keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

H&M Kevät 2014





Meiltä täältä "maalta" ei noin vain lähdetäkään kaupoille, kun lähimpään ostoskeskukseen tulee matkaa monta kymmentä kilometriä.
Siispä minusta on pikkuhiljaa tullut yhä enemmän nettikauppojen suurkuluttaja.
Pakettia tippuu postiin toisinaan hyvinkin tiuhaan tahtiin, ja uskon että kevät- ja kesäkuteet tulee hankittua lapsille ainakin netin kautta, pienen vauvan kanssa kun en viitsi vielä kaupungille lähteä.

Tässä muutama hankinta neidille.
Tyttö on venähtänyt pituutta muutamien kuukausien aikana niin paljon, että lähes kaikissa lahkeissa on tulvavara ja hihansuut lähentelevät mallia 3/4.

Pomp De Luxin paketti on matkalla, ja sieltä tulee tälle samaiselle neidille vaatteet ristiäisiin, ja myös yhdet haaremihousut kesäksi. Olipahan taas kutsuilla rekit täynnä niin herkkuja vaatteita, että melkein kaiken oisin ottanut matkaan.
Henkilökohtaisesti kyseisen merkin poikien vaatteet eivät niinkään iske, paitsi vaarinpaidat. Todella hyvä laatuisia.
Ellokselta on myös tulossa paketti, esikoiselle ja kaksivuotiaalle takit. Hankintalistalla olisi vielä kenkiä, teeppareita ja tytölle takki.

Kuka muu käyttää paljon nettikauppoja?
Minusta oikein hyvä tapa shoppailla, ainut miinus on postikulut.
Mutta toisaalta, polttoainehan se vasta maksaakin!

4 kommenttia:

  1. Hih. :) Juuri näpyttelin tilauksen H&M:lle :) Vaatteita tulee lähinnä pikku S:lle.
    Munkin pitäis tehdä tilausta Pomp De Luxille, kun vain saisin päätettyä, että mitä tilaisin..liikaa ihania vaihtoehtoja. :)

    Meiltä on matkaa Tampereelle reilut 70km, joten netistä tulee tilailtua aika paljon.

    VastaaPoista
  2. mä en raski tilata :( en uutena enkä käytettynä...ja onhan meiltäki matkaa maalikylille,mutta...teinit kyllä pitää huolen siitä,ett sinne on tasaiseen tahtiin lähettävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se kirpasee aina kun lähes kaikille joutuu keväin syksyin hommaan ainakin jotain uutta :/

      Poista