietyssä iässä lapset keksivät lähes kaikille sanoille lempinimet tai lyhenteet.
Pesuhuone on peskari ja näppäimistö on näppis ja äiti on äitskä jne.

Myös värit on meillä nimetty uudestaan.
Punainen on punkku (tai punkka), sininen on sinkka, vihreä vinkku, keltainen kelttu (tai keltsu) ja violetti on vilkku.
Siinä vaiheessa luetteloa kun oranssi on orkku ja ruskea on runkku, niin äidin on ihan pakko siirtyä astmakohtauksensa kanssa takavasemmalle yskimään.

Arjen komiikkaa parhaimmillaan.

(Kuvat ovat tältä jäätävän kylmältä päivältä, jona pää meinasi jäätyä kun pukkasin vauvan kaikkiin fleeceihinsä kääriytyneenä ulos nukkumaan. Hrr.)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Eläinpuistossa





Eläinpuistothan ovat kauhean kivoja paikkoja.
Tai aikuisistahan ne saattavat olla vaikkapa vähän tylsähköjä (kohokohta puolessa välissä nautittu kahvikupponen) mutta lapset ne jaksavat olla ihan mahdottoman tohkeissaan.

Yksi hössötti kartan kanssa muiden edellä paikasta aa paikkaan bee, ja olisi taatusti kiertänyt puiston seitsemän kertaa siinä ajassa kun toiset yhdesti.
Yksi olisi ollut päällään ahma-aitauksessa, jos en olisi ehtinyt napata lahkeesta kiinni (noin suunnilleen) ja paikallaan oli pieni saarna siitä, mitkä alueet ovat eläinpuistossa tarkoitettu ihmisille. (Tämä olisi tottakai pitänyt saarnata jo lähtöportilla, mutta kun unohtui.)
Yksi nosti metelin ja kimityksen jo ensi metreillä kun pieni mieli ei osannut oikein päättää jaksetaanko tässä nyt kävellä itse vai istua kärryissä. Ensimmäinen käämi kärähti jo ekassa ylämäessä.
Yksi nukkui lähes koko kierroksen, välillä vain nauttien äidin tarjoamista antimista. (Meitä ei muuten häädetty vessaan imettämään!)

Keli suosi meitä kertakaikkiaan.
Kotitanhuvilla oli kylmä ja vesisade.
Reissussa paistoi aurinko ja tarkeni hyvin kesäkamppeissa.
Lähtöä edeltävänä iltana tihutti vettä joten siellä sitä kähistiin sulassa sovussa muutaman neliön vaunussa. Tunnelmaa oli ja ilmaakin olisi silpunnut veitsellä.
Ja vaunun omistajat olisivat todennäköisesti katselleet kauhusta kangistuneina sitä säätämisen, värkkäämisen, rämppäämisen ja rassaamisen määrää mitä lapset suorittivat joka ikisen toimettoman hetken.
Miten ihanaa onkaan palata kotiin (kaikesta pyykkäämisestä ja purkamisista huolimatta) kun tietää, että jos jotain hajoaa se ainakin on omaa eikä toisen omaa.
Lasten maailma on niin ihmeitä täynnä, päiväksi riittää mielenkiintoa lorottaa vettä hanasta, josta suihkuaa hieman erillä tavalla kuin kotona.







Ps. Olen vakuuttunut siitä, että eläimet saavat jonkun extra herkkupläjäyksen siitä että esittelevät katsojille vain niskaa, selkää ja takapuolta.
Niitä näkyi nimittäin ihan tasan enemmän kuin silmiä, korvia tai turpia.
Tai sitten ne yksinketaisesti ovat kyllästyneet siihen, että niitä tuijotetaan päivästä toiseen.
Ja tästä me sitten maksetaan itsemme kipeiksi. Joka vuosi. Aina uudestaan.
Kivaa!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Raivaamista



Ihana sadepäivä.

Välillä pitää sataakin, että saa tämän seinien sisällä olevan kaaoksen edes hetkeksi hallintaan.
Sillä kukapa tahtoo heiluttaa imuria ja jynssätä pöntöistä sitä kuuluisaa keltaista hellepäivinä?
Tai kuka tahtoo järjestää lastenhuoneen kaappeja tai pestä uunia kun lämpömittari paukuttaa mitä ihanimpia plus-lukemia.
Ja puhtaiden hellemekkojen pino vaatekaapissa alkaa olla niin vajaa, että on kiva vetäistä välillä pitkät housut (mitkäs muut kuin leopardit, jotka kuvaankin tungettiin) jalkaan.
Niistä likaisia ei edes kannata mainita.

Kun on saatu nauttia monta päivää ihanista ulkoilmoista on havaittavissa (lasten suunnalta) muka pientä tekemisen puutetta täällä sisätiloissa.
Ei oo mitään tekemistä, saako olla äipädillä!
Se äkkiä tuntuu ettei ole mitään tekemistä, mutta muutaman ei nyt.-vastauksen saatuaan kamareista kuuluu iloinen leikin sorina ja legojen kolina.

Huomenna jälleen työpäivä meikäläisellä ja viikonloppuna syödään taas kakkua rippijuhlien merkeissä. Jo kolmas viikonloppu kakkujen merkeissä peräkkäin.
Jollakin vois tehdä pahaa, mä tykkään!


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pikaiset moikat!



Mihin nämä päivät oikein juoksevat?
Aamulla kun silmät saat auki on kohta jo ilta ja silmät taas suljettava.

Tämä viikko on ollut oikein kiireiden huipentuma.
Eka lomaviikko ja kaikki mahdolliset aktiviteetit ovat startanneet.
On uimakoulua, leikkikenttää, retkeä, puistoa, ratsastusta, kuntosalia, yksi työpäivä meikäläisellä, viisikymppisten suunnittelua ja toteutusta ja ihan kohta lähdetään kohti Keski-Suomea.

Siispä tässä sanon pikaiset moit! ja ryhdyn pakkaamaan matkaan kaikki mahdolliset varahousujen varahousut. Lenkkarit, balleriinat ja crocsit. Unohtamatta uikkareita.
Syötetään porukalle aamupala, väkipakolla kahdelle ainakin pahoinvointilääke ja sitten me mennään!

Palataan muutaman päivän päästä takaisin tähän kaaokseen, joka on tässä viikon mittaan ehtinyt kasaantua. Mutta ei haittaa, nyt on loma. Ja kesä.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pelastakaa maapallo!




Olen joskus ennenkin täällä blogin puolella kehuskellut niillä pienillä vihreillä ekoteoilla mitä tulee päivittäin tehtyä. (Nyt ei puhuta niistä puolen tunnin kuumista suihkuista mitään.)
Kauppakassit muovipussien tilalle. Kirppis shoppailua. Pyörällä asioille ym.
Ja kierrätys tottakai.

Meillä kierrätetään metallit, pahvit, paristot, muovit, pullot, lasit ja lehdet.
Metalleja kertyy pääasiassa säilykepurkkien muodossa.
Pahveja kerätään jättisuureen kassiin, joka muuten seitsenhenkisessä perheessä täyttyy jättinopeaa.
Paristoja joudun kasaamaan yläkaapin ylähyllylle, koska lapsosten mielestä niissä on jotain älyttömän kiehtovaa ja vain mielikuvitus on rajana mitä niillä voi tehdä. Hui.
Muoveja kertyy lähinnä pesuainepurkeista ja mehupulloista. Pesuaineen kulutus on varmasti maksimi, mutta mehun kulutus koitetaan pitää minimissä. Äiti tykkää, lapset ei.
Pulloja kerätään kuin eiliset juopot konsanaan. Kaikki ojan penkat kolutaan euron kiilto silmissä. Siis lasten, ei äidin.
Lasinkeräys loota täyttyy lähinnä pilttipurkeista. Vauva ei vielä sitä herkkua ole saanut, mutta kaksi edellistä popsii hedelmäpilttejä välipalaksi enempi kuin onnessaan.
Lehtikori on varsinainen murheen kryyni. Aina kun sen tyhjentää, niin kohta se jo on täysi. Alan epäillä että naapurinkin mainokset eksyvät meidän koriin.

Kannatan kierrätystä ihan ehdottomasti kaikissa muodoissa, mutta viimeksi kun lähdin pahveja viemään keräyslaatikkoon meinasi kannatus loppua kertakaikkiaan.
Kaupan pihalla odotti ylitse vuotava säiliö täynnä ihmisten pizzalaatikoita, ja kun olin saanut tungettua omat kananmunakennoni toisten samanlaisten joukkoon kävi pienoinen puhuri kylätiellä ja tempaisi puolet kassin (ja osan säiliönkin) sisällöstä pitkin marketin parkkipaikkaa.
Siellä sitä sitten pyllisteltiin tukka silmillä liivinsuoja pakkauksia kaverin auton alta.

Jos joku olisi tullut taputtamaan olkapäätä ja sanomaan, että kyllä kierrätys kannattaa, olisin todennäköisesti purskahtanut itkuun.
Että joskus voikin olla huono mäihä.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Eipä tässä kummempia..



No mitäpä teille kuuluu?
No eipä tässä kummempia.

Ystävälliseen kysymykseen vähän mitään sanomaton vastaus.
Koska todellisuus on hyvin usein kaikkea muuta kuin kummempia.
Mutta olisiko kysyjä jaksanut kuunnella lähes loputonta listaa, mitä kummemmista asioista, kuten vauvan ensimmäisestä antibioottikuurista joka on pistänyt neidin pötsin totaalisesti sekaisin tai esikoisen ihmeellisestä oksentamisesta meidän makkarin ovelle klo 7.40 sunnuntai aamuna tai unohtuneesta leikkikentälle ilmoittautumisesta tai hikilenkistä jonka aikana totesin että pipo on ihan liikaa tai poikien uimakoulusta tai siitä että tänään meillä syötiin pasta carbonaraa tai siitä että ajettiin kauppaan ja ostettiin jäätelöt ja siitä että tänäänkin jouduin suuttumaan lapsilleni vaikka en olisi halunnut.
Niin, en tiedä koska en kysynyt enkä kertonut.

Sellaista tänään.