maanantai 11. tammikuuta 2016

Teki mieli


Kaikkihan jo tietää, että käsityöt on mulle ihan kauhistus.

Muistan ikuisesti ne ala-asteen käsityötunnit ja ensimmäisen kutomistyön, josta piti tulla patalaput, mutta josta tuli vain joku epämääräinen tiukasta käsialasta lähtenyt ja löysempään käsialaan päättynyt lähes kolmion mallinen lätyskä, jolla ei paljon patoja nosteltu.
Muistan myös yläasteen käsityötunnin, jonka tuotoksena oli vähän kieroon ommeltu kauluspaita (ihan mielenvikaista!!) joka oli hikisistä käsistä niin nyppyinen, että valmistuttuaan meni suoraan kaatopaikalle.
Pelkään ompelukoneita (saumureista puhumattakaan, ihan tappokoneita!), kylmän hikisin käsin ja tuskan hiki otsalla valuen purskahtaisin varmaan itkuun kun alalangat vetäisivät surttuun koneen uumeniin.
Ei siis mun juttu ollenkaan.

Sen verran olen kuitenkin rohkaistunut joskus, että otin sukkapuikot uudelleen käsiini viidentoista vuoden jälkeen ja sisukkaasti opettelin kutomaan villasukat.
Ensimmäisistä tuli muistaakseni vähän muhkuraiset ja kantapäästä todellakin ihan oudon näköinen, sieltä täältä saattoi irvistää vähän isompi reikä kun pitäisi, mutta tein kuitenkin.
Ja siitä lähtien minuun aina säännöllisesti iskee himo villasukankutomista kohtaan.

Tällä kertaa se iski viime viikon torstaina.
Pakko oli saada kutoa. Tuo ihana porsaanpunainen lankakerä oli korissani ainoa josta just sain tehtyä kaksi sukkaa, en todellakaan niin käsitä miten oon joskus ostanut tuon väristä lankaa.
Jossain possuhuuruissani ilmeisesti.

Mökillä oli aikaa kutoa, joten sain kotona aloittamani sukan siellä valmiiksi ja tein saman tien myös toisenkin.
Tässä itseasiassa istuskelen juurikin kyseiset sukat jalassa ja olen ylpeä että olen selättänyt kutomispeikkoni.

Toisinaan on ilmeisesti tainnut inspiraatio ja lanka loppua, koska lankakoristani löytyi kaksi paritonta keskeneräistä sukkaa. Niinkin voi toisinaan käydä.

Edelleen tekisi mieli kutoa.
Silmät onnesta kiiluen taidan suunnata lähikaupan lankahyllyille valitsemaan kuin karkkikauppaan konsanaan.
Lankoja on niin ihana ostaa, tehtiin niistä sitten jotain tai ei. Onpahan ainakin pahanpäivän varaa sitten.

11 kommenttia:

  1. Vautsi:) Onnittelut villasukista.
    Minä tykkään neuloa ja juurikin villasukkia(ja vauvojen kokoisia villatakkeja). Mun niskat on vaan niin herkät jumiutumaan etten ole vuoteen uskaltanut neuloa mitään. Tän sun postauksen myötä iski taas hirvee himotus neuloa ja harmitus etten pysty:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D

      Kutominen on tosi rentouttavaa, oikeasti.
      Saa istua rauhassa ja keskittyä (jos kukaan ei uhkaa lankakerää eikä puikkoja :D)

      Poista
  2. En minäkään osaa kutoa enkä ommella :D Kuuna päivänä en oo sukkia tehny,en ees koulussa. Kas ku ope kuto toisen sukan kantapään ja luokka-toveri toisen,en oppinu koko kantapään tekemistä :P Oishan se kivaa...kokeilla,mutt jos sit eläkkkeellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläkkeellähän ne hommat pitää tehä mitä ei aikaisemmin oo jaksanu :D
      Voit lohduttautua sillä, että kaikkien ei tarvi kaikkia tehdä :)

      Kätevästi oot kantapään teosta luistanut ;)

      Poista
    2. Totta,mieski osaa kantapään tehä paremmin ku minä :) Tosin sillä sukan-tekele lojui kaapissa liki 15v ku lopulta annettiin teineille tehtäväks jatkaa...Taisivat loppujen lopuks purkaa :D

      Poista
  3. Mä oon viimeks tehnyt villasukat joskus kouluaikana ja niihinkin äiti tais tehdä kantapään...tuosta on nyt aikaa k a u a n.. Sisko on tehnyt mulle villasukkia, mutta innostus hiipui nopsaan kun kulutin niitä viidet vuodessa. No nyt pitää varmaan oikeasti opetella itse. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti kantapää on aika helppo :)
      Kyllä sä siitä selviät jos minäkin :D kannattaa kokeilla, aika koukuttavaa!

      Poista
  4. Mä en voi koskaan alottaa mitään kovin isoo että se tulee myös valmiiksi, mutta lasten kokoset villasukat saattaa onnistua ilman että menee vuosi ennenku ne on valmiit :D mulla on ompelukone ja saumurikin, mutta se on aina yhtä ärsyttävää kun on joku visio mutta lopputulos ei näytä siltä kun ajatus oli! Välillä iskee inspiraatio, niin korjailla jotain kun tehdä täysin uutta mutta tunteja sais olla vuorokaudessa enemmän...kutominen menee vähän siinä sivussa mutta ompeleminen on jo eri juttu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorokaudessa on ehdottomasti liian vähän tunteja yhtään mihinkään :)
      Koita siinä sitten saada aikaiseksi jotain järkevää!
      Kutoa ehtii kai sitten vanhana ;)

      Poista
  5. Mäkin tuossa juuri omia kutomishaluja herättelin, kun esikoinen halusi opetella virkkaamaan. Minähän kutoisin ja tekisin käsitöitä ihan hulluna jos raaskiskin nipistää aikaa jostain ja siinä virkkaushommaa opettaessani muistin taas, kuin mahtavaa se onkaan. Taidanpa suunnata lankahyllylle seuraavalla kauppareissulla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä ovatko olemattomat käsityötaitoni siirtyneet lapsilleni :D säälinsekaisin tuntein ajattelen heitä nyhräämässä virkkuukoukun kanssa!
      Toisaalta kaikkihan on mahdollista, masentaa en kuitenkaan heitä aio sillä että äitinsä ei kyennyt yhtä patalappua neulomaan ;D

      Poista