keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Lastenleikkiä



Kaikkein suositummat lelut ikinä on meillä ollut Dublot.
Sittemmin myös pikkulegot on vahvasti tulleet kuvioihin mukaan, mutta aina vain isot legot pitävät pintansa suosikkileluina ja joka päivä niillä joku leikkii.
Myös isommat.

Ei ole outo näky meillä, että talorakennelmat ja muut on nostettu pöydille tai kirjahyllyn päälle tai johonkin "talteen", ettei niitä illalla hajoteta ja kerätä pois.
Siivouspäivinä niitä siirrellään lattialta matolle ja matolta sängylle, sen mukaan mitä siivotaan.
Koululaisiltakin tulee usein iltaisin pyyntö, älä anna pienten hajottaa kun ollaan koulussa.

Sen lisäksi että legoilla rakennellaan, lego-ukoilla leikitään muutenkin.
Milloin niitä kuljetetaan laukuissa tai repuissa, pistetään pikku-barbin auton kyytiin tai ajelutetaan vaikkapa kengässä joka on autona.
Niillä on nimetkin. On Millaa ja Veikkaa ja Pikkutyttöä ja Pikkunallea, vahvasti nimet tulevat tuolta eskarilaisen koulukavereista. Leikkejä on niin hupaisaa kuunnella sivusta.
Välillä toki veikatjamillat lentelee ja liukumäestä ja sängyistä tapellaan lujasti, mutta taas kun on jokaiselle löytynyt joku juttu niin leikki jatkuu.

Ihanaa kun lapset leikkivät.
Siitä tietää että he ovat tyytyväisiä oloonsa ja kaikki on hyvin.
Nimittäin jos leikit ei suju tai kiinnosta tai ei jakseta leikkiä niin meillä se tarkoittaa että joku on vialla. Ollaan tulossa kipeäksi tai on jotain murheita.

Leikitäänkö teillä legoilla?

6 kommenttia:

  1. Leikitään, legot kelpaa kyllä tosi hyvin leluiksi niin kolmevuotiaalle kuin yksvuotiaallekin! Isompi vaan ei oikein arvosta pienemmän purkamisvimmaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Pikkuneiti välillä teljetään lukitun oven taa koska tämä härrävärkki toisinaan vielä posauttaa kaikki rakennelmat hajalle :)

      Poista
  2. Jes, sama täällä! Meillä myös koko porukka rakentaa ja jemmaa omia hienoja rakennelmiaan. Ja auta armias jos itse satun purkamaan jonkin (mitä en ehkä ole edes osannut ajatella miksikään rakennelmaksi...) - ou nou, ihan hirvee katastrofi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee joskus vain järki kun ne rakennelmat on tiellä, varsinkin kun siivotaan oikein perusteellisesti.. silloin ehdotankin, tai vaivihkaa käyn kippaamassa legot laatikkoon ja hetken päästä sitten rakennetaan taas uudestaan :)

      Poista
  3. Dublot on meilläkin se ainoa lelulaatikko, jonka äärellä viihtyy KOKO perhe. Yleensä legolaatikkoa säilytetäänkin olohuoneen lattialla. 10-kuinen tonkii ja paukuttaa, ja sen lempparilegot on taipuisa paloauton letku ja hyvin käteen sopiva legojakoavain. Isommat rakentavat taloja, maatiloja ja eläintarhoja. Ja tappelevat paloautosta ja traktorista. Pikkulegoillakin jo leikkivät paljon, mutta kyllä dubloissa on oma viehätyksensä niissäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei meillä on myös tuo paloauton letku ollut kuule kovassa suosiossa, se törröttää pikkuneidin suusta koko ajan ja voin kertoa että taitaa olla entinen letku :D

      Poista