maanantai 30. joulukuuta 2019

bestnine2019



Instagramin tykätyimmät kuvat ja samalla tarina kuvien takaa, olkaa hyvä!


Tämä kuva on ollut niin instassa kuin täällä blogissakin monta kertaa esillä.
Tämä on otettu Kanadasta, Kalliovuorilta, Banffista, Lake Morainelta.
Elämäni yksi hienoimmista kokemuksista, yksi hienoimmista paikoista.
Veljeni ottama kuva.
Ilta alkoi jo viiletä, vähän välillä vettäkin taisi ripsauttaa ja silti teki mieli istua tuossa maailman tappiin saakka ja tuntea sitä epätodellista fiilistä, oonko minä oikeasti tässä vai näenkö unta? 
Ikävä tuonne ja rakkaiden luo ❤ 


Tämän vuoden mulle tärkein ja ikimuistoisin kuva.
Se tunne, kun yhden ja puolen vuoden jälkeen sain vaaleanpunaisen pienen muovisen kortin, omalla naamalla varustetun (harvoin olen onnellinen oman naamani näkemisestä, hehee) kortin, joka on paras kortti mitä olen koskaan saanut.
Mulla oli pala kurkussa, pidättelin kyyneliä ja naurua, kun kävelin poliisilaitokselta ulos.
En voinut kun tuulettaa ja suunnilleen kiljua kun pääsin autoon.
Olin niin äärettömän onnellinen ❤ 


Tämä kuva saa mieleni haikeaksi.
Sain kuvan puhelimeeni toiselle puolelle maailmaa. Olin ihan pöllämystynyt, nytkö jo? Mielessäni olin ajatellut, että voisin ehtiä reissusta kotiin ja olla mukana meidän ekassa varsomisessa, tai ainakin nähdä pikkuisen ihan tuoreeltaan.
Niin kun me kaikki tiedetään, nämä syntymis asiat hyvin harvoin menee niin kun ihminen ajattelee, eli tämän oripojan syntymää ei ihmissilmä nähnyt.
Meidän ihana, ihana Celeste. Kokenut poniäiti, niin levollisesti mutta tarkkaavaisesti ja suojellen omaansa hoiti.
Vaan kohtalo määräsi tämänkin onnen hetken muutaman kuukauden päästä tästä kuvan hetkestä ihan joksikin muuksi kuin iloksi.
Tänään vain haikeudella ja lämpimillä muistoilla katselemme näitä kuvia ❤ 
(Pikkumies kasvaa ja vahvistuu ponitallilla Lappeenrannassa kavereiden kanssa ja voi hyvin)


Tämä kuva on kesä-heinäkuun vaihteesta Muhoksen suviseuroista.
Mua naurattaa, että ootte tykänneet tästä sankoin joukoin! 
Tästä ehkä välittyy ainakin pikkusiskon ylitsevuotava rakkaus ja ihailu isosiskoaan kohtaan, vaikkakin isosiskon mielestä toisinaan vähempikin riittäisi, kun toinen rakastaa ihan rasittavuuteen asti. 
Vaikka näillä on ikäeroa 4 vuotta, ovat he tärkeitä toisilleen ja tuuskaavat omiaan hyvinkin sopuisasti.
Toistaiseksi.
Koska teini-ikä tuloillaan.

Mun maailman rakkaimmat tytöt ❤ 


En tosiaankaan ole minkään sortin valokuvaaja. Blogiin ja instaan kuvaan tasan vain puhelimen semihuonolla kameralla ja suurin osa on ihan poloisia räpöstyksiä.
Mutta tää on kyllä yksi onnistuneimmista kuvista ikinä! 
Tiedättekö, kun joskus sitä pysähtyy istumaan tai seisomaan johonkin kohtaan ja toteaa, että vitsit tästä sais hyvän kuvan. Tämä oli just sellainen tilanne.
Tästä jotenkin välittyy loppukesän kauneus.
Vielä vihreää, mutta ripaus jo ruskaa ja pudonneita lehtiä.
Lapsuusmaisema.
Maalaismaisema.
Luonnon rauha.


Nämä neljä (+1 joka ei päässyt kuvaan).
Parasta, mitä elämällä on ollut vara antaa.
Jokainen omanlaisensa.
Erityisherkkä.
Vaativa.
Hellyydenkipeä.
Temperamenttinen.
Hätäinen.
Itsepäinen.
Empaattinen.
Sympaattinen.
Hauska ja huumorintajuinen.
Jääräpää.
Rakkaita, niin rakkaita kaikki.
❤ 
Kuvaa otettiin keväällä koulun päättäjäisten jälkeen.
Vaikka kuvasta välittyy seesteinen tunnelma, muistaakseni ennen kuvanottoa oli yksi jos toinen tilanne päällä.
Meillä on aina.
Joku tilanne menossa. 


Sukupolvien kohtaaminen.
Lasten isomummu, minun mummu.
Leppoisaa jutustelua, sukulaisten kuulumisia.
Kun halaan hyvästiksi, tulee aina mieleen, vieläkö nähdään.
Erityisesti vanhusten kohdalla, vaikka se sama tunne voisi, tai melkein pitäisi tulla yhtälailla miehen lähtiessä aamulla töihin tai lasten lähdettyä kouluun jne.
Mutta jotenkin ajatus on ehkä luonnollisempi vanhuksen kohdalla.
Halatkaa vielä kun voitte.
❤ 


Tässä me kuopuksen kanssa iloitaan yhdessä sitä, kun äiti saa taas ajaa! 
Kuvannotto hetkellä käsken neitiä olla koskematta ovenkahvaa, allasta, pöntön reunoja ja huuhtelunappia.
Yleiset vessat ovat ihan kamalinta mitä tiedän! 
Ja silti, kun kuva räpsähtää, niin neiti tarraa ovenkahvaan ja heittää maailman ihanimman hymyn ❤


En tänä(kään) jouluna laittanut joulukortteja.
Tultiin yhtenä iltana ennen joulua hevosten luota, tyttäreni istahti portaille ja nappasi Perttu-kissan syliinsä ja hetihän se piti kaivaa puhelin esiin. Toki kissa ehti karata sylistä pari kertaa ennen kun kamera oli redi.
Kissat jostain syystä vähän kiertelevät pikkuneitiä, kun toinen osoittaa myös eläimille hellyyttä koko vartensa mitalla.
"Äiti kato mää kannan Perttua ja se on ihan reippaasti!)
#pihtiote 😁❤

Tässä minun bestnine.
Ja voi miten monta ihanaa kuvaa ja tarinaa olisi muutakin.

Mutta kiitos teille ihanat kun katsoitte ja tykkäsitte ja kuljitte mun mukana taas tämänkin vuoden.
Lämmin halaus ja oikein hyvää seuraavaa vuotta kaikille.
Pidetään yhtä ❤

maanantai 23. joulukuuta 2019

Rauhallista Joulua




Ihanaa, rauhallista, lämminhenkistä ja rakkauden täyteistä Joulua ❤

torstai 19. joulukuuta 2019

Ilahtunut Vs. Ärsyyntynyt


Sain idean tähän postaukseen, kun ajelin työasioissa pitkin pitäjää ja mietin, miten paljon ihmiselle tulee päivän aikana tilanteita, missä jokin asia ilahduttaa tai ärsyttää.
Olen herkästi ärsyyntyvää tyyppiä, joten se lista on äkkiä kasattu, mutta ilahdun myös tosi monista pienistäkin asioista tai tulen niistä hyvälle tuulelle.

Siispä päätin tehdä muutamalta päivältä kymmenen kohdan listat, joihin kirjoitan asioita mitkä ilahdutti ja vastaavasti taas ärsytti.


Ilahduin:

- Kun ajelin autolla ja katselin ihmisten pihoilla ja ikkunoissa loistavia jouluvaloja, rakastan jouluvaloja
- Kun hevoset hörisivät nähdessään, että kävelen tallille päin. Se on yksi parhaita ääniä maailmassa.
- Kun samaisella ruokintareissulla ilokseni huomasin mieheni täyttäneen heinäsaavin valmiiksi. Pieni ele joka tekee hyvän mielen.
- Kun posti toi ensimmäiset joulukortit ja mukana oli ihana tonttukortti, jossa allekirjoituksena: postinjakajasi. Ihan best.
- Kun nuorimmainen hyppäsi kaulaan päiväkotipäivän jälkeen ja sanoi ikävöineensä äitiä koko päivän. Okei, hänellä on ikävä jo vaikka kävisin vain vessassa. Mutta silti.
- Kun tuntematon nainen hymyili ystävällisesti pullonpalautus-jonossa. Hymy ei maksa mitään, ja siksi olen itsekin yrittänyt opetella hymyilemään myös tuntemattomillekin. Jos joku katsoo pitkään tai säikähtää, niin siitä vaan.
- Kun sain oikaista hetkeksi pitkän työpäivän päätteeksi sohvalle, kun mies ja lapset lähtivät luistelemaan.
- Tyttöjeni puolesta kun heidän kummit muistivat pienellä joulukirjeellä. On helppo olla iloinen toisen puolesta.
- Kun isäni laittoi watsapp-viestin ja kyseli kuulumisia. Arjen kiireissä tämmöiset viestit on parhautta. Sitä oikeasti pysähtyy miettimään, että niin, mitä mulle oikeasti nyt kuuluu.
- Kun mieheni teki muuten viikkosiivouksen, ettei mun tarvinut kun pestä vessat kun pääsin töistä. Hän tekee tämän tosi usein ja en voi kylliksi kiittää.


Ärsyynnyin:

- Kun vastaani tuli pimeällä auto, joka ei vaihtanut lyhyitä valoja päälle! Ihan ääneen kerroin miten ärsytti.
- Yhtenä aamuna, kun Kutosen pipo ja Nelosen koulukirja oli hukassa. Oikeastaan aamuisin ei ole kauheasti aikaa ehtiä mitään, jos meinaa ehtiä bussiin. En ole aamuihminen, aamuisin mua ärsyttää potenssiin sata.
- Kun puhdistin tuulilasinpyyhkijää jäästä niin se meni rikki. Perus Sallaa, koske jotain se menee rikki, katso jotain niin se menee rikki.
- ihmisestä joka tuli parkkipaikalta ulos samasta liittymästä mistä itse menin sisään, eikä tyyppi vaivautunut kääntämään rattia yhtään että olisi vähän väistynyt. Ihan ääneen taas kerroin ärsytykseni. Olen aamuärsyyntyjän lisäksi näköjään liikenneärsyyntyjäkin.
- Itseeni, kun huomasin kotona etten ostanut roskapusseja kun kävin kaupassa, vaikka se oli listassa.
- Kun sata vuotta sitten tilaamani paketti ei vieläkään tullut. Joululahja tietysti.
- Kun Kakkonen oli penkonut yhden kaapin ihan sekaisin etsiessään pattereita leluunsa.
- Kun unohdin ostaa pojille joulujuhlaan uudet kauluspaidat, ja kun vihdoin edellisenä iltana muistin ja lähdin kauppaan toteamaan vain sen, että joku muukin oli tarvinut poikien kauluspaitaa! Meidän ainoan vaatekaupan kauluspaitahylly näytti määrää 1, ja sekin kokoa 170cm. Meidän kaksi kääpiötä menisi tuohon kokoon molemmat vierekkäin. Oisko pitänyt ostaa ja samalla tehdä selvää säästöä. Toisaalta ne kaksi kestävät niin kauan saman paidan sisällä, kunnes toinen vahingossa tökkää toista kylkeen. RIP se viimeinenkin paita.
- Kun tultiin töistä ja lapset olivat keskenään kotona ja kaikki paikat oli ihan BUM!
- Kun menin jääkaapille limsan tuskassa ja joku oli juonut kaikki Zero Cokiset.


On päiviä milloin tuntuu, että kaikki vain ärsyttää.
Kaikki äänet, hajut, ihmiset ja minä itse.
Ne päivät ovat paljon parempia kun olet sujut maailman ja itsesi kanssa ja pystyt keskittymään kaikkiin mukaviin asioihin.

Ne on niitä kuuluisia ylä- ja alamäkiä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Ei ole todellista!!


Parasta vanhemmuudessa on ehdottomasti oksennustauti.
Se sulosointuinen ääni, kun lapsesi kiekaisee "ÄITI" ja loiskauttaa edellisen päivän aamupala-kouluruoka-välipala-iltaruoka-iltapalan makuuhuoneen ovelle, yläkerran portaista alakertaan (kolmenkymmenen kilometrin tuntinopeudella), aulan lattialistan väliin, kahden sentin päähän vessanpöntöstä (oi, oisitko voinut osua kohteeseen?). Nämä siis paikat, mihin on vuosien aikana osunut.
Silloin sitä tuntee elävänsä.

Siitä se sitten lähtee.
Nukut koiran unta ja säpsähdät jokaiseen kahahdukseen. Yrität syöksyä patjalta lapsen sängyn viereen avustamaan laatan osumista ämpäriin eikä lakanoille.
Pyyhit kasvot, tarkistat hiukset (ei kauheampaa kun pitkät hiukset oksennuksessa), tarkista peitto, poista tyynyliina ja vie pyykkiin koska on vähän roiskahtanut, hae pesuaine ja rulla talouspaperia, pyyhi sängyn reuna ja lattia sen alta. Vuoraa sänky pyyhkeillä.
Pyydä lasta käsien ja kasvojen pesuun ja anna juotavaa. Vaihda ämpäriin uusi pussi (suosittelen tätä kaikille) ja toivota hyvää yötä. Siis mitä hyvää yötä!!
Toista tämä KAHDEKSAN kertaa yön aikana (jep, vähän rankempi tauti) ja katsoa kelloa vielä 4.12 ja tirauta pari kyyneltä kun oot niin poikki.
Onneksi on vapaapäivä.

Toivottavasti tää tauti kiertää nyt heti kaikki.
Työnnetään vaikka rivissä sormet kurkkuun, mutta ennen 24.12 tää on pakko mennä ohi.
Vaikka toisaalta, 12 vuotta lapsia eikä yhtään joulua oksentaen. Tiedä vaikka ois kivaa.

Eniten pelkään oman takamukseni puolesta.
Vuoden kiireisimmät päivät, ei paljo nappaisi maata pää pöntössä.
Mutta minkäs teet, kaikkea ei voi saada.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Karderoopi


Olen (tai olisin, mutta olen jo aika pitkään pitänyt itseni kurissa) vaatteiden suhteen ihan toivoton.
Voisin ostella niitä ihan määrättömästi, vaikka en edes tarvisi mitään.
Nään jossain jonkun ihanan vaatteen, niin en meinaa päästä siitä millään yli, haluaisin vain sen itselleni.

Olen myös tunne-ostelija.
Tämä koskee kyllä kaikkea muutakin kuin vaatteita.
Iloisena tekee mieli ostaa, surullisena tekee mieli ostaa jne. kyllähän te tiedätte.

Lasten vaatteet on myös heikkoukseni.
Kaikilla taitaa olla niitä vähän liikaa, mutta toisaalta he kasvavat niin kovaa vauhtia, että aina joltain puuttuu jotain.
Kierrätän lasten vaatteita ahkerasti, joten saan rauhan omalle tunnolleni uusia ostaessa. Tai siis uusiavanhoja, koska ostan lähes kaiken kirppareilta.

Heikkoukseni on myös sekasotku vaatekaapissa.
En vaan tajua mikä pyörremyrsky siellä käy jatkuvasti. Olisiko En Tiedä ja Joku tai En minä ainakaan jälleen asialla?


Ajattelin esitellä teille vaatekaappini sisällön, toki osa on pyykissä, mutta näin pääpiirteittäin.
Vedin siis koko kaapin sisällön sängylle ja aloin lajitella:

5 urheiluhousut
12 urheilutoppia- tai paitaa
1 kerrasto
3 yöasua/paitaa
2 farkut (aika maltillista, eikö?)
3 mustat housut
3 löysät, paremmat housut
4 shortsit
4 mekkoa
12 toppia- ja t-paitaa (siis yhteensä)
5 hupparia
6 neuletta
5 t-paitaa, joita käytän töissä
6 leggarit
3 collarit
1 verkkarit
1 farkkupaita
3 neuletakkia
1 pörröinen lyhyt "jakku"
1 perus jakku
1 kauluspaita
4 "parempaa" t-paitaa
+ miljoonat pikkarit, rintsikat ja sukat

Aika sairaan paljon ryysyjä.
Saa kopsauttaa otsalohkoon, jos kuulee sanat: mulla ei oo mitään päällepantavaa.



Onhan se miellyttävämpi näky näin siistinä kuin pommin jäljiltä. Ja itse ainakin saatan jopa löytää jonkun perimmäiseen nurkkaan hautautuneen vaatteen, minkä on unohtanut kokonaan.
Sitä ei vain muka kiireessä ehdi viikata sitä paitaa tai niitä farkkuja omalle paikalle, vaan sulloo sen suunnilleen siihen mihin se kuuluu.

Nyt on taas inventaario tehty, voi siis suunnitella seuraavaa shoppailukertaa?
No ei vaiskaan.

torstai 12. joulukuuta 2019

Suklaasuukot


Suklaasuukot 

Pieniä kaurakeksejä
3 valkuaista
2dl Siro hienosokeria
Levy suklaata
Loraus öljyä

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vähitellen.
Levitä keksit peltille ja pursota marenkitötterö päälle.
Paista 175 asteessa 6-8min.
Jäähdytä.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa, lorauta sekaan vähän öljyä.

Dippaa suukot suklaassa, laita takaisin pellille ja hetkeksi kylmään. Säilytä rasiassa jääkaapissa. Tai siis nää ei säily kovin kauan. Tiedättehän? 


Olen saanut tämän ohjeen joskus työkaveriltani. Tai siis olen saanut tämän ohjeen ainakin kolme kertaa työkaveriltani, koska vasta kolmannella kerralla muistin kirjata ohjeen ylös. 
Kärsivällinen kaveri mulla.

Nämä marenki-keksit ovat ihan älyttömän hyviä. Semmoisia kivoja pikku suupaloja, joita ohimennen vain napsii ja kohta huomaa, ettei niitä ole enää kun kaksi. Hups, niin mikä vierasvara?

Ohje on niin helppo, että lasten kanssa tekeminen ilman burnoutia onnistuu loistavasti.
Mitä nyt marenki saattaa joskus tehdä temput, jos olet sattunut käyttämään vatkainta väärässä asennossa, tai valkuaisten sekaan on leijaillut yksi pölyhiukkanen. Kyllähän te tiedätte sen marengin, yksikin tähti vinossa linnunradalla ja kulhossa pyörii löysä vaahto, joka tulee kupista naamalle yhtä vauhdilla kuin pyrstöyskä pönttöön, mikäli aiot testata pysyykö massa kulhossa kun sen kääntää ylösalaisin. Siis kun sittenhän se on perfecto, kun se siellä pysyy. 
Jos ei pysy, niin sulla on aika sairaan iso sotku.

Tein näitä pakkaseen valmiiksi joulua varten, eli tee sinäkin ihmeessä ja pistä pakastimeen.
Mutta yhden neuvon annan. 
Älä käy siellä pakastimella, koska muuten ei suukot joulua näe! 
Itse asiassa pitääkin tehdä itsekin pieni tilanne katsaus pakastimen suuntaan, koska ne pahuksen Ei kukaan, Joku ja En tiedä kulkevat aika ahkerasti sielläkin.
Luulisin että he eivät täältä poistu ennen kun viimeinen lapsi kantaa tavaransa ovesta ulos.
Nyt en yhtään valita niille, kun kuitenkin mulla tulee niitäkin ikävä.

Mun jouluvalmistelut ovatkin melkein sitten siinä.
Kuusi on koristeltu ja kinkku ostettu.
Vähän aion siivousrättiä käyttää komeron oven ulkopuolella ja häätää kusilukin saunan lauteiden alta. Aion keitellä fudgea ja ostaa ison kasan suklaata. 
Taatelikakkuja ja lusikkaleipiä, torttuja ja pasteijoita saa töissä katsella päivät pitkät. Ihanaa kun saa olla joulunpyhät ilman heidän seuraansa.

Tämä asiahan on sellainen, että toisen perheessä on totuttu siihen, että leivotaan kaikki mahdolliset kaakut ja piparit ja toisen perheessä mennään matalammalla profiililla.
Toisen perheessä vahataan kämppä katosta lattiaan, pestään ja kannetaan koko kalusto ulos tuulettumaan.
Toisen perheessä tehdään perus siivous ja ehkä pyyhkäistään se hämähäkin verkko alas, mikä siinä portaiden alla on roikkunut jo jonkin aikaa.

Kertokaa mulle, mitä leivonnaista tai ruokaa tai siivous-asiaa ilman teille ei tule joulua?
Olisi mielenkiintoista ja ihanaa kuulla.

Ai niin, ja mun joulun sinetöi se, kun radiosta kuuluu Loirin Sydämeeni joulun teen ❤ 


maanantai 9. joulukuuta 2019

Kodarissa


En tajua miten ennen on voitu elää ilman kodinhoitohuonetta?
Miten ihmiset ovat jaksaneet pestä pyykin käsin?
Miten heillä on talviaikaan riittänyt puhdasta vaatetta, kun pyykinpesu on suoritettu tyyliin avannossa!
Miettikää oikeasti meitä tämän päivän vellipylly ihmisiä. Meillä on kaikki asiat ihan sairaan hyvin, meistä ei kukaan selviäisi, jos meidät lykättäis sata vuotta taaksepäin tekemään ja olemaan sen hetken asioita. Suurin osa kuolisi jo siihen kun sian pieremän aikaan pitäisi nousta navettaan.
Joskus kun oikein valitututtaa, niin ajattelen aina sierrettyneitä käsiä jääkylmässä vedessä tai kuivaa leipää tai aamusta iltaan jatkuvaa työn tekoa tai kauheaa sotaa ja sen jälkeistä aikaa, niin alkaa kuulkaa omat murheet tuntua hyvin mitättömiltä.

No niin, asiaan.
Eli kun neljä vuotta sitten ostettiin tämä talo, oli lähes ensimmäisenä mielessä, että niin tosiaan, tässähän ei ole minkäänlaisia pyykkitiloja.
Kahden uuden talon rakentajille se oli pienoinen shokki. Eihän ilman kodaria voi elää!

Meillä on kellarissa sauna ja pesuhuone (mitkä siellä oli alunperinkin). Portaat kun laskeudutaan kellariin, niin pesu-osasto on vasemmalla perimmäisenä. Kellari oli ihme sokkelo, vähän seinää tuossa ja ovi tuossa ja nurkkaus tuossa.
Onneksi saatiin kuningas idea ja revittiin kaikki seinät ja ovet (kantavia seiniä lukuunottamatta) irti ja auki ja maan tasalle.
Vanhan öljylämmitys-kattilan mieheni hajoitti osa kerrallaan ja kantoi pihalle (meille tuli maalämpö) ja kellariin saatiin järkeviä neliöitä lisää.
Siispä nyt kellarin alimmalla rappusella kun seisoo, niin oikealle kädelle jää ovi, josta pääsee tilavaan varastoon (voiko ihmisellä olla koskaan liikaa varastoa?), suoraan edessä on pieni "aula", jossa on mm. siivouskomerot. Vasemmalle kun astelee oviaukosta läpi, tulee ensin kodari ja sen jälkeen pesuhuone ja sauna.

Kuvassa olevan pöytätason alla on pyykkikone ja kaksi alakaappia pyyhkeille.
Vastakkaisella seinällä (joiden väliin jää ehkä metri tilaa) on täyskorkeat (niin korkeat kun kellarissa nyt voi olla, koska se on todella matala) pyykkikaapit neljällä isolla korilla joiden päällä on molemmilla puolilla kaksi hyllyä.
Oviaukon toiselle puolelle jää lisää pöytätasoa ja sen alle isot vetolaatikot (joissa säilytän välikausivaatteita ja toppavaatteita vuorotellen) ja pöytätasoa vastapäätä seinän vieressä on kaksi pyykkitelinettä ja nurkkaan mahtuu vielä maalämpöpumppumikäliehässäkkä.
Kodari on siis niin pikkuruinen ja kapea ja kaikkea, mutta se toimii. Pöytätilaa riittää ja pyykit saa hyvin kuivumaan ja vielä riittää tosiaan säilytystilaa ulkovaatteillekin.
Olen kyllä niin tyytyväinen, että keksittiin tällainen ratkaisu. Lapsiperheessä ja missä vain perheessä, kodari on lähes välttämätön. En halua edes ajatella minkälaista olisi asua kerros- tai rivitalossa tällaisen sakin kanssa.
Ei sillä että tämän laulukuoron kanssa ongelma olisi varmasti joku muu kun kodarittomuus. Heh.

Joka päivä kun viikkaan ja ripustan pyykkiä, olen niin iloinen omasta kodaristani.
Joka päivä kyllä puhisen, että miten ihmeessä meillä voi olla näin paljon pyykkiä ja ei paljo kiinnosta tää pyykkääminen.
Ai niin Salla, muista jäätyneet kädet.

Pyykkäys on kyllä loputon suo, eikä valoa näy tunnelin päässä juuri koskaan.
Jos kerrankin sattuu, että jonkun korin saa tyhjäksi, niin se on jo suklaalevyn paikka.






torstai 5. joulukuuta 2019

Kaupassa


Rakastan toisten ruokaostoksia ja jääkaapin sisältöjä.
On hauska katsoa mitä ihmiset lappaavat ostoskärryihinsä ja mitä syövät.
Toki siinä herkästi tulee se kuuluisa alemmuuskompleksi, kun kaverin korissa on porkkanaa ja parsakaalia ja sun omassa hodarisämpylöitä ja nakki.

Ajattelin esitellä teille meidän yhden kauppareissun ostokset.
Yleensä meillä käydään kaupassa alkuviikosta, kun jääkaapin valo huutaa haloota yksin tyhjyydessä, sitten ehkä puolen viikon maissa ja loppuviikosta viikonlopun safkat.
Maitoa ja leipää saa hakea kaks kertaa päivässä, koska ne vain ovat aina lopussa vaikka ostat laatikollisen molempia. Noin niinku Lapin lisää käytellen.

Meillä ei ruuassa säästetä.
Toki on ollut tiukempia aikoja elämässä, mutta kyllä se säästö on tehty jostain muualta kuin ruuasta.
Hävettää melkein, mutta jos joku kysyy paljonko joku tuote maksaa, en kyllä osaa tarkkaa summaa sanoa.
Mutta jokainen tyylillään, tässäkin.

Oli taas ihan perus Sallaa tämän tekstin visioinnissa.
Piti nimittäin kuitti pistää talteen, että ihan olis mustaa valkoisella. Vaan johonkin se on joutunut.
Kuten joutuu aina kauppalistakin.
En ole vielä siirtynyt digiversioon tässä lista-asiassa, mutta ehkä kannattais, koska se paperinpalanen on aina jossain hukassa. Auton penkin välissä tai lattialle tallaantuneena, taskusta kaupan pihalle pudonneena tai yleensä ihan vain siinä pöydällä minkä äärestä on lähdetty. Hyvin usein saan perään watsapp-kuvan.
No joka tapauksessa, tämän kauppareissun saldo oli kutakuinkin 65-70e.

Kasseissa oli:
- Rasvatonta maitoa, punaista maitoa, juusto ja omenamehua.
- Vanilja- ja Kanadan jogurttia, turkkilaista jogurttia.
- Ceerios kauramuroja ja Kellogs peanutbutter-mysliä.
- Puuroriisiä ja voitaikinalevyjä (koska tortut) ja säilykepunajuuria.
- WC-suihketta ja hammastahnaa.
- Sitruunoita, banaania, paprikaa ja salaattipussi.
- Leipää, hodarisämpylät, nakkeja ja ranut (koska lasten päivä päättää ruoka).
- Englanninlaku-pussi. Koska äitillä teki mieli.

Sellaiset ostokset tällä kertaa. Tuntuu kyllä lista aika lyhyeltä, saattaa tuolta seasta jäädä joku mainitsemattakin.
Aika perus tarpeita, yleensä joka kerta tulee vielä jotain extra-tuotteita, kuten pesuaineita tai vessa- ja talouspaperia.

Ennen inhosin kaupassa käyntiä, mutta kun on 1,5v ollut kortittomana kotona, kauppaan pääsykin on nykyään yhtä juhlaa.
Ja kyllähän viiden viikon ruokalista ja se kauppalista helpottavat kaupassa käyntiä ja kenties päämäärätön haahuilu ja heräteostokset jäävät tekemättä.
Mun kohdalla sekään ei kyllä toimi.
En usko väittämään, että nälkäisenä ei kannata mennä kauppaan, koska tulee tehtyä niitä heräteostoksia. Minä kun menen täydellä vatsalla kauppaan niin silloin vasta niitä heräteostoksia tuleekin. Sieltä kompiais-osastolta. Kompiainen, niin ihana sana. Niin mummu-sana.

Tässähän kello näyttääkin sitä paljon, että pitää lähteä taas kauppaan.
Ostoskärryyn ei päädy tänään ruokaa, vaan muun muassa lahja vähävaraiseen perheeseen ❤ 

Tykkäättekö tämän tyylisistä jutuista?
Voisin paljastaa joskus esim. jääkaapin sisällön, tai miltä vuosikymmeneltä on kuiva-ainekaapin pussukat. Heittämällä löytyy ainakin yks paketti vuodelta 2007. 




maanantai 2. joulukuuta 2019

Solmussa


Luin kerran lehdestä jutun, jossa ihmiset kysyivät erilaisia kysymyksiä.
Oli esimerkiksi, miksi ihmisellä tulee räkää tai pystyvätkö kalat nukkumaan.
Joku toinen yhtä tuskainen ihminen kuin minä, oli kysynyt kysymyksen:
Miksi? Oi miksi! Johdot menevät aina solmuun.
No vastaus oli jotenkin niin, että kun johdot laitetaan auki ja väljästi koriin tai taskuun, niin ne pienestäkin liikkeestä vain luikertelevat itsekseen solmuun, ja kun liike jatkuu niin ne sotkeentuvat entisestään.
Inhoan johtojen omatoimista luikertelua.

Meidän taloudessa on tällä hetkellä 5 puhelinta ja 2 tablettia.
Ja puhelimia on ollut aika monia tässä vuosien varrella ja jokaisen mukana on tullut laturi.
Ja silti, ei oo latureita.
Ei kenelläkään. Kukaan ei oo nähnykään. Joku on hukannut ne.
Meidän perheeseen kuuluu äiti, isä, 5 lasta, ei kukaan, en tiiä ja joku muu.

Mun laturi, talon pisimmällä johdolla, on kuumaa kamaa. Ei ikinä omalla paikalla, eikä ikinä tietenkään kukaan nähnytkään.
Ongelma on se, että latureita on sata samanlaista, mutta kaikki ei toimi eikä kaikki lataa kaikkien puhelimia. Siispä harrastetaan mötiköiden ja johtojen vaihtelua. Lopulta et tiedä, mikä on just se sun.

Ostin itelle uuden laturin.
Johtoa ainakin kaksi metriä, yltää kaivolta kotiin.
Varmuuden vuoksi nimesin sekä sen mutikan että johdon tarrakirjaimin, ÄITI. Ja hei, tää toimii.

Kukaan, En tiedä ja Joku eivät ole enää lainailleet mun laturia.