sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Juoksukausi avattu!


Pari päivää sitten meillä näytti jo ulkona siltä, että tälle talvelle ei tarvitse enää suksia laittaa jalkaan.
Lunta oli tosi vähän ja sieltä täältä pilkotti jo paljasta maata ja kelit olivat aurinkoisia, joskin tosi kylmätuulisia.
Kasasin kaikkien monot yhteen kassiin ja roudasin ne kellarin varastoon pois edestä pyörimästä odottamaan taas seuraavaa talvea. Vähän haikein mielin, koska nautin tänä talvena aivan erityisen paljon suksien päällä menosta.

Onnellisena shoppailin itselleni uudet juoksulenkkarit, entisillä olen ravannut jo "luvattoman" monta vuotta, juostessa kun kenkien ominaisuudet tuppaa heikentymään nopeammin kuin normi kävelyssä.
Olin ihan siinä uskossa, että nyt viimeisetkin lumet alkavat sulaa ja tiet kuivua.
Kunnes heräsin lauantai aamuna siihen, että lunta tulla tuiskutti kuin turkin hihasta. Oikeasti kyllä oikein alkoi ärsyttämään.
Ja se sade on jatkunut enempi ja vähempi tähän hetkeen asti.
Märkää, vetistä, loskaista lunta, joka kastelee pikkareita myöten koko ihmisen kun lähdet jolkottamaan tuonne tien päälle. Argh.
Mutta, sää on yksi asia jota vastaan et vain voi tapella. Siihen on tyydyttävä mitä annetaan, halusit sitä tai et.

Vitsit oli kuitenkin taas siisti juosta!
Hiihtoladulle vuodatetut hikipisarat ovat totta tosiaan pitäneet huolta siitä, että kuntopohjaa on juoksullekin taas, mutta on ne silti keskenään kaksi niin erilaista lajia, siitä ei pääse mihinkään.
Suksilla silti menee jotenkin niin jouhevasti luisutellen ja käsistä saa paljon apuja vauhtiin, kun taas juoksussa koko sun massa tärähtää joka askeleella jalkojen päälle.
Kyllä hieman loppumatkasta tuntui persus ja jalat satakiloisilta punteilta, jotka ei meinaa nousta tien pinnasta enää mihinkään.
Mutta laahustaminen varmasti muuttuu tässä taas viikkojen mittaan lennokkaaksi ja helpoksi (jos se nyt ikään mitään helppoa on) menoksi, mitä juoksu parhaimmillaan on!
Toinen kerta oli jo huomattavasti helpompaa menoa, kyllä se taas tästä!
Kevättä kohti <3

2 kommenttia:

  1. Mitä sä kuuntelet kuulokkeista lenkin aikana? :) Minkä merkkiset juoksutossut ostit? Nätin väriset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelen klassista musiikkia ihan laidasta laitaan, pianon pimputuksesta jousisoittimiin. Pianomusiikista pidän tosi paljon, ja soitan myös itse sitä :)
      Myös erilaiset kuoromusiikkijutut on mun juttu!

      Kengät on Asicsen :) väri tuossa on ehkä vähän valottunut, mutta pirtsakan neonsiniset ne on pinkein tehostein.
      Minusta lenkkareissa saa olla värejä<3

      Poista