keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ennen vanhaan





Ennen vanhaan ne asiat vaan oli niin paljon paremmin. Aika tuttu fraasi?
No oliko?

Ennenhän sitä mentiin ja tultiin, aivan (liian) huoletta. Kavereita käytiin kysymässä, ei soiteltu etukäteen ootko kotona, vaan mentiin ovelle ja kysyttiin, tuutko ulos. Ja aina ne kaverit tuli.

Leikittiin ulkona, aina!
Asuttiin maalla, ja me kuljettiin kaikki metsät ja suot. En ikipäivänä antaisi omien lasteni lähteä päineen suolle, eikä ne kyl keksis mennäkään, ja eihän meilläkään lupaa ollut todellakaan, "kaverille" vain mentiin.

Me koluttiin isäntien heinäladot, tehtiin niihin majoja ja hypittiin heiniin ihan liian korkealta.
Lorkittiin isossa kanavassa, lällyteltiin haaroja myöten savessa, eikä saatu iilimatoja vaikka kuinka peloteltiin.

Rakennettiin niin monta majaa, ettei edes muista. Keksittiin salapaikkoja, jossa istuttiin parhaan kaverin kanssa juttelemassa, miten me aikuisina annetaan omien lasten tehdä mitä ne haluaa ja ostetaan niille aina kaikkea mitä ne haluaa. Vähän on mieli muuttunut tässä vuosien varrella.

Ei ollut kännyköitä, ei instaa, facea, watsappia, ei tviittejä eikä snäpsättejä.
Ei tiennyt kuulumisia kuin soittamalla ja näkemällä. Nyt näet naapurin ja sukulaisen elämän virtuaalisena, mitä siis enää soittelemaan ja kyläilemään?
Instassa näet kaverin ja kaverinkaverin ja tuiki tuntemattomien uutiset syntymästä ja kuolemasta, onnittelut ja osanotot. Ihan hullua, mutta ihanaa!
Koska näet esimerkiksi pienen, jo nyt rakkaan, kummitytön muutaman minuutin ikäisenä ❤

Ekan oman puhelimen sain kun lähdin yläasteelle, ostin omilla mansikkamaalla tienatuilla hikisillä rahoilla.
Soittaa ja viestitellä ei raaskinut juurikaan, muistettiin kavereita "häläreillä". Yhteen aikaan oli ACN-liittymät (muistanko oikein) jolla pystyi samaan liittymään puhumaan ilmaiseksi. Ja mehän puhuttiin.

Tietokoneet ja pelit olivat tietysti jo tulleet markkinoille, mutta ei niihin heti ollut varaa.
Jossain vaiheessa saimme Nintendon, Super Mario on vallannut mun sydämen kultaisella 90-luvulla.
Pleikkarikin saatiin myöhemmin, toinen sydämen valloittaja oli Crash Bandicoot, jota muuten pelataan meillä myös omien lasten kanssa.
Eli ei me ihan fossiileja silti olla.

Kesät uitiin 24/7.
Oli aina niin kuuma.
Poljettiin 10km päähän järvelle tai soramontuille uimaan. Ihan keskenkasvuisina ja ilman aikuisia.
Ikään ei hukuttu. Ei uskallettu, ku muuten ois tullut sanomista kotona.
Nyt en uskalla päästää omia uimaan kilometrin päähän ilman, että minuutin välein kysyn, oletteko hengissä.

Kiivettiin puihin, niin korkealle, että jos näkisin omani niin korkealla niin kuolisin. Onneksi silloinkaan ei äiti eikä isä nähnyt, ehkä nekin ois kuollu. Mutta ei me kerrottu tietenkään.
Koskaan ei pudottu, ja jos joskus lipsahti ja rullaantui puolesta jalasta nahka, ei sitäkään kerrottu.

Ei ollut Wilmaa, tuota vanhempien kauhusovellusta, jonka piippausta odotetaan sydän kurkussa.
Saatikka jos opettaja soittaa. Se on varma kuolema.
Ennen vanhaan oli reissuvihko, joka piippasi hyvin harvoin. Ja jos oli oltu välitunnilla sisällä, vaikka piti mennä ulos, reissuvihko saattoi joutua ihan yhtäkkiä hukkaan. Vaikka ihan tippua repusta vesiojaan.

Tasapuolisuuden nimissä ennen oli moni asia paremmin, mutta on tänä päivänä myös tosi moni asia paremmin.
On ihana silti muistella lapsuuden ja nuoruuden huikeita ja haikeita hetkiä näin aikuisena.

Olisi hienoa aikamatkata 25 vuotta taaksepäin.
Nappiverkkareiden ja filmikameroiden maailmaan tsekkaamaan, että miltä se Nokian viistuhattasatakymppi tuntuikaan käteen, kun sen ensimmäisen kerran nosti uutena laatikosta.

Oi niitä aikoja!

Ps. Ennen ei ollut noin syötävän suloisia Sylvanian Families eläinhahmoja.
Mutta olihan meillä silti ylirumat Trollit ja tuoksuvat MyLittle Ponyt. Niistä muovisista erikokoisista ja värisistä tuteista puhumattakaan.
Muistatteko?



sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Katoavat luonnonvarat





Nämä on niin "Vain lapsiperhe-jutut", että ei voi muuta kuin nauraa.

Älä osta lapselle uutta, äläkä varsinkaan kallista.
Koska muuten tulee paha mieli, sulle.
Poikalapset ovat oikein erikoistuneet tähän rikkomis-hukkaamis saralle, ainakin meillä.

1. Sukat, boxerit ja housun polvet.

Juuri ostetut kamppeet näyttävät siltä, kuin kivikkoista rinnettä olisi laskettu ensin seisaallaan, sitten polvillaan ja loput sadat metrit pyllymäkeä.
Yhtä reikää sankarin koko vaatetus.

2. Hanskat. Ja pipot. Ja KENGÄT! Ja ulkohousut, of course.

Olen syksyllä ostanut joka jantterille pipot, hanskat, ulkohousut ja kengät.
Ei mennyt kuin kaksi ensimmäistä kylmää aamua, kun yhden hanskat jäivät bussiin, toisen pipoa ei löytynyt aamulla mistään ja kolmas tulee koulusta ja tyynesti vain toteaa, että hänen ulkohousut on hukassa (ihan buff vaan). Argh.
Sankareiden sankaria odotettiin kerran liikkarista 15min, kun hänen kengät, buff vain, olivat hävinneet. Onneksi ne olivatkin vain kävelleet toiseen päähän koulua.
Harmi sinänsä ettei niitä kukaan ollutkaan kelpuuttanut omakseen, sen verran rosoinen ulkokuori niissä oli, että ei ois kauheesti edes harmittanut.

Nyt kun talvea on jäljellä vielä jokunen viikko, eteinen lainehtii eripari hanskoja ja eripari villasukkia.
Halvat henkivakuutukset ovat vain, buff myös, kadonneet kuin tuhka tuuleen.
Enempi noloa on jäädä auton alle, kun pukea päälle keltainen kammotus tai heijastavat henkselit, uskokaa mua.

3. Purkka ja Xylitoli-pastillit.

Se purkan kantaminen kaupasta on lähes yhtä massiivista kuin maitopurkkien.
Käsi käy niin tiuhaan, että ei mitään rajaa.
Iso Jenkki ei ehdi kuin käydä vilkaisemassa keittiön koria, kun se on jo tyhjä.
Luulin pitkään, että koko lapsikatras sai laktoosi-intoleranssin, mutta sitten muistinkin purkkapussin kyljessä tekstin: saattaa aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia. Paino sanalla saattaa.

Lapset ovat niin ihania ja rakkaita kaikessa kuluttavuudessaankin ❤
Niin monesti totean, kuinka rikasta (eiku köyhdyttävää) on kun on saanut liudan lapsia ❤



keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Pahan päivän varalle



Luin taannoin iltapäivälehden artikkelin, jonka mukaan jokaisesta taloudesta pitäisi löytyä tarpeet syömiseen ja elämiseen 72h ajaksi, mikäli tulisi joku katastrofi, epidemia tai jotain minkä vuoksi ei saisi poistua kotoa (72h on ilmeisesti aika, joka menisi, ennenkuin esim. viranomaiset saavat asiat takaisin järjestykseen).
Kiitos media ja Corona-virus, annoitte minulle innokkeen.

Kun on iso perhe, niin "varastot" ovat monesti aika monipuoliset.
Toisaalta taas meillä ainakin syödään "kädestä suuhun" nimenomaan elintarvikkeita ajatellen. Hyvin usein ruokaa ei jää yli, ja leivät, hedelmät ja jogurtit syödään alta aikayksikön kun ne kaupasta on kotiutettu.
Olen aika huono, tai siis tosi huono, ostamaan esim. pakastinta täyteen ruokaa.
Siksi meillä ravataankin vähän liikaa joka välissä kaupassa.
Jos nyt kuitenkin tämän hetken varastojen mukaan elettäisiin ilman ostoksille pääsyä, elettäisiin 72h ilman muuta.

Jääkaapista löytyy maitoa 6prk, 1 PepsiMax ja tilkka Juissia (kuka se on joka jättää sen yhden lirauksen? Ei kukaan), litran purkki jogurttia, turkkilaista jogurttia ja 2 pehmeää rahkaa.
Löytyy juusto, voi, kaksi kurkkua, tomaattia, salaattia. 2 raejuustoa, 2 kennoa munia.
Eilispäivän makaronilaatikkoa, tuplapaketti nakkeja, 2 pussia perunoita +kaikki muu pikkuhärpäke mm. valkosuklaa Twix ja iso Pätkis (niillä elää ainakin kokonaisen tunnin).
Ps. Suklaa on tuplasti parempaa kylmänä.

Kuiva-ainekaapissa on makaronia, riisiä, puuroriisiä, tonnikalaa, ananasta, mannaryynejä, kaurahiutaleita ja erilaisia jauhoja.
Löytyy myös popcorneja ja 2 pussia karkkia (näillä elää sen toisen tunnin).

Pakkasessa on marjat, vajaa paketti jäätelöä, ranskiksia 3 pussia ja kepabia 2 pussia.
Pizzapohjia, 2 leipäpussia ja pullaa.

Ruuan puolesta ei siis hätää, soveltamalla ruoaksi voi tehdä vaikka ja mitä.

Mutta entä kun katkeaa veden- tai sähkön tulo?
6prk maitoa, 1 limsa ja tilkka mehua kestää yhden päivän. Vois tulla vielä enempi ikävä lumikinoksia. Vesisade ois kans ihan kiva.
Ihminen elää jopa viikon ilman ruokaa, mutta nääntyy parissa päivässä janoon. Thats it.
Sitäpaitsi kiva käydä tarpeilla pussiin ja pyyhkiä sanomalehteen kun vessapaperi loppui.

Ja sähkö.
Teinit kuolee samaan aikaan tyhjenevän akun kanssa, saatan itsekin menehtyä pienen sinnittelyn jälkeen.
Pelkään pimeää ja otsalamppukin on ladattava.
Lapset ovat käyttäneet viimeisetkin paristot leikki-junaan ja puhuvaan koiraan.
Onneksi hamstrasin jouluksi kynttilöitä.

Tämän päivän ihmiset ovat niin riippuvaisia kaikesta ylellisyydestä, että katastrofin tullessa yhdellä jos toisella tulisi todellakin äitiä ikävä.
Minä aion tämän jälkeen kaivaa poteron ja aloittaa hamstrauksen.
Nyt ymmärrän pula-ajan ihmisten tarpeen säilöä kaiken mahdollisen tarpeettomankin tavaran talteen.

Juuri sopivasti tyhjeni hammastahna-tuubi, pesen sen siis ja pistän talteen.
Ihan vain pahan päivän varalle 👍





maanantai 17. helmikuuta 2020

Vanhukset Vs. Nuoret








Joskus kun kuuntelen lasten keskinäistä jutustelua, saatan äimän käkenä seurata sananvaihtoa, josta en ymmärrä yhtään mitään.

Kun itse olin nuori, käytettiin sanoja, evvk tai ihan sikana.
Tämän päivän mukulat käyttää muunmuassa sanoja, servata ja helari.
Tiedättekö mitä nuo tarkoittaa?
En minäkään.

Tämän päivän lapset pelaavat todella paljon, ja siksipä heidän sanavarasto on täyttynyt peleihin liittyvillä sanoilla.
Yhtenä päivänä oikein kuuntelemalla kuuntelin heidän keskustelua pelin lomassa ja kirjoitin ylös sanoja, mitä en todellakaan tunnistanut.
Lopuksi kysyin lapsilta (ja urbaanisanakirjalta), mitä nuo kaikki sanat tarkoittavat.
Trollata, rektata, servata, bränkki, levu, knokki, revata, noob, pro, gg, rage (TÄN MÄ TIESIN, KOSKA OSAAN SEN TAIDON TOSI HYVIN KUULEMA!), lovit, geimata, ignoorata, hittaaminen, damage, unboxaus ja xd.
Siis he on kehitelleet ihan uuden kielen, mää sanon.

Miksei he voi sanoa: härnätä, voittaa, antaa takaisin samalla mitalla, källi eli kepponen eli pila, uusi level eli taso, haavoittaa, auttaa, kimittäjä eli kiljuja, huono pelaaja, hyvä jossain, good game, raivota (jes!), kuolla kohta, pelata, ei välitä jostain, osua, osuma, avata paketti ja mitä ihmettä eli et oo tosissas!

Montako tiesit 😁👌

Miks musta tuntuu että fossiilisoidun joka päivä vaan enempi ja enempi.
33 vuotias ja pihalla ku lumiukko, toinen jalka haudassa ja elämän ehtoopuolella oleva muumio.
Siis Lol.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kirjavinkkejä



Juuri tänään ajelimme nuorimman kanssa kirjaston ohi ja todettiin, että siitä on ihan tosi kauan kun viimeksi käytiin siellä.

Itselläni on ainakin vuoden päivät ollut BookBeat-äänikirjasovellus, lapset käyvät koulusta/päiväkodista kirjastossa ja kotona luetaan ja olemassa olevia omia kirjoja.

Olen aina lukenut paljon.
Muistan, kun ala-aste ikäisenä luin kerran 7 kirjaa yhden päivän aikana!! Toki ne oli mallia Nummelan Ponitalli, Neiti Etsivä tai Viisikko, eli ei mitään jätti-isoja ja paksuja, mutta kuitenkin.
Olen kahlannut läpi Tiinat, Neat, Haavikot, BabySittersClubit, Animorphsit, Amy-kirjat, Narniat ja Sweet Valley High't. Ai että miten nostalgia nostaakin päätään.
Joskus olen aikuis-iällä lukenut joitain lapsuuden sarjoja, vaikka vähän hävettää istua Tiina-kirja kädessä.
Ja onhan se tosi, että ei ne välttämättä kaikki enää säväytä samalla tavalla kuin lapsena.
Mutta ihania kirjoja kaikki tyynni.

Olen kirjojen suhteen erittäin kaikkiruokainen.
Olen lukenut niin laidasta laitaan kaikkea, hömpästä fantasiaan. Faktaa ja fiktiota.
Ainut mistä en ole innostunut, on elämänkerrat.
Ainoa minkä olen ehkä kuunnellut, on Maria Veitolan uusi kirja, Toisinpäin. Se oli kyllä hyvä.

Ajattelin jakaa teille pari hyvää kirjailijaa ja kirjavinkkiä, jos sattuu lyömään pää tyhjää, että mitä sitä lukisi/kuuntelisi seuraavaksi.





Stephen King.

Käsittämättömän selkäpiitä karmivia teoksia.

Uinu, uinu, lemmikkini-kirjan arvosteluissa lukee: "Kirja, jota kirjailija itsekin on pelännyt".
En suosittele lukemaan/kuuntelemaan illalla yksin. Yritin. Sain melkein paskahalvauksen.
En suosittele myöskään iltalenkki kuunneltavaksi.
Näihin ehdoton-ei-iltalukemiseksi kuuluu ilman muuta myös Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Ai kamala. Mutta taitava teos.




Eve Hietamies.

En ole pitkään aikaan lukenut niin kepeää, hauskaa, huumorintajuista, helppolukuista, mutta samalla kipeää ja koskettavaa kirjasarjaa, kuin nämä kolme kirjaa Pasasen Antista ja Paavosta.
Isä, joka jää poikansa kanssa kaksistaan, kun mielenterveysongelmista kärsivä äiti, ottaa hatkat.
Näihin kirjoihin mahtuu kaikki vanhemmuuden ja lapsiperheiden ilot ja tuskat.
Ensimmäinen osa on Yösyöttö, sitten Tarhapäivä ja viimeisenä tämä Hammaskeiju.
Eve Hietamiehellä on muitakin hyviä kirjoja.




Heather Morris.

Kirjoittanut tämän Cilkan tarinan lisäksi Auschwitzin tatuoija-kirjan.
Minua on aina kaikessa kauheudessaan kiehtoneet tarinat tuosta kuoleman leiristä.
Yksi ihmiskunnan historian kauheimmista tapahtumista.
Niin sydäntä raastava tarina. Kuinka urheita, voimakkaita ja vahvoja sinne joutuneet ja sieltä selvinneet ihmiset ovatkaan olleet.
Suosittelen lämpimästi lukemaan.
Nämä on niitä kirjoja, mitkä pistää ihmisen aika nöyräksi ja loppuu ne oman elämän surkeat pikku kitinät.




Camilla Läckberg.

Rikoksia parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Mennään aika syvälle ihmismielen pimeimpiin onkaloihin.
Oikeastaan kaikki Fjällbacka-sarjan kirjat on todella hyviä.
Tästä rikosdekkarien ystävälle.

Lisäksi suosittelen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita ja Koskivuori-sarjaa.
Laila Hietamiehen (Hirvisaari) Lehmusten kaupunki-sarja ja muitakin hänen kirjoittamiaan kirjoja.
Mielensäpahoittajat on ihan parhaita, kuten myös klassikot Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.

Kevyttä hömppää jos kaipaat, kannattaa ottaa lukulistalle Sophie Kinsellan Himoshoppaajat.
Ihan parhaita ikinä, saa nauraa ääneen.

Ja aina kun kirjoja suosittelen, en voi olla mainitsematta ah niin iki-ihania Harry Pottereita, Nälkäpeliä ja Twilightia.
Ne olen lukenut niin monta kertaa ja tulen varmasti lukemaankin.

Minä ajattelin ottaa seuraavaksi operaatioiksi Taru Sormusten herrasta kirjat.
Niissä onkin aika kahlaaminen.

Kerro toki sun suosikkeja, jos niistä saisin minäkin uutta luettavaa!


maanantai 10. helmikuuta 2020

Olipa kerran..








..ihan tavallinen tiistai.

Hevosethan on siitä hauskoja, että he saattaa keksiä ihan mitä vain.
Pääasiassa meidän ponit olla möllöttää talvisin  kiltisti aitauksessaan ruokaa vartomassa ja kesäisin laitumella villinä ja vapaana ja harmittomina.
Ja toisinaan taas järjestetään show!
Mielellään vielä illalla tai yöllä, tottakai.
Minäpä muistelen muutamaa kertaa, kun on saatu iloa elämään.

Eräänä talvi-iltana lapset olivat ulkona leikkimässä.
Kohta yksi juoksi ihan henkeä täynnä, että hevoset on irti!
Samassa keittiön ikkunan takana vilahti jotain ja samalla alkoi jäätävä jytinä talon ympärillä.
Siellähän ne silloiset kaikki 4 (suokki, shettis, dartmoor ja connemara) vetivät paskarallia ympäri tonttia.
Sontaläjiä oli aika monta, kahdessa kohtaa kaatumajälki hangessa (joku oli mennyt kylkimyyryä) ja nurmikkoa paikka paikoin lumen alla ihan ruvella.
Suomenhevonen oli silloin pomo, ja sain sen napattua terassin kulmalta kiinni, joten muutkin sittenseurasivat tätä The Bossia kiltisti takaisin tarhaan.
Ja ei muuta kuin aitaa korjaamaan ja sähköjä tarkistamaan.

No sitten eräänä syysiltana mieheni lähti lasten kanssa meidän ystäväperheelle kyläilemään.
Olin itse töissä ja tulin myöhemmin vasta kotiin.
Meille oli juuri samana päivänä kotiutunut se valkoinen poni silloisen varsansa kanssa.
Siellä he nökötti uteliaana aidan takana kun saavuin.
Otin sitten illalla ensin kaksi "vanhaa" ponia sisälle talliin ja sitten nämä uudet.
Pienet varsathan ovat yleensä niin kiinni emässään, että seuraavat kuin hai laivaa. Ovat yleensä. Tämä ei ollut eikä tullut perässä.
Kun otin Celesten kiinni ja lähdin taluttamaan sitä karsinaansa, pikku Melody-varsapa ei tullutkaan perässä, vaan lähti kulkemaan pitkin tanhuaa, tutki roskikset ja trailerit ja tonki pimeääkin pimeämpää pihamaata ihan onnellisena.
Vein toki tamman karsinaan ja oletin edelleen, että kyllä se sieltä tulee. Mutta kun ei tullut.
Emä siinä käsissäni toki hermostui ja hirnui ja pyöri ja pelmusi, joten talutin hänet uudelleen ulos ja varsan luokse, josta alkoi sitten uusi yritys.
Mutta ei, varmaan kolme kertaa tein aina uuden kierroksen ulkona, josko varsa tarttuisi mukaan, mutta joka kerta tallin ovella varsa kiepsahti takaisin pihalle.
Ei mun auttanut kun viedä ne kaksi takaisin tarhaan rumien sanojen saattelemana, ja jos mulla ois ollut se kuuluisa tussari siinä, niin liipaisinta olisin painanut. Tämä on sitten vitsi vain.
Vähän mulla jäi jotain hampaankoloon siitä illasta, ja vaatimattomasti päätin etten koske siihen varsaan enää koskaan pitkällä tikullakaan.
En tiedä sitten kenen silmä kostui kun varsa vuoden päästä palasi omistajalleen, ei ainakaan mun.
Ihana Melody ❤

Sitten oli jälleen eräs talvi-ilta, kun tämä samainen varsa emänsä kanssa järjesti äksöniä. Mies tietysti reissussa ja minä siellä hääräämässä poneja jahdaten. Kakkonen tais olla mukana apuna onneksi.
Eli lähdimme taas tekemään iltatallia ja ottamaan hevosia sisälle.
Varmaan aika monessa paikassa on tapana, kuten meilläkin, koska hevoset rakastavat rutiineja, hepat haetaan aina tietyssä järjestyksessä sisään.
Yleensä pomo ja sitten muut tietyssä arvojärjestyksessä.
Celeste varsansa kanssa oli aina viimeisenä. Otin ensin Ninnin ja sitten varsan, jota jo kuskattiin omalla riimulla ja narulla.
No en ehtinyt kun tallin ovelle varsan kanssa, kun emäntä vain tyynen rauhallisesti puski langasta läpi ja käveli suoraan omaan karsinaan syömään.
Olin ihan et, kiitti ku oot niin omatoiminen, mut oliks pakko?
Oon ihan surkea kaikessa käsillä tekemisessä, joten olin ihan hölmönä, että milläs mää nyt ton aitalangan korjaan, kun nupit rikki ja lankoja poikki.
Ihan muina mekaanikkoina sitten solmin paalinaruista jonkinlaiset hätävarat kehiin.

Ja sitten, seuraavana iltana lähdettiin jälleen iltatalliin kakkosen kanssa ja nyt oikein tärkeinä varauduttiin kaikkeen ja olimme ihan skarppina ettei se yksi lähde taas omia aikojaan mihinkään.
Aukaisin ylimmän langan (kolmesta) ja puikahdettiin tarhan puolelle ja avustin ponille riimut päähän, että poikani saa sen vietyä ja itse otan varsan.
Mitä hullua, kaveri otti vähän kauempaa vauhtia ja hyppäsi kahdesta alimmaisesta langasta yli! Ja täyttä karkua taas pitkin pihoja. Että sellainen estetykki sitten hänestä. Taitaa tulla.
Ja taas pyydystettiin ja taas korjattiin aitalankaa, kun sen verran tieten kaviot pääsi pyyhkäisemään.
Missäs se mun pyssy taas olikaan?
Jälkeenpäin aina naurattaa, mutta siinä tilanteessa lähinnä tympäisee koko kropan voimalla.

Kerron vielä yhden tapauksen, vaikka tästä tuleekin superpitkä postaus.
Eli siitä ihan tavallisesta tiistaista.
Työaamuina, kun nousen ja lähden ensimmäisenä, käyn aina lähteissä ruokkimassa ponit.
Niin menin tuona ihan tavallisena tiistainakin, ja kaikki oli ihan kuten yleensäkin.
Ponit hörisi, heinät heitin ja vedet tarkistin, laitoin sähköt takaisin päälle ja lähdin töihin.
Kahdeksan maissa puhelimeni soi ja soittaja oli mieheni, joka tiedusteli, olinko kuinka syvässä unessa lähtenyt töihin.
Olin ihan että täh?
Meidän pihatien ojan toisella puolella menee siis aitalanka, joka kuuluu pihattoon ja tarhaan.
Oli kuulemma yksi tolppa rikki, aitalanka poikki ja laitumen puolella lumihanki kuin toisen maailmansodan jäljiltä.
Tänä päivänäkään ei tiedetä mitä siellä on tapahtunut ja missä vaiheessa, mutta joku siellä oli lauman pistänyt rytisemään oikein kunnolla.
Todennäköisesti joku arvojärjestystä koskeva keskustelu käyty pikkasen liian lähellä aitaa, luulisin.
Siellä sitten puoliskoni oli äkkiä väsännyt jonkun väliaikais ratkaisun parista lankun pätkästä ja potkurista muun muassa. Älä kysy miten.
Näin talvisaikaan nuo tolppien rikkoontumiset on aika mielenkiintoisia kun maa on jäässä.
Illalla sitten he kyllä velipoikansa kanssa saivat uuden tolpan vaihdettua ja aidat taas kuntoon.

Voi mulla ois juttuja vaikka miten monta, melkein kaikissa niissä teurastajan fiiliksiä, mutta ihan huumorilla kaikkia tilanteita muistellen!
On seissyt poni jos toinenkin ruokintakatoksen kaukalossa, on yritetty pyydystää kaikin konstein laitumelta, on lastattu traileriin karmein seurauksin jne.jne.

Voin kertoa, että lasten ja eläinten omistajana ei kuulkaa tylsää päivää ole 😂

maanantai 3. helmikuuta 2020

Oikeesti hävettää





Tiedättekö ne tilanteet, kun oikeasti hävettää!

Kömmähdykset kuuluvat meidän jokaisen elämään, toisilla vähempi, toisilla enempi.
Itse kuulun niin tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.
Huokaan niin monta kertaa, taas minä.

Tiedän, että moni asia johtuu siitä, että hoitaa asioita liian kiireellä tai liian ajatuksissaan.
Mulle käy herkästi niin, että tuusaan vain menemään, enkä välttämättä kiinnitä tavallisiin, jokapäiväisiin asioihin niin huomiota, vaan pidän ja teen niitä ihan automaationa. Ilman ajatusta.
Ja sitten tulee niitä noloja hetkiä.

Tässä hiljattain lähdin illalla kauppaan.
Vapaapäivinä varsinkin, kuljen usein leggareissa tai muissa kevyissä vaatteissa, joten vedin sporttisen lookin päälle. Ripustauduin tuulihousuihin, lenkkareihin, kevyt toppatakkiin jne.
No, kävin kaupassa, tulin kaupasta ja hengailin ne tuulihousut jalassa iltaan asti.
Lapsia nukkumaan laitellessa, taisin istuskella lastenhuoneen lattialla, mieheni yhtäkkiä kysyi, onko sulla housut nurinpäin?
Voi kakka, OLIHAN NE!
Saumat paistoi, yksi valkoinen lappukin oli näkyvissä.
Kyllä, olin käynyt tyytyväisenä ostoksilla housut nurinpäin. Haluaisin nähdä niiden ihmisten ilmeet, ketkä näki!

Samanmoinen tapaus kävi joku vuosi sitten, kun olin spinning-tunnilla.
Poljin hiki päässä tunnin ihan muina naisina, ja lähtiessä pukuhuoneen peiliin vilkaistessani, huomasin topin saumojen loistavan kilometrien päähän! Olisi meinaan kannattanut vilkaista siihen peiliin jo tullessa.

Kerran olin taas kaupassa ja lappasin ostoksia kassalla kasseihin.
Seuraavan asiakkaan tavarat alkoivat tulla siihen sen jakaja läpyskän toiselle puolelle, kun minä pakkasin omiani.
Tavaraa oli paljon molemmilla puolilla, ja se jakaja jäi sinne vähän niin kuin "piiloon". Minähän se reippaasti pistin maitopurkkia toisensa perään kassiin, kun maksamassa ollut nainen yskäisi vähän ja sanoi, otit varmaan munki maidot.
En muista milloin oisin ollut yhtä punainen.
Vaikka vahinkohan se.

Tämä seuraava tapahtui myös kaupassa, ihan pari viikkoa sitten.
Olin jälleen kassalla pakkaamassa omia tavaroitani, joita jälleen oli (yllätysyllätys) paljon. Tehän tiedätte kun sitä tavaraa on paljon, niin se alkaa kasaantumaan hihnan päähän yhteen lyttyyn.
En huomannut, että mun puolelta kiepsahti pikkuhousunsuoja-paketti siihen toiselle puolelle, mihin parhaillaan tuli takana tulevan vanhemman miehen ostoksia.
Myyjä ystävällisesti kurkotti sen paketin käteensä, ja katsoi minua ja sanoi, tää on varmaan sun? Katsahdin sitä asiakas-miestä ja sitten multa vain lipsahti, mulla yleensä ei ikinä lipsahtele vieraissa yhtään mitään, että joo jos se ei oo hänen, ja nyökäytin miestä kohti.
Ja häpesin.
Onneksi hän oli yhtä kuivalla huumorintajulla varustettu kuin minä ja niin kassaa, minua kuin sitä miestäkin, nauratti kovasti.
Eli ei siis käynyt lopulta kuinkaan.

Lasten jutut on kaikkein parhaimpia, mutta usein kaikkein noloimpia.
Kerran uimahallissa (paras paikka noloille tilanteille) meidän nykyinen 8v, silloin ehkä 3 vuotias totesi saunassa isoon ääneen, että äiti tuolla mummulla on pitkät tissit.
Silloin olin vähällä valua lauteitten alle.
Mutta mummukööri vain remahti nauramaan ja tilanne oli ihan hauska, mutta kyllä naama punoitti varmasti muustakin kuin lämmöstä.

Näitä tilanteita kyllä varmasti riittää meillä jokaisella.
Pistäkääs parhaimmat jutut kehiin, joko omat tai kaverin mokat 😂