keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Remppakuulumiset jälleen


Nyt on kamera päässyt muistikortin kera töihin, helpottaa huomattavasti kuvaamista!
Näistäkin kuvista on edetty taas huimasti, kun mieheni on pari päivää paneloinut molempia porras-aukkoja, mutta tässä ollaan siis lähtötilanteessa.




Voihan lankkuportaat!
Näistä meinasi muodostua varsinainen murheenkryyni, kun eihän sieltä kaiken matto- ja muovikerrosten alta paljastunutkaan ihan priimaa tavaraa.
Jäätäviä rakoja, naulanreikiä, koloja ja halkeamia ja tuo vaneri vai mikälie oli kyllä niin tiukkaan liimattu, että mistä lie vanhavaari on mokomaa liisteriä keitellyt.
Aika monta tuntia olisi saanut hukuttaa noihin rappusiin (ymmärrän kyllä mieheni pointin kun hän yksin siellä nakuttelee, että hommaa on vähän muuallakin), joten päätettiin sitten vähän oikoa ja tehdä pinnat uusiksi.
Lankkuportaiden näköiset niistä tulee edelleen, ja valkoiset, mutta vähän feikit vain.
Tässä kohtaa muuten heitän kysymyksen ilmaan, millä maalilla portaat kannattaa maalata? Eli mikä olisi kaikkein kestävin vaihtoehto?
Lopputulosta odotellessa.





Ylläolevissa kuvissa on eteinen, vessa ja kuraeteinen.
Tuossa lisäsiivessä onkin tapahtunut eniten viimeaikoina.
On tehty katot, on levytetty ja valettu tuo uusi lattia.
Tällä hetkellä se on vielä lisäksi tasoitettu, joten ihan pian päästään maalaamaan.
Oon nyt itsekin ollut raksalla useampana päivänä, työstämässä noita tuoleja.
Viisi pinnatuolia ja yksi naulakko on saanut valkoista väriä pintaan.
Ovet ja ikkunat laitettiin myös tilaukseen viime viikolla ja ne tulevat noin kesäkuun puolessa välissä, samoin kuin kalusteet.
Tuohon ylimmän kuvan ikkunan paikalle tulee toinen sisäänkäynti, joka mahdollistaa pska-kamppeilla hiippailun suoraan kuraeteiseen.


Keittiökin on levytetty ja katot tehty.
Portaiden kaiteet odottaa toista maalikerrosta ja sitten paikoilleen laittoa.
Nyt ei muuten olekaan muksujen kanssa rempalle asiaa, vintti kun on heidän lempipaikka juoksennella.
Meidän kapasiteetilla joku tulisi ehdottomasti kaiteettomista rappusista alas.


Siinä vielä meidän vanhempien makkari.
Ihan mieletön miten valkoinen väri tuokaan lisää valoisuutta!
Olkoonkin sairaala-fiilis, mutta valkoinen on aina valkoinen <3


Pakko oli vielä napata kuva kun talon seinustat puskevat jos jonkin näköistä narsissia.
Lapsilla kädet käy, kun äidille on kannettu kukkia, perennapenkistä!!
Kuulin että talon rouva on aikanaan kasvatellut mahtavia perennoja, en vaan tiedä miten tässä käy jatkossa kun talon uusi rouva ei varsinaisesti omista vihreää peukaloa.
Edes vaaleaa sellaista.

Perheen Pää olisi jo kaivinkoneen kauhaa käytellyt vähän joka pensaaseen, puuhun ja puskaan, mutta sen verran piti häntä toppuutella kaatamis-vimmassa, että odotellaan jotta kasvit pääsevät oikeuksiinsa ennen kuin tehdään päätöksiä mitä lähtee ja mitä ei.
Talon takaa piti kaataa pari vanhaa koivua, alkoivat olla jo siinä riskirajoilla vähän vaarallisia.
Kehonrakentajan reiden paksuisia oksia en halua itseni enkä lasteni niskaan.
Enkä toki miehenikään.
Enkä varsinkaan vieraiden.

Mutta hei, lisää kuvia tulossa taas kun vain on kaikki välineet siellä missä pitääkin!


10 kommenttia:

  1. Me on maalattu portaat ja lankkulattiat vesiohenteisella Betoluxilla. Hyvin on kestänyt.
    Hyvältä näyttää teidän "raksalla"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just samalla kun huikkasin tän sun kommentin tuonne miehelleni kun oli asiasta aikaisemmin puhe, hän ilmoitti että hällä on auton perällä vesiohenteinen betolux purkki :D kiitos vinkistä kuitenkin :)

      Poista
  2. Näyttää hyvälle ja voin vain kuvitella kuinka upea tuo on valmiina. :)

    VastaaPoista
  3. Me ollaan maalattu sillä ei-vesiohenteisella Betoluxilla. Tai ainakin olettaisin että semmonen se oli. Haisi kuin vietävä, mutta on kestänyt jäätävän hyvin lapset ja koirien käpälät ja ihan kaiken! Rappusia ei kyllä meillä maalattu mutta siis yläkerran kaikki lankkulattiat remontin yhteydessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kestävää sen olla pitää.. sen tietää että niissä tullaan ravaamaan seuraavat parikymmentä vuotta ahkerasti :D
      Koiria meillä ei oo, mutta astetta eläväisempiä muksuja senkin edestä ;D

      Poista
  4. Huh kun on taas edennyt! Hurjaa menoa sielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä riehuttu :) nytkin mies vielä lähti maalaamaan kun saatiin lapset nukkumaan pari tuntia sitten!

      Poista
  5. Vau!!! Ihan huippu koti teille tulee <3

    VastaaPoista