tiistai 14. maaliskuuta 2017

Letti lähti


Nyt tulee niin nolo paljastus että!
Mun hiukset on saaneet eiliseen asti kasvaa ja elää ihan omaa elämäänsä ihan liian pitkään.
Joskus ennen vanhaan niitä on karsittu jokunen sentti huonoa pois, mutta edellisestä leikkuusta on nääääin kauan. Ja hei, kyllähän tuon näkee sokeakin otsallaan, että kuivaa on. Metri tolkulla.

Se vain aina jää. Ja jää. Ja jää.
Aina vain aikoo ja aikoo ja kohta huomaat, että oot aikonut kohta kaksi vuotta ja siinä sitä ollaan letti takapuolessa hipoen ärsytyksessä kun ei saa aikaiseksi soittaa parturiin.
No eilen soitin, ja olipa hei iso homma! Sain heti samalle päivälle ajan, ja menin, ja vähän kauhistelin sitä karvamäärää siellä lattialla, ja silti olin tosi tyytyväinen lopputulokseen.
Vähänkö se on ihana istua rauhassa ja antaa toisen tehdä ja nauttia siitä hetkestä omaa aikaa. Kampaajakin sattui olemaan vähän vähemmän höpöttelevää sorttia, joten sain istuskella ihan hissukseen suurimman osan ajasta.

Mua vähän jännitti kyllä mennä.
Ei yksistään lopputulos, vaan myös se, että pitää oudon ihmisen kanssa istua yli tunti ja koittaa selvitä siitä hengissä.
Oon ihan älyttömän huono missään kepeässä keskustelun heitossa, istun mieluummin hiljaa tai olen se perus-juntti joka selaa puhelintaan kaikessa epäsosiaalisuudessaan.
Oikeastaan sama mihin menen missä pitää ihmisten kanssa olla kontaktissa (nimenomaan niiden outojen), kelaan, pankkiin, terveyskeskukseen, niin jännitän ja vähän stressaankin aina etukäteen.
Vaivaantunutta hiljaisuutta, kun et keksi mitään sanottavaa. Tai että selität ja sönkötät jotain ihan tyhmää ja posket punaisena sitten koitat selitellä..tiedättekö tunteen?



Lopputulos on aika hieno. Tykkään tosi paljon.
Ihanan kevyet ja kaikki se koppura siellä latvoissa on muisto vain.
Lapset olivat ihan ihmeissään, en kuulemma näytä yhtään itseltäni, vaan pikkutytöltä. Hihii.
Lasten mummu tulee tänään vielä leikkaamaan tyttöjenkin tukat, koska välittömästi molemmat sanoivat että haluavat myös lyhyet hiukset.

Yksi asia on nyt siis poissa päiväjärjestyksestä.
Mutta to do-lista on kyllä niin pitkä, että tuo hius-asia ei kyllä lyhentänyt sitä yhtään.
Pitäisi, pitäisi ja pitäisi.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vaihteeksi kyllä lepponen ku niin lyhyt. Ihana harjata ku ei mee koko päivää :D

      Poista
  2. Jotenkin tosi helpottavaa kuulla, että kepeä keskustelu on muillekin vaikeaa ja siksi kampaajalle ym. meno ei ole mitään herkkua. Ilman silmälaseja ei lehden lukukaan onnistu, mitä tiedän monien oikein odottavan kampaajalle mennessään. Välillä nolottaa jo etukäteen, kun valitsen nettiajanvarauksesta kampaajan sen mukaan, mitä heille on laitettu leikkausajaksi. Jos toinen leikkaa 45 min. ja toinen 90 min. niin valitsen nopeamman leikkaajan, vaikka periaatteessa työmahdollisuuksia pitäisi tarjota myös sille, joka vasta aloittelee uraansa ja leikkaa siksi hitaammin. Mutta kun tuntuu, ettei jaksaisi istua kaksinkertaista aikaa mietiskelemässä, että pitäisiköhän tässä puhua jotain vai ei ja lopulta posket ovat ihan kipeät sellaisesta ystävällisen hymyn ylläpidosta. :)

    Kauniit hiukset sinulla, sekä ennen että jälkeen leikkauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi vaivaannuttavaa ja tuntuu että pitäis jotain heittää mutta kun ei keksi mitään järkevää muuta kuin tyyliin vallitseva sää :D no voihan toki siitäkin keskustella mutta mieluummin on hiljaa!
      Mitä nopeampaa tosiaan toimitus sujuu niin sen parempi..

      Poista
  3. Hyvältä näyttää!😊 Ja tuttua tuo jännitys, ja myöskin pitäisi pitäisi pitäisi...😅

    VastaaPoista
  4. Siis onpa sun hiukset ollu pitkät, missä välissä ne tuolleen hujahti :DD vaan onpa nuo uuetki kivat!! :) <3 ja täällä kans yks ujohko suomalainen, mistä ne muunmaalaiset pälpättää ja keksii jutunjuurta kun tunnetusti kaikki muut on puheliaampia kuin me:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kato rauhassa saaneet kasvaa :D ja usein ku on kiinni niin ei niin huomaa sitä pituutta! Mutta oli ne kyllä pitkät :)

      Poista
  5. Ihanat uudet hiukset! :)
    Mä olen viimeksi käynyt kampaajalla tammikuussa 2013 ja nyt leikkonut vain itse. Olisi ehkä aika varailla aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan niin helppo lykätä sitä varaamista..ja helposti menee vuosi jos toinenkin :D mutta sit on kiva fiilis ku saa käytyä!

      Poista