lauantai 8. heinäkuuta 2017

Asiaton



Mulla ei ole mitään asiaa, eli olenko asiaton?

Tämä tunne kun istut koneen ääreen, haluaisit kirjoittaa jotain kivaa, mutta vaikka miten kipristät silmät tiukasti kiinni ja annat käsillesi vapaat kädet (voiks niin ees tehä?) niin ei tule mitään ulos.
Ei ole tapahtunut mitään jännää eikä hauskaa. Ihan tavallista, kuivaa arkea, ei kai ketään kiinnosta lukea että lähdin töihin, olin töissä, tulin töistä. Väsyttää. Nuuduttaa, vähän niin kuin noita kuvan kukkasia. Ei jaksa ryhdistäytyä. Mutta tarviikokaan? Kuka käskee.

Jos vaan olisi ja istuisi, sen verran kävisi jääkaapilla etteivät lapset vallan kuole nälkään ja viihdyttäisi kohta itseään SM-viestijuoksuilla ja illan päälle kävisi ratsastamassa (koska hevostella jaksaa aina) ja saunan kautta nukkumaan. Eikö kuulostaisikin oikein hyvältä? Niin minustakin.
Siihen väliin lisätään lasten kanssa olemista ja vähän miehenkin ja päivä on taas pulkassa.
Taas yksi viikko lähes päätöksessä, taas yksi elon päivä vähemmän. Kuulostaapa karulta.
Mutta niinhän se menee.

Mennyt viikko on ollut perus tallaamista, töitä, töitä ja vielä kerran töitä (Äiti miks aikuisten aina vain pitää mennä töihin ja töihin?) Niinpä. Tekisi mieli lainata sitä typerää renkutusta tähän, että rahan takii hyvinki.
Maanantaina ei tapahtunut mitään erikoista.
Tiistainakaan ei tapahtunut mitään erikoista.
Keskiviikkona käytiin pesispelissä ja se olikin varsinainen farssi kun keli oli ihan karsea ja lapset vain halusivat koko ajan kaikkea. Peli päättyi..öö..en tiedä. Lähdettiin kesken kotiin. Koska lapset halusivat vain koko ajan kaikkea.
Torstai oli jännittävä päivä, tuttava kävi pitämässä mulle täällä kotona ratsastustunnin. Ja ensi viikolla hauskuus jatkuu kun päästään Ninnin kanssa mun ratsastuksen open oppiin. Voi miten nautinkaan taas pitkästä aikaa kun joku sanoo mitä pitää tehdä.
Yksin ratsastus on helposti "päämäärätöntä haahuilua".
Perjantaina olin töissä, kuten torstainakin ja tänäänkin. Olin illalla väsynyt kuin mikä ja katastrofin ainekset olivat jälleen kasassa kun lasten karkkipäivä peruuntui. Ai miksi? Siksi koska uhkasin. Ja toteutin uhkaukseni. Olen ylpeä itsestäni. Vaikka säälin samalla tenavani ihan reppanoiksi. Mutta tiedättehän, joskus ei mikään muu auta.
Lauantain jutut te luittekin tuosta ylempää. Nuutuneet ässäm-viestit. Eiku..
Sunnuntaita ei kukaan vielä osaa ennustaa, mutta tiedä vaikka innostuisi kyläilemään kun viikon ainoa vanhempien yhteinen vapis. Varokaa tutut!

Silleesti.
Ensin tuskailee, että jutut on vähissä ja sitten ihmettelee että tulipa pitkästi.
Sisällön kivuudesta, hienoudesta, hauskuudesta, tylsyydestä tai jännittävyydestä saatte päättä itse.
Sanoisin että aika perus-setti.

Aurinkoista viikonloppua :)

4 kommenttia:

  1. Sulla ei todellakaan ole sanat hukassa...
    Just parasta tuo lätinä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ne jostain näköjään ilmestyivät :D

      Poista
  2. Just huippu lueskella sun juttuja! Varmasti mukava päästä välillä jonkun ohjeitten mukaan ratsastamaan. Tunnistan muuten tuon nuutuneen fiiliksen, itellä viime aikoina ollu aika usein semmosta. Ja joku pieni ääni yrittää takaraivossa muistutella kesäkursseista ja pahasti jälkeen jääneestä aikataulusta. Mutta ku on niin nuutunut fiilis ettei jaksa eikä kiinnosta. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se päivän perus fiilis on se ettei kiinnostais tehä mittää :D mutta kai se on ihan sallittua :)

      Poista