keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kerroskakku






Sain yhtenä päivänä erittäin mieluisan puhelun.
Tämä puhelu pisti ajatukset rullaamaan ja ehkä himpun verran hanskankin tärisemään.
Sain tehtäväksi toteuttaa kerroskakun häihin.

Oon joskus kouluaikoina tehnyt edellisen kerran kerroskakkua ja silloinkin muistaakseni vain jonkun styroksi-version. Siis kuorrutus ja kasaus styroksisien "kakkujen" päälle. You know.
Voin kertoa, että aikaa tähän vierähti tovi jos toinenkin ja se kuuluisa hanska alkoi tärisemään kasausvaiheessa enempi ku himpun verran. (Mikä on muuten äärimmäisen ärsyttävää.)
Ja voin myös kertoa sen, että lopputulos ei ollut kyllä noin kallellaan kun kuvasta näyttää.
Kamera jäi taas kerran kaappiin ja lopputuloksesta napattiin kylmiön hyllyltä hätäisesti kännykällä kuva, jossa kaakku ei ehkä ihan todellakaan pääse oikeuksiinsa.

Niin, ja olipa mokoma vielä hyvän makuinenkin!
No okei, tämän kerran lyön itseäni olalle ja totean, olenpa edes yhdessä asiassa hyvähkö.
Mikä täällä haisee?

2 kommenttia: