torstai 21. maaliskuuta 2013

Keittiössä


Tiedättekö, mikä on meidän lasten mielestä paras leikkipaikka?
Keittiö ja ruokapöytä.
Varsinkin pienet lapset monesti viihtyvät paremmin siellä missä vanhemmatkin ovat. Eli kamarissa leikitään harvoin, mutta leikit ja lelut vedetään aina sinne missä on äiti ja isä.
Olen siis tullut siihen tulokseen, että vietän kai aikani aikalailla keittiössä. Siivoten, tai kun ei koko ajan siivotakaan voi, niin syöden. Siksi kai meidän muksut viihtyy parhaiten keittiössä.
Pöydällä piirretään, väritetään, leikitään pikkulegoilla ja pöydän alla ollaan majassa.

Sinänsä ei mitään vikaa leikkipaikassa, mutta äiti täällä sitten hysteerisenä heiluttaa luutua ja imuria, ettei lasten tarvi murujen ja tahrojen seassa touhuta. Lapsia tuo ei näytä haittaavan, värityskirja isketään siihen mihin sattuu osumaan, kaakaotahrasta tai näkkärinmuruista huolimatta.
Ja sitten se, että kun syömään pitäisi alkaa, niin pöytä on kuin lähtevä laiva!

Joskus olen siirtänyt peffani olohuoneen sohvalta (tai sieltä keittiöstä) lastenkamarin sängylle ja näin ollen myös jälkikasvu leikkeinensä on hinautunut perässä. Olenpahan saanut tunnin jos toisenkin rauhassa lukea lasten touhutessa omiaan.
Mä nimittäin ainakin tunnen suuria ahdistusoireita, kun kaikki talon lelut, peitot, tyynyt ja tuolit on keskellä olohuonetta tai keittiötä.

Toimii.

1 kommentti:

  1. näinpä...turha rakennella erikseen leikki-huoneita lapsille :)

    VastaaPoista