torstai 12. toukokuuta 2016

Ruuhkavuosien pyörityksessä(kö)






En tiedä selittelisinkö vai en.
Tai tarviiko mun edes vai ei.
Kun tässä hetkessä on niin mahdottoman paljon kaikkea.
Aamusta iltaan koko ajan ohjelmaa joka minuutille, eikä aikaa oikein irtoa niin sanotusti ylimääräiseen. Ja valitettavasti yksi, (mulle tärkeä, mutta kokonaiskuvassa ei ihan top kympissä) on tämä blogi ja bloggaaminen. Tämä on se juttu, mistä nipistän aikaa ensimmäisenä.
Eli edellä olevan tekstin olisi voinut sanoa näinkin, elämä on äärimmäisen hektistä just nyt.

Toisaalta nautin jokaisesta hetkestä, koska niin vain kannattaa tehdä.
Toisaalta pääkopassa pörisee kuin ampiaispesässä (ääk mikä vertaus!) ja mietittävää ja muistettavaa ja suunniteltavaa ja tehtävää ja ajateltavaa on ihan valtavasti. Jonkin näköistä meditaatiota tässä on ruvettava hymisemään, että saa ajatuksen taas kulkemaan.
Pääpörinän lisäksi on sitten ihan tämä arkipörinä, josta täytyisi vielä suoriutua hyväksyttävästi.

Remontti vie aikaa ja voimavaroja, alkaa tuntua siltä että kiitos riittäisi jo tällä erää, tiedättekö sen tunteen kun rakentaminen tulee korvista(kin)??
Nyt on kuitenkin äärimmäisen hyvällä mallilla kaikki, tekemistä vielä piisaa mutta ei ihan toivottomalta näytä..
Muun muassa kalusteet laitettiin tilaukseen ja kohta päästään telan kanssa riehumaan ihan tosissaan.
On portaita työstetty ja loput seinäpaneelit odottaa maalausta.
Ihan oli tarkoitus oma postaus vääntää projektista, mutta kävi ne perinteiset kun otin sinne kameran mukaan. Muistikortti läppärissä kotona! Hyvä minä.
No, kuvia tulee ihan tässä lähiaikoina.

Sen tässä ajattelin vielä vinkata, että jos oikein alkaa satelemaan ja ei kiinnosta ulkoilu (tänään on kyllä ollut ihan kaunis ilma täällä) niin rakentakaa palapelejä! Näissä isommissa onkin jo haastetta.
Kivaa, (rauhallista!!) yhteistä tekemistä, jos ei huvita vesileikit.
Pikkuväkikin pysyi hetken tyytyväisinä kun saivat piirrellä tusseilla.

Vaan taas on riennettävä,
ne on nämä kuuluisat ruuhkavuodet, sanon minä.

4 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua tähän teksiin! Vaikka meillä ei remonttia olekaan niin kyllä on aika kortilla. Töihin, kotiin, järjetön kiire, nukkumaan ja aamulla sama alusta. :D
    Onneksi jään taas kesäksi kotiin niin voidaan viettää lasten kanssa taas niitä leppoisia kotiäitipäiviä. Vaikka se ei ehkä sillä hetkellä tunnukaan niin leppoisalta niin onhan se jotain ihan muuta näihin ruuhkavuosiinm verrattuna.
    Tsemppiä sinne kaiken kiireen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama härdelli se taitaa olla joka puolella :)
      Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa! Itse kullakin :)
      Voihan siihen vaikuttaa osittain omalla asenteellakin, mutta tällä hetkellä pakollisia juttuja on niin paljon että ei voi vain ajatella että niistä karsisi!

      Poista
  2. Niiiiin samoja fiiliksiä ollut mullakin tällä viikolla. Olen aina jollain tapaa inhonnut sanaa "ruuhkavuodet", mutta se kuvaa kyllä hyvin ainakin niitä aikoja, kun illalla ei meinaa saada ajatuksia pysähtymään kun on koko päivän juossut pää kolmantena jalkana. Huoh. Kesää odotellessa. Ja tsemppiä teille remontin keskelle, voin vain (kauhulla :D) muistella meidän rakennusvuotta ja todeta, että siitä(kin) selvittiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein ärsyttävintä maailmassa on se kun oot rättiväsynyt ja silti kelaat menneen päivän (ja kuukauden) ja tulevan päivän (ja kuukauden) asioita vain mielessä eikä ehdi nukahtaa :D
      Onneksi suurimman osan ajasta on niin rättiväsynyt että ei ehdi kuin pää koskea tyynyä kun nukkuu jo, hulluksihan sitä muuten tulisi :)

      Minäkin oon aina inhonnut sanaa ruuhkavuodet, mutta sitä kai tässä eletään parast aikaa ;D

      Poista